Ruotsinkieliset yliopistot hyötyvät vastinrahoista
keskiviikko 08.06.2011
Valtioneuvosto jakoi 10.3.2011 julkisoikeudellisille yliopistoille valtion vastinrahaa 175 miljoonaa euroa.
Valtion vastinraha annettiin yliopistoille varsinaisen valtionrahoituksen lisäksi.
Kaksi ruotsinkielistä yliopistoa, Åbo akademi ja Svenska handelshögskolan saivat valtiolta yhteensä 60 miljoonaa euroa eli 34 prosenttia jaetusta vastinrahoituksesta.
Tämä on outoa varainsiirtoa ennestään varakkaille yliopistoille, koska annetuilla summilla ei ole koulutuspoliittista perustetta.
Erityisen kyseenalaista asiassa on lisäksi se, että suurimmat yksittäiset rahasiirrot tehtiin ruotsinkielisille yliopistoille, joiden aloituspaikkamääriä valtion tulisi jatkossa tarkastella erityisen kriittisesti.
Nykyisin jo yleisesti tiedostetaan, että ruotsin kieleen perustuvien, täysin ylimitoitettujen kielikiintiöiden vuoksi yliopistokoulutus ei kohtele Suomessa kieliryhmiä tasapuolisesti. Siten rahan kohdentaminen väärin perustein ei edistä oikeudenmukaisuuteen pyrkimistä.
Erikoista vastinrahoituksen jakoperusteluissa on myös maininta, että yliopistoille maksettu vastinrahoitus menee yliopistojen peruspääomaan, jonka tuotot yliopisto voi käyttää haluamallaan tavalla.
Mikään ei siis estäne yliopistoja laittamasta saatuja vastinrahoja esimerkiksi sijoitustoimintaan tai maksamasta takaisin suurlahjoittajilta saadut lahjoituserät korkoineen päivineen kiitoksena siitä, että yliopisto onnistui saamaan lahjoituksen turvin valtion "ilmaista" vastinrahaa 2,5-kertaisena
Opetus- ja kulttuuriministeriön Kota-tietokannasta on taulukkoon liitetty yliopistojen opiskelijamäärät.
Siten valtio jakoi vastinrahoitusta yhtä opiskelijaa kohden ylivoimaisesti eniten Svenska handelshögskolanille eli 13700 euroa oppilasta kohden.
Åbo Akademi sai vastaavasti 4500 euroa eli toiseksi eniten. Kuudella yliopistolla valtion vastinrahoituksen määrä jäi alle 1000 euroon oppilasta kohden. Teatterikorkeakoulu ja Kuvataideakatemia jäivät täysin ilman vastinrahoitusta.
Vertailu voidaan tehdä myös suhteuttamalla vastinrahoituksen määrä yliopistojen varsinaiseen valtionrahoitukseen.
Hankenin saaman vastinrahoituksen (31,8 milj. euroa) osuus valtionrahoituksesta (16,3 milj. euroa) on huikea 195 prosenttia.
Åbo Akademilla ja Vaasan yliopistolla vastaavat osuudet olivat 40 prosenttia.
Teatterikorkeakoulun ja Kuvataideakatemian luvut olivat siis nolla prosenttia.
Muilla yliopistoilla vastinrahoituksen osuudet vaihtelivat 21:n ja 5 prosentin välillä.
Yliopistojen vastinrahaa jaetaan seuraavan kerran syksyllä 2011. Yliopistojen parhaillaan meneillään olevan yksityisten lahjoitusten keräys jatkuu 30.6.2011 asti.
Valtion vuoden 2011 talousarviossa on julkisoikeudellisten yliopistojen pääomasijoituksiin varattu kaikkiaan yli 211 miljoonaa euroa.
Syksyllä ilmeisesti maksetaan samoille ruotsinkielisille yliopistoille ylisuuret tukiaiset, kun taas suomenkielisille yliopistoille jää vain rippeitä.
Kun viiden prosentin kielivähemmistöä palveleville ja muutenkin varakkaille yliopistoille valtio jakaa kolmanneksen varoista, ei asiaa tule sivuuttaa olan kohautuksella.
Tällainen rahoitusmalli ei ole tasapuolista eikä oikeudenmukaista.
Suomessa ennestään useilla yhteiskunnan alueilla vallitseva kielienemmistön syrjintä on nyt löytänyt yliopistojen rahoituksesta täysin uuden muodon.
Ennestään suomenkielisen enemmistön syrjintää ovat edustaneet mm. jokaiselle koululaiselle säädetty pakkoruotsin opiskelu ja yliopistokiintiöt ruotsinkielisille nuorille.
Milloinhan kaksikielisyyden kustannusten suuruus uskallettaisiin kertoa kansalaisille?
Yksittäisistä ministeriöistä näkyvimmin syrjintää harjoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö, kuten yliopistojen rahoituksessakin tapahtuu.
Leo Havukainen valtiotieteiden maisteriMikkeli
Herbert Lechner pankinjohtaja, eläkkeelläEspoo
Seppo Satamo kasvatustieteen lisensiaatti, lehtoriValkeakoski
Kirjoitus Pohjalaisessa
9
167
Vastaukset
- jj
Hiljaiseksi vetää.
No sillä lailla! Nyt sitten vaatimalla vaaditaan sitä positiivista syrjintää - suomenkielisille yliopistoille!!
Koska ruotsinkieliset yliopistot ovat rikkaita niin niille pitää kehittää oma rahoitusmallinsa = antaa valtion rahaa eri perustein kuin suomenkielisille = antaa vähemmän rahaa.
Herrat Havukainen, Lechner ja Satamo ehdottavat siis ruotsinkielisten syrjimistä (lue! eri sääntöjä) suomenkielisten yliopistojen kustannuksella.
Sopii arvostella tuota vastinrahasysteemiä ja sen tulosta mutta eriarvoisen kohtelun, eri sääntöjen ja syrjimisen vaatiminen ruotsinkielisille on jo sitten erinomaisen härskiä.
Päivän vinkki:
Opetelkaa ruotsia ja ryhtykää opiskelemaan ruotsiksi niin pääsette tekin niistä miljoonista osallisiksi.- No comments
Tässä kohtaa sympatiani menevät Torvalds´ille joka yrityksistä huolimatta ei saanut tarvitsemaansa vaalirahoitusta ruotsalaisilta - siis 42.000 euroa. Se niistä sympatiamiljoonista.
Kuvitteletko että joku finni pääsisi osille.
Opiskeleva finni laitoksissanne kartuttaa ruotsalaisten kassaa.
Ylemmissä ja alemmissa oppilaitoksissa. No comments kirjoitti:
Tässä kohtaa sympatiani menevät Torvalds´ille joka yrityksistä huolimatta ei saanut tarvitsemaansa vaalirahoitusta ruotsalaisilta - siis 42.000 euroa. Se niistä sympatiamiljoonista.
Kuvitteletko että joku finni pääsisi osille.
Opiskeleva finni laitoksissanne kartuttaa ruotsalaisten kassaa.
Ylemmissä ja alemmissa oppilaitoksissa.Mistä ihmeen sympatiamiljoonista sinä puhut ja miten Torvalds liittyy yliopistojen rahoitusmalliin??
Ketjussa on puhe yliopistojen rahoituksesta eikä mistään vaalituista!
Vastinrahoituksella tarkoitetaan sitä että yliopistot joutuvat nykyään itse hankkimaan osan rahoituksestaan lahjoituksina jonka jälkeen valtio maksaa yliopistolle oman osuutensa joka on 2,5 kertaa lahjoituksina kerätty summa. Ennen nykyistä vastinsysteemiä yliopistot toimivat pelkän valtionrahoituksen turvin.
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2011/02/vastinrahoitus.html
Ja nyt sitten ollaan vaatimassa eri sääntöjä ruotsinkielisille kun ovat onnistuneet rahankeruussaan paljon paremmin kuin useimmat suomenkieliset oppilaitokset
Nefe: "Kuvitteletko että joku finni pääsisi osille.
Opiskeleva finni laitoksissanne kartuttaa ruotsalaisten kassaa."
Joo, niin minä kuvittelen. Kuvittelen että yliopiston hyvä taloudellinen tilanne heijastuu sen tarjoamassa opetuksessa. Ja koska ruotsinkieliset yliopistot ja korkeakoulut ovat kaikille avoimia niin kyllä ne suomenkielisetkin niistä runsaskätisistä lahjoituksista ja siitä hyvästä opetuksesta pääsevät osalliseksi.
Hankenissa, joka lienee "keräysvoittaja" ja joka on kerännyt alkuperäisen tavoitteensa jo lähes puolitoista kertaisen, opiskelee n. 15% äidinkieleltään suomenkielisiä. Hankenille on virrannut lahjoitusrahaa ulkomaita myöten.
Vanha keskuteluketju Hanken / ÅA (read and weep)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1190782#comment-5671587-view
Ruotsia osaamisesta on Suomessa paljon hyötyä!
- Yksi monista
Päivän toinen vinkki= Lopettakaa pakkoruotsi & Virkamiesruotsi, päästään kaikki nauttimaan , helpomalla suomenruotsalaisten miljooniin käsiksi..
Sitä paitsi teette Suomen entistä demokraattisemman valtion, josssa ei syrjitä kielen mukaan. Niinkuin Etelä-Afrikassa. - ym....
Suomessa ruotsinkieliset juristit ovat tähän asti laatineet Rkp:n tilauksesta lait.
Tässä yliopistorahoituksesskain laki suosii Rkp:n haluamalla tavalla ruotsinkielisiä yliopistoja.
Kielilaki on Rkp:n haluama. Lipponen sanoi: "Tehkää siitä haluamanne!"
Verotus suosii rikkaita.Rkphaluaisi vielä isot perinnotkin verova paiksi. - Hanuri. p. e.
Mun mielestä ko ko hoityo on posetiivista paskaa, rk ja okokarit veivissä kiinni!
- kaktuska
piti sanomani posetiivista p a s k a . a
- huusianna
Ruotsinkielisten saama valtionrahoituksen osuus on rasistisesti jaettu.
34% / 5% = 6,8
Ruotsinkieliset saavat siis 6,8-kertaisesti (680%) sen mitä heille väestömäärän mukaan kuuluisi.
66% / 95% = 0,69
Suomenkieliset saavat siis 0,69-kertaisesti (69%) siitä mitä heille väestömäärän mukaan kuuluisi.
6,8 / 0.69 = 9,85
Ruotsinkieliset saavat siis 9.85-kertaisesti (vaivaiset 985%) sen kuin suomenkieliset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982