yllättävä putkiremontti heti kaupan teon jälkeen

Hankin pari kuukautta sitten asunnon yhtiöstä johon ei pitänyt tulla putkiremonttia vielä moniin vuosiin. Näin oli todettu isännöitsijätodistuksen ohessa toimitetussa putkiston kuntokartoitusraportissa. Nyt on muutama kuukausi asuttu ja putkiremontti onkin nyt väistämätön sekä todella kallis asunnon kauppahintaan nähden. Myyjä, taloyhtiön hallitus tai isännöitsijä eivät olleet putkien huonosta tietoisia asuntohuoneiston kaupantekohetkellä. Asunnossa ei siis varsinaisesti ole mitään vikaa, ainoastaan kokonaisuudessaan koko taloyhtiön putket ovatkin niin huonossa kunnossa että remontti on luvassa viimeistään parin vuoden päästä. Voinko hakea ostajalta kaupan purkua, muuta korvausta vai meneekö edellä kuvatut asiat aina asunnon ostajan omalla riskillä?
6466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sanoisin, että koska kyseessä on ennalta arvaamaton vahinko, josta kukaan osapuolista ei ole ollut tietoinen ei sinulla ole oikeutta vaatia kaupan purkua eikä muutakaan virheen seuraamusta. Myyjä ei ole syyllistynyt mihinkään AsKL:n taloudellisen virheen tunnusmerkkiin.

Isännöitsijä voi toki joutua vahingonkorvausvastuuseen, mikäli tämän toiminta on ollut huolimatonta. Näin voi hyvinkin olla, jos todistuksen liitteenä ollut kuntokartoitusraportti on ollut hyvinkin tuore. (Jos raportti on päivätty useiden vuosien taakse, ei sillä ole ollut mitään arvoa kaupanteon hetkellä, joka myös sinun on tullut ymmärtää.)

Eri asia on se, että AsOyL:n mukaan vesijärjestelmien kunnossapidosta vastaa yhtiö itse, ei sen osakkeenomistajat. Näin ollen tuntuu kummalliselta, että sinulle tulisi jotain "todella kallista" maksettavaa remontista. Onko yhtiöjärjestyksessä todella tällainen määräys kunnossapitovastuun siirtämisestä osakkeenomistajien kannettavaksi? Tuntuisi varsin erikoiselta jos näin olisi...

Äänestä
  • >>Eri asia on se, että AsOyL:n mukaan vesijärjestelmien kunnossapidosta vastaa yhtiö itse, ei sen osakkeenomistajat. Näin ollen tuntuu kummalliselta, että sinulle tulisi jotain "todella kallista" maksettavaa remontista. Onko yhtiöjärjestyksessä todella tällainen määräys kunnossapitovastuun siirtämisestä osakkeenomistajien kannettavaksi? Tuntuisi varsin erikoiselta jos näin olisi... 40.000 euroa, ellei talolla olisi ollut asuntoja, jotka myytiin; sen ansiosta selvisin putkiremontista n. 10.000 eurolla.

    Joten "todella kallista" maksettavaa putkiremontista voi seurata. Niin erikoiselta kuin se sinusta tuntuukin ...

    Äänestä

  • Kiitos. Näin arvelinkin. Kuntokartiotus on päivätty 2008. Arvioisin minulle makettavaksi 70000.

    Äänestä

  • rkd kirjoitti:

    Kiitos. Näin arvelinkin. Kuntokartiotus on päivätty 2008. Arvioisin minulle makettavaksi 70000.

    Mitäh? Nyt vasta luin tämän kommentin. Ostit asunnon, josta on tehty kuntokartoitus 3-4 vuotta sitten???

    Näinkö hyväuskoisia me olemme... Juuri, kun pääsin lukemasta vanhuksesta, joka avaa romaneille oven keskellä yötä ja vetää vielä lompakon esiin muka rahanvaihtoon tulleiden miesten kanssa.

    Äänestä

Koita purkaa kauppa vedoten tulevaan putkiremonttiin. Sanot, että sinua on Höynäytetty ja olan takaa!

Äänestä

Kaupan purkua et saa, ellei myyjä siihen vapaaehtoisesti suostu. Mikäli kaikki (keskustelut, dokumentit) osoittavat, että kyseinen päätös ei olisi pitänyt olla ajankohtainen pitkään aikaan, niin ainoa keino saada myyjältä jotain on vedota salaiseen taloudelliseen virheeseen, joka nykyiseen AsKL:iin tuli erityisesti tällaisia tilanteita varten (AsKL 6. luku 20 § 1. mom. kohta 3). Ostajalla on myös näyttötaakka, että putkistoremonttiasialla on ollut merkitystä kaupasta päättämiseen. Putkistot on (todennäköisesti) olleet jokatapauksessa niin iäkkäät, että niiden vaihtamiseen on jossain määrin tullut varautua, joten pelkästään vetoaminen saneerauksen aikaistamiseen ei todennäköisesti riitä.

Olisiko jotakin voinut tehdä toisin? Kyllä. Kirjallisen tarjouksen ja kauppakirjan laadinta siten, että putkistoremonttiasia olisi molemmissa huomioitu. Tämä ei ole jossittelua, vaan lähinnä tiedoksi niille, jotka tulevaisuudessa suunnittelevat ostopäätöstä (tietysti myös aloittajalle seuraavaan asuntokauppaan). Kannattaa muistaa, että kaupan jälkeen yleensä vain kirjallisesti tehdyillä sopimuksilla on todellista merkitystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rkd kirjoitti:

Hankin pari kuukautta sitten asunnon yhtiöstä johon ei pitänyt tulla putkiremonttia vielä moniin vuosiin. Näin oli todettu isännöitsijätodistuksen ohessa toimitetussa putkiston kuntokartoitusraportissa. Nyt on muutama kuukausi asuttu ja putkiremontti onkin nyt väistämätön sekä todella kallis asunnon kauppahintaan nähden. Myyjä, taloyhtiön hallitus tai isännöitsijä eivät olleet putkien huonosta tietoisia asuntohuoneiston kaupantekohetkellä. Asunnossa ei siis varsinaisesti ole mitään vikaa, ainoastaan kokonaisuudessaan koko taloyhtiön putket ovatkin niin huonossa kunnossa että remontti on luvassa viimeistään parin vuoden päästä. Voinko hakea ostajalta kaupan purkua, muuta korvausta vai meneekö edellä kuvatut asiat aina asunnon ostajan omalla riskillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu