Ruotsissa somalien perheenyhdistämiset ovat käytännössä loppuneet, kun viranomaiset tiukensivat lain tulkintaa. Ruotsi vaatii nyt maahan tulevilta perheenjäseniltä henkilöllisyyspapereita, joita ei ole ollut saatavilla 20 vuoteen, eikä muita todisteita hyväksytä.
Lain tiukennuksen mukaan passien tai henkilöllisyystodistusten on siis oltava ajalta ennen vuotta 1991, jolloin Somalian valtio romahti. Myöhemmin annettuja asiakirjoa ei hyväksytä. Ilman papereita perhesiteitä ei voi todistaa.
Ruotsin käytäntö poikkeaa nyt Suomen käytännöstä. Esimerkiksiksi DNA-testit eivät auta asiaa, eikä haastatteluja tehdä.
Uusi linja vahvistettiin tuomioistuimen päätöksellä viime kuussa, kertoo maahanmuuttoviraston lakiasioiden päällikkö Mikael Ribbenvik.
Mogadishusta neljä vuotta sitten Ruotsiin tullut Muhammed Abdalla Saeed sai kirjeen maahanmuuttovirastolta. Viestin mukaan hänen vaimonsa ja pariskunnan kaksi lasta eivät voi tulla Ruotsiin. Örebron Vivallan lähiössä asuvalla Muhammedilla on pysyvä oleskelulupa ja teoriassa oikeus perheenyhdistämiseen.
- Somaleilla on oltava passit, mutta kun sisällissota alkoi - ei minulla ollut passia, olin 6-vuotias. Sama juttu vaimollani, Muhammed Abdalla Saeed kertoo kun selailee asiakirjanippua.
Poliitikot päättävät lakimuutoksesta
Somalien perheenyhdistämiset ovat nyt lähes mahdottomia, Mikael Ribbenvik toteaa. Hänen mukaansa pallo on poliitikoilla, maahanmuuttovirasto ei voi antaa somaleille erityiskohtelua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.