Mutta niin siinä käy minun ennusteen mukaan, et persut ja kokoomus ovat oppositiossa. Syntyy Urpilaisen hallitus, jossa kaikki muut puolueet ovat mukana.
Miksi näin?
Kokoomus tanssii liian auliisti rikkaitten tanssia niin EU:ssa kuin kotimaassa
Persut haluavat Suomen pois EU:sta ja jatkavat oppositiossa kannatuksensa kasvua.
Miksi näin?
Kokoomus tanssii liian auliisti rikkaitten tanssia niin EU:ssa kuin kotimaassa
Persut haluavat Suomen pois EU:sta ja jatkavat oppositiossa kannatuksensa kasvua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kepulit juoksi takki auki Jykän syliin jatkaa entistä?
Tosiaan mielenkiintoista aikaa, mutta en usko että suurin puokue joutuu oppositioon.
Itse uskn että kolme suurta muodostaa hallituksen, kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta.
Keskusta tuskin lähtee ilman perussuomalaisia hallitukseen. Urpilaisen hyrrätakki on pyörinyt niin paljon, että yksikään itseään kunnioittava henkilö ei lähde hänen kanssaan yhteistyöhön.
Vasemmistohallituksessa keskusta jotenkin voi profiloitua ja ajaa paljon puhumaansa käyhän asiaa. Opppositiossa yhdessä persujen kanssa keskusta jää auttamatta pääoppositiopuolue persujen varjoon ja jalkoihin. Punamulta tekee porvarihallituksen jälkeen keskustalle vain hyvää ja osoittaa, että kentällä täällä tehdään töitä, eikä huudella katsomossa kuten persut tekevät.
Missä katsomossa tukiaispölö?
Ei ole persuja eduskunnan ministeriaitiossa. Salista vain viisaina huudellaan.