Kotia on tultu vaimon kanssa. Tulomatkalla tehtiin merellinen pelastustyö. Moottorvaurioinen (tai ei ainakaan startti kyennyt pyörittämään) muovivene kellui laineilla Landlön etelä puolella. Ukot heiluttelivat apua hermostuneina. En ryhtynyt tekemään tarkempaa selvitystä moottorista tai äijien kunnosta. Oli sellaista tohinaa, kun väittivät aamuhämärästä siinä olleensa.
Pantihin köysi kiinni. Mun kymmeniä vuosia vanha Wickströmini hörpötti hieman tuhdimmin, kun perässä tuli n. 6 metrin melko uusi takatuuppariguttaberga.
Hieman lisäsin jäähdytysveden määrää pakosarjaan. Tuntui kuitenkin vetoponnistelu työntävän kuumaa.
Hinasimme sen siihen Inkoo Shippingin laiturin viereen Kalasatamantien päähän. Jos jokin Pipper-lentolaivue lähtee tarkastamaan.
Eivät äijät viitsineet kysyä korvausta -ei mitään kunnon kiitosta. Ovat nämä nykyveneilijät kasvaneet siihen, että aina ilmaiseksi autetaan. No, ei se mulle maksanut montaakaan kahvikupillista lisää bensaa matkaan!
Täällä on minua kehuttu ja haukuttu kunnolla. Ei se mitään, mutta haukuissa, jos olisi pienikin älyllisyys, niin viitsisin vastatakin.
Otto- ja dieselmoottorit ja voimansiirtotekniikka ovat toki tuttuja jo 45 vuotta! Samoin on laaja kokemus koneasennuksista, sekä työjohdosta ja todistus Helsingin Tekusta 1966. Ei tästä sitten tämän enempää. Toisillahan tuntuu olevan noita akateemisia arvoja monia atomifysiikasta perämoottoreihin jo 12 vuotiaina! Monilla tuntuu olevanlaivakonekokemustakin höyrykoneista ja sota-ajan sukellusveneistäkin. Kyllä ihmettelen!
Taas täytämme bensagallonat, ruokavarastot, vettä (nyt vielä lisää hellemäämäänn 10x1,5 l Lidl-pulloja) ja hieman toisenlaiset kalavehkeet mukaan vaimonkanssa. Ajamme nyt keskipäivän helteessa takaisin salasaareemme. Ei siis ole mukana tietsikkaa -ei siis tule vastausta heti suunsoittoon.
Meripelastus ja muonatäydennys
25
366
Vastaukset
- inkoolainen kanssa
Oletko siirtynyt kämmenmikroon, kun virheitä tulee noin paljon?
- AnuS Aukko
Äläkä laita sitä bensaa wickströmmiis
- ymmärrän
AnuS Aukko kirjoitti:
Äläkä laita sitä bensaa wickströmmiis
Pakko sen on laittaa, kun ei petrolia enää saa. Taitaa laittaa vielä starttiin ryyppykupista raakana suoraan sylinteriin startatessa, jos on riittävän vanha wikke.
- hieno moottori
Tään ukon Wickström on 1970-lukulinen ja laitettu aivan viimeisen päälle kuntoon. Siitä oli kuvia linkin päässä tuolla "vanhatmestarit" tai "vanhakonemestari" puuhapalstalla.
Siellä on kunnostettuja 1940-luvun Wickströmiä, kuin uusiksi tehtyjä ja jokapäiväisessä venekäytössä. Nää äijät tekee uusia rattaita ja akseleita moottoreihinsa! Eivät voivottele sormet suussa osan puutetta. Aikovat pitää ne papattimensa käynnissä vielä vuosikymmeniä.
Yhdellä niistä on se mahonkivene ennen sotaa, joka oli venenäyttelyssä mukana 2006-7 ja valittiin parhaiten entisöidyksi.
Siinäkin on Wickström 3 sylinterinen moottori. Upea paatti, jossa messinkiosat ovat alkuperäisaikaa, vaikkakin valettu ehkä 2000-luvulla. Ei ole mynnissä, ilmoitti omistaja messuilla tyynesti, kun jokin "rikas keräilijä" sitä osti rehvakkaasti 95 000 eurolla.
Tuossa HMK:lla oli viime kesänä puoliavoin lakattu punertava mäntyvene. Siinä on moottori laitettu keulan avotilaan koteloonsa. Moottori on Wickström ja vene valmistunut 2000- luvulla! Aikamoista, kun olisi ollut kai 17 hv japsidieseleitä valittavana vaikka kuinka.
Se mänty oli lähtöisin yli satavuotiaasta riihestä, jonka hirret se tyyppi oli ostanut ja sahauttanut 35 mm lankuiksi. Hirret olivan sisäseinähirsiä, joten eivät koskaan olleet sateessa tai paisteessa. Puu riihikuumuudesta sitkistynyttä ja kasaan painunutta, kuin venttä varten ollutta.
Ainut suoja oli nyt kaikessa puussa vain liinaöljy-parafiiinissa liotus. Ei ole nyt näkynyt venettä eikä omistajaa käppäilevän HMK:n tiloissa. - Ei tarvitse olla
Aulis, J...... S..... tai Wickström W3 tajutakseen että moottori on
arvoton verrattuna 2 pyttyseen....vaikka siinä olisi ijäisyyslaakerit.
Kas kun et ole muuttanut konetta hyörykäyttöiseksi... - Heh heh taas !
Nyt kun olet tällä nimimerkillä kehunut itseäsi ja luullut että joku uskoisi, niin voisitko kertoa vaikka siitä nerokkaasta spiraali-pakosarja-vesi-vaimennin-systeemistä, tai niistä sukellusveneen moottoreista joihin suihkutetaan vettä pakosarjaan, ettei vihollinen kuule, tai muuta yhtä kivaa kuten ikuisuuslaakerimyyjä taustaasi ym.
Olethan Top 3, ja hauskat tekniikkajuttusi kirvoittavat aina niin meheviä nauruhörähdyksiä.- Jarmo S...nen
Sulla meni sitten vittuiluksi asioilla, joita Wickström ei ole kertonut. Oma sairas narsistiminäsi tuotti niitä ja nyt sairas-välittäjä taas "iskee" ... hmmm mukahauskaa. Säälittävää! Toisaalta tiedät, että Wickström W3 ei lue näitä päiviin. Onko hauskaa?
Hyökkäät uuden nimimerkin (hieno moottori) kimppuun, joka kertoo näkemästään ja kokemastaan, jonka muutkin tietävät. Minäkin tamperelaisena muistan venemessujen upean mahonkiveneen! Sinä et, kun olit hoidossa ja vöissä kiinni silloin viikonloppuna?
Minäkin tiedän tuon teknikkoukkojen seuran. He mm. ovat mukana Jokioisten höyry(kone)päivillä, Suolahden höyryvene-tapahtumassa. He tekevät puuttuvat, tai kuluneet osat masinoihinsa itse. Missä sinä olet mukana? Et missään, vaan istut täällä vittuilemassa aamusta iltaan. Toiseksi sinua ei sinne huolittaisikaan. Ei ole tilaa riidankyöväjälle!
Mitä sinä muuten tiedät Wickström-moottoreista? Et mitään! Aikaisemmin paljastit tietämättömyytesi väitteellä, että ei ole starttia. Samoin väitit siinä olevan pelkän mangeeton. Lopullisesti sulla meni metsään väittäessäsi että vettä menee männän päälle pakokaasujen jäähdytyksessä. Se siitä tiedostasi!
Minulla on Valmetin diesel omassa veneessäni. Tunnen Wickström-tekniikan, kun olen sellaisella veneellä liikkunut. - Oletko seonnut ?
Jarmo S...nen kirjoitti:
Sulla meni sitten vittuiluksi asioilla, joita Wickström ei ole kertonut. Oma sairas narsistiminäsi tuotti niitä ja nyt sairas-välittäjä taas "iskee" ... hmmm mukahauskaa. Säälittävää! Toisaalta tiedät, että Wickström W3 ei lue näitä päiviin. Onko hauskaa?
Hyökkäät uuden nimimerkin (hieno moottori) kimppuun, joka kertoo näkemästään ja kokemastaan, jonka muutkin tietävät. Minäkin tamperelaisena muistan venemessujen upean mahonkiveneen! Sinä et, kun olit hoidossa ja vöissä kiinni silloin viikonloppuna?
Minäkin tiedän tuon teknikkoukkojen seuran. He mm. ovat mukana Jokioisten höyry(kone)päivillä, Suolahden höyryvene-tapahtumassa. He tekevät puuttuvat, tai kuluneet osat masinoihinsa itse. Missä sinä olet mukana? Et missään, vaan istut täällä vittuilemassa aamusta iltaan. Toiseksi sinua ei sinne huolittaisikaan. Ei ole tilaa riidankyöväjälle!
Mitä sinä muuten tiedät Wickström-moottoreista? Et mitään! Aikaisemmin paljastit tietämättömyytesi väitteellä, että ei ole starttia. Samoin väitit siinä olevan pelkän mangeeton. Lopullisesti sulla meni metsään väittäessäsi että vettä menee männän päälle pakokaasujen jäähdytyksessä. Se siitä tiedostasi!
Minulla on Valmetin diesel omassa veneessäni. Tunnen Wickström-tekniikan, kun olen sellaisella veneellä liikkunut.Kirjoitukseni oli vastaus aloittajalle, enkä ole sanonut ko.moottorista, startista rai magneetosta sanaakaan.
Ilmeisesti olet lukutaidoton tai todella vajavainen, kun väität pelkkää paskaa ja kuvittelet että kukaan muu kuin joku välittäjä ei tänne kirjoita.
Heh heh taas ! - silti...
Oletko seonnut ? kirjoitti:
Kirjoitukseni oli vastaus aloittajalle, enkä ole sanonut ko.moottorista, startista rai magneetosta sanaakaan.
Ilmeisesti olet lukutaidoton tai todella vajavainen, kun väität pelkkää paskaa ja kuvittelet että kukaan muu kuin joku välittäjä ei tänne kirjoita.
Heh heh taas !Niin tai näin, osoitit silti tietämättömyytesi. Wikessä ei ole termostaattia, vaan lämpötila säädetään käsin kolmitiehanalla. Asennosta riippuen vettä syötetään joko takaisin kiertoon tai pakosarjaan.
- Tiedoksi heh heh
Osui sivullisena silmääni kriittisyytesi veden käytöstä dieseleissä. Sukellusveneiden tilanteesta en tiedä, mutta tiedän tälläkin hetkellä itämerellä liikennöivän aluksen jonka suurehkoihin pääkoneisiin ruiskutetaan vettä sylintereihin. Revi siitä.
- Mitä ihmettä ?
silti... kirjoitti:
Niin tai näin, osoitit silti tietämättömyytesi. Wikessä ei ole termostaattia, vaan lämpötila säädetään käsin kolmitiehanalla. Asennosta riippuen vettä syötetään joko takaisin kiertoon tai pakosarjaan.
Houritko sinä, vai mistä päättelet että olisin sanonut jotain Wickströmin tekniikasta.
Kirjoituksessani Wickström on nimimerkki, jolta perään selvitystä aikaisempiin puheisiinsa.
Taitaa olla peräti ensimmäinen kerta, kun jollekin heikkolahjaiselle täytyy selittää asiaa näin yksityiskohtaisesti. - Heh heh taas !
Tiedoksi heh heh kirjoitti:
Osui sivullisena silmääni kriittisyytesi veden käytöstä dieseleissä. Sukellusveneiden tilanteesta en tiedä, mutta tiedän tälläkin hetkellä itämerellä liikennöivän aluksen jonka suurehkoihin pääkoneisiin ruiskutetaan vettä sylintereihin. Revi siitä.
Niin, mitä sitten. ?
Mitä tästä pitäisi repiä ?
Sen vesisuihkutuksen tarkoitus on kasvattaa paisuvan kaasun massaa, termisen hyötysuhteen lisäämiseksi.
Se lisää hiukan tehollista keskipainetta mutta veden esilämmitys n 200 asteeseen ja paineruiskutus vie suunnilleen tehohyödyn ja siitä on osin luovuttu.
Nää on vähän eri kokoluokan moottoreita kuin venemoottorit, käyvät raskaalla polttoöljyllä ja ovat pitkittäishuuhdeltuja 2-tahtisia.
Niin ja tuleehan polttoaineesta itsestäänkin vettä vieläpä suunnillee 1 litra / poltettu pa litra, mutta pakosarjaan nämä molemmat tulee tulistettuna höyrynä, joka on aivan eri asia kuin veden suihkutus pakosarjaan.
Ilmeisesti tiesit asian itsekin ja luulisin että tarkoituksesi asian esittämiseen olivat muut kuin veneilyyn liittyvät. - silti...
Mitä ihmettä ? kirjoitti:
Houritko sinä, vai mistä päättelet että olisin sanonut jotain Wickströmin tekniikasta.
Kirjoituksessani Wickström on nimimerkki, jolta perään selvitystä aikaisempiin puheisiinsa.
Taitaa olla peräti ensimmäinen kerta, kun jollekin heikkolahjaiselle täytyy selittää asiaa näin yksityiskohtaisesti.Siis kuka tässä vastaa enää kenelle? Aloituksessa käännettiin lisää vettä pakosarjaan moottorin jäähdyttämiseksi ja joku toinen taas piti sitä typeryytenä. Minä puolestani ymmärsin tarkoitetun vanhan wiken jäähdytysjärjestelmää ja yritin oikaista typerryttelijöitä. Menikö se nyt jostain kohtaa väärin ja kuka on heikkolahjainen?
Niin tai näin, nyt lähdetään merelle... - olisiko moottorimies
Heh heh taas ! kirjoitti:
Niin, mitä sitten. ?
Mitä tästä pitäisi repiä ?
Sen vesisuihkutuksen tarkoitus on kasvattaa paisuvan kaasun massaa, termisen hyötysuhteen lisäämiseksi.
Se lisää hiukan tehollista keskipainetta mutta veden esilämmitys n 200 asteeseen ja paineruiskutus vie suunnilleen tehohyödyn ja siitä on osin luovuttu.
Nää on vähän eri kokoluokan moottoreita kuin venemoottorit, käyvät raskaalla polttoöljyllä ja ovat pitkittäishuuhdeltuja 2-tahtisia.
Niin ja tuleehan polttoaineesta itsestäänkin vettä vieläpä suunnillee 1 litra / poltettu pa litra, mutta pakosarjaan nämä molemmat tulee tulistettuna höyrynä, joka on aivan eri asia kuin veden suihkutus pakosarjaan.
Ilmeisesti tiesit asian itsekin ja luulisin että tarkoituksesi asian esittämiseen olivat muut kuin veneilyyn liittyvät.Taas on kooklattu ja käsitetty asiat helevetin väärin pojun päässä!
Ruiskutusvesi tulee oman laivamoottorin pakokaasuvirrassa olevan putken kautta suuttimelle. Pakokaasunlämpötila 740 - 800 C. Olettakaamme, että suuttimella olevan veden lämpötila olisi 400 C. Silloin sen oma paine on noin 50 kg/senttineliö. Se sinänsä riittää ruiskutuspaineeksi noin 40:1 puristetussa sylinteritilassa. Varsinaista energahukkaa ei synny, kuin 0,0001% teholuokasta moottorissa.
Sillä ei ole mitään tekemistä otto- tai dieselmoottoreissa, onko ne kaksi, tai nelitahtisia! Usko jo!
Sylinteri on männällä muuttuvaksi säädettyä suljettuatilaa työtahdissa, jossa happi yhtyy palavaan aineeseen. Venttiilinen määrä, tai malli ei tee siinä mitään roolia. Rooleja ovat ahtopaine, huuhtelun teho, polttonesteen lämpö ja hajonta sekä mäntänopeus.
Tulistettuhöyry on aina paineistettua, kuivaa höyryä poju!
Pakokanavassa lähes vapaasti virtaava ei ole paineistettu! Eikä se ole kuivaa! On sulla vielä kooklaamisessa paljon tekoa, mutta ensisijaisesti pitäisi ymmärtää mitä niissä termeissä lukee.
Tirsku ja nauraamölötä nyt taas! - anna niiden olla!
olisiko moottorimies kirjoitti:
Taas on kooklattu ja käsitetty asiat helevetin väärin pojun päässä!

Tirsku ja nauraamölötä nyt taas!Kuinka jaksat jauhaa näiden ½kyrpien kanssa?
- Heh heh taas !

Tirsku ja nauraamölötä nyt taas!Mikä tarkoitus on esitellä alkeistietoja ?
Brassailu vai egon kohotus ?
Taisi googlauskin mennä heikosti, kun jo yksinkertaiset perusasiatkin on hukassa.
Kuiva tai tulistettu höyry ei tarvitse ylimääräistä painetta, pakosarjassa on AINA moottorin käydessä ylipainetta, 40:1 puristussuhdetta on käytetty vain koemoottoreissa, käytössä ei koskaan, vesi voidaan lämmittää pakosarjan lämmöstä, paineen nosto taas on riippuva muustakin kuin vain lämpötilasta ja ja vaikka paine nousisi johonkin tasoon, korvausvesi on painettava vähintään samalla pineella, tehontarpeesta olen nähnyt tuloksia, joissa lukemat on aivan eri tasoa kuin mitä heitit (mutua kai), pakokaasujen lämpötila VOI olla 700..800 astetta täydellä kuormalla, yleensä paljon alle jne.
Pakokanavan ja ahtimen välille ei ruiskuteta vettä missään moottorissa kuten Hra Wickström W3 väitti sukellusveneissä tehtävän äänenvaimennuksen takia ! !, samalla esittäytyen top 3 moottoriosaajaksi, se on se asia joka on nyppinyt.
Moottoritekniikasta voidaan kyllä mainiosti keskustella enemmänkin, ja jos haluat tietää jotain, laita vaikka dieselit-palstalle avaus, vastaan jos ehdin.
Nyt nostetaan koukku pohjasta, tulee liian kuuma. - Olipa paksua
olisiko moottorimies kirjoitti:
Taas on kooklattu ja käsitetty asiat helevetin väärin pojun päässä!
Ruiskutusvesi tulee oman laivamoottorin pakokaasuvirrassa olevan putken kautta suuttimelle. Pakokaasunlämpötila 740 - 800 C. Olettakaamme, että suuttimella olevan veden lämpötila olisi 400 C. Silloin sen oma paine on noin 50 kg/senttineliö. Se sinänsä riittää ruiskutuspaineeksi noin 40:1 puristetussa sylinteritilassa. Varsinaista energahukkaa ei synny, kuin 0,0001% teholuokasta moottorissa.
Sillä ei ole mitään tekemistä otto- tai dieselmoottoreissa, onko ne kaksi, tai nelitahtisia! Usko jo!
Sylinteri on männällä muuttuvaksi säädettyä suljettuatilaa työtahdissa, jossa happi yhtyy palavaan aineeseen. Venttiilinen määrä, tai malli ei tee siinä mitään roolia. Rooleja ovat ahtopaine, huuhtelun teho, polttonesteen lämpö ja hajonta sekä mäntänopeus.
Tulistettuhöyry on aina paineistettua, kuivaa höyryä poju!
Pakokanavassa lähes vapaasti virtaava ei ole paineistettu! Eikä se ole kuivaa! On sulla vielä kooklaamisessa paljon tekoa, mutta ensisijaisesti pitäisi ymmärtää mitä niissä termeissä lukee.
Tirsku ja nauraamölötä nyt taas!Nimim. "olisiko moottorimies" esitti sellaisia väitteitä, joita vain termodynamiikkaa tuntematon voi kuvitella.
Miksi et ottaisi ensin selvää asioista, tietoa on riittävästi saatavissa.
- niinluulen
Äitisi synnytti sinä juuttuneena ja kusi samaan aikaan?
- sommaröbo Piper;)
Satusetä, satusetä, satusetä!
Ha,ha,ja ja vielä ruhahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!
Näitkäs matkalla Aulista, Pärreä tai HP-Tristania tai muita Peter Paneja?
Hi,hi,hi,hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!
Anna mun kaikki kestää.- tytapo
Välittäjä_LKV. Välittäjä_LKV. Välittäjä_LKV. Välittäjä_LKV. jne..
Menisit v i t t u u n!
- hieno moottori
Kovasti tässä nyt yrittää joku "kirjoittaa" Jarmo S:n lisäksi minulle jotain. En osaa auttaa, kun luultavasti sama nimimerkki riitelee itsensä kanssa ja sohii kaikken.
- Kun nämä
autettavat nykyveneilijät eivät maksaneet..... Niin pitäisikö meidän
maksaa näistä saduista? Voin kuuklettaa Sinulle vihreälän kuvan,
ja teet siitä taulun, niistä ne kunnon pelastajatkin tykkää...- joo sinähän se
Satua tai ei! Olitko Wickström W3 kuvaama tyyppi kännissä siinä hinatussa veneessä? Asenteesi on sitä ainakin!
- pt5ropmptwmppmow
Paskiaishiiret hyppii täällä pöydälle Wicström W3 ollessa poissa?
- 2-3 typerystä siinä
Tuskinpa Wicki vastaisikaan näille mukulavetessä liian kauan lionneille mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760