SUURIN UHKA koko kansakuntamme tulevaisuudelle!
Ottakaa nyt hyvät suomalaiset järki käteen ja unohtakaa nuo valtamedian valheet! Ymmärrättekö te oikeasti mitä sekoomus on saanut ja tulee tulevaisuudessa saamaan aikaan?
Maamme tilanne on seuraava: Työttömyys rehottaa, syrjäytyminen kasvaa, huostaanotot lisääntyvät, nuorten mielenterveysongelmat kasvavat, huumerikollisuus kasvaa, maassamme elää noin miljoona(1 000 000) ihmistä alle köyhyysrajan, jotkut näkevät jopa nälkää!!! Vanhusten oikeudet ovat täysin maahan poljetut (lupauksia tästä on kyllä kuultu vaan miten paljon tekoja?) Jos epäilette ko. väittämiä niin asian voi tarkistaa aika nopeasti tilastoista!
Peruspalveluita, poliisin resursseja, ambulanssi & pelastuspalveluja karsitaan jatkuvasti, koulujen luokkakokoja kasvatetaan ym. Jokainen tietää, etteivät nämä ei ainakaan paranna edellämainittuja ongelmia!
Kaiken tämän kokoomuksen herrat perustelevat rahalla ja budjetin alijäämällä. On totta, että budjettimme on on alijäämäinen ja on ollut jo useamman vuoden (kuinka paljon valtionvelkamme onkaan lisääntynyt viime vuosina?)
Alijäämää yiritetään korjata sillä, että nostetaan arvonlisäveroa (kuten hiljattain tehtiin), josta kärsivät ensisijaisesti köyhät ja vähäosaiset, joiden elämä on ennestäänkin kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista! Sen sijaan jos rikas optiomiljonääri (jolla on entuudestaankin kymmenien miljoonien eurojen omaisuus) nostaa vuodessa miljoonan euron (1 000 000€) osingot/pääomatulot, häneltä viedään vain 28% veroa. Työttömältä jolla ei ole mitään omaisuutta, viedään (400€:n päivärahasta) 20% veroa!!! Onko tämä oikein? Kysyn vain?
Hiljattain Heinolassa sijaitseva Reuman sairaala lakkautettiin kustannus syistä. Ei kuulemma löytynyt 15 miljoonaa euroa (15 000 000€) ylläpitokustannuksiin? Sen sijaan löytyi 12 miljoonaa euroa (12 000 000€) merirosvo jahtiin Somaliaan! Lyhyt yhteenveto: Reumasairaille hätää kärsiville lapsille ei löydy rahaa, mutta somalian merirosvojahtiin kyllä löytyy...kun se on niin COOL ja saadaanpahan mainetta maailmalla kun päästän vähän leikkimään suurvaltaa!!!
Joko voi alkaa vetämään niitä johtopäätöksiä vai pitääkö pistää lisää vettä myllyyn?
No pistetään sitten:
Kokoomus on jatkuvasti yrittänyt ajaa meitä Natoon ja osittain jo onnistunutkin siinä (kuinka moni tietää, että Suomen Horneteissa on NATO:n omakonetunnuslaitteet/ilmasta maahan aseistus (tai ollaan ainakin hankkimassa)) Mielenkiintoista, kun muistan ainakin joskus kuulleeni, että Hornetit hankittiin TORJUNTAHÄVITTÄJIKSI vihollishävittäjiä vastaan?
Muutama fakta NATOSTA/SIIHEN LIITTYMISESTÄ:
Mitä hyötyä meille on NATO:on liittymisestä? Vastaus kuuluu: Ei YHTIKÄS MITÄÄN!!! Ainut meidän sotilaallinen konkreettinen uhka, jolla NATO:on liittymistä perusteellaan on "Venäjän uhka"!
Tutkitaan asiaa vähän tarkemmin ja tiedostetaan pari FAKTAA:
Jos Venäjä tänne päättää hyökätä, niin NATO ei meidän avuksemme tule! (Tästä on maailmalla jo ihan tarpeeksi esimerkkejä)
Ja vaikka tulisikin? So what?
Suomi ei edes NATO:n tukemana kykenisi voittamaan sotaa Venäjää vastaan! Ja vaikka kykenisikin, niin täällä ei olisi siinä vaiheessa kiveä kiven päällä!!! Jos täällä asuttaisiin luolissa ja opeteltaisiin tekemään nuotiota piikivillä, niin lohduttaisiko sinua siinä vaiheessa ajatus "jee! me voitettiin sota NATO:n avustuksella"? Minua ei ainakaan lohduttaisi! Sen sijaan Kokoomuksen sota-haukoista en mene takuuseen...
Jos rupeaisin kirjoittamaan kaikki faktat Sekoomuksen uhkista tulevaisuudellemme, kerkeäisimme kuolla vanhuuten, mutta toimikaa ennen kuin on liian myöhäistä!
ÄÄNESTÄKÄÄ KOKOOMUKSEN PELLET SINNE MINNE EI AURINKO PAISTA!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinun todellisuudessa tuo kokoomus on seuraava antikristuksesta, kylläpä ovatkin saaneet paljon pahaa aikaan, olisiko tuo globalisaatiokin kokoomuksen keksimä juttu?
Luettele vaan kaikki muukin kurjuus, joka on tuosta lähteestä peräisin?
Kokoomus puolue ja keskusta on lopetettava suomesta vaikka väki voimin ja kanettava roviolle kaikki heitä edustavat .
Tulen kantamaan itse siinä lähtee 130-140kg mies että heilahtaa kyytiin.
On otetteva köyhien puolue ja perussuomaiset ja sdp jotka pyörittää ja johtaa tätä maata .
ja erottava eun:huluista vaatimuksista maaseudulla viemärrien suhteen.
Minä en maksa kun kaivot on tehty 1990 luvulla ne pitää nyt riittää.
Samaa mieltä! Suomessa on ollut onneksi melko harvoin porvarihallituksia, mutta aina kun Kepu ja Kokkarit ovat päässeet valtaan, niin aina Suomen talous on viety syvään lamaan, eikä sieltä ole päästy ulos ennen kuin jokin puolue vasemmalta on seuraavaksi päässyt valtaan elvyyttääkseen Suomea.
Katainen haluaa valtaa, vaikka tiesi/tunnusti varmasti viime kaudella Suomen talouden menevän alaspäin. Oppositio pyysi "hätätilahallitusta", mutta tätä ei otettu kuuleviin korviinkaan!!!
Oli sitten Viinanen tai Katainen hallituksessa valtiovarainministerinä niin aina menee kaikki kansalaisten elinmahdollisuudet Suomessa perseelleen.
Katainen lähtee taas lähtöruudusta liikenteeseen hallitustunnustelijana ja kaikki puolueet suostuivat siihen oitis. Suomi on tekemässä Belgiat? Kaikki ajattelevat vain tiukasti omaa linjaansa, eikä liioin Suomen parasta!