On kun silmät aukeavat ja huomaa olevansa suhteessa jonkinasteisen narsistin kanssa.
Tutustuin mieheen vajaat pari vuotta sitten kun baarissa istui samaan pöytään. Vietimme hauskan illan ja seuraavalla viikolla meistä tuli fb-kavereita. Juttelimme tuntikausia. Kysyin häneltä pienen pojan kuvista albumissaan, kuulemma mennyt juttu, nainen oli vain halunnut hänen lapsensa.
Pikkuhiljaa etenimme suhteeseen. Aikaa myöten selvisi että hän on työtön (eikä edes hakenut töitä), asui vanhempiensa luona (ikää 42v) ja tuntui elävän elämäänsä nuoren miehen tavoin, lypsäten rahaa milloin keltäkin. Selvisi että lapsia oli kaksi muutakin, toista hän ei ollut tavannut koskaan, toista tapasi nelisen kertaa vuodessa. Elatusmaksuja ei maksanut yhdestäkään lapsesta, exiensä suostumuksella.
Oma elämäni oli ok, joten en ihastuneena välittänyt vaaranmerkeistä. Annoin miehen mennä ja tulla oman halunsa mukaan (sehän hänelle sopi), tuin tietysti rahallisesti. Riitoja, jotka alkoivat ihan mitättömistä (sanoin humalaiselle miehelle jotain vastaan, tai väärällä äänensävyllä) alkoi tulla ja kärjistyivät heti niin että mies häipyi ja sanoi haluavansa erota. Sellaiseen riitaan jossa asiat olisi puhuttu suoraan selväksi vaikka huutamalla, en häntä saanut. Palasi kyllä kun rauhoittui ja olin lepytellyt ja pyytänyt anteeksi -vaikken riitaan ollutkaan syypää.
Lopulta selvisi että mies olikin pitänyt suhdetta yllä nuorimmaisensa äitiin. He erosivat, annoin anteeksi ja suhteemme puhkesi kukkaan. Mies oli mitä hurmaavin, avulias, hellä, aina lähelläni. Muiden nähden suukotteli ja kertoi kaikille löytäneensä "elämänsä naisen". Luonani ollessaan enimmäkseen lojui sohvalla pelaten nettipokeria tai katseli leffoja. Minä vein sohvalle herkut ja juotavat, läheisyyttä sain jos itse tein aloitteen. Riitoja oli, kaikki minun syytäni tietysti.
Seksi oli hänen nautintonsa tyydyttämistä, riita tuli kun kerran yritin ehdottaa että tyydyttäisi minut ensin. Häipyi tietysti, fb:ssa kirjoitti ettei sellainen kiinnostanut ja pysyi kateissa jonkin aikaa. Humalassa kyllä aina kehui montako naista oli kaatanut ja kuinka moni hänen kanssaan oli saanut orgasmin.
Suhteemme uutta yritystä on nyt kestänyt puoli vuotta, ja olemme taas erossa viikonlopun riidan jälkeen. Riita tuli kun mies tuli baarista luokseni ja ärähdin hänet sängystäni pois kun herätti syvästä unesta. Mies pakkasi tavaransa; se on loppu nyt. Riita jatkui jonkin verran tekstiviestein sunnuntain ja maanantain (mies on nyt matkoilla), pariin päivään ei ole viesteihini enää vastannut.
Kun mietin paria viime kuukautta niin huomaan maksaneeni miehen kulut lähes kokonaan. Kun hän sanoo tulevansa hakemaan minut töistä (vanhempiensa autolla), tarkoittaa se samalla Alkossa käyntiä ja rahan pyyntöä minulta kun lähtee illalla ulos. Kerran kieltäydyin antamasta, riita ja erohan siitä tuli. Mies ei ole väkivaltainen, ja mukavaa seuraa, kunhan annan jakamattoman huomioni ja keskityn pitämään hänet hyvällä tuulella. Jos juttelen lasteni kanssa, mies keskeyttää heidän puheensa ja kääntää huomioni itseensä. Jos kysyn koska hän aikoo tulla luokseni, on se painostamista, "mä ilmoitan sit kun tuun". Viimeisen riidan jälkeen yritin puhua järkeä:"Ethän sä nyt näin voi mua jättää, täähän on ihan hölmö syy", mies huusi:"vittu mä teen mitä haluan!" Hän ei ole koskaan asettunut (kyennyt asettumaan?) minun asemaani, katsomaan tilanteita minun kannaltani. Vastoinkäymiset muussa elämässäni eivät häntä kiinnosta, on sen suoraan sanonutkin.
Nyt yritän sitten suhdettamme jauhaa, nähdä miten epäsuhtainen se on, ja ettei ole mitään järkeä jatkaa. Silti sydän yhä hinkuaa hänen peräänsä, uskoinpa lopultakin ettei se rakastunut mies ollutkaan kuin illuusio omissa silmissäni...
Kova paikka..
8
134
Vastaukset
- pullosta tullut
Olet itse mielisairas koska terve ei katselisi tuollaista käytöstä.
- alicia'
Näinhän se on, alkaa vaan niitä huonoja hetkiä olla niin paljon enemmän.
Nyt kun omaa tekstiä lukee ja kuvittelee sen jonkun toisen kirjoittamaksi niin ajattelen itsekin samaa; oonko ihan viisas kun tuollaiseen tyyppiin tuhlaan aikaani saati tunteitani.
En ole kuullut hänestä pariin päivään enkä aio itse ottaa mitään yhteyttä. Jospa viimeinen riitamme oli hänellekin liikaa ja eroamme näin kaikessa hiljaisuudessa. alicia` : kiitos aloituksestasi. Olet näemmä jo pitkälle pohtinut asioita, huomannut miten homma mennyt ja edennyt. Havainnut poaljon N-henkilön käyttäytymisessä asioita.
N-suhteessa monelle käy juuri näin: näkee asiantilat, mutta sulkee niiltä silmänsä. Mitäpä sitä nyt pikkuasioista välittämään? :-)
Ajan mittaan arvelee mielessään, ehkäpä juuri minä pystyn auttamaan/muuttamaan/parantamaan tuota toista osapuolta. Huomaten, että hullummaksi vaan menee. Ja kaikessa hienosäätöisyydessään asiat eivät todellakaan suhteen alkuaikana näy samoin kuin ne tajuavat suhteen loppumisen jälkeen; miten asiat todella menivät.
Suhteessahan elää kuin illuusiossa. Rakkaudesta siitä ehkei ole kysymys, alussa mahdollisesti, hullaantumisesta ehkäpä hyvinkin. Ja se kaikennielevä koukuttaminen; se vie voimat ja kyvyn nähdä/toimia keneltä tahansa. Minä painotan tätä; keneltä tahansa. Paluuajatus seuraa koukukuttamisen ja luopumisen tuskan aiheuttamana hyvinkin voimakkaana. Se sattuu niin kovasti että olisi valmis vaikka ryömimään tuon ihmishirviön eteen tallottavaksi. Sitten on syytä kysyä itseltään; haluanko jatkaa kynnysmaton uraani?
Eroaika on usein tuskallinen prosessi. Siinä käy läpi syyllisyyden, raivon, ikävän, vihan, epätietoisuuden ja kaipuun jatkuvia ja alati muuttuvia lukemattomia muita tunteita. Tunteet on hyvä elää, niin kipeää kuin se tekeekin. Niiden kokeminen ja ymmärtäminen auttaa myöhemmässä vaiheessa ymmärtämään myös itseään ja omaa käyttäytymistään. Ja se auttaa myös siinä, ettei katkeruudessaan jää makaamaan; muuttuen itsekin, vähitellen, vihaavaksi ja välinpitämätöttämäsi, hänen kaltaisekseen.
Voimia alicia`. Tervetuloa enempikin kommentoimaan. Matkaa meistä moni on tehnyt kuka minkin aikaa. Itse sanoisin että se kannattaa.- alicia'
Kiitoksia, eiköhän tämä tästä lähde jotenkin päin kulkemaan. Mies on yhä hiljaa (piti vielä tänään yksi txt lähettää, jossa pyysin anteeksi pahoja sanojani ja sanoin katuvani riitojamme; näin syvään on juurtunut ajatus että kaikki on minun syytäni), mutta palailee nyt viikonloppuna samaan kaupunkiin, ja oletan että juo päänsä täyteen. Silloin on hänen mielestä aika keskustella.
Hurjalta tuntuu kun osa ystävistämme, tai ovat oikeastaan miehen pitkäaikaisia tuttuja, pyytävät minua odottamaan vielä ja ottamaan mies taas takaisin, ollaanhan me niin hyvä pari!! He tuntevat miehen hauskana, kilttinä ja reiluna kaverina, joka maksaa kyllä velkansa (ei minulle koskaan), ja ovat nähneet miten hellästi mies minua kohtelee. Tiedän että jos yrittäisin kertoa mitä kaikkea meidän välillämme on tapahtunut ja yrittäisin puolustaa itseäni kääntyisi se minua vastaan; mies sanoisi minun itkevän peräänsä ja että olen katkera kun hän jätti... Onneksi on muutama joka miehen tuntee ja he jaksavat tsempata.
Täytyy nyt vaan odotella, jotain miehen tavaroita on vielä luonani ja viesti tulevansa hakemaan ne. Päättyykö tämä juttu sitten niinkuin suhteet normaalisti, en oikein jaksa uskoa kun kokemuksia narsistista eroamisesta lukee.alicia`: pohdintaasi päättykö tämä juttu ns normaalisti vai kuinka; ei voi tietää. Narsismia ja narsisteja on erilaisia, samoin suhteita niiden sisällä. Täytynee lisätä, että aina N-suhde ei pääty narsistin jatkamaan kiristykseen ja manipulointiyrityksiin. Toisinaan N-hlö ajattelee, että "uhri" on niin koukussa, että palaa ennen pitkää kuitenkin luokseen. Tavallaan voi olla oikeassakin. Eräs keino pitää uhri koukussa, on uhrin (käyttäisin mieluummin sanaa suhteen toinen osapuoli kuin uhri, mutta menköön) tapa muistella, ajatella, kaivata, vihata, kärsiä. Ymmärrätkö?
Uskon että ymmärrät. Kun lähdet tälle tielle, se ei ole aina helppoa. Tunteet lyö välillä lujaa. Kaikki tunteet. Se kuuluu asiaan. Mutta aikanaan, siitä selviää kyllä.
Toisinaan narsisti ei vaan välitä. Kun hän ei välitä suhteen toisesta osapuolesta, niin hänelle on samantekevää, palaako uhri luokseen vai ei. Tätä voi olla kipeä hyväksyä. Aina löytyy uusi mollamaija tai -mikko jota voi muokata mieleiksekseen. Jos jonkin neuvon voisin antaa, josta itse hyödyin, provosoi niin vähän kuin mahdollista, pysy etäällä, pidä matalaa profiilia.
Narsismin ymmärtämiseen tarvitaan tietoa. Ja paha vain, omakohtaista kokemustakin tarvitaan. Siksi läheiset/ystävät/tms eivät aina ymmärrä mitä suhteessa tapahtuu/-ui. Vertaistuki on mielestäni äärettömän tärkeää. Keinoja löytyy kyllä. Mutta kokemusten ja ajatusten jakaminen sellaisen kanssa, joka todella ymmärtää mitä homma pitää sisällään on eri asia kuin keskustella huonosta suhteesta ylipäänsä josta kutakuinkin useampi ymmärtää. Nopeampi yli pääseminen. Osaat ja pystyt varmasti, olet hyvällä alulla jo.
- 28
Hieno kirjoitus elisakettu, olet tämän palstan "suola" ;-). Olet todellakin nähnyt, kokenut ja oivaltanut narsismin eloa ja osaat antaa hienoja kommentteja niitä tarvitseville. Et provosoi, et kyseenalaista etkä syyllistä, annat vain asiallista tietoa. On ilo lukea kommenttejasi, saa samalla itsekin toivoa selviämiseensä.
Kiitos 28; olen tietysti hyvilläni jos kirjoituksistani on iloa niitä lukeville.
Haluan kuitenkin sanoa, että tämä palsta on täynnä hyviä kirjoittajia; on ollut, on tällä hetkellä ja tulee olemaan. Olen saanut itse monelta hyvin paljon. Sortuen itsekin "laittomuuksiin" ja "sivuvierityksiin", kaikenlaiseen. Mutta minä niinkuin me kaikki tarvitsemme hupailua ja joissa on kyllä asiatietoa enempi kuin ensisilmäyksellä aina luulisi.
Asiatietoa olen muilta saanut. Tietämättömänä ja epätietoisena olen polkua tallonut matkallani. Itse jaan kokemuksiani ja tuon tunnekokemuksiani esille joiden kautta olen oppinut elämää näkemään usealta kantilta. Me kaikki yhdessä muodostamme kokonaisuuden. Ilman toisia ei olisi minunkaan kirjoituksiani. Ja minä toivon, että palstahengeä tuo ja ylläpitävät ihmiset muullakin kuin vihalla. Tunteisiin on oikeus. Mutta ottakaamme vastaan sitä mitä on annettu, ja annetaan itsekin tarvitseville. Narsismi ei ole hävinnyt maailmasta, eikä toivoakseni häviä tämä palstakaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750