Alla on nuoren äidin kertomus siitä, kuinka hänet pakotettiin surmaamaan lapsensa;
"Olen 21 vuotias nuori nainen ja minä tein abortin miehen painostuksesta..Minun raskaus huomattiin myöhään...
Yksi yö heräsin siihen että joku nyrkin suuruinen pallo liikkuu mahassa olin niinkuin mitä tapahtuu sitten tajusin että onkohan se vauva tulossa ja ihan onnen kukkuloilla sitten erehdyin kertomaan poikaystävälleni hän räjähti sanoi että jos synnytän sen jätän sinut.. (tappelua 2viikon verran asiasta tönimistä huutamista yms..) sitten varattiin aika lääkäriin hän sanoi että raskaana olet jo ainakin 16 viikolla mutta sitten menin ultraan ja lääkäri siellä sanoi että tämä on jo kyllä 18 viikolla menossa
sitten meni viikko että menin abortin tekoon sikiö19vk piti hommata lupa joltain korkealta taholta *ajattelin älä anna myöntävää päätöstä mutta toisin kävi* sitten menin abortiin synnytin lapsen vessaan rautapottaan*näin sikiön ja siitä asti olen ajatellut miksi olin niin ***** idiootti ja tein sellaisen teon* siinä meni 12 tuntia ennen kuin sikiö tuli ulos se oli ainakin 20cm pitkä ellei enemmän
Ja nyt kärsin siitä joka ikinen päivä mietin sitä mitä jos olisin tehnyt niin ja näin että olisi pitänyt tehdä vaan toisin mutta en sille enää mitään mahda vaan sen tunteen kanssa on elettävä joka ikinen hetki ja olen ansainnut sen....
ja loppuun sanon en ole uskovainen tai mikään muu sellainen mutta tuollainen aborti on väärin"
On kysyttävä:
Ovatko asiat Suomessa kohdallaan, kun äitejä voidaan painostaa ja pakottaa lapsensa surmauttamiseen.
Miksi painostajia ei saada syytteeseen? Miksi he pääsevät kuin koira veräästä?
Miten on mahdollista, että viranomiastoiminta toteuttaa painostajien tavoiteet?
Surullisen tarnia
31
694
Vastaukset
- äiti ja poika 3v.
kauhea tarina, jos pitää paikkaansa. Ihan kuin jostain Kiinasta tu touhu... Itku tuli :(
- ...
Laitontahantuollainen touhu on ollut.
Eli lopun kysymyksiisi vastaukset ovat suomen lain (joka sallii siis vain naisen omasta tahdosta tehdyt abortit) pohjalta
"Ovatko asiat Suomessa kohdallaan, kun äitejä voidaan painostaa ja pakottaa lapsensa surmauttamiseen."
Suomessa laki on kohdallaan ja sen mukaan naisia ei voisi painostaa aborttiin. lakeja rikotaan, useinkin, ja on rikoksen uhriksi joutuneen velvollisuus pitää huolta ettei joudu rikoksen uhriksi ja jos joutuu, niin vain hän itse voi siitä syytteen nostaa.
"Miksi painostajia ei saada syytteeseen?Miksi he pääsevät kuin koira veräästä?"
Varmaan koska, kuten kaikessa parisuhdeväkivallassa, uhrit eivät nosta syytteitä, koska rakastavat/luulevat rakastavansa ja kun huomaavat etteivät mahdollisesti rakastaneetkaan alkavat syyllistää itseään, kun antoivat tapahtua noin tyhmällä syyllä.
"Miten on mahdollista, että viranomiastoiminta toteuttaa painostajien tavoiteet? "
Koska Valvira myöntää abortin sillä perusteella, että nainen itse hakee aborttia, on siis allekirjoittanut hakemuksen. Mikään siinä, että nainen on lääkärin läsnä ollessa omin käsin allekirjoituksensa hakemukseen kirjoittanut, ei viittaa siihen, että nainen on painostettu.- Äidin osa...
Aborttien tuottaminen on viritetty äärimmilleen. Lääkärit eivät toimi edes lain mukaan ts, heiltä on viety hallinnollisilla päätöksillä valta tarkastaa ovatko esityetyn abortin syyt lain mukaiset. Puuttuvasta seulasta menevät läpi myös painostustapaukset. Riittää, että painostaa ja pakottaa odottavaa äitiä kunnes tämä "anoo itse" mukavuusaborttia.
Kertojan mukaan lapsi raastettiin äitinsä kohdusta Valviran päätöksellä myöhäisabortissa. Äitiparka toivoi edes Valviran ymmärtävän häntä ja lasta. Millaiset mahtoivat olla perustelut tässkään tapauksessa? Valvira on myös yksi aborttiautomaattien osa, sillä kääytännössä kaikki aborttihakemukset hyväksytään.
On huomattava, että abortteihin painostava ei aina ole kumppani. Myös työnantaja, pankinjohtaja, sosiaalinen ympäristö painostaa ja pakottaa monin eri tavoin äitejä mukavuusabortteihin.
Kammottavaa on, että äiti pakotetaan itse allekirjoittamaan lapsesa kuolemantuomio. Edes Kiinassa ei noudateta näin julmaa politiikkaa.
Kuka asettuisi viimeinkin puolustamaan äitejä ja lapsia? - ...
Äidin osa... kirjoitti:
Aborttien tuottaminen on viritetty äärimmilleen. Lääkärit eivät toimi edes lain mukaan ts, heiltä on viety hallinnollisilla päätöksillä valta tarkastaa ovatko esityetyn abortin syyt lain mukaiset. Puuttuvasta seulasta menevät läpi myös painostustapaukset. Riittää, että painostaa ja pakottaa odottavaa äitiä kunnes tämä "anoo itse" mukavuusaborttia.
Kertojan mukaan lapsi raastettiin äitinsä kohdusta Valviran päätöksellä myöhäisabortissa. Äitiparka toivoi edes Valviran ymmärtävän häntä ja lasta. Millaiset mahtoivat olla perustelut tässkään tapauksessa? Valvira on myös yksi aborttiautomaattien osa, sillä kääytännössä kaikki aborttihakemukset hyväksytään.
On huomattava, että abortteihin painostava ei aina ole kumppani. Myös työnantaja, pankinjohtaja, sosiaalinen ympäristö painostaa ja pakottaa monin eri tavoin äitejä mukavuusabortteihin.
Kammottavaa on, että äiti pakotetaan itse allekirjoittamaan lapsesa kuolemantuomio. Edes Kiinassa ei noudateta näin julmaa politiikkaa.
Kuka asettuisi viimeinkin puolustamaan äitejä ja lapsia?Sinä olet ilmeisesti asettunut... Oletko saanut jotain konkreettista aikaiseksi, vai onko keskustelupalstalla toisten elämien ruotiminen ainut tekosi asian eteen?
Meillä on laki, jonka pitäisi suojata meidän kaikkien oikeudet, myös oikeuden olla joutumatta aborttiin painostettuna. Jos nainen itse ei halua pitää kyseisestä oikeudestaan kiinni, niin asialle on vaikea tehdä ulkopuolisten yhtään mitään. Jos ulkopuolisille ei kerrota että naista painostetaan, niin mistä hitosta ne sen osaisivat arvata. Ja jos nainen ei näin jälkikäteenkään mene kenellekään kertomaan, että häntä kohtaan on tehty rikos, niin miten ihmeessä syyttäjä voisi rikollista syyttää mistään? - Murhenäytelmä jatkuu
... kirjoitti:
Sinä olet ilmeisesti asettunut... Oletko saanut jotain konkreettista aikaiseksi, vai onko keskustelupalstalla toisten elämien ruotiminen ainut tekosi asian eteen?
Meillä on laki, jonka pitäisi suojata meidän kaikkien oikeudet, myös oikeuden olla joutumatta aborttiin painostettuna. Jos nainen itse ei halua pitää kyseisestä oikeudestaan kiinni, niin asialle on vaikea tehdä ulkopuolisten yhtään mitään. Jos ulkopuolisille ei kerrota että naista painostetaan, niin mistä hitosta ne sen osaisivat arvata. Ja jos nainen ei näin jälkikäteenkään mene kenellekään kertomaan, että häntä kohtaan on tehty rikos, niin miten ihmeessä syyttäjä voisi rikollista syyttää mistään?Näinhän se on. Aborttiputki on rasvattu niin liukkaaksi ja nopeaksi, että sinne voidaan tuupata äitejä ja lapsia tuhansittain ilman että kukaan voi estää tai edes valittaa valtaasta joukkosurmasta ja murhenäytelmästä.
Lain lisäksi meillä on käytäntö ja soveltamisohjeet, jotka ovat tehneet mukavuusabortista ilmaista hupia ja jopa lasten tuhoamisautomaatin ja äitien nöyryyttämiskoneiston.
- äiti ja lapsi
Miksi annoit jollekkin mulkkujoosepille vallan päättää lapsesi kohtalosta. En ikinä ottaisi aborttia kenekään pyynnöstä/painostukseta, sellainen mies lentäis ulos kun leppäkeihäs, hyi olkoon. Voitko jatkaa seustustelua moisen kuvatuksen kanssa en voisi pihdeilläkään koskea, hyiolkoon.....
- Ei voi pakottaa
"kun äitejä voidaan painostaa ja pakottaa lapsensa surmauttamiseen."
Äitejä voi yrittää painostaa, mutta ei heitä voi pakottaa. Viime kädessä äiti on itse vastuussa siitä mitä tekee. Sinä olisit voinut estää surmateon.
"Miksi painostajia ei saada syytteeseen?"
Laki sallii abortin ja sinä teit sellaisen. - jaeogjpaejh
Minkätakia on ruennu tollasen retkun kanssa tekemään niitä lapsia???????
Jos noin agressiivinen jätjä on, ni pitäs myös näkyä aijemmin, eikä synnytyslaitoksella.
Joo tossa vaiheessa abortti on aika suck, koska se on jo kehittyny ihminen lähestulkoon, ja se vois selvitä melkee hengissä. On kyllä oksettavaa touhua, mutta miknäs teet.
Ei se täällä auta itkeä, täytyy tästälähtien valita tarkkaa, mitä keskustelun aiheita lukee, mielummin lukee hyviä uutisia ja juttuja ku sellaisia, jotka suoltaa negatiivisia kauheuksia tänne äitien "iloksi"..
ja tämän taustalla on aborttisaarnaaja, sehän tietää kaikki.
Paska juttuhan toi on, mutta tarviiko noita jokapv tänne suoltaa. Äideillä on paljo iloisempiaki puheenaiheita täällä.
Noi on yksittäistapauksia, ja ihan sama jos lähtee surkuttelemaan sairaita afrikanlapsia jotka kärsii, tai katulapsia yms. ihan turhaa vaivaa päätä, ku ei nää asiat mikskää muutu. PAHA MAAILMA, luulis sen jokaisen tietävän!
Kun ei surkuttelu Auta mitään, ei auta, ei auta! - MillaMagia...
Ylimielinen ja kaikkivaltias kuvittelee haukkuvansa ja moralisoivansa muita.
Idiootti itsekeskeinen kuvittelee haukkuvansa ja moralisoivansa muita, asiasta ku asiasta.
Täysin elämäänkyllästynyt ja pahansuopa yrittää tunkeutua toisten elämään.
Täysin pimahtanu ihminen suoltaa joka pv aborttipaskaa täällä "äitien jutut" palstalla, jotta sais enemmän haloota ja huomiota, katokku kotona on ni yksinäistä lapsettomuuden vuoksi ja miehettömän vuoksi, ni pitäähän se johonki se katkeruus purkaa"
Joojoo abortit varsinki noin myöhäsellä viikolla on kamalaa ja hirveää, eikä voi ymmärtää miten joku voi tehdä niin myöhäsellä ajalla abortin.
Mutta ymmärrän abortin jos se tehdään tosi tosi aikasessa vaiheessa, että se ei ole vielä kehittyny juuri miksikään. Sen ymmärrän, mutta en varmaakaan itse pystyisi tekemään sellaista, ja huolehdin Aina ehkäisystä, jotta ei tulis raskaaksi, koska en halua vielä kymmeneen vuoteen lapsia, se ei kuulu mun elämään pitkään aikaan sillä mulle riittää mies ja hyvä nuoruus :) ja aijon nauttia siitä täysin siemauksin, siksi käytänkin ehkäisyä.
Mutta en tuomitse abortteja tekeviä ihmisiä, sillä ne asiat ei kuulu mulle. Mä nautin omasta elämästä ja olen hyvä muille ihmisille paikassa kun paikassa ja saan itsekkin arvostusta ja kunnioitusta muilta ihmisiltä.
En ymmärrä, miten jonkun elämä pyörii vaan aborteissa?? voiko se oikeesti olla mahdollista, sillä yks henkilö suoltaa niitä aborttijuttuja tänne päivittäin, ja on aborttipalstalta liuennut äidien juttuihin. Miksi joku elämään kyllästyny negatiivi voi oikeesti innoissaan ja narsistisella ilolla tuoda äideille tollasia juttuja, koska äitien palsta on äitien juttuja varten, ei abortteja tai niiden saarnaamista varten?
Jos tällainen ihminen ei ymmärrä sitä, että on niin negatiivinen ja muita ei kiinnosta hänen juttunsa, niin miksi ei voi siirtyä toiselle palstalle, jos välttämättä elämä menee siihen, että on pakko jokapv 24h miettiä abortteja.
TOihan ei ole normaalia, eihän kukaan julkisillakaa paikoilla puhu aborteista, paitsi joskus ihan normaalia keskustelua.
Mutta voisko ihmiset keskittyä niihin hyviin ja positiivisiin asioihin, kun on kesä ja kaikki. Aborttien sureminen kun ei vaikuta niiden tekoon tai lakiin yhtään mitenkään. Ja se on jokaisen oma asia. Jokainen itse kantaa vastuun siitä, ehkäisystä yms. ja joillekki se jättää kaunaa, jotkut taas ovat tyytyväisiä valintaansa.
TÄmä on elämää, ei voi nauttia omasta elämästä, tai olla muille virkeä ja jaksava, jos kokoajan ajattelee negatiivisia asioita, tai puuttuu muiden elämän asioihin haukkumalla ja suorastaan naisten riivaamalla.
Aborttisaarnaaja on jo Riivaaja, eikä se ole normaalia käyttäytymistä, hyvin lapsellista ja katkeroitua sellaista. koska ei se suomi24: palstalla huuteleminen ja raivoaminen katkerana johda mihinkää positiiviseen tulokseen, päin vastoin, monella jää hyvin negatiivinen ja häiriintyny kuva täsät kyseisestä ihmisestä, ja hänellä ei voi olla lapsia, ei voi, ei aborttisaarnat täällä voi mennä omien lasten ajan edelle. ei voi. se on kaukana lapsirakkaudesta, siis oman lapsen rakkaudesta, koska sehän on ihan eriasia ku muiden lapset mut jokatapauksessa, ihan omituista.
Tää aborttisaarnaajan ja riivaajan kirjotukset on niin agressiivista, lapsellista, Katkeruutta, vihaa...mitä tää todistaa? sen, että hän on itse lapseton, ei ole saanu lapsia ja hän syyttää siitä muita, etenkin abortintekijöitä.
Elämä on raakaa, mutta jos täällä maapallolla haluaa tosiaan elää, ni on hyväksyttävä kaikki, mitä tänne on annettu. Niin se vain on.
Parhaan teon voitte ihmisten hyväksi tehdä on keskittyä omaan elämään ja läheisiin, olla hyvä läheisille ja muillekkin ihmisille, olla avulias ja kohteias, olla ymmärtäväinen ja suvaitseva. Olla rakastava. Se on sitä, mitä hyvää voitte muille ja itselleen antaa.
Nauttikaa elämästä, sillä tää on antoisaa, kun osaa oivaltaa ja jättäkää negatiiviset ihmiset omaan arvoonsa!- kohtalotoveri
Hei! Tiedän miltä sinusta tuntuu. Taisi olla viikkoja saman verran ja anoin myös lupaa, kylläkin omasta tahdostani. Sen hetkinen elämäni oli silloin yhtä kaaosta ja päädyttiin poikakaverin kanssa tähän ratkaisuun. Olihan se hirveä kokemus ja ja ei koskaan unohdu. Muistan elävästi sairaanhoitajan inhon ilmeen kasvoilla, mikä lisäsi myös omaa tuskaani. Minun tapauksestani on jo melkein kaksikymmentä vuotta, mutta opein kyllä elämään asian kanssa.
Jos sinulla on hyvä ystävä kenen kanssa voit jutella asiasta, puhu ihmeessä.
Itse salasin asian liian kauan, kunnes uskalsin kertoa hyvälle ystävälleni. Pelkäsin kertoa, koska häpesin niin paljon. Mutta kertominen helpotti omaa oloa ja sain ystävältäni tukea.
Ihmisiä me kuitenkin kaikki ollaan, jokainen tekee virheitä, kuka enemmän, toiset vähemmän.
Älä välitä haukkumisista, en minäkään, tämä on minun elämäni.
Niin, valitettavasti olet itse allekirjoituksellasi vahvistanut ja hyväksynyt hakekmuksen, niin se menee viranomaisten silmissä. Sille asialle ei oikein voi tehdä mitään. Pitää vaan hyväksyä ja sopeutua.
Voimia sinulle! - MillaMagia...
kohtalotoveri kirjoitti:
Hei! Tiedän miltä sinusta tuntuu. Taisi olla viikkoja saman verran ja anoin myös lupaa, kylläkin omasta tahdostani. Sen hetkinen elämäni oli silloin yhtä kaaosta ja päädyttiin poikakaverin kanssa tähän ratkaisuun. Olihan se hirveä kokemus ja ja ei koskaan unohdu. Muistan elävästi sairaanhoitajan inhon ilmeen kasvoilla, mikä lisäsi myös omaa tuskaani. Minun tapauksestani on jo melkein kaksikymmentä vuotta, mutta opein kyllä elämään asian kanssa.
Jos sinulla on hyvä ystävä kenen kanssa voit jutella asiasta, puhu ihmeessä.
Itse salasin asian liian kauan, kunnes uskalsin kertoa hyvälle ystävälleni. Pelkäsin kertoa, koska häpesin niin paljon. Mutta kertominen helpotti omaa oloa ja sain ystävältäni tukea.
Ihmisiä me kuitenkin kaikki ollaan, jokainen tekee virheitä, kuka enemmän, toiset vähemmän.
Älä välitä haukkumisista, en minäkään, tämä on minun elämäni.
Niin, valitettavasti olet itse allekirjoituksellasi vahvistanut ja hyväksynyt hakekmuksen, niin se menee viranomaisten silmissä. Sille asialle ei oikein voi tehdä mitään. Pitää vaan hyväksyä ja sopeutua.
Voimia sinulle!En ole tehnyt aborttia, enkä maininnut kirjoituksissanikaan sellaista. Puhuin enemmin siitä, miksi ihmiset ajattelee kokoajan negatiivisesti ja eivät nauti elämästä. Miksi he antavat muiden aborttejen pilata päivänsä, viikkonsa ja jopa koko elämänsä?
parasta, mitä elämässäsi voit tehdä on rakastaa itseäsi ja läheisiäsi, olla hyvä muille ihmisille ja kunnioittaa ja arvostaa muita. kyllä saat siitä kiitosta takaisin ja sinusta pidetään työpaikalla, kotona yms. ole rakastava kumppani ja nauti joka hetkestä.
Tuomitseminen, katkeruus, viha, jos sitä lietsoo kokoajan asiasta ku asiasta, ni ei voi oma elämä kovin ihanaa ja hyvällä mallilla olla,jos kokoajan keskittyy muiden tekemiin ratkaisuihin ja valintoihin.
KESKITTYKÄÄ IMMEISET OMAAN ELÄMÄÄN JA SIITÄ NAUTTIMISEEN!!! - Väkivallan ajatus..
MillaMagia... kirjoitti:
En ole tehnyt aborttia, enkä maininnut kirjoituksissanikaan sellaista. Puhuin enemmin siitä, miksi ihmiset ajattelee kokoajan negatiivisesti ja eivät nauti elämästä. Miksi he antavat muiden aborttejen pilata päivänsä, viikkonsa ja jopa koko elämänsä?
parasta, mitä elämässäsi voit tehdä on rakastaa itseäsi ja läheisiäsi, olla hyvä muille ihmisille ja kunnioittaa ja arvostaa muita. kyllä saat siitä kiitosta takaisin ja sinusta pidetään työpaikalla, kotona yms. ole rakastava kumppani ja nauti joka hetkestä.
Tuomitseminen, katkeruus, viha, jos sitä lietsoo kokoajan asiasta ku asiasta, ni ei voi oma elämä kovin ihanaa ja hyvällä mallilla olla,jos kokoajan keskittyy muiden tekemiin ratkaisuihin ja valintoihin.
KESKITTYKÄÄ IMMEISET OMAAN ELÄMÄÄN JA SIITÄ NAUTTIMISEEN!!!Edellinen kirjoittaja kysyy: Miksi uhrata ajatusta n. 11 000 lapsen surmaamiselle vuosittain rikkaassa Suomessa ja miksi piiitata 10 000 äidin surusta ?
Tuskaisille ja sureville äideille nuo ihmiset kääntävät selkänsä ja haluvat nauttia omasta ilostaan. Aloittajan viestin tarkoituksena varsinaisesti on sanoa, ettei mukavuusaborteista saisi kekustella sillä moni haluaa edelleen dumpata 30 lasta joka päivä jäteastiaan - tarvittavassa vaikka äitejä pakottamalla. - ...
Väkivallan ajatus.. kirjoitti:
Edellinen kirjoittaja kysyy: Miksi uhrata ajatusta n. 11 000 lapsen surmaamiselle vuosittain rikkaassa Suomessa ja miksi piiitata 10 000 äidin surusta ?
Tuskaisille ja sureville äideille nuo ihmiset kääntävät selkänsä ja haluvat nauttia omasta ilostaan. Aloittajan viestin tarkoituksena varsinaisesti on sanoa, ettei mukavuusaborteista saisi kekustella sillä moni haluaa edelleen dumpata 30 lasta joka päivä jäteastiaan - tarvittavassa vaikka äitejä pakottamalla.Ja kuusi jumbojetillsitä raskaana olevia naisia putoaa päivittäin taivallta ja kuolee.
On sulla suuret murheet tässä maailmassa, kun koululuokallinen alkioita ja sikiöitä kuolee päivittäin suomessa aborttiin, samalla kun 358 tuhatta naista kuolee vuosittain, 981 naista päivittäin -raskauteen. Tässä ollaan äiti ihmisten palstalla. Kumpien luulet olevan äiti ihmisten sydäntä lähempänä: alkiot vai äidit, joilta jää miljoonia syntyneitä, eläviä, kokevia orpolapsia vuosittain? - Siitä on jo vuosia--
kohtalotoveri kirjoitti:
Hei! Tiedän miltä sinusta tuntuu. Taisi olla viikkoja saman verran ja anoin myös lupaa, kylläkin omasta tahdostani. Sen hetkinen elämäni oli silloin yhtä kaaosta ja päädyttiin poikakaverin kanssa tähän ratkaisuun. Olihan se hirveä kokemus ja ja ei koskaan unohdu. Muistan elävästi sairaanhoitajan inhon ilmeen kasvoilla, mikä lisäsi myös omaa tuskaani. Minun tapauksestani on jo melkein kaksikymmentä vuotta, mutta opein kyllä elämään asian kanssa.
Jos sinulla on hyvä ystävä kenen kanssa voit jutella asiasta, puhu ihmeessä.
Itse salasin asian liian kauan, kunnes uskalsin kertoa hyvälle ystävälleni. Pelkäsin kertoa, koska häpesin niin paljon. Mutta kertominen helpotti omaa oloa ja sain ystävältäni tukea.
Ihmisiä me kuitenkin kaikki ollaan, jokainen tekee virheitä, kuka enemmän, toiset vähemmän.
Älä välitä haukkumisista, en minäkään, tämä on minun elämäni.
Niin, valitettavasti olet itse allekirjoituksellasi vahvistanut ja hyväksynyt hakekmuksen, niin se menee viranomaisten silmissä. Sille asialle ei oikein voi tehdä mitään. Pitää vaan hyväksyä ja sopeutua.
Voimia sinulle!Äitini muistaa elävästi sairaanhoitajan inhon ilmeen kasvoilla, mikä lisäsi myös hänen tuskaansa. Valitettavasti sairaanhoitajan terve reaktio ei enää voinut pelastaa minua. Siitä on jo parikymmentä vuotta. Tänään olisin nuori mies tai nainen ja minulla olisi kohta omia lapsia....
- Suojele lapsia
... kirjoitti:
Ja kuusi jumbojetillsitä raskaana olevia naisia putoaa päivittäin taivallta ja kuolee.
On sulla suuret murheet tässä maailmassa, kun koululuokallinen alkioita ja sikiöitä kuolee päivittäin suomessa aborttiin, samalla kun 358 tuhatta naista kuolee vuosittain, 981 naista päivittäin -raskauteen. Tässä ollaan äiti ihmisten palstalla. Kumpien luulet olevan äiti ihmisten sydäntä lähempänä: alkiot vai äidit, joilta jää miljoonia syntyneitä, eläviä, kokevia orpolapsia vuosittain?Naisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä uhkaa abortti. Aborttien vähentäminen parantaa naisten hyvinvointia ja antaa tietysti lapsille mahdollisuuden elää.
Aborttien edistäjät ovat naisten pahimmat kyykyttäjät ja säälimättömimmät ja julmimmat lapsien viholliset. - Suojele naisia
Suojele lapsia kirjoitti:
Naisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä uhkaa abortti. Aborttien vähentäminen parantaa naisten hyvinvointia ja antaa tietysti lapsille mahdollisuuden elää.
Aborttien edistäjät ovat naisten pahimmat kyykyttäjät ja säälimättömimmät ja julmimmat lapsien viholliset.Juu, ei-toivottu raskaus tosiaan parantaa naisen hyvinvointia, niin henkistä kuin fyysistäkin. Aborttien vastustajat ovat naisten pahimmat, säälimättömimmät ja julmimmat kyykyttäjät ja viholliset
- Oman elämän sankari.
Kärsit ja olet ilmeisesti edelleenki miehesi kanssa? Jos näin, voin vain todeta, että sinunlaisiasi tapauksia on useita; mennään miehen tahdon mukaan ja mielistettään miestä ja sitten valitetaan omaa kohtaloa.
Ota itseäsi niskasta kiinni, ettei sama toistu, joka valitettavasti tämäkin, on hyvin todennäköistä. - nyssykkä
Erittäin ikävä asia. Voimia Sinulle.
Kuuntele ja noudata jatkossa sydämesi ääntä. Kumppanisi on aivan eri oopperasta kuin Sinä. Tulet vielä vihaamaan kumppaniasi (jos et jo vihaa), vaikka eihän vihakaan mitään auta ja ratkaise.
Olet vielä niin nuori, että löydät vielä oikeanlaisen kumppanin rinnallesi.
Varmaan Sinulla on paha olla. Aika auttaa, vaikka eihän se koskaan unohdu. Aina sitä vuosi vuodelta miettii, että kuinka vanha hän nyt olisi jne.
Kumppanisi ei voi määrätä tällaisista asioista. Kehosi on Sinun ja Sinä lopulta itse päätät. Miehiä tulee ja menee, mutta veri on vettä sakeampaa. - Huhhuhuh
Jaahas, tämä aborttisaarnaaja on keksinyt uuden aloitustavan. Saako ihan kysyä mistä tämä tarina on peräisin?
Tälle nuorelle naiselle, jos on todellinen henkilö eikä pelkästään ap:n mielikuvituksen tuotetta, sanoisin että vastuu valinnoista on vain ja ainoastaan ihmisellä itsellään. Jos itse hakee aborttia, on siinä turha mielessään anoa ettei sitä myönnettäisi. Kuinka ihmeessä viranomaiset voisi nähdä asiallisesti täytettyjen paperien rivien välistä mahdollisen painostuksen? Vastuu ei ole viranomaisten, vastuu ei ole poikaystävän. On vain helppo tehdä miehestä ja viranomaisista tarinan syntipukit.
Seurustelusuhteissa tapahtuu ikäviä asioita niinkuin muussakin elämässä. Ihmisiä voidaan painostaa ja/tai manipuloida vaikenemaan kokemastaan fyysisestä väkivallasta, seksuaalisesta väkivallasta, voidaan painostaa ja/tai manipuloida rikoksiin, päihteidenkäyttöön, työpaikkakiusaamiseen... Eikö nekin ole kauheita asioita? Miksi tällaiset ihmiset pääsevät kuin koira veräjästä? Siksi ettei se, jolla olisi valta ja vastuu äänestää jaloillaan tai ilmaista hätänsä jollekin ulkopuoliselle, tee useinkaan näin vaan asettuu toivomaan että joku ulkopuolinen taho tulisi ja tekisi ikävät ratkaisut hänen puolestaan.
Ihmeellistä tämä aborttivouhkaus ja surullista että se tällä palstalla taitaa olla yhden henkilön masinoimaa. Kannetaan ennemmin huolta niistä lapsista, jotka syntyvät tähän maailmaan ja joutuvat olosuhteisiin jotka sairastuttavat. Ja näin omien vanhempien toimesta. Niinkuin nämä, sallikaa siteerata tätä aborttivouhottajaa; MUKAVUUShuostaanotot, joista uutisoitiin viime viikolla. Eli kun edellisen suhteen rakkaudenhedelmä käy hankalaksi uuden suhteen tiellä, aletaan toivoa viranomaisia apuun. Tai MUKAVUUSpäihteidenkäytöt; minullahan on oikeus vetää viinaa ihan niin paljon kuin lystää, kyllä ne lapset siinä sivussa menee. Minä, minä minä.
En ymmärrä miten elämä, joka on alkanut vasta solutasolla, voisi olla tärkeämpää kuin elämä joka on jo syntynyt ja kärsii kotioloistaan kuukausia, vuosia, vuosikymmeniä. - 4 lapsen äiti <3
"äidin painostua"...Kysyt tuossa lopussa...".Ovatko asiat Suomessa kohdallaan, kun äitejä voidaan painostaa ja pakottaa lapsensa surmauttamiseen.
Miksi painostajia ei saada syytteeseen? Miksi he pääsevät kuin koira veräästä?
Miten on mahdollista, että viranomiastoiminta toteuttaa painostajien tavoiteet?"
Sinä itser annoit poikaystäväsi painostaa itsesi tekemään abortin...ei sitä tehneet viranomaiset. Nyt on myöhäistä olla viisas, mutta sinuna minä olisin kyllä tuossa vaiheessa kun raskaus oli jo noinkin pitkällä, antanut kenkää sille jätkälle. Jos joku pakottaamalla pakottaa sut tekemän abortin vaikka uhkaamalla tai muulla sellasella ettet voi mitään muuta, niin sitten SUN pitäisi varmaan nostaa syyte painostajaa kohtaan. Eihän kukaan muu voi sitä tehdä kuin sinä itse.
Sä vastaat omasta kehostasi...ja siitä mitä sille tehdään. Pystytkö vielä elämään tuon miehen kanssa joka pakotti sut tuollaseen tekoon? Mä en ainakaan pystyisi.
Otan osaa suruusi jota joudut kantamaan mukanasi loppu elämäsi, mutta seuraavankerran jos joudut vastavaan tilanteeseen, niin älä ihmeessä anna kenenkään toisen määrätä mitä teet lapsellesi. Päätös on kuitenkin loppupeleissä sinun. - tyttäremme
Koska moni viranomainen ei omaa moraalia tms. Aborttia ja jälkiehkäisyä tuputetaan nuorille mukamas parempana ratkaisuna kuin elävää synnytettyä lasta. Itse aikoinaan kieltäydyin työssäni kirjoittamasta yhtäkään jälkiehkäisyä tai aborttilähetettä ja onneksi se on sallittua. Asiakkaat menivät muille tekijöille. En halunnut tahrata omia käsiäni abortoitujen sikiöiden verellä.
On kauheaa, että ympäristö painostaa naisia/äitejä lapsiensa surmauttamiseen (myös itseäni on painostettu). Ympäristön ja yhteiskunnan tulisi tukea tulevia äitejä. Antaa heille voimia kantaa uutta elämää sisällään ja toivottaa se tervetulleeksi tähän maailmaan. Sen voimme oppia, että emme painosta omia tyttäriämme, tulivatpa he äideiksi missä iässä tahansa ja millaisessa elämäntilanteessa tahansa, vaan tuemme heitä äitiydessä.- Hyvää esimerkkiä
Juuri näin tulee menetellä. Lain mukaan viranomainen päättää abortista, jos katsoo siihen syytä olevan. Rikkaassa ja turvallisessa Suomessa ei sosiaalisia syitä mukavuusabortointiin lainkaan ole.
Äitien kaikkinainen painostus lapsensa surmauttamiseen mukavuusabortissa on saatava loppumaan kriminalisoimalla sellainen toiminta ja luonnollisesti päivittäin avoimesti paheksumalla tuollaiseen alentuvia ihmispoloja ja järjestöjä sekä viranomiaisia.
Nuorien äitien tukemen ja kannustus lapsen hoitoon on parasta ja luonnollista toimintaa.
- RisaTune
eikö tuota tulkita kuitenkin sikiön synnytykseksi ja sikiön kuolemaksi synnyttyään. Oletan suomessa olvan aikaisimmat käynnistyneet synnytykse,joista sikiö olisi pelastunut jtn 24 raskausviikolla olleita iältään,jotka säilyneet hengissä, miten on?
Aika vahva sana tuo lapsi sikiön sijasta. - Eräs näköala
Ainoastaan taraumaasi saat apua ja sitä todella tarvitset.
Pahaa teki lukea kertomusta huomaan sinun alistuneen muiden tahtoon.
Vaikean asiasta tekee sinun oma suostumus painostuksen alla.
Mistä syystä suostuit painosukseen ?
Oliko sinulla sittenkin pelko lapsen tulevaisuudesta omasta jaksamisesta
yksihuoltajana lapsen kanssa ?
Paljon selvittämättömiä asioita sisältyy sinun abortin allekirjoituslupaan.
Koska olet taipuvainen hyväksymään muiden ihmisten vaatimuksia
mieleeni ajautuu tällaisia mielipiteitä.
Olisiko syynä kaikesta huolimatta lapseen kohdistuvan hoitovastuun
siirtäminen poikakaverisi tahdon alaiseksi ?
Olettaisin sinun tämän jälkeen käyttävän omaa tahtoa ja jättävän
syntymättömän lapsen isän ??
Suomessa on mielestäni taattu kohtuullisen hyvä oikeusturva..
Nainen saa päättää hyvin vapaasti haluaako synnyttää lapsensa
yksinhuoltajana vaikka isä kieltäytyisikin perheen perustamisesta.
Tästä syystä sinun tulisi saada asiantuntevaa ohjausta oman tahdon
toetumisen lujittumiseen koska sinulla nähtävästi on tarvetta tavallaan
paeta toisten tahtotilaan jopa syntymätön lapsesi menee toisten tahdon edelle .
Olisi hyvin tarpeellista sinulle kehittää sinun omaa kykyä toimia
itsenäisemmin (halu synnyttää lapsi) ja muistakin
oikeuksien toteutumisista kohdallasi.
Vain sinä voit toteuttaa tahtosi toteutumisen kun lapsen isä ei ole
valmis isyyteen.
Kysymys ei niinkään ole poikakaverisi painostuksesta vaan sinun
omassa elämässäsi tapahtuvasta omien oikeuksien toteutumattomuudesta
ja tästä syystä sinun olisi hyvä käydä abortista syntynyt tarumakokemus
pohjia myöten läpi Opettele vastaamaan omista päätöksistä
ja niiden seuraamuksista .
Mielestäni poikakaverillasi oli oikeus pyytää sinua tekemään abortin
perusteluna hänelle ei toivotun lapsen maailmaan syntyminen
samalla tavoin naisetkin perustelevat aborttinäkemyksiään.
Pakottaminen on rangaistavaa mutta tässä tapauksessa olit täysi-
ikäinen etkä kenenkään holhouksen alaisena.- löysäpäiden huu haa
"...Mielestäni poikakaverillasi oli oikeus pyytää sinua tekemään abortin
perusteluna hänelle ei toivotun lapsen maailmaan syntyminen
samalla tavoin naisetkin perustelevat aborttinäkemyksiään..."
Tässä viestissä ilmenee mukauvuusabortttikäytännn vähämielisyys ja rakuus. Mukavuusabortissa lapsen saa surmata perusteluna se, ettei halua lapsensa elämää.
TÄMÄ ON ABORTTIVÄEN oma KONKURSSIJULISTUS.
Mukavuusabortin perustelut kumavat itsensä; mutu, mielipide ja omanvoitonpyynti tai löysäpäinen huu haa riittää lapsen surmaamisen perusteeeksi rikkaassa Suomessa 2011. - Eräs näköala
löysäpäiden huu haa kirjoitti:
"...Mielestäni poikakaverillasi oli oikeus pyytää sinua tekemään abortin
perusteluna hänelle ei toivotun lapsen maailmaan syntyminen
samalla tavoin naisetkin perustelevat aborttinäkemyksiään..."
Tässä viestissä ilmenee mukauvuusabortttikäytännn vähämielisyys ja rakuus. Mukavuusabortissa lapsen saa surmata perusteluna se, ettei halua lapsensa elämää.
TÄMÄ ON ABORTTIVÄEN oma KONKURSSIJULISTUS.
Mukavuusabortin perustelut kumavat itsensä; mutu, mielipide ja omanvoitonpyynti tai löysäpäinen huu haa riittää lapsen surmaamisen perusteeeksi rikkaassa Suomessa 2011.Sinun mielipiteelläsi on varmasti myös kannatusta.
On hyvä kun löytyy ihmisiä isompienkin perheiden perustamiseen
ja elättämiseen .
Montako lasta sinulla on mukavuussyistä ?
Eivät lapset tai abortti ole mukavuusasia varsinkaan naiselle.
Yhtälailla isät ja äidit jotka ovat joutuneet ahtaalle eivätkä kykene
vastaamaan perheistään saavat esittää ei toivotun lapsensa
syntymättömyyden.
Kuinka mukavan elämän luulisit näillä ei toivouilla lapsilla olevan ?
Lasten tulisi saada edes oikeus syntyä toivottuina ja rakastettuina
vakaampiin olosuhteisiin.
Rikas Suomi 2011 potee työttömyyttä,alkoholismia,vanhempien
psyykkistä sairautta,köyhyyttä ihmisillä on monenlaisia
paineita jotka estävät perheiden koon muodostumista isommiksi
Ehkäisyvälineet estävät mukavuuslapsien syntymisen samoin
nämä ääritoimet abortit.
Mikä on aborttiväki ?
Sinun mielipiteelläsi on oikeus toteutua lastesi maailmaantulon
ehkäisemättömyydellä.
Nainen voi synnyttää lapsen ilman lapsen isän lupaa .
Kyse on suuresti naisen omasta päätöksestä silloin kun siittäjä
ei kanna raskauden tuomaa velvoitetta kuin omalla päätöksellään
keskeyttää ei toivottu raskaus naisen taholta.
Parhaiten vastustat aborttiasiaasi perustamalla perheen
jossa jokainen lapsi saa syntyä maailmaan toivottuna.
- jatkan
Olinpa huolimaton kirjoituksessa eräs näkökulma.
Sinun olisi aihetta käsitellä traumaasi (ei-tarauma) läpikotoisin
parastasi ajattelevien ihmisten kesken .
Miten on pettikö ehkäisypillerit tai kierukka ,kondomi vai
mistä syystä tulit raskaaksi ?
Käytittekö lainkaan ehkäisyä kenties jotain koska
poikakaverisi ei ollut valmis isyyteen ? - hebboehhh
Ketä voi kiinnostaa noin paljon jonkun abortti? niitähän tehdään 11000 vuodessa.
Ennemmin olisin huolissaan syntyneiden lasten ja ihmisten kohtaloista, jotka oikeesti tuntevat kipua henkisesti ja fyysisesti.
Säälittävää alentua suremaan oikeesti joidenkin oma-valintaisista asioista, jotka ei teille edes kuulu!
Menkää kättärin ovelle itkee ja mesoaa, kyllä ne lekurit sieltä häiriköt pois hakee. - Hallitusohjelma
Toivottavasti uusi hallitus saa kuria villiintyneeseen mukavuusabortti-hulabaloohon. Äitien painostus on ensimmäisiä asioita, joka tulisi selvittää ja painostajat saada tuomiolle.
- kortonkix3
Ei ole oikein painostaa aborttiin.Silti kysyn vaan ,eikö ehkäisykeinoja muka ole keksitty.?Jotkut naiset hankkiutuvat jopa omin päin raskaaksi ja sitten ollaankin lirissä kun ei siipake haluakaan lasta.Joku mättää ja pahasti..Olen silti pahoillani.
- Liukas aborttiputki
Julmin ehkäisykeino on mukavuusabortti, johon tämäkin äiti pakotettiin. Joutui vielä itse "pyytämään" lapsensa teilaamista.
Maassamme vallitseva mukavuusabrotti-automaatti jauhaa 11 000 lasta vuodessa tuonelan tuville ja nöyryyttää yli 20 000 äitiä ja isää.
On käsittämätöntä, miten liukkaaksi aborttiputki on rasvattu. Sen nieluun tyrkätään yli 30 000 ihmistä joka vuosi. Heistä 11 000 lasta menettää henkensä ja monet äidestä ja isistä mielenrauhansa, jopa terveytensä.
Miten ihmisiä saatetaan kohdella rikkaassa ja hyvinvoivassa Suomessa näin vuonna 2011 ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595960Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793409Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242621No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402155- 202105
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811095