Heikki Hankila seutukuntavaltuuston johtoon

No nyt se mätäpaise puhkesi. Heikki Hankikla, kuntaliitosmiehiä, valittiin yksimielisesti seutukuntavaltuuston puheenjohtajaksi/johtoon vuosiksi 2011-2012.

Näinkö Heikki pyrkii tekemään liitosta, ennen vuotta 2013, että haapajärvi saisi ne porkkanarahat, ennen v. 2013 syntynyttä- kuntaliitosta.

Näinkö se menee, että Juudas Iskariot asuu keskellämme?

Ja Laukkanen Vestian hallintoon, että sillee!!!

Hyvvää porukkaa näyttää liittohallituskin olevan, että leikataanpa talteen koko uutinen sieltä suuresta Selänteestä.
Muuten Sel,änne-lehti?
Kyllä, valitettavasti, Pyhäjärven Sanomille käy kalpaten tässä lehtikisassa, mutta tätäkin olivat puuhaamassa JT ynnä kumppanit. Siinä suuressa kuntaliitoshuumassa. PL:ää ei saa unohtaa, eikä MS:sta, eikä AK:ta, eikä
toiksta AK:ta (toinen toista puoluetta mutta peesaamassa vahvasti)

Hälytyskellot kilkkaa, ei mahda mittää!!
35549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

olishan tuohon kirjainpareja vielä toinen mokoma,

Mutta katsokaa tällaista se on kun lonkerot ujutetaan eri suuntiin. JT johtaa!!

Äänestä

huomatkaa, hh viettää (asuuko?) viikot ja kuukaudet jossahin eteläpään suomessa. sieltä hän tulla liihottaa paikallisten veronmaksajien varoilla, heidän asioitaan päätäämään. Siis hh ei tosiasiassa tiedä elämänmenosta täällä kuin ohuen kalpean ja tietovuotona siirretyn kuvaelman.
pitää ihmetellä hänen äänestäjiään, mitä ihmettä heidänkin arvomaailmaansa on päässyt paikallisesta inhimilliyydestä.
Vertaluna sanottava ei hh;n kuluneiden valtuusto toiminpiteiden näkövinkkelistä "ihmeellisempää".
pelkkiä pilkunsiirtoja ja valituksia, oikaisuja ja nyansseja tarkoitushakuisesti muiden silmästä rikkaa kaivelemalla . Totuudessa pysyen; onko omassa silmäkulmassa ollut sittenkin halko.

Äänestä

seutukuntahallituksessa on pyhäjärven k.johtajalla vaikeaa, kun valtuustoa johtaa hh ja jt peesaa maija-liisa veteläistä?

erinäisissä yhteyksissä on nähty näin tapahtuvan. kärsämäkisille annetaan joitain porkkanoita j reisikkäille muutama mansikka, niin siinä se on koko p..ka.

Äänestä
  • kyllä täytyy tuo vallanhimo olla makiaa, kun hesasta asti jaksaa täällä ja alueella juosta.

    rakentas reviirinsä sinne eteläpäähän, vaan taitaa siellä asua tämänsorttisia viisaita omasta takkaa, ettei sovi joukkoon?

    Äänestä

eikö palstalaisia kiinnosta--- vai mikä ettei? onko niin h-laiset olleet linjoilla, ettei muita nämä räkytystalkoot kiinnosta..muita kuin h-laisia.

Äänestä

valta tekee pienelle oikein ison egon. jota tosin ei ole puuttunut tähänkään saakka. ei teot vaan puheet, ne ovat miehen mitta.

Äänestä
  • onkohan tämä heikki kepun poikii, eipä taida paljon pystyä neljään vuoteen vaikuttamaan, hallitusohjelma edellyttää ettei yhtään kepulaista päästetä näkyviin virkoihin, sielläpähän ruikuttavat

    Äänestä

Tuli mieleen se mainoskuva viime vaaleista.
Hirvenruhon vieressa katseli keta nyt ampuis
kallis poekaelatettavaksi, muttakun seon totutettu moiseen.

Äänestä

joo..samasta mainosajasta muistu mieleen.
miestä tuki semmoset herrat julukisesti mainoksellaan että menetti vähistä äänestäjistäkin lisää.
ne kun tiijettiin elävässä elämässä lähes sovi nisti tasoisiksi.

heiluvat jo silloin "herran nimiin" ja silleen..yllättävää että .totuus on monelainen.
en hirveä sanoa miksi pelkään vastaavanlaisia persoonia.

Äänestä

no tuolla toisaalla kirjoitetaan, että sairaanhoitoalue tulee olemaan 125 000 asukasta. Siis selänne loppuu ja joudumme tuonne köyhään suohon.
Nyt kiireesti laskemaan Ylä-savon sote ja sen puolet.

siksiköhän ja vain senvuoksi HH valittiin seutukuntavaltuuston pj:ksi ja hallitukseen JT yhdessä maija-liisan kanssa, että rupeaa pelittämään?

Äänestä

Kylä meitä viedään kuin pässiä narussa. jos vaan annetaan niin tapahtua. vaan eihän näin anneta paskantaa omaan pesään.

Äänestä

ei varmasti. Käymme yhdessä tätä vastaan. On pakko katsoa, mikä pyhäjärvisille on parasta.

ei ku valtuutetut antakaa hallitukselle tehtäväksi käydä sotelaskelmat ylä-savoon loppuun asti.

Johan on kumma, ettei valtuutetut kykene ajattelemaan omilla aivoillaan. tarvitaanko siellä niitä vedättäjiä.

ryhtiä,ryhtiä!! me olemme teidät valinneet siksi, että näette pyhäjärvisten parhaaksi asiat----- ei keskustapuolueen Pohjois-Pohjanmaan puolesta eikä

vasemmistoliiton Oulun piirin puolesta.

Äänestä

Hiljaa yössä, nyt sävel kaikaa tähtein vyössä.........

tää rytmi kuuma tulta liehtoo..... mua onni kohtaa jne......


hiljaa yössä.....

Äänestä

vieläkö sävelet soivat vai joko olet ystkän ymmärtänyt näistä seutukuntajutuista?
se on niin, että antti rantakankaalla pitää olla vahva pyhäjärven kepujen joukko, jota tukee vahvasti jt ja hh. tässä se koko juju on. Usko pois?

ja vasurit (tyhmät) PEESAAVAT, KUN KUNTAA MYYDÄÄN.

Äänestä
  • Säästypähän mainoskustannuksissa ku kepun ja vasureitten kunnallisvaali teemat voi iskee samaan plakaatiin. Olen oikeesti pettynyt teihin HS ja JA. Kokeilkaa vielä jos se Hoopojokisille riittäis että saisivat pelkän Ruotacen.

    Äänestä

Kun on vähässä väärä, on paljossakin väärä.
Sanalaskut syntyvät arjesta, syntyvät omista teoista ja toisella pahan teettämisestä.
Pyhäjärvellä on kautta historian muutaman henkilö (suvun) piiristä osattu molemmat.
Julkisuuden käyttö omissa "hyvissä" teoissa hyödynnetään ja pahat teot koplataan bulvaanien kautta tehtäväksi.

Pyhäjärven kunnan alas laskeminen Pyhäjokea pitkin on aloitettu monta vaalikautta sitten.

Ahti Pekkala aloitti paikkakuntamme alasajon ihan pyhäkkäiden tuella, nyt jatkaa Antti Rantakangas.
Jokainen paikallistuntemusta omaava voi yhdistää mihin sukuun/-hin näiden herrojen tukijat lukeutuvat äänekkäimmin.

Enää pieni aika, niin kirjoitamme jäähyväisiä vahvan kunnan historiasta, Pyhäjärven.

Äänestä

Näkeehän sen, että rantakangas on "pelin poliitikko". eihän se kelp aa edes keskustan puheenjohtajaksi. Täytyy ol,la sydämen sivistys, rehellisyys jne..

Varmasti keskustan sisällä on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät tällaista kieroilua ja peliä hyväksy.
Ja siitä syntyy päätös, että rantakangas ei ole sovelias keskustan johtopaikalle. on liian kiero ja samasta syystä jt ei ole kelvannut johtopaikoille. Eivät ihmiset jaksa alinomaa pelata, pitää joskus löytää rehellinen meno. se on tosi raskasta tuo vehkeily. Joskus on tilinteon aika, kuten nyt lentokenttä Oy:n. voip olla, että siinäkin maksavat täysin syyttömät ja varsinainen "syyllinen" paisttattelee auringossa. Lienee sen jälkeen syytä vaihtoo maisemoo.

Äänestä

kylä hh pysyy ajantasalla pyhjärven asijoista kun lukkee näitä palstoja

Äänestä

eikö vain.peruutetaan Pyhäjärven Sanomat, kun se ei kerro näitä ajankohtaisia uutisia ollenkaan, vaan täältä ne on eri palstoilta tongittava.

Aikaa vievää hommaa, kujn nytki pitäs mennä.... navettaan.

Äänestä

Kyseinen kotipaikakuntalehti on heikentenyt entisestään.
jos mahdollista, täällä näyttää olevan.
kun on korvat ja silmät toimittajalla, ja vaikka hän tietää ja ymmärtää mistä kansa keskustelee, niin miksi heiltä tukitaan suut ts. kielletään kirjoittamaan asiat auki.

toisekseen, hh on kuin vuosikymmenten takaa uudelleen esiin pompanut pikku----! Suur-Suomea aikoo kait nyt rakentoo..kattoos nyt.

Äänestä

katsokaas, se on se lehden puolueettomuuspolitiikka.

Jos kirjoitat "Pittää sannoo" palstalle, voi tulla vastaus, ettei sitä julkaista.

Puhumattakaan siitä, että kotiseutulehti istuisi valtuustot ja tonkisi lautakunnat, joista saisi joskus ihmisille tärkeitä ja jopa mielenkiintoisia asioita.

Äänestä

mutta, kun laskeskeltiin sote-asiaa. Kyllä sopi kaikki parjauskirjoitukset lehteen.
olis pitäny tutkivan journalismin olla peräämässä tietoja ja palveluja, mutta kun ei--
kirjoitella saivat nuo vanhat, huru-ukot, joilla ei ole sentin sentin verkaa enää päättää asioita tai puuttua jopa näin julkeasti. Mutta, kun sitäkin pyöritti valtuuston puheenjohtajat.

Äänestä

tällasta ollu jo vuoskymmenet..ei julkastu minukaan kirjotusta aikonaan,ku toimitukseen sen kiikutin..ois ollu aiheena just polttavasta aiheesta,,nämä huru-ukot kirjottaa joka painokseen minne haluavat.Nytkö vasta ihmisillä heräävät epäilykset tämän hyvä-veli miehistä??

Äänestä

onhan niitä epoäilyjä ollut, mutta entinen valtuusto oli valjastettu niin, että vain muutamat herrat(rouva) tiesi asioiden laidan. Toiset valtuutetut olivat vain perässähiihtäjiä ja napin painelijoita.
Näin meillä, entä teillä?

Äänestä

Palsta on aloitettu Hankala Heikillä, joka on valittu seutukuntavaltuuston puheenjohtajaksi.

Kyllä Heikillä on näkemyksiä ja kauaskantoisia mielipiteitä--- sano!!

Kun sieltä ruuhka-Suomesta tänne pyyhältää, on varmasti mielipiteitä, joita

me tyhmät maalaispaukut katselemme ja erityisesti kuuntelemme suut ammollaan ja korvat höröllään.

Kokeilepa asentoa, miltä näytämme--ihan huvin vuoksi peilin edessä!! siis
suu ammollaan ja korvat höröllään. Jos et omaa hörökorvia niin autapa
sormilla ja levittele ja revittele ja katseen tulee olla terävä, että olisit vaikuttavan näköinen ja ainakin sen näköinen, että kaikki on ymmärretty ja
osui ja upposi.

Äänestä

Koko päivän olen yrittänyt, mutta en ole saanut naamaani tuohon asentoon.
Mikähän on syy?

Äänestä

Milloin on seutukuntavaltuusto ja mahdolliset asiat? Mistä voisi sitä seurata?

Äänestä
  • Kyllä kai tuota tiedät mitä siitä seuraa.
    Voi Perkele !

    Äänestä

Se on yksi turhakkeista turhakkein pulju. Verovaroja voisi käyttää hyödyllisemminkin.

Äänestä

niin minustakin. Hallaa vain tekevät ja aivan tosissaan. Kyllä se siitä, kun HH johtaa

Äänestä

onko hankala kaveri pitänyt seutukuntavaltuuston kokousta. mistä vois lukea asioista kuin vasta kalajaskasta?

Äänestä

jospa se tämä meijän tutkiva journalismi (tark.pj.san.) pittää meitä ajan tasalla.

Äänestä

elä edes kuvittele. Saman porukan vetämänä on nytkin. ei mitään uutta auringon alla tässä suhteessa.

Äänestä

Heikin kustantaminen paikkakunnalle tekemään oikaisuvaatimuksia maksaa.
ja oikaisutkin on kateuden värittämiä...kait. siis kun on kyseessä valtuutettu joka on "puhuva intomielinen vaan ei oikeita aloitteita tekevä".
Miksipä heikki ei ole tarkastulautakunnassa, siellä hänenlaiselleen olisi ollut oikeata tekemistä jo aiempinakin kausina.

Äänestä

sehän pyysi eroa tarkastuslautakunnasta. venkuilu muutoin oli tärkeämpää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


v. 2013 kirjoitti:

No nyt se mätäpaise puhkesi. Heikki Hankikla, kuntaliitosmiehiä, valittiin yksimielisesti seutukuntavaltuuston puheenjohtajaksi/johtoon vuosiksi 2011-2012.

Näinkö Heikki pyrkii tekemään liitosta, ennen vuotta 2013, että haapajärvi saisi ne porkkanarahat, ennen v. 2013 syntynyttä- kuntaliitosta.

Näinkö se menee, että Juudas Iskariot asuu keskellämme?

Ja Laukkanen Vestian hallintoon, että sillee!!!

Hyvvää porukkaa näyttää liittohallituskin olevan, että leikataanpa talteen koko uutinen sieltä suuresta Selänteestä.
Muuten Sel,änne-lehti?
Kyllä, valitettavasti, Pyhäjärven Sanomille käy kalpaten tässä lehtikisassa, mutta tätäkin olivat puuhaamassa JT ynnä kumppanit. Siinä suuressa kuntaliitoshuumassa. PL:ää ei saa unohtaa, eikä MS:sta, eikä AK:ta, eikä
toiksta AK:ta (toinen toista puoluetta mutta peesaamassa vahvasti)

Hälytyskellot kilkkaa, ei mahda mittää!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu