Ns. kuuden puolueen hallitusyritelmä on häpeäksi demokratialle ja niille, osallistuvat niihin. KD:n on jäätävä neuvotteluista pois. Katainen on parhaillaan vetämässä omaa puoluettaan lokaan ja KD:n ei pidä olla siinä mukana.
KD:n jäätävä pois hallitusneuvotteluista
ei mukaan
752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
>Ns. kuuden puolueen hallitusyritelmä on häpeäksi demokratialle ja niille, osallistuvat niihin. KD:n on jäätävä neuvotteluista pois. Katainen on parhaillaan vetämässä omaa puoluettaan lokaan ja KD:n ei pidä olla siinä mukana.
Olen ehdottomasti samaa mieltä, tukipakettien suhteen takinkääntäminen kristillisillä on kuolemansuudelma äänestäjille.
"Olen ehdottomasti samaa mieltä, tukipakettien suhteen takinkääntäminen kristillisillä on kuolemansuudelma äänestäjille. "
Surullisena itsekin katson KD:n hinkua tuollaiseen hallitukseen aivan päinvastoin, kuin heidän kantansa oli ennen vaaleja.
Rukoilen todellakin palaamaan siihen, millaisista mielipiteistä ne äänet tulivatkin, ettei Jumala pistäisi sivuun kristillisiä valehtelunsa takia.
Mietin vaan tässä tulevia vaaleja. Kuinka uskottava on Kristilisdemoksraatit jos hallituksen todelliset taustavoimat ovat äärivasemmistossa?
Kuinka tässä oikeastaan voi käydä? KD oli ennen nykyisiä vaaleja hyvässä nousussa, mutta tämä EU veti kyllä kaikkien paitsi Soinin tuloksen alas. Kannattajamme ei varmaanko anna paljon painoarvoa seuraavissa vaaleissa ja vaarana on,e ttä KD putoaa pois. Tämä tietysti sopii hyvin "hallituskumppaneille". Tässä olisi nyt KD:n jättäydyttävä pois ja tehdä kaikki työ seuraavii vaaleihin. Onnistuihan PS siinä hyvin. PS myös keräsi paljon KD:n ääniä. Se oli selvsti kentällä huomattavissa.
Hallitukseen meno voi olla kuolisisku KD:lle.
Nyt olisi valmistauduttava tulevii koitoksiin, joita on monia.
Jätetään vaalisotkut muille. He ovat sen itselleen aiheuttaneet.
Joku muu kokoonpano on paljon parempi. Sellainen tulee varmasti.
Tällaisen helluntailaisten peitejärjestön soisikin putoavan pois suomen arvovaltaisesta hallituksesta. KD on solmussa ja puolueessamme on tapahduttava pieni vallankumous ennen kuin kristillisiin uskovat muutkin kuin vain helluntailaisten harhaanjohdetut kiilusilmät.
Kuulemma Vasemmistoliitto on jätttäytymässä pois. Silloin homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Kuollutta hevosta on turha ruoskia.