Kuuleeko eero...?

Äkkiä appuun, minusta ei oo neuvottelijaksi, parhaimmillani olen verkkosukissa....
652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hallituksen muodostaminen on ylivoimaisen vaikeaa johtuen puolueiden erittäin suurista näkemyseroista hyvinvoinnin kehittämisessä ja laajentamisessa yhteiskunnallisia palveluja tarvitseville. Tai sitten ei.

Media ilmoittelee vaikeuden johtuvan - ei näkemyseroista - ei linjariidoista - vaan hallituksen muodostajien kemioista, ulkomaanmatkoista, neuvotteluhalukkuudesta tai haluttomuudesta. On jopa epäilty joidenkin vastaankantoa tai -tuntoa.

Pitäisikö vaalitulos eli äänestäjien tahto hyväksyä yhdeksi valintakriteeriksi.
Eipä tietenkään.

Pitäisikö äänestäjien tietää jo ennen vaaleja mitä vaatimuksia puolueiden neuvottelijat tuovat esille hallitusneuvottelijoissa - kuten Ruotsissa.
Silloin hallitus muodostuisi hyvin nopeasti äänestäjien mukaan.
Eipä titenkään.

Suomessa neuvotellaan hallituspohjista myös toisella hallitusneuvottelukierroksella, ikäänkuin ensimmäistä ei olisi ollut:
SIXSPACK - kaikki kuusi puoluetta mukana (häviäjien hallitus)
--- kok hävisi 6 edustajapaikkaa ja kannatus laski 1,9 % - päävaalineuvottelija
--- kepu hävisi 16 edustajapaikkaa ja kannatus laski 7,4 %
--- SDP hävisi 3 edustajapaikkaa ja kannatus laski 2,3 %
--- vasemmistoliitto hävisi 3 edustajapaikkaa ja kannatus laski 0,7 %
--- vihreä liitto menetti 5 edustajapaikkaa ja kannatus laski 1,2 %
--- krist. menetti 1 edustajapaikan ja kannatus laski 0,8 %

HALLITUSOHJELMASSA olisi mukana kokoomuksen vaatimat välillisten verojen korottaminen, alvin korottaminen, energiaverojen korotukset, tasaveron tulo... miljarditukien jakaminen yrityksille ja maatalousyrittäjille, palkansaajien veroprogression vähentäminen, yritysveron alentaminen.
Pieni- ja keskituloisten sosiaalietuuksista leikattaisiin - ehkä vähän vähemmän kun SDP ja vas. sinnittelisivät perusturvan puolesta...
Kokoomuksen vaatimuksesta velkaantuneiden EU-maiden tukemista jatketaan entiseen malliin.

PerusS
eivät kuulu SIXSPACKIIN eivätkä Kataisen (kok) EU-poliittiseen linjaan
--- perusS voitti 34 lisäpaikkaa ja kannatus kasvoi 15 %

LÄHES VOITTAJIEN HALLITUS
--- mukana hallituksessa olisivat KOK (joka hävisi), perusS (jka voitti) ja SDP (joka hävisi)

Hallitusohjelmassa olisi edelleen tasaverotukseen siirtyminen (kokoomus vaatii), yritysverojen alentaminen ja leikkaukset, koska rikkaiden verotaakkaa ei kokoomus halua kasvattaa (työllisyyden nimissä).
EU-tuelle tulisi tiukempi valvonta. Mutta tukiaisten antamista velkaantuneille EU-maille jatkettaisiin. Perussuomalaiset saisivat äänestää tukia vastaan.

VANHOJEN PUOLUEIDEN HALLITUS
--- mukana KOK, SDP ja KEPU (häviäjien hallitus)

Hallitusohjelma sama kuin edellä. Kansallita maataloustukea korotettaisiin, kun EU:n Suomen tuki vähenee.

PORVARIPUOLUEIDEN HALLITUS
--- mukana KOK, KEPU ja perusS + muutama pieniä häviäjä
Hallitusohjelma sama kuin vanhojen puolueiden ohjelmassa, paitsi että perussuomalaisille erivapaus äänestettäessä EU-tuista ja perusturvaa lekattaisiin ja eläkeikää nostettaisiin. Rikkaille lisää veroja "talvisodan hengessä" - tai sitten ei.

ULLE DULLE DO, yksi pelistä pois.... mikä vaihtoehto tipahtaa ensiksi?
Katainen kannattanee porvarihallitusta, mikä olisi perussuomalalaisille tuhon tie, mikä sopineekin kokoomukselle

Katainen, hävinneen kokoomuksen neuvottelija ja Elinkeinoelämän juoksupoika ei neuvottele hallitusvaihtoehdosta, joka olisi

VASEMMISTOHALLITUS
--- SDP, vasemmistoliitto ja perusS + muutamia pieniä häviäjiä

Tästä hallitusvaihtoehdosta ei Katainen halua neuvotella. Tämä vaihtoehto on jo piilotettu "maton alle", jottei kukaan muistaisi siitä kysyä.

Hallitusohjelmassa olisi
- perusturvan parantamista (leipäjonoille loppu)
- STOP rikkaiden nollaveroille
- oikeudenmukaisuutta veronmaksuun eli veronmaksukyky kriteeriksi
- ei eläkeiän korotuksille
- STOP tasaveroille
- EI ALVIN KOROTUKSIA

Mutta emmehän me kukaan halua oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, jossa hyvinvointipalveluita kehitetään niitä tarvitsevien lähtökohdista eikä ökyrikkaiden tahdon mukaisesti.

Kataisen hääriessä hallituspelin johtajana voimme sanoa hyvästi demokratialle ja tervetuloa kokoomuslainen kamreeripolitiikka, mikä merkitsee luokkayhteiskunnan syvenemistä ja kansan kahtiajakoa.

On palattu lähtöruutuun ja hallitusneuvottelujen vetäjää ei vaihdeta, eihän...
ULLE DULLE DO, KINKELAADE KOFF, KOFFELAADE, KINKKELAADE, ULLE DULLE DO...

Äänestä

"SDP, vasemmistoliitto ja perusS muutamia pieniä häviäjiä." Tämä olisi ihanne vaihtoehto porvarien kurittamalle kansalle, mutta persut ei kertakaikkiaan ole halukas kantamaan vastuuta suomalaisten asioista. Katainenkin antoi hädissään persuille monta valttikorttia, joilla olisi päässyt ongelmakohtien yli hallituksessa, mutta ei kelpaa VASTUU persuille.
Lapsellisinta on Soinin antipatiat vihreitä kohtaan ja olisikin hauska tietää miksi vauvasoini ei leiki vihreiden kanssa samalla hiekkalaatikolla?
Palaaminen vanhaan jo ylimielisesti heivattuun halitusneuvotteluun näytti, että Katainen on valmis vaikka myimään äitinsä päästäkseen pääministeriksi.
Miksi SDP ei halunnut ottaa Kataiselta hallitustunnustelijan paikkaa on myös mielenkiintoinen asia? Haluaako SDP samanlaiselle tefloni-paikalle kuin kokoomus vietti viimeiset neljä vuotta, antaen kepun pääministeripuolueena tehdä ikävät työt ja sotkea niissä itsensä?
Kepulaisten KUNNIAKSI on sanottava, että he olivat taas valmiita tarttumaan paskatalikkoon ja kantamaan vastuuta yhteiskunnallisesta sadosta seuraavat neljä vuotta ja tätä kunniaa ei persuilla oppositiopuolueena ole.

Äänestä
  • Mitä valttikortteja persiuille? Jykä tarjos vaaliteman kieltoa ja lapiota EU:n lapioimiseen. Onhan Jykällä luopiodemut käsikassarana.
    Vasurit jeesaa..

    Äänestä

Minä myös petyin Soiniin ja persuihin, jotka luulevat narsistisesti maailman pyörivän oman napansa ympärillä. Soinin narsistisesta luonteestahan on mediassa ollut viitteitä paljonkin ja vihreät on jo joutunut hänen silmätikukseen.

Äänestä

Minä en pettynyt Soiniin! Soini uuden ajan poliitikko! Suoraselkäisyys rules!!!!

Äänestä

Katotaan nyt rauhassa kuinka Eun käy uskon että Soini on sittenkin oikeassa.-.. kuinkahan kauan pystymme takaamaan koko´´Eurooppaa ???????????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juttelin putteli kirjoitti:

Äkkiä appuun, minusta ei oo neuvottelijaksi, parhaimmillani olen verkkosukissa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu