NO, juttu menee näin.
Olen 18 vuotias tyttönen. Tapasin "uhrini" kielikurssilla viime talvena. Miehellä on ikää pikkasen yli kaksikymmentä vuotta. Ollaan oltu sellasia facebook-kavereita koko aika, ennen kuin kyseinen tyyppi etsi numeroni ja pyysi treffeille, kun oli töissä samassa kaupungissa, missä asun.
Joo, lähdin ja ilta sujui rattoisasti. Miestä yritettiin iskeäkin. Kun näyttelin loukkaantunutta hän ryntäsi ulos ravintolasta (valomerkki oli jo mennyt :) ).
Hän lähti saattamaan minua, koska hänen osoitteensa ei ollut hänen kertomansa mukaan kaukana.
Juttelimme koko ajan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Poliitiikasta, matkailusta, opiskelusta... hän jopa puhui perheestäänkin ihan vähäsen. Kuitenkin "uhrini" "unohti", mistä tienhaarasta tulee kääntyä, ja hän tuli hetkeksi istumaan kämpilleni. Juteltiin. Emme harrastaneet seksiä tai mitään muutakaan sellaista, koska jonkun syyn takia jätkä kysyi minulta "Oletko neitsyt?". Mä vastasin rehellisesti, että olen. Mies sopersi käsiinsä jotakin, että "joo, kannattaa vaalia sitä" tai jotain sinne päin. Sitten hän lähti, mutta ovella vielä halasi minua.
Miltä kuulostaa? Mitä minun tulee ajatella koko tyypistä? Minä niin vihaan itseni, kun ihastun aivan liian helposti ja sitten olen aivain muissa maailmoissa sen jälkeen. Hyvä on muistaa, että hänellä on vaimo, lapsi, koira ja omakotitalo. Jotenkin ajatuskin ilkeänä äitipuolena kuvottaa.
En ole uskaltanut soittaa tai lähettää hänelle viestiä, vaikka ajattelenkin häntä kuin hullu! Hän on unissani ja kuvittelen jopa perheen hänen kanssaan. Mutta tämä taitaa olla vain unelmaa.
Voi että, haluan ottaa tun illan vielä kerran uusiksi!!!
Olen 18 vuotias tyttönen. Tapasin "uhrini" kielikurssilla viime talvena. Miehellä on ikää pikkasen yli kaksikymmentä vuotta. Ollaan oltu sellasia facebook-kavereita koko aika, ennen kuin kyseinen tyyppi etsi numeroni ja pyysi treffeille, kun oli töissä samassa kaupungissa, missä asun.
Joo, lähdin ja ilta sujui rattoisasti. Miestä yritettiin iskeäkin. Kun näyttelin loukkaantunutta hän ryntäsi ulos ravintolasta (valomerkki oli jo mennyt :) ).
Hän lähti saattamaan minua, koska hänen osoitteensa ei ollut hänen kertomansa mukaan kaukana.
Juttelimme koko ajan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Poliitiikasta, matkailusta, opiskelusta... hän jopa puhui perheestäänkin ihan vähäsen. Kuitenkin "uhrini" "unohti", mistä tienhaarasta tulee kääntyä, ja hän tuli hetkeksi istumaan kämpilleni. Juteltiin. Emme harrastaneet seksiä tai mitään muutakaan sellaista, koska jonkun syyn takia jätkä kysyi minulta "Oletko neitsyt?". Mä vastasin rehellisesti, että olen. Mies sopersi käsiinsä jotakin, että "joo, kannattaa vaalia sitä" tai jotain sinne päin. Sitten hän lähti, mutta ovella vielä halasi minua.
Miltä kuulostaa? Mitä minun tulee ajatella koko tyypistä? Minä niin vihaan itseni, kun ihastun aivan liian helposti ja sitten olen aivain muissa maailmoissa sen jälkeen. Hyvä on muistaa, että hänellä on vaimo, lapsi, koira ja omakotitalo. Jotenkin ajatuskin ilkeänä äitipuolena kuvottaa.
En ole uskaltanut soittaa tai lähettää hänelle viestiä, vaikka ajattelenkin häntä kuin hullu! Hän on unissani ja kuvittelen jopa perheen hänen kanssaan. Mutta tämä taitaa olla vain unelmaa.
Voi että, haluan ottaa tun illan vielä kerran uusiksi!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Keräät vain harmeja itsellesi.
Enpä haluaisi neitsyyttäni menettää vartulle miehelle kun hän kuitenkin palaa perheensä luo...hei haloo!
Pidä juttu ihanana muistona, mutta sun on paras jättää se sellaiseksi.
Hän varmaan jokseenkin ihastui sinuun, mutta tajusi jutun vakavuuden kun siihen olisi vielä liittynyt sinun neitsyys. Oikein teki kun lähti perheensä luo.
Jos sinun tarvitsee vielä käsitellä asiaa, niin älä tee sitä ottamalla yhteyttä häneen, kirjoita vaikka päiväkirjaa tai ihan fiktiota teistä tai jotain sellaista, kunnes kylläännyt ja näet taas että maailmassa on paaaaaljon ihania miehiä jotka ovat myös tavoitettavissa. :) Ei kannata itseään vihata sen takia että tuntuu joltakin (kuten nyt ihastuneelta). Sille ei mahda mitään. Voit kylläkin oppia käsittelemään tunnetta ja elämään sen kanssa fiksusti.
Joo helppohan se on toisten sanoa että unohda se tyyppi, ei se onnistu jos on korviaan myöten sekaisin hänestä. Olen itse myös ihastunut naimisissa olevaan mieheen ja tiedän myös hänen olevan ihastunut minuun. En tiedä mitä tulee tapahtumaan mutta aivan sekaisin olen jos hänet nään tai hän soittaa. Hymyilen loppupäivän ja oikea maailma unohtuu. Nään unia, haaveilen melkein kokoajan mutta takaraivossa huutaa ajatus: unohda, lopeta, älä kiusaa itseäsi, anna olla mutta kuinka helvetissä se onnistuu!!?? Ei minulla ole sydäntä sanoa hänelle että älä enää soita tai tule käymään koska muistan hänen silmänsä ja hymynsä joista maailmani kääntyy ylösalaisin. En näe ketään muuta miestä, moni on kahville yms. kysellyt mutta ei minusta ole lähtijäksi. Odotanko siltikin häntä vaikka tiedän etten koskaan häntä omaksi saa?? Kunpa vain saisin hänen kanssaan puhuttua ja tultua johonkin päätökseen mutta aina kun näemme niin tapaamisemme on aivan muuta kuin puhetta... Ja siltikin hän tulee vaikka sanoo puhelimessa että ei taida olla järkevää nähdä... Niinpä, ei ole ei. Mutta kaiken uhallakin hän tulee ja taas minua viedään...