Tuota tuota siis olen 22 vuotias kohtapuoleen tuore isä ja ultrassa sanottiin lapsemme olevan poika. Olemme vaimon kanssa hyvin onnellisia.
Nyt on vaan puhuttanut se että kun mulla on suvussa kulkevana ahdas esinahka jonka takia minut on ympärileikattu 12 vuotiaana isoveli 10 vuotiaana ja pikkuveli 8 vuotiaana. Isä joskus ollessaan parikymppinen.
Todennäköisimmin siis pojallanikin tulee olemaan tämä ihan sama "valuvika".
No leikattuna oleminen siis ei kokemukseen perustuen ole mitenkään paha asia.
Sitä on vaan puhuttu että veisimmekö poikamme ympärileikkaukseen jo vauvana jottei tarvitsisi vanhempana leikata jolloin se on jo inhottavampaa ja paraneminen kestää pidempään.
Ei emme ole Juutalaisia tai muslimeja eikä vaimonikaan ole. Ollaan ihan tavallisia suomalaisia... no okei vaimo on oikeastaan itävaltalainen mut mitä välii.
Siis tehdäkkö nyt pienenä jolloin poika ei kärsi läheskään niin paljon kuin vanhempana. todennäköisimmin se siis kuitenkin joudutaan tekemään.
Siis minä kummatkin veljet ja isä kaikki samasta syystä eri ikäsinä ja ollaan puhuttu että helpommalla oltais päästy jos se olis tehty pikkusena.
Ympärileikkaisimmeko pojan
9
306
Vastaukset
- 32+2
Katsokaa nyt ensin tilanne ja keskustelkaa pediatrin kanssa. Itse en lähtisi leikkuuttamaan.
Vähän OT; miksi teidät kaikki on leikattu sitten noinkin "vanhoina"? Miksi ei esim. parivuotiaina? - .
Ympärileikkauttaisimmeko pojan olisi oikea otsikko.
- ---------
Tuota liene turha miettiä, kun Suomessa ei ihan helppoa ole saada häntä leikkautettua "varmuuden vuoksi". Meillä pojalla on myös ahdas esinahka ja kun se ei siitä alkanut korjaantua, niin yritin ylipuhua lääkärin leikkaamaan sen kuusivuotiaana, koska silloin se minun järjen mukaan on kivuttomampaa kuin murrosiässä, eikä paranemisesta ollut merkkejä, mutta lääkäri sanoi, ettei ole vielä riittäviä lääketieteellisiä perusteita, joten leikkausta ei tehdä. Nyt hän on 11-vuotias, eikä vieläkään ole leikattu, mutta ahdas on vieläkin ja nyt häntä jo alkaa ahdistaa, kun sitä jatkuvasti lääkärillä seuraillaan ja venytellään.
- Pyry89
Kyllä se onnistuu mutta ykstyiselle pitäisi mennä ja se tietenkin maksaa sellaiset 400 euroa.
- nehkuri
tuo asia lienee ajankohtainen kun ja jos poikanne on yli 6-vuotias, on nääs yli 6-vuotiaiden ongelma. Siihen asti esinahan kuuluukin peittää koko pippelin pää, jos sen jälkeen on tulehduksia ym. on toimenpide ajankohtainen.
- eiikinäminunpojallen
Minusta poikien sukupuolielinten tarpeeton silpominen on yhtä paha asia kuin tyttöjen. Asia on eri terveys syistä. Ette voi tietää onko se tarpeellista vanhempana.
- pedia
Yhdyn aikaisempaan kommentoijaan keskustelkaa pediatrin kanssa älkääkä jo nyt vaivakko päätänne moisella....
- JadeAmalia
Pojille siitä ei ole missään tapauksessa samalla tavoin haittaa kuin tytöille!! Päinvastoin, harvoin siitä mitää haittaa pojille on. Toisin kuin tytöille AINA ja LOPPU elämäksi. Ei sekoteta näitä kahta täysin eri asiaa.
Tiedän kuinka kivuliasta ja kiusallista asiaa voi olla hoitaa aikuisiässä, joten toivon että jos suvussa on tällaista, hoitakaa poika ennen murrosikää. Minun miehellä on ollu sama ongelma ja vasta parikymppisenä ehotettiin leikkausta mihin mieheni ei enää suostunut... leikkausta ehotettiin tuolloin lähinnä jatkuvien tulehdusten välttämiseksi eikä siitä olisi ollut mitään haittaa muuten kuin paraminen olisi kestänyt pitempään ja toimenpide olisi voinut olla todella kivulias vanhemmalla iällä. Mieheni ei uskaltanut. Hän sai onneksi muita vaihtoehtoja ja selviää nyt asian kanssa hyvin. Rakasteluumme se ei ole koskaan vaikuttanut.
Venyttämiset ei aina auta ja minusta tuntuu että tällainen "kohtalo" on aina nuorelle pojalle arka asia ja voi vaikuttaa itsetuntoon pahastikin joten suosittelen leikkausta mahdollisimman nuorena, ennen murrosikää. ei kuitenkaan vauvana. Poikia on ympärileikattu kautta aikojen ilman mitään suurempia ongelmia ja sinäkin varmasti pyry89 tiedät miten paljon leikkaus helpottaa elämää tai jos jotain negatiivista myös niin mitä. Kysy kuitenkin ammattilaisten mielipidettä vaikka ominaisuus ilmeisesti periytyykin pojallesi.
Onnea suuresti teille vauvan odotuksessa!!- Pyry89
Niin tuota tosiaan ei siitä leikatusta vehkeestä ole mitään haittaa ollut. Kesti toki 12 vuotiaana hetken verran tottua siihen ettei esinahkaa enää ole. Tosin se että isoveli ja isä oli jo käynyt saman läpi auttoi paljon.
Paljon paremmin kuin itse leikkauksen tai sen jälkeisen ajan muistan kuitenkin sen kuinka tulehtunut esinahka repeili ja tihkui verta. Joten leikkaus oli sinällään melko positiivinen uutinen minulle vaikka se toki hiukan jännittikin.
Koskaan kukaan ei siitä minua kiusannut. Toisaalta se saattoi johtua myöskin vanhemmasta veljestäni joka oli tunnettu ns kovana jätkänä jolle ei vittuiltu.
SItä vaan mietin että miksei sitten vauvana? Silloin se on käsittääkseni helpompaa ja no olen keskustellut yhden lääkärin kanssa joka suostuu tekemään sen kunhan itse maksamme ja kyllähän me maksetaan. 400 euroa on pikkuraha siihen verrattuna että kyseessä on minun poikani ja hänen terveytensä. Lääkäri on suomalainen (en aio kertoa nimeä) ja erikoistunut lapsiin. Joskin silti mietityttää.
Eli katsottaisiinko sinne 6 vuoteen asti ja sitten vai nyt heti. Pikkuveljen kanssa juteltiin ja se oli sitä mieltä että vauvana ja isoveli että sitten hiukan vanhempana mutta ennen murrosikää.
No kukaan meistä veljeksistä ei ole mitenkään erityisen vanha pikkuvelikin vasta 15 ja isoveli 26
sitten mietin vielä jotta menisinkö synnytykseen mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862