Lähetin tilihakemuksen huhtikuun alussa eli tilin jonne voin ostaa rakennustavarat ja asia eteni näin..
soitin kahden viikon kuluttua onko hakemus tullu perille, on tullu mutta meillä juonittelee pankkiyhteydet niin tiliä ei saa avattua koska olen uusi kauppias ja tili asioita ei ole vielä saatu kuntoon mutta selvittelen asiaa ja otan yhteyttä. hermoni kestivät toukokuun puolen välin huiteille ja soitin jälleen että onko asia selvinny, ei ole vielä (YLLÄTYS) niin tuumailin että kesäkuun ensimmäinen päivä suunniteltu remontin alkavan että alkaa hoppua pukata ku kaivinkoneet ja maakuljetukset pitää saada varmistettua ja kaikki helevetin tavarat hinnat ja suunnitelmat ovat teidän liikkeestä valmiiksi katotut ja vielä välittäjääkin käytetty ja sovittu rakennus hommat valmiiksi että sais talon laittaa myyntiin. Niin kauppias oli vimosen päälle pahoillaan että alan heti vielä tänään selvittämään asian ja lupaan soittaa.. EIKÄ EDELLEENKÄÄN sitä helevetin puhelua oo tullu ja kaikki vaivalla tehdyt suunnitelmat ovat kusseet niin pahimman mahollisen mukaan että voi vittu!!! no kaivinkone onneksi on lykkääntynyt parilla viikolla ja sanoin ettei paniikkia mutta se kone ku tulee tuohon pihalle niin lupaan tonkia hanakasti koko sen suunnitellun viikon ajan koiran paskaa kärrylle ja kipata koko helvetin komeuden meidän palvelevan kauppa portaille! eli onko muilla vastaavaa käyny ku luulis että rakennus sesonki kuumimmillaan niin ei siinä voi puolta vuotta mennä että saa tilit selväksi ku ite kaksikin yritystä perustaneena ei itellä ainakaan olisi ollu aikaa venttailla että elähän elähän katotaanhan tuossa joskus..

Vastaukset 19
Vanhimmat
Maksa kortilla hyvä mies, rakentaminen ei ole köyhien hommaa rautiassakaan. Jos rakentaminen kaatuu rautian tilin avaamiseen, niin silloin sen pitää siihen loppuakin, tuskin olisit lasku maksanut kuitenkaan.
jos rakentamisen suunniteltu budjetti luokkaa 20000e niin maksa kortilla NO SE eli jos kesämökin rakennat maksat kortilla? yleensä ihmiset kävelee pankkiin ja ottaa lainan, tuo lähes sama asia ja korot kutakuinki samoissa eli mikä ero?
ja ei näillä tuloilla ole ollut vielä tähän asti häikkää ja luottotiedoissa ei ikinä ole ollut vikaa... eli jos remontti maksaa tuonkin verran niin totta harvalla on kortilla tuota summaa eli kyllä mulla ois jääny maksamatta kerralla kahen kympin summa, myönnän.. mut kuukausi lyhennykset eikö ole isompia ostoja varten? ja niihin ei tod. ois talous kaatunu..
olenko oikeassa?
lisätäkseni vielä ennenkuin jatkatte profilointiani ja maksukykyjeni spekulointia niin eikö kauppias olisi sanonut jos jossain esim. luottotiedoissa olisi ollut häikkää? jutun pointti edelleen se että kauppias ja pankki ei ole tai ollut saanut tiliyhteyksiään kuntoon ja asia aiottiin selvittää niin miksei siitä voitu/voida ilmoittaa?
Jos noin ahdistaa niin mene S-rautaan. Jaloillaan saa äänestää.
arvaa kolme kertaa äänestinkö jo jaloillani XD
Luultavasti Rautian voitto, kun pääsivät tuollaisesta itkupillistä eroon. Sitä paitsi Rautiassa tilin avaaminen onnistuu helposti, mutta siitä pitää olla jonkinlaista varmuutta että maksaa laskunsa varmasti, näin se vain on.
Viisaita nämä kuusamolaiset :) Sen verran sisäsiittoista porukkaa että varmaan rahoittavat vain toisilleen navetoita.
miksi autoliikkeet tarjoaa rahoituksia autoihin? koska harva ajaisi uudella autolla ja ois aika jännä ku autokauppias kysyis että creditiltä vai debitiltä vai käteinen?
Tilin avaaminen rautakauppaan lienee eri asia kuin ostaa auto osamaksulla eli rahoituksella vai onko sinun talosi rahoittanut rautakauppa?
onko rautakauppa rahottanut talon XD juu ei vaan pankki vai joko seki ois käteisellä pitäny maksaa? edelleen... jos tekee remonttia yleensä ihminen hakee siihen lainan pankista tai sitten rautakaupasta suositellaan rakentajatilin avaamista ja kauppias hoitaa tässä tapauksessa tarvittavat paperihommat vai? vaikka kuinka jungaat niin koita vastata kysymykseen eli menettelikö kauppias oikein?
Jatkan lisäkysymyksellä , onko kuusamolaisissa rautakaupoissa oikein teidän mielestä, kun ulkona myytävissä tavaroissa ei ole yritettykään laittaa tuotteiden hintoja esiin, pitää siis ensin käydä ulkoa etsimässä tuote ,sitten sisälle kysymään hintaa ,sitten pihalle etsimään myyjää joka antaa/leikkaa / lastaa, sitten taas sisälle maksamaan , liekö edes lain kirjaimen mukaista olla ilman hinta tietoja, Alkuperäiseen kysymyseen , ei tainnut edellinen kauppias ollakkaan leväperäisyyden huippu, Muistuttaisin vielä paikallisia rautakauppiaita , että kuusamossa eivät kaikki rakenna miljoonan öky-mökkiä rukalle!
sitähän minäki etten ainut oo jolla kyrpii ja tuota hinta hommaa mietittiin muuten vasta emännän kanssa että pitäs niissä hinnat olla :O ja nimen omaan ku täällä tuntus tuo paska asenne olevan et "jaa etkö nä teekkää 200 neliön kesämökkiä, no sitte" et normirakentajan palvelut perseestä!
Rautia on kuusamossa uskovaisten omistuksessa, en suosittele ellet kuulu paikalliseen sisäsiitospiiriin.
Kuusamon rautian palvelu on aina ollut todella heikkoa, jos on jokin ongelma niin ne lestaadiolaiset eivät uskalla sanoa asiaa suoraan vaan jättävät kertomatta.
Hyvän asiakaspalvelun edellytys on rehellinen asiakas-suhde ja sitä et sieltä kuusamon rautiasta saa.
Kuusamon rautiasta on ollut monesti aikaisemmin juttua suomi24 palstoilla, moni muukin on huomannut sisäänpäin lämpenevän joukkion,
Suosittelen vaihtamaan asiointipaikkaa jos mahdollista!!!
nyt on jaggassilla vähän taas lapinlisää tuossa jutussaaan :D
no jokanen varmasti ymmärtää mitä kannattaa uskoa ja mitä eii
Vaihda kauppaa - tai kyllä olisit jonkimmoista hyvitystä ansainnut ko. liikkeen puolelta.
Eihän syy ole sinun, vaan liikkeen ja pankin välinen.
nykyisestä kauppiaasta en tiedä mutta entinen oli kuuleman mukaan miehiin päin.
Musta tuntuu siltä, että sisosiittoisuus vaikuttaa joka paikassa! mutta elkää tehkö siitä niin negatiivista juttua ihmiset, koska sehän on ihan normaali ominaisuus ihmisessä.
s-rauta on rautakauppana pelkkä vitsi joka ei naurata edes kuusamolaista humoristia
Maxi-Makasiini, Kodin Terra ja Puuilo ne tuovat kunnon kilpailua tuollekin alalle. Osta poka Kajaanista!