Moi, mitkäs salon kaupat/huoltsikat on semmosia et vois ruokaa löytyy takapihan roskiksista, ei vittuilua kiitos!
Dyykkauspaikkoja?
13
1038
Vastaukset
- lukituissa katoksiss
Kaikki näyttää olevan nykyään lukituissa roskiskatoksissa. Harmi vaan, sillä itse eräässä paikallisessa marketissa töitä tehneenä näin ja tiedän vieläkin heitettävän pois täysin syöntikelpoista ruokaa..mm. sellaisia ruskeita pilkkuja kuoriinsa saaneita banaaneja, jotka oikeastaan vasta silloin ovat kypsiä ja parhaimmillaan, omenoissa voi olla yksi lommo, jonka voisi leikata pois...
Olen kyllä kuullut, että dyykkaajia on ollut säännöllisesti myös lukituissa paikoissa. En tiedä, miten he sinne menee, mutta niissä on nähty kavereita dyykillä.
Mieti sellaisia kauppoja, joissa käy aika vähän asiakkaita, mutta silti hyllyt on täytetty sillä mielellä, että jos vaikka joku tulis käymään. Yksi merkki noista on se 30% alennuksella myytävä ruoka, joka nirppanokkien takia päätyy roskikseen. Tee sellainen kattava kauppakierros, niin näet aika paljon.
Ennen näki paljonkin dyykkaalijoita, kun menin kotiin iltavuorosta, mutta silloin astiat olivat vapaasti tutkittavissa.- Lounli-Raideri..
Tulee nykyään harvemmin poikettua Salossa, mutta välillä tulee käytyä kauppojen takapihat ja roskakatokset läpi. Lukittuihin säiliöihin minulla on roskakuskien yleisavaimet (2 eri mallia) jotka sain teetettyä itselleni kaverini avaimista, joka toimii roskakuskina.
On todellakin ihmeellistä, mitä kaikkea kaupat heittävät pois. Jos lenkkitossumalli jää vanhaksi ja uudet on saatava esille niin roskiin vaan vanhat, jos eivät alennuksilla ehdi niitä koetttaa myydä. Sitten olen löytänyt vapputarvikkeita ja joulukoristeita (koko auto tuli täyteen) sekä avaamattomia POPTORI-musiikkiCD:tä ja DVD-elokuvia. Ja sitten jotkut valittaa, että on lama ja kauppaliikkeillä menee huonosti.
- Vittuiluaaa
Hienoa kuulla, että oot keksinyt tommosen keinon. Suhteet pelaa :) Todella törkeetä heittää hyvää ruokaa pois ja sit vielä lukita ne laatikot. Selvää vittuilua köyhiä kohtaan.
- 20
vaskion salessa avoin roskis, siellä kannattaa olla vaan ajoissa paikalla kun porukka on melkeen jonoksi asti. :)
- Anonyymi
Kerran olin dyykilla siellä tuonna vuonna eli 2011 paikkeilla, niin ainakin kaurapuuropaketit oli puukotettu rikki. No sain mä sieltä jotain kivaa kuiteskin.
- Anonyymi
Järjetöntä puukottaa roskiin meneviä paketteja rikki. Ne on jokatapauksessa kaupalle hävikkiä, joten jos joku vie pari pakettia puuroa nälkäänsä, niin mikä ero kaupan kassaan?! Ahneita paskoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järjetöntä puukottaa roskiin meneviä paketteja rikki. Ne on jokatapauksessa kaupalle hävikkiä, joten jos joku vie pari pakettia puuroa nälkäänsä, niin mikä ero kaupan kassaan?! Ahneita paskoja.
Sadisteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järjetöntä puukottaa roskiin meneviä paketteja rikki. Ne on jokatapauksessa kaupalle hävikkiä, joten jos joku vie pari pakettia puuroa nälkäänsä, niin mikä ero kaupan kassaan?! Ahneita paskoja.
Mä kysyin kerran kaupasta, että voisiko saada lemmikkikanoille (6kpl) joskus jotain murkinaa, mikä menisi joka tapauksessa roskiin, siis punalaputtamisen jälkeen. Esim maksalaatikkoa, kauraryynejä tai kaalia joista munakoneet tykkäävät. Ei saa, roskiin vaan.
- Anonyymi
Ihan ensimmäisenä tulee mieleen Lidl, mutta en tiedä pääseekö sinnekään "murtautumatta". Tiedän kuitenkin, että heittävät täysin kelvollista tavaraa pois.
- Anonyymi
Taitaa noissa isommissa olla aika hyvin lukkojen takana. Pienemmissä marketeissa pitävät ulkona lukitsemattomissa paikoissa.
- Anonyymi
Nyt ainakin, kun täällä aiheesta puhutaan, niin lisäävät turvatoimia roskiksille 😂 Koska siihenhän resurssit riittää, mutta ei ns. laupeuden työhön! Ihmisiä ne dyykkaritkin on.
- Anonyymi
Sinne laitetaan nimeltämainitsemattoman turvallisuuspalveluyrityksen debiili vartija seisomaan roskasäiliöiden viereen 24/7.
- Anonyymi
Kannattaa ennemmin ryhtyä miljonääriksi kuten Björn Wahlroos. Saa paremman tuntipalkan kuin dyykkaamalla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096616Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884261L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453579TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a132970Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251571- 66998
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55973- 9959
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193938Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47919