Kad 42 koneesta uupuu nelisen solmua huipuista. Vaihdoin turbon, mutta tehoja puuttuu edelleen. Turbon paineet on siis kohdillaan ja kone toimii kaikin puolin muuten hyvin. Lähtee hyvin liukuun ei savuta tms.
Mistäs lähtisitte vikaa hakemaan? Tehot ovat hävinneet talven aikana. Viime syksynä pelitti vielä hyvin. Kierroksista en osaa sanoa, kun mittari on rikki. Ajattelin hommata sellaisen ensihätään jotta saisi vähän tietoa kuinka paljon uupuu.
Volvon tehot kateissa
8
285
Vastaukset
- fhkö234
Veikkaisin että syynä on joko, veneen likainen pohja, ylimääräistä painoa veneessä, runko taikka moottorin trimmit erillaisessa asennossa, likainen/kolhittu potkuri.
Jos olet vahvasti sitämieltä, että ongelma on moottorissa niin hanki ensimmäiseksi toimiva kierrosluku mitari. Minun vene/moottoriyhdistelmässä puuttuvat 4solmua tarkoittaisi että moottorin max. kierroksista puuttuisi 400rpm. - 23
Juu mittarikaupoille tarvii mennä. En kyllä keksi syyttää muuta kuin konetta. Laskin veneen juuri, joten runko on puhdas ja kunnossa. Samoin potkuri.Trimmit toimii niin kuin pitää yms.
Polttoaineen saatavuutta epäilisin muuten, mutta suodattimet on juuri vaihdettu ja tankkikin hiljattain putsattu. Luulisi myös, että jos likaa olisi niin kone tökkisi juuri liukuun lähtiessä.
Pistäkääs ehdotuksia, mitkä asiat voisivat aiheuttaa huippukierrosten puutteen aiheuttamatta kuitenkaan mitään käynti-, liukuunlähtö- tms. ongelmaa.- VP
- ilmasuodatin tukossa
- välijäähdytin likanen
- ilmavuoto turbon ja moottorin välissä
- turbon turbiinipuoli ruosteessa
- mittarivirhe
Kalibroi kierroslukumittarisi esim phototachilla ja varmista että kone kiertää vähintään 3800-3900 normaalilla kuormalla täydellä kaasulla.
- kadi42
Kiitoksia vinkeistä. Välijäähdytin on ainut, mitä ei ole tullut vielä tutkittua. Kierroslukumittari on rikki, joten kierroksista en osaa sanoa. Taitaa mennä syksyyn uuden hommaaminen.
- Turrpo
Niin..paljonko kone ottaa kierroksia? Nimittäin ei koneesta voi puuttua esim 4 solmua..veneen nopeudesta se voi puuttua. Jos kone kiertää sen mitä ennenkin niin jossain muussa on vika (jos se edes on vika) . Jos vaihtelet ahtimia tms vaikket tiedä koneesi kierroksia niin taidat kyllä olla aika puupää. Meneekö polttoainetta saman verran kuin viime vuonna - ellei mene soppaa niin ei ole tehojakaan! Toisaalta jos kaikki toimii niinkuin pitääkin niin ketä jaksaa kiinnostaa muutaman solmun puuttuminen HUIPPUNOPEUDESTA? Tuskin edes sinä koko ajan huippuja kaasusta väännät? Vai??
- kadi42
Taidan olla aika puupää juu, kun vaihdan turbon siinä vaiheessa, kun pakopuoli murenee käsiin:) Ahtopaineet olivat myös alhaiset. Ja tosiaan ne solmut puuttuu nopeudesta, eikä koneesta. Diisseliä kuluu ainakin suurin piirtein sama, mitä ennenkin. Tarkkoja laskelmia en ole tehnyt.
Kyllä mua ainakin kiinnostaa huippunopeus. Jos talven aikana vauhti putoaa noin reilusti, niin kyllä siinä jotain häikkää on.- fggbbvvvfff
Sama plotteri kuin viime kesänä? Samat asetukset? Merimailit ja maamailit yksikköinä?
- kadi42
Samat on juu ja yksiköt kohillaan. Useammalla gepsillä mitattu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760