olen kärsinyt jo jonkin aikaa todella pahoista uniongelmista ja minun elämästä on tullut sellaista, että en jaksa töiden jälkeen yhtään mitään. kahvin keitosta, tiskaamisesta, suihkussa käynnistä ja kaikesta tuota on tullut todella vaativia ja voimia vieviä arkirutiineita. unettomuuden takia töissä olo yhtä sumua ja odotan vain viikonloppua, jotta pääsisin edes sen parin oluen avulla nukkumaan. tämä on mennytkin siihen, että viikonlopuista suurimman osaa aikaa nukun, mutta viikolla en juuri yhtään. ruokahalu on mennyt totaalisesti ja saatan elää vuorokauden yhdellä keksillä itse sitä edes tajuamatta. olen alkanut itkeskelemään ilman syytä oudoissa ja noloissa paikoissa, kuten työssä. olo on vaan niin voimaton ja jaksamaton.
luulin että tämä kaikki on unettomuuden syytä, mutta sitten minulle väläyteltiin että tämä kaikki viittaa masennukseen ja uupumiseen. tämä ei tullut minulle mieleenkään! minä masentunut? eihän minulle ole tapahtunut mitään negatiivista..päin vastoin elämässä on ollut paljon positiivisia tapahtumia viimeisen vuoden aikana. mutta sen myönnän että töitä olen tehnyt liikaa?
mitä tämä tarkoittaa...minulla ei ole itsetuhoisia ajatuksia mutta olen alkanut havaitsemaan että tunnen koko ajan enemmän itseni epäonnistuneeksi, vaikka siihenkään ei pitäisi olla syytä.. voiko joku valaista minua, että voiko olla masentunut vaikka sen taustalla ei olisi mitään syytä..onko tämä työuupumista vai mitä oikein `? sen tiedän että minun pää ja kroppa ei jaksa enää tätä valvomista ja oloa ja fysiikka on alkanut pettämään alta. muisti mennyt ja liikkuminen on vaivalloista.. HELP!
työuupumus ja masennut
työmyyrän uupumus
3
110
Vastaukset
- 1111222
Voi hyvinkin olla työuupumusta. Ei sillä syyllä tällä hetkellä ole varmaan merkitystä, vaan sillä että saat nukuttua ja levättyä. En näkisi sairaslomaa mitenkään pahana, ei sen pidä loputtomiin jatkua. Nuku vaikka lääkkeillä kunhan nukut.
- 6987
Minusta taas masennukselta sekä työuupumiselta, mistä toipuminen vie kyllä pitkän ajan. Käy lääkärissä ja kerro oireistasi, älä vähättele niitä.
- titityy**
Ensin on saatava nukkuminen kuntoon ennenkuin pystyy edes mitään hoitamaan. Mutta sairasloma on tosiaan tarpeellinen. Aloituksen kirjoituksen voi tulostaa ja näyttää lääkärille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760