Miksi ei julkaistu?

KySan lukija

Poliisille jätetty ilmoitus on rikostorjuntatoimenpide


Kotkan perussuomalaisille rikosilmoituksen jättäminen kaupungin johtavien virkamiesten pitkäaikaisesta asiakirjatietojen väärinkäyttämisestä ja oikaisematta jättämisestä oli pakon sanelemaa, kun perussuomalaisten kolmesta valtuustoaloitteesta ja yhdestä kunnallisaloitteesta huolimatta väärien ja luvattomien asiakirjatietojen oikaisua ei ole tehty. Myös väärillä asiakirjatiedoilla tehdyt päätökset ovat edelleen kumoamatta.

Perussuomalaisten varavaltuutettu Jari Taipaleen 4.2.2010 jättämä kunnallisaloite väärien ja valheellisten asiakirjatietojen mitätöimiseksi on jätetty lain vastaisesti kokonaan käsittelemättä. Näin ollen meille perussuomalaisille luottamusmiehille ei jäänyt enää muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä rikostorjuntatoimenpiteisiin, jotta Kotkan kaupungin vuosia kestänyt Asko Kerviseen kohdistettu mielivalta ja asiaton kohtelu saadaan lopetettua.

On korostettava, että Kotkan kaupunki on salassa ylläpitänyt entisestä museomestarista laitonta asiakirjatietoa 26.8.1993 lähtien ja tähän mustan listan asiakirjaan on kerätty yli 70 perätöntä töiden laiminlyöntihuomautusta ja luvattomia Kervisen terveydentilaa koskevia tietoja ja arvioita.

Pari vuotta sitten jouduimme itse johtavien virkamiesten ja seitsemän kaupunginhallituksen jäsenen toimesta rikostutkintaan, kun vaadimme entisestä museomestarista ylläpidetyt laittomat asiakirjatiedot oikaistavaksi.

Nyt tilanne on se mistä ensimmäisellä 26.1.2009 päivätyllä valtuustoaloitteella lähdimme liikkeelle, että Kervisestä laadittujen väärien asiakirjatietojen oikaisu on tehtävä ja kaikki sen asian ympärillä vellova epäoikeudenmukainen menettely korjataan kunnialliseen päätökseen, jottei kyseistä mustien listojen asiakirja-asiaa tarvitsisi viedä eduskuntaan asti.


Arto Hirvonen
Freddy Van Wonterghem
Jorma-Kalevi Merivirta
Jari Taipale



PS. Kaikki neljä valtuutettua ovat allekirjoittaneet yleisökirjoituksen.

5

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täyttä paskaa

      Ei tuollaista paskaa mikään lehti julkaise. Tai voithan lähettää jutun vaikka Jalluun.

      • Hyvä kirjoitus

        Kyllä pitäisi paikkakunnan lehden julkaista valtuutettujen kirjoitus, joka on täyttä asiaa.


    • Umpitylsää

      Tosiaan: ehkä siksi ei julkaistu, ettei ketään enää jaksa kiinnostaa tämä sama paskanjauhanta. Itsehän menette kirjoituksessanne asian ytimeen, kun kerrotte, että sama homma on jatkunut vuodesta 1993. ENÄÄ EI JAKSA LUKEA RIVIÄKÄÄN! Etenkään tuollaisia 40 sanan kapulakielivirkkeitä, joita näytätte kirjoittaneen.
      Ja sitä paitsi: lehdellä on oikeus valita, mitä se julkaisee ja mitä ei. Sananvapaus ei tarkoita sitä, että lehtien olisi pakko julkaista kaikenmaailman diibadaaba-jutut. Se teidän valtuutettuina pitäisi tietää.

      • Eriarvoisuutta

        Perussuomalaiset ovat eriarvoisessa asemassa. Jos olisi ollut demarivaltuutettujen kirjoitus, olisi ollut lehdessä heti.


    • Muuta kautta

      Punasosialismi jyllää Erkon lehdessä paineet on, että tällä valtuustokaudella tämä Kotkalaisia kiinnostava asia väen väkisin putkahtaa esille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe