Nyt on muuten taas hyvä esimerkki millainen Suomen kesä on aurinkolämmön suhteen:
Ensin on viikko aivan järjetöntä hellettä, jolloin aurinkoenergiaa tulee ihan miten paljon vain lystää ja pystyy keräämään. Ja sitten kuin leikaten on lämpötila puolet edellisestä päivästä ja koko taivas pilvessä ja sataa.
Jos ja kun rakennan talon, niin teen sinne sen verran reippaaan teknisen tilan, että saan sinne kaksi lämminvesivaraajaa. Ensimmäinen varaaja on vain esilämmitykseen ja on kooltaan 3000 litraa minimissään.
Siihen kytken aurinkolämmön ja vesitakan. Ei tule lämpövarasto aivan heti täyteen ja vaikka tulisi muutama sadepäivä, niin lämmintä vettä riittää mainiosti.
Aurinkolämpö Suomen kesässä
19
386
Vastaukset
- kalliita watteja
Laskeppa hinta sille varaajalle sekä keräimille ja suhteuta se sitten kesän energiankulutukseen.... tai jos meinaat tehdä noin, niin jätä sitten mielummin laskematta, ettei suunnitelma muutu.
- Aurinkoa lisää.
Sekä keräimet että varaaja tulee minulle Saksasta jos rakennan. En todellakaan maksa kotimaisia päättömiä hintoja.
Varaaja ~2000 euroa aurinkovermeet ~2000 euroa. Itse asennus. Tuolla tuotan 8-9kk ajalta kaiken lämpimän veden ja mitä taloudessamme kuluu aika paljon.
Tuo on idioottivarma ja huoltovapaa järjestelmä. Isolla varaajalla huolehdin siitä että parin päivän sadejakson aikana ei kerkiä lämmin vesi loppua, jos sitä on edeltänyt lämpimiä päiviä.- joopa joo
4000€... aika raskaasti alakanttiin arvioitu, mutta tuolakin rahalla ostaa sähkönä yli 10 vuoden käyttövesien lämmitykset... myös niiltä talvikuukausilta kun aurinkoa ei pahemmin taivaalla näy.
- Maalaijärjellä ajatu
Hieman tulee mieleen ajatus, että "iso aurinko, iso varaaja" eli tuleeko lämpimäksi koskaan. Ensinnäkin pitäisi olla sitten myös puolikattoa paneeleita, että lämpiää ollenkaan. Sitten juokset puita pesään parikin päivää niin voit saada haaleaa käyttövettä aikaan. Laita nyt vielä riittävän suuret lämpövastukset varaajaan kaiken varalle, niin voi vesi olla joskus lämmintä.
Tuossa juuri korjailen yhtä juttua käyttäjällä jolla oli 2500 litraa varaajaa ilma aurinkopaneeleita. Purkaa pois vesitakkansa kun ei ehdi kunnolla puuta kantamaan töiden jälkeen. Laittaa vesitakan tilalle vesikietroisen pellettitakan 22 kW ja siitä kierto sitten lattialämmitykseen ja käyttöveteen.
Itse panostaisin normaalikokoiseen taloon n 500 litran varaajan ja siihen rinnalle sitten vaikkapa vesikiertoinen pellettitakka vaikka 11 kW jolla nostaa lämmöt haluttuun lopputasoon automaattisena toimintona. Kokonaishinta lienee jotakin n. 15.000 euroa ja toimii koko vuoden.
Olen mietiskellyt tuota vesikiertoista puutakkaa joka sellaisenaan tuntuu hyvältä, mutta työssä käyvälle se saattaa muodostua ongelmaksi, toinen juttunsa lienee sitten tuon vesivaipan pikeentyminen kun vesilämmöt ovat alempana, mutta halunsa kullakin ja tietysti nuo polttoaineet vaikuttaa. Edellä mainittu oli kyllästynyt omaansa. - Aurinkoa lisää
Olen aika paljon lueskellut Saksalaisia sivustoja aiheesta. Ja siellä ollaan aika paljon edellä Suomea mm. passiivirakentamisessa.
Mutta kuten tuossa ensimmäisessä viestissä kirjoitin, niin laittaisin kaksi varaajaa. Toinen on vain näitä "uusiutuvia" varten (aurinko takka) ja siinä ei ole sähkövastuksia ollenkaan.
Toinen on sähköllä lämpiävä käyttövesivaraaja, jossa pidetään riittävän lämmintä vettä.
Ainiin... käyttövettä ei oteta varaajasta, vaan kylmä vesi viedään ensin etuvaraajassa olevan lämmönvaihtimen läpi ja sitten sähkövaraajaan, jossa nostetaan lämmöt oikealle tasolle _jos_ siellä etuvaraajassa ei ollut tarpeeksi lämpöä.
Eli suunnittelisin järjestelmän niin, että ei ole välttämätöntä poltella takkaa jos ei huvita. Sitten vain maksaa sähkölaskua. Mutta heti kun sen etuvaraajan lämpö rupeaa keväällä nousemaan, niin sähkölasku rupeaa pienemään. Hyödyn saa vaikka siellä olisi vain 20 asteista vettä siellä etuvaraajassa.- joopa joo
Helppoahan se passivirakentaminen on etelemmässä... Muta mitä järkeä on verrata Saksaa Suomeen??!?!?
- leilanen
meillä 60 tyhjiöputkea katolla ja 750 litran varaaja.
Kahden vuoden kokemusella voin sanoa,että lämmintä vettä riittttää kevätpäivän
tasauksesta syyspäiväntasaukseen.
Eli vuotuinen energian säästö noin 2500KWh
leilanen- Hmmmm...
Säästö tekeepi 250 egua vuodessa miinus kiertopumpun sähkö. Jääkö muuta kun vihreä ajatus investoinnille?
- ohhoh...
Aika kova veden kulutus teillä... Meillä lämpiää tuolla energialla koko vuoden vedet.
- efbnko
ohhoh... kirjoitti:
Aika kova veden kulutus teillä... Meillä lämpiää tuolla energialla koko vuoden vedet.
Niin tuolla 2500kwh käy jokapäivä suihkussa reilun 6 minuuttia noin suurin piirtein...
Hmmmm... kirjoitti:
Säästö tekeepi 250 egua vuodessa miinus kiertopumpun sähkö. Jääkö muuta kun vihreä ajatus investoinnille?
Ei se rahallinen säästö tee niinkään paljon,koska talvikaudella lämmitän pelletillä.Mutta ompahan mielenkintoinen kokeilu.
leilanen
- Playgreen.fi
On myös huomioitava että ihmisillä muitakin motiiveja sijoittaa aurinkosähköön ja -lämpöön kuin pikavoitto ja nopea takaisinmaksu...
Ihmiset ostavat elämänsä aikana paljon tavaraa joka ei maksa itseään takaisin kuten esimerkiksi korut, vaatteet ja autot. Miksi sitten ihmetellä niitä jotka haluavat tuottaa omatoimisesti puhdasta energiaa laskematta onko se 10 vuoden sisällä kannattavaa vai ei?
Tuossa alla olevassa linkissä tutkijakin toteaa sen faktan joka monelta unohtuu, perinteisen sähkön hinta tulee vain nousemaan raaka-aineiden huvetessa.
http://areena.yle.fi/video/1309279508795- Aurinkoa lisää
Hyvä kommentti! Moni ostaa uuden auton, jonka hinta tipahtaa vuodessa saman verran kuin aurinkolämpöjärjestelmän koko hankintahinta. Aurinkosysteemi sentään toimii melko varmasti vuosikymmeniä ilman suurempaa huoltoa, toisin kuin se autonroppelo.
Varsinkin jos asuu haja-asutusalueella ja haluaa olla mahdollisimman omavarainen, niin aurinkolämpö on aivan ehdoton juttu. Sen 30W sähköä mitä kiertovesipumppu vaatii, että saa lämmintä vettä, tuottaa vaikka polkupyörän dynamolla.
Samoin kun varaajaan liittää vesitakan, niin saa kyllä pidettyä sekä tuvan että käyttöveden lämpimänä, vaikka sota-aikana helmikuun pakkasissa.
Maakellarissa saa pidettyä riittävästi ruokaa, ettei tarvitse ravata kaupassakaan joka päivä.
Tuossa onkin se paketti, minkä nikkaroin seuraavaksi. Hintaa koko roskalle tulee yhden Corollan verran korkeintaan. Ja eipä tarvitse maksella mitään törkyhintoja järjestelmien huolloista... puhumattakaan Fortumin riistohinnoista. - Sota tulee joskus
Aurinkoa lisää kirjoitti:
Hyvä kommentti! Moni ostaa uuden auton, jonka hinta tipahtaa vuodessa saman verran kuin aurinkolämpöjärjestelmän koko hankintahinta. Aurinkosysteemi sentään toimii melko varmasti vuosikymmeniä ilman suurempaa huoltoa, toisin kuin se autonroppelo.
Varsinkin jos asuu haja-asutusalueella ja haluaa olla mahdollisimman omavarainen, niin aurinkolämpö on aivan ehdoton juttu. Sen 30W sähköä mitä kiertovesipumppu vaatii, että saa lämmintä vettä, tuottaa vaikka polkupyörän dynamolla.
Samoin kun varaajaan liittää vesitakan, niin saa kyllä pidettyä sekä tuvan että käyttöveden lämpimänä, vaikka sota-aikana helmikuun pakkasissa.
Maakellarissa saa pidettyä riittävästi ruokaa, ettei tarvitse ravata kaupassakaan joka päivä.
Tuossa onkin se paketti, minkä nikkaroin seuraavaksi. Hintaa koko roskalle tulee yhden Corollan verran korkeintaan. Ja eipä tarvitse maksella mitään törkyhintoja järjestelmien huolloista... puhumattakaan Fortumin riistohinnoista.Jos tarkoitus on sotaan varustautua, niin tilanne on tietenkin toinen.
jos itse ei ole tuota polkupyörää polemassa, että dynamoon riittää sähköä, niin kannattanee asentaa isommat putket, että vesi kiertää myös vapaakierrolla, niin et tarvitse sähköä.
Tuollainen vesikiertoinen takka on aika huuhaata. Laita puukattila isoilla putkilla tuokin, niin riittää vapaakierto ilman sähköä.
Laitevalmistajat myyvät noita tarvikkeita ilman katetta, eivätkä riistä kuten Fortumi. - vai niin...
Sota tulee joskus kirjoitti:
Jos tarkoitus on sotaan varustautua, niin tilanne on tietenkin toinen.
jos itse ei ole tuota polkupyörää polemassa, että dynamoon riittää sähköä, niin kannattanee asentaa isommat putket, että vesi kiertää myös vapaakierrolla, niin et tarvitse sähköä.
Tuollainen vesikiertoinen takka on aika huuhaata. Laita puukattila isoilla putkilla tuokin, niin riittää vapaakierto ilman sähköä.
Laitevalmistajat myyvät noita tarvikkeita ilman katetta, eivätkä riistä kuten Fortumi."Laitevalmistajat myyvät noita tarvikkeita ilman katetta"
Jep jep, pelkästään tekemisen ilostahan sitä kaikkea ihmisille rakennellaan...
- halpoihin tyytyväine
Samaa mieltä, itellä on Ultimaten 4xaurinkokeräin, vesi-ilmalämpöpumppu, energiavaraajayhdistelmä ja sitten vielä vesitakka (pelletti) joka asennettiin yhden ennen mun talon ostoo haljenneen ja käyttökiellossa olleen tulisijan tilalle.
Pellettivesitakka sen takia, että kun siinä on se oma pellettisäiliö ja tietokoneohjaus sytytyksiin ja sammutuksiin, niin jos on pois vaikka viikonlopun niin se osaa poltella tarvittaessa.
Vanhaan tapaan talossa on myös tulisija joka huoneessa, mutta mukavuussyistä tai oikeammin laiskuussyistä niitä lämmitellään talvisin vuoronperään silloin tällöin jotta pysyvät kunnossa, makkaran grillaamiseksi tai vaan tunnelman luomiseksi. Päälämmitys on vesikiertopattereilla.
Joo tiedän, ei oo ehkä parhaassa mahdollisessa maineessa oleva merkki, mutta päätöksenteossa hankintahinta oli isossa roolissa. Ja jos joku haluaa sanoa, että mä oon yli-ampunut mun lämmityssydeemit, niin mä sain kyllä tosi-edullisen pilottiasiakasidiilin ultimatemarketista silloin, ehkä muutoin oisin voinut päätyä toisenlaiseenkin ratkaisuun.
Lämmityskustannukset on hyvin pienet, vaikka asunkin ennen sotia rakennetussa hirsitalossa joka on ns. hyvin hengittävä :D- Kehitys kehittyy
Mietiskelen onko Sinulla jo päällekkäisiäkin laitteita kun oman käsitykseni mukaan aurinkolämmön jatkeeksi riittäisi pelkkä vesikiertoinen pellettitakka ainakin kylmempään aikaan. Tosin tuota syys- ja kevätlämpöä tietysti voidaan tehostaa pumppaustekniikalla ja saahan noita laitteita olla rivissäkin.
Itse laittaisin tuon aurinkokennosysteemin oiean tyyppisella ja kokoisella varaajalla ja sitten hyvä pellettitakka perään, joka antaa lisälämmön automaattisesti, etenkin jos on oikea takkatyyppi ja merkki varaajan latausohjelmalla varustettuna. - halpohin tyytyväine
Kehitys kehittyy kirjoitti:
Mietiskelen onko Sinulla jo päällekkäisiäkin laitteita kun oman käsitykseni mukaan aurinkolämmön jatkeeksi riittäisi pelkkä vesikiertoinen pellettitakka ainakin kylmempään aikaan. Tosin tuota syys- ja kevätlämpöä tietysti voidaan tehostaa pumppaustekniikalla ja saahan noita laitteita olla rivissäkin.
Itse laittaisin tuon aurinkokennosysteemin oiean tyyppisella ja kokoisella varaajalla ja sitten hyvä pellettitakka perään, joka antaa lisälämmön automaattisesti, etenkin jos on oikea takkatyyppi ja merkki varaajan latausohjelmalla varustettuna.Onhan tuossa varmaan päällekkäisyyttä kun ottaa huomioon sen, että mulla on noita pönttöuunejakin useampia, tosin nykyisin ei tarvitse niitä juuri käyttää.
Tuo ultimatemarketin paketti, VILP, energiavaraaja ja aurinkopaneelit riittäisi varmasti, eikä pellettitakkaa olisi tarvittu. Syy laittoonhan oli vanhan käyttökiellossa olleen tulisijan korvaaminen uudelleen ja kun on vähän Pelle Pelottoman vikaa, halusin kokeilla tätä vesipellettitakkaa. Tai kokeilla ja kokeilla, se varmaankin kestää käytössä aika pitkään...
- 45533455
Tutkijat ovat todenneet, että auringopilkkujen määrällä on vaikutusta maapallon lämpötilaan ja nyt olisi menossa 10 vuoden kylmä pikku jääkausi, joten ensi vuonna nähdään kuinka paljon aurinko paistaa ja löytyykö lunta hangosta vielä elokuussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1164990Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293613No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452440- 501568
- 411520
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241434- 141262
- 271168
- 161132
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221097