Onko toivoa enää?

Samaa mietin itsekin. Käytkö "Surulinen" psykoterapiassa, muissa hoidoissa, lääkitystä? Mitä kaikkea teet/olet kokeillut, että saisit masennuksen otteen hellittämään? Itselläni kaikki keinot ovat käytössä. Olen suunnilleen samanikäinen ja tuntuu, että elämä on ohi.

Tai sitten löydät uuden itsetunnon, joka ei riipu työstä, ei rakkaussuhteista eikä muustakaan itsesi ulkopuolisesta.

Et näe elämääsi menemisenä alaspäin, vaan pärjailemisenä - ainakin jotenkin kaikesta huolimatta, mikä on jo paljon ja arvostettavaa.

Hei sadgirl, en tiedä voisinko sanoa "mukava" että löytyy kohtalotovereita, en toivoisi masennusta kenenkään kohdalle :( Olen kokeillut lähes kaikki keinot lääkityksestä-terapiaan, ja tuntuu ettei mikään auta. Olen niin pettynyt itseeni ja siihen etten parane normaaliksi :( Välillä olo vielä synkistyy tästäkin kun huomaa ikäisteni elävän parhaassa uraputkessa, menestyvän ja olevan onnellisia perheensä parissa, itse kun jaksan hädin tuskin toisina päivinä suihkuun/siivota..Onko sinulle ollut apua lääkkeistä? terapiasta? Mistä iloa? haluaisin kovasti töihin, mutta kukaan ei palkkaa masennusta sairastavaa, jolla on vuosien aukko työhistoriassa, joten umpikuja on vastassa :(

Hei taas Surullinen! Minulla on terapia vaikuttanut eniten, ei juurikaan muut keinot. Onko Sinulla tiedossa syytä mistä depiksesi johtuu tai on alkanut? Itselläni on traumaattinen kokemus ja muuta vastoinkäymistä. Pohjalla ollaan :'(

Minäkin haluaisin tehdä töitä ja olla ihmisten kanssa. Olla elossa!!!! Tiedät varmaan mistä puhun?

todellakin tiedän!!! Sama tunne täälläkin :´( samat ongelmat minulla, traumaattiset kokemukset ja vaikeita vastoinkäymisiä..tuntuu kyllä pohjalla olemiselle tämä elämä. Sosiaalista elämää ei enää myöskään ole, en jaksa tavata edes kavereitani, ja he ovatkin pikkuhiljaa karisseet pois, omiin menoihin..ja työttömänä ei varaa reissata ulkomailla tai muissa menoissa :(
Tuo kuvaus Olla elossa on kuin suustani..

Ikävä kuulla :'( että joku muukin "elää" tätä samaa. Toisilla on depis ilman selkeää syytä niin siksi kysyin.

Onko mitään asioita mitkä kiinnostavat tai lievittävät oloasi? Itselle urheileminen (jos jaksaa) tai ulkona olo auttaa. Terapia auttaa mutta myös pahentaa oloa.

Samaa loputonta kärsimystä siltikin. Tekisin mitä tahansa jos saisi taas elää!!!!

sama juttu. Itse olen 33v ja minulla lapsia jotka pitävät arjessa. Olen töissä nyt mutta olin 6kk sairaslomalla. Vieläkin tarvon tässä ja tuntuu välillä ettei parannukkaan. Lääkitystä ei löydy sopivaa ja terapiaan en ole saanut vielä lähetettä. =( En tiedä miten kaun tätä on kestettävä. Muut tuntuu paranevan ihan hyvin. Onko teillä lapsia?

olen 37v ja ensi kertaa sairaslomalla depiksestä vaikka olen sairastanut 30 vuotta. masennusta aloin hoitaa oikeastaan vasta nyt kun jäin sairaslomalle. saikkua takana kohta neljä kuukautta ja välillä tulee todella arvoton olo kun ei tee töitä. ja pienessä kylässähän et ole mitään jos et tee töitä. en tosin odota että masennusta ymmärtää muut kun masentuneet ja alan kokeneemmat työntekijät. minuakin pitää perhe arjessa, lääke ja hoitokontakti. talolainaa on jäljellä ja se on suurin huoli vaikka laina on nykymittakaavassa pieni. mietin että pystynkö enää töihin. pystynkö olemaan perheen pää. mitä jos lapsia kiusataan sairaudestani yms. joku tuolla kirjoitti että jutun pointti on kuitenkin itsearvostus vaikka kuka sanoisi mitä ja tekisi mitä. siihen alan itsekkin uskoa vaikka vaikeaa on. lapset ja vaimo hyötyvät enemmän siitä että alan arvostaa itseäni sellaisena kuin olen sen sijaan että uskoisin kirjoituksia ja ihmisten huolia/puheita nykyajan vaativasta työelämästä ja että "kaikkee pitää olla". en ole ajatellut ruveta hyväntekijäksi ja heittäytyä sellaiseen mutta olen ajatellut heittäytyä itselleni ja tehdä hyvää itselleni...ehkä sitten minusta on hieman muillekin antaa.

Tulevaisuus on täynnä toivoa ja aina uusia, yllätyksiä!