Kerron koko tarinani.Lukekaa tämä pliis,tarvitsen apua!Teiltä
Olen aina ollut pitkä ja viidennen luokan alussa mitat olivat 161/55 1/2kg.
Viidennen luokan keväällä äitini ryhtyi laihduttamaan koska oli hiukan ylipainoinen hiilaridieetillä. Siitähän minä innostuin. Äitini kehotti miua syömään säännöllisemmin ja mittani olivat silloin 167/59. Kun säännöstin syömistäni painoni tippui 54 kiloon. Silloin olin suunnilleen ihannepainossani.
Parin viikon päästä ryhdyin sunnuntai iltana miettimään,että voi kun olisi ihanaa kun paino tippuisi lisää. Tein suunnitelman. Kuurini olisi 8 viikon pituinen ja joka viikko tippuisi kilo. Eli kuurini päätyttyä painon tulisi olla 46. Esimmäisellä viikolla paino tippui 2 ja puoli kiloa. Seuraavalla 1 kg. Neljännellä viikolla paino oli noin 50 kiloa. Kun viides viikko oli ohi,painoin 48 kiloa. Sillä viikolla oli valitettavasti kevätjuhla,jossa ystävieni vanhemmat huomasivat että olin laihtunut roimasti. Niinpä joku heistä soitti kouluterveyden hoitajalle ja tämä tantta sitten minut otti punnitti. Silloin paino olis se 49 kiloa. Hän kysyi että miten minä näin olin laihtunut. Vastasin että "Ohhoh,en tiedä". Niinpä hän laittoi minut verikokeisiin ,koska epäili että minulla olisi diabetes. Mutta ei tietenkään ollut. Minähän olin valehdellut terkalle. Parin viikon päästä hän otti minut uudestaan käynnille ja paino oli tippunut kilon. Mittani olivat silloin 167/48. Jouduin sitten käymään hänen luonaan joka viikko,kunnes kesäkuussa paino oli 51,1 kg. Ei tarvinnut käydä enää koko kesänä. Elokuussa kun koulut alkoivat,paino oli 50,5 kun hän punnitsi minut. Siitä se sitten nousi kuukausittain näin:51,5(syyskuu),53(lokakuu). Silloin terkka sanoi,ettäjos saisin pidettyä tässä,hän hyväksyisi painoni. Pistän tähän väliin että minulla ei ollut ollut kuukausia maaliskuun-elokuun välillä,ja sen jälkeen aina välillä.
Joulukuussa terkka sitten tarkisti painoni ja se oli 53,mutta mutta olin pituudeltani 169. Ja terkka sanoi että hän seuraa minua kevään aikana,että jos näkee minun laihtuneen,hän laittaa minut lääkäriin. Joululomalla painoni nousi 58!!! En voinut uskoa tätä. Terkka tietysti otti minut tarkastus käynnille heti tammikuun alussa,koska opettajat valittavat etten syönyt koulussa lähes mitään(joka olikin totta). Terkka oli ikionnellinen nähtyään että olin lihonut 5 KILOA kahdessa viikossa! Silloin päässäni kilahti ja laihdutin viikossa 4 kiloa. Terkka huomasi tämän ja otti minut viikoittaiseen painokontrolliin. Huhtikuussa paino oli 55,2 ka terkka tähän tyytyväinen. Itse olin aivan murtunut koska paino oli niin järkyttävän korkealla! Toukokuun lopussa olin futisturnauksessa viikonloppuna. Olin sitä edeltävän viikon syönyt järkyttävästi ja perjantaina paino oli 57!En syönyt viikonloppuna turnauksessa lähes mitään yhden leivän,mutten myöskään saanut pelata koska en jaksanut. Valmentaja huolestui ja soitti kotiin minulle kertomatta.
Kotiin tullessani minua odotti iloinen yllätys. Äiti oli soittanut terkalle eteenpäin valmentajan kuulumiset ja huomasi että paino oli 54. Olin todella tyytyväinen itseeni. Olinhan pudottanut 3 KILOA kahden päivän aikana!!!
Kunnes terkka tulee ja pilaa kaiken. Joudun labra testeisin,lääkäriin,psykologille,terapeutille,koululääkärille! Voi,huhhuh,mitä ajanhukkaa. Olen koko ajan vakuutellut kaikille,etten ole tipppaakaan sairas,mutta ei ole kellekkään mennyt perille. Nyt on kulunut kaksi viikkoa siitä 54 kilosta ja nyt mitat ovat terkan mukaan 171/55 Kiloa. En tajua että miksi tästä pitää tehdä joku ongelma. Asiahan on päivänselvä. Antaisivat minun olla jotta pääsisin jonain kauniina päivänä sinne 46 Kiloon! Vain siksi että paino on mennyt vähän vuoristirataa. Terkka sanoo että ajattelen sairaasti. Onhan se totta että lasken kalorit,lähes kaikkeen,mitä panen suuhui. Mutta silti...Auttakaa minua?Enhän ole sairas?ENHÄN????Olen nyt menossa seiskalle tänä vuonna.
Eihän ole anoreksiaa?
22
775
Vastaukset
- ppumpkin
Mulla samantyyppinen ongelma. En ymmärrä mikä hitto ihmisiä vaivaa.
Myönnän ensin hiukan ehkä hakeneeni huomiota sillä, että skippaan aterioita ja syön vähän. (Siis yhdeltä henkilöltä, en muilta.) No, nytpähän sitten lävähti koko juttu päin naamaa.
Tämä kyseinen henkilö (aikuinen) ilmoitti, että mikäli en syö päivittäin ruokaa hänen tai kämppikseni, joka myös tietää aiheesta, nähden, hän joko soittaa vanhemmilleni tai varaa ajan psykiatrille. Olen 20-vuotias.
Nyt siis kaikki minkä eteen olen nähnyt töitä, häviää kuin tuhka tuuleen. Olen saanut ruokaa vähentämällä jonkin verran massaa pois. Olen ruumiinrakenteeltani urheilullinen, 162/n. 53.
En ymmärrä miksei hän voi antaa asian olla, ja antaa minun tehdä omia päätöksiäni.
Ymmärtäisin, jos olisin oikeasti sairas ja sairaalloisen laiha. Mutta siitä ollaan muuten varsin kaukana. - :)
Itse olen 17 vuotias poika ja olen mielestäni laiha, tosi laiha. Tällä hetkellä painan 52,5kg ja pituutta 178cm, haluaisin saada 6kg painoa jotta olisin normaalipainoinen. Paino indeksini on 16,6 ja haluan sen vähintään 18,5 (normaalipainoisen aliraja). En pidä itseäni anorektikkona (syön normaalisti ja yritän kasvattaa lihaksia :P).
Kyllä tuo sinun tilanteesi anoreksialta kuullostaa. Anoreksian oireisiin kuuluu sairaanloisen laihuttamisen tarve. Jos olisit täysi-ikäinen ja pituutesi pysyisi 171cm ja painosi olisi 46kg, painoindeksisi olisi n. 15,7, joka on TODELLA huolestuttavaa, jos painosi pysyy 55kg olisi painoindeksisi n. 18,8, joka on normaali painoinen. Suurempi huoli on jos kasvat vielä pituutta ja painosi olisi 46kg, jolloin olisit virallisesti luokiteltu sairaanloisen laihaksi. HUOM! Anoreksia/liikalaihuus ei ole kaunista katseltavaa!
Parasta sinun tilanteessasi olisi päästä eroon 46kg painoihanteesta ja muuttaa se 55-60 kiloon. Suosittelisin että laitat itsellesi rajat painoon eli painorajan jonka yli et mene (esim. 60kg) ja painoraja jonka ali et mene (esim 55kg , suosittelen lämpimästi tätä painoa). Yrität pysyä näiden painojen välillä.
Sori jos kuullostan joltakin terkkarilta tai ärsyttävältä ihmiseltä, mutta sinun parastasi ajattelen :) Kyllä ne terveydenhoitajatkin parastasi ajattelee, eivät ne sinua tahallaan kiusaa.
Toivoisin että ottaisit avun vastaan :) - Terve vai sairas????
Kiitos näistä viesteistä,onko täällä jotain toisia jotka jaksaisivat lukaista läpi?
- nhj
Moi!
Mulla oli tälläinen kierre vuonna. 2007. kun aloitin yläasteen, harrastusten pohjalta sain päähäni että mun pitää laihtua, eli ei siis sen kummempaa. no laihduin, jo sillä kun skippasin kouluruokailut. Muistan syöneeni, enää kerran päivässä iltapäivän aikana.. kun tulin koulusta, iltaisin minulla oli treenit. Podin alemmuuden tunnetta ja minua ahdisti liikkua muiden edessä, koin siis olevani jotenkin muita isompi mitat 160/53, paino putosi nopeasti 160/40kg ja jouduin käymään kouluni terveydenhuoltajan luona painokontrollissa kuukausittain, inhosin sitä. enkä kuunnellut. Näin meni siis pari vuotta. 9 luokalla asiat kai helpottivat jokseenkin, ja söin lähes normaalisti. kunnes lopetin harrastukseni toista noin vain. 5 vuoden jälkeen. Ihmiset olivat jo pitäneet merkillä huonoa syömistäni, en pitänyt siitä tunteesta tulla huomatuksi, mutten myöskään välittänyt mitä mieltä muut olivat. 2009 romahdin täysin loistavan ajan jakson jälkeen, elämäni oli muuten hyvin mallillaan, mutta unohdin jo syödä, en edes ajatellut laihduttavani. Elämä kaatui totaalisesti päälle 2010. kun mittani olivat 168/40, ja mun ruumiin rakenne on kyllä vaikuttanut tuohon painoon. Sain kuitenkin vielä pois painoani kun en osannut enää lopettaa, en osannut enää syödä ollenkaan. kun vihdoin tajusin olevani sairas. Kasvoin pituutta 170cm.. ja painoni oli 170/42kg kunnes jouduin sairaalaan..hiukseni tippuivat päästäni. EN saanut käydä KOULUA! Taistelen syömisteni kanssa edelleen, opiskelen normaalisti. en ole tyytyväinen vaikka oisin kuinka laiha. karu fakta ja en ole vieläkään saanut tukkaani takaisin! Toivon että haet APUA ja otat tämän vakavasti, ei ole normaalia. että haluat laihtua, lähemmäs normaalit mitat omaava ihminen! sulla on elämä edessä, keskittyisin sinuna hyviin ihmissuhteisiin, omaan itseesi ja mieleisesi tyylin löytämiseen. Voit tulla syrjityksi ennemmin tai myöhemmin. Mitä kauneutta siinä on jos luut paistaa läpi? olet tikku, sinulla ei ole tukkaa, luukistasi on tullut pikemminkin rähjäinen, näytät väsyneeltä, et jaksa innostua arkipäivän asioista.. joo älä vaadi elämältä liikoja. Mikään ei täällä muutu pelkällä ulkonäöllä. - mässyttäjä
voi luoja syökää rauhassa ja älkää miettikö painoa!!!
- Entinen Nuori
Olet ainakin sairaaloisen kiinnostunut mitoistasi. Kun luin tarinaasi ensimmäisen nousi mieleeni kysymys, miksi tuijotat vain omaan napaasi, ihan konkreettisestikin?? Sinun kilosi ja se miltä näytät jos olet pari kiloa lihavampi tai laihempi, ei kiinnosta ketään. On niin paljon kaikenlaista kivaa ja mielenkiintoista silloin kun on nuori, SInä valitset näköjään tien, josta muistona ovat vain omien kilojen seuraaminen ja normaalin vartalon ja sen toimintojen pilaaminen. Mitä haaskausta!!!!
- Hei Helpatkaa?
Sanokaa pliis uusia kommentteja!Kiitos jo edellisistä,mutta uusia kaivataan...
- -Pullukka-
Ymmärrän, kyllä tuo aika paljon syömishäiriöiseltä kuulostaa... :( Tsemppiä vaan :)
- Terve vai sairas?
Voiko olla anoreksia vaikka olenkin ylipainoinen?
ei ehkä anoreksia, mutta joku muu syömishäiriö. kyseessä on kuitenkin aina psyykkinen ongelma, jossa paino ei ole kriteeri, vaan se, miten suhtaudut kehoosi ja ruokaan. Voit olla siis vakavastikin syömishäiriöinen, vaikka olisit ylipainoinen. Mutta en osaa tarkemmin sanoa tosiaan pelkän painon perusteella.
- Hölyn pölyn!
Enpä usko,eikö anorektikon tärkein piirre ole laihuuus?
- 1+1=2
Anorektikon on pakko olla LAIHA!
- lääkärintarkkailussa
Anoreksia nervosa diagnoosia kirjoittaessa BMI:n on oltava korkeintaan 17,5. Tosin jos paino on vähän enemmän, voi saada Anorexia (nervosa) atypican diagnoosiksi (jos esim. joku pakottanut syömään tms), eli käytännössä voit olla anorektikko (epätyypillinen) korkeammallakin painolla. Oman kokemuksen mukaan kuitenkin lääkärit heittävät diagnoosiksi ednoksen, jos ei ole tarpeeksi vähän painoa, eikä bulimiakaan ole oikea diagnoosi.
- <3
sinä lääkärintarkkailussa. Mut pakotetaan syömään just niin kuin sanoit. Olen mitoiltani täysin normaali mutta kaikki sanovat minun ajattelevan sairaasti. Äiti on lähettämässä minua päiväklinikalle,mutta en halua mennä sinne,koska olen tällainen elefanttinormaalipainoinen,ja toiseksi en halua syödä enempää kuin nyt! Kukaan ei ota minua vakavasti koska olen normaalipainoinen. Kukaan ei ymmärrä mieltäni.
- Terve vai sairas????
Voiko olla että minulla on anoreksia nervosa atypical?
- syömisongelmainen
Minustakin kertomuksesi perusteella kuulostaa siltä, että kyseessä on jonkin sortin syömishäiriö (jonkintyyppinen anoreksia). Et itse nää omaa laihuuttasi ja haluaisit laihtua lisää. Kuitenkin toiset ovat huolissaan painostasi. Sinulta puuttuu myös sairaudentunto, sekin kuuluu sairauteen,
Lopuille diagnoosimietintöihin. Mikäli oon ymmärtäny oikein, ollaan anoreksian diagnoosikriteereistä poistamassa (vai on jo poistettu?) tuo alipaino. Anorektikkokin voi siten olla normaalipainoinen (kenties ylipainoinenkin). Voin olla kyllä väärässäkin.
- Terve vai sairas????
syömisongelmainen//Mielipiteesi oli huipputärkeä minulle!!!
- Kysyn tähän samaan..
Voisinkp pudottaa nesteitä viidessä päivässä 5 kiloa?Olisiko joku osa kiloista rasvaa?
- Mitäs tässä elämässä
Voi olla itte en oo kokkeillu.
- älä hätäile:)
Anna vaan sen terkan ja läheistes auttaa nyt sua kun on vielä mahdollista ja helppoa.Jos saisit tehdä täysin tahtos mukaan niin sulla ois terveys vaarassa.Ei sun kannata eikä tarvi alkaa vielä laihduttamaan vaikka sun äitis vähän laihduttikin,laihdutus on aikuisten touhua.Painosuositusten mukaan alaikäinen ei saa laihduttaa,siksi varmaan sun vanhemmat on huolissaan.
Sun ikäinen ei aina välttämättä ymmärrä mikä ois hyvä paino kun oot kasvanut pituutta niin yhtäkkiä.En tiedä miten on,mutta oot varmaan luokkas pisimpiä oppilaita.Tuntuu varmaan oudolta nyt ja haluaisit pituudestas huolimatta painaa saman verran kuin luokkas muut tytöt,se ei kuitenkaan kannata.
Painamalla esimerkiksi sen 58 kiloa 171 cm pitkänä tyttönä,olet pituuteen nähden ihan yhtä hoikka,ellei hoikempikin, kuin luokkas muutkin tytöt.Ja olet varmaankin aika tottunut havittelemaan sitä entisen pituutes(n.160cm) painotavoitetta.Nyt kuitenkin kannattaa kysyä siltä terkalta paljonko sun mittaisen kuuluis painaa että ois normaalipainoinen.Sitä painoa sitten kannattaa tavoitella niin kukaan ei tuu jankuttaan sun painostas,saat rauhassa keskittyä muuhun.Se paino minkä se terkka sanoo,on sinänsä hyvä paino että näytät nätiltä ja sulla on sen painosena hyvä olo.
Ja kylläpä ne muutkin sun ikäiset siitä kasvaa pituutta ja paino nousee,sitte varmasti helpottaa.Itse olin kans 6-7 luokalla luokkani pisimpiä ja tuntui että oon kauhean iso,oikeasti kuitenkin olin ihan normaalipainoinen mutta vain muita pidempi.Sitten alkoi pikkuhiljaa muillekkin kertymään pituutta ja sopivasti painoa tietysti pituuden mukana.Sitte ei enää niin ujostuttanut ja nolottanut se että oon erin mittainen kuin muut.Uskon että sulla on nyt vain tuosta pituus erosta oikeasti kyse ku oot kasvanut pituutta paljon niin yhtäkkiä etkä oo ehtinyt tottua siihen vielä.Mutta totut kyllä ku muutki luokkalaises kasvaa pituutta.Varmaan sun rinnakkais luokilla on kans joku kasvanut yhtäkkiä paljon,ne kun huomaat niin ei enää tunnu niin erikoiselta. - Terve vai sairas?
Pitkästä aikaa taas täällä kirjottelemassa.
Paljon on aikaa kulunu tuosta kesästä ja diagnoosikin on saatu:epätyypillinen syömishäiriö bulimisin oirein.aivan, syömishäiriöitä on monenlaisia, läheskään kaikki eivät ole puhtaasti anoreksiaa tai bulimiaa sairastavia. Ne voivat vaihdella kausittain keskenään ja/tai oireita voi olla molemmista samanaikaisesti. Toivottavasti olet saanut itsellesi apua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780