Tapaus Timo Soini

Soinin rehtiys ja maltillisuus ovat sellaisia hyveitä joita ei tapaa muiden puolueiden johtajilla ja edustajilla, poikkeuksena tietenkin Katainen joka uskollisesti pitää kokoomuslaisten puolta ja vielä erittäin hyvällä menestyksellä. Kokoomus pyöritti kepulaisia kuin pässejä narussa viime hallituskaudella ollessaan hallituksessa. Pieni anteeksianto kepuleille toki suotakoon, olivathan heidän (ja kokoomuksen) ministerinsä valittu hyvinkin teollisuuden ja suuren pääoman vaalirahoituksen turvin samaan tapaan takaisinkytkennällä kuin Hitlerin natsi-puolueen päästessä valtaan. Grynderit saivat kuin saivatkin vastinetta vaalirahoitukselleen mm. isoja rakennusprojekteja juten pari ydinvoimalaa, 60 milj. euron Ideaparkki vähäpätöiselle Lapualle ym muita vähän pienempiä projekteja.

Mutta asiaan: Muistan kun ruotsalaista konserni-johtajaa Markus Wallenbergia haastateltiin televisiossa. Hän kertoi ja muisteli hyvällä entisiä polittisia vastustajiaan. Hän kehui vasemmistopuolueen johtajaa Lars Verneriä siitä että Lars oli aidosti kommunisti ja työläisten etuja ajava poliitikko ja ennen kaikkea Verner oli rehellinen. Wallenberg kertoi että hänen kanssaan oli mukava työskennellä ja että oli miellyttävää kuunnella hänen näkemyksiään asioiden hoidosta. Molemmat siis hyötyivät näistä keskusteluista ja saivat toisiltaan perusteita kerrottavaksi kollegoilleen.

Tulee mieleen tällaisia kun joutuu katselemaan ja kuuntelemaan demarien ja kepuloisien valehtelua ja kieroilua. Ehkä politiikka on Timo Soinin myötä tulossa jälleen tuolle Wallenbergin kehumalle rehellisyyden linjalle. Toivottavasti myös muissa puolueissa kuin kokoomuksessa ja perussuomalaisissa löytyy uusia rehellisiä puoluejohtajia ja kansanedustajia.
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Katainen rehellinen? Eräs lähihoitaja kertoi muuttaneensa perussuomalaisten leiriin Kataisen petettyä lupauksensa aikoinaan. Karkuun oli juossut kun asiasta olivat kysyneet jälkeen päin, että mitenkä ne lupaukset.

Äänestä
  • Missä puolueen kansanedustajilla on eniten epäonnistuneita perhe-ja parisuhteita? Minkä puolueen kansanedustajilla on eniten lainrikkomuksia? Minkä puolueen kansanedustajilla on eniten maksuhäiriöitä, ulosottoja, konkursseja ym. persaukisuutta? Voiko sellaiseen kansanedustajaan luottaa, joka ei selviä säntillisesti omasta elämästään?

    Jopa raharikkailta RKP:n jehuilta voi pärjääminen lähteä hallinnasta, mutta vasta eduskuntavuosien jälkeen. Koskaan ei voi tietää kenen kohdalle syrjäytyminen ja huono onnetar osuu. Jokaisella on yhtä suuret mahdollisuudet onnistumiseen ja epäonnistumiseen.
    Laitapuolen kulkijoissa on ihmisiä huipulta ja huipun alapuolelta, mutta silloin kaikki ovat samalla viivalla, aivan kuten kuoleman porteilla.

    Äänestä

Ei ne hurrit nykyään ole sen ihmeellisempiä ihmisiä kuin muutkaan. Ihan samalla lailla heillä menee kuin muillakin taloudellisesti. Näyttelevät vain erityistä, koska kaipaavat vanhaa Ruotsinvallan aikaisia jäänteitä talousluokista ja erityiseduista. Siksi eivät voineet allekirjoittaa tasa-arvojulistusta, koska pitävät itseään parempana kuin vain suomea puhuvat suomalaiset.

Äänestä

"Ehkä politiikka on Timo Soinin myötä tulossa jälleen tuolle Wallenbergin kehumalle rehellisyyden linjalle."

Mistäköhän rehellisyydestä ja mistäköhän linjasta sinä nyt oikein unelmoit?

Soinissa linjakasta on linjattomuus. Puolue ei tähän päivään asti ole vielä kertaakaan julistanut poliittisen ohjemnansa tai vaaliohjelmiaan. Portugalkysymyksen Soini nosti kumpastukivekseen/pelasturenkaakseen vaalitaitselun viimeisellä viikolla.

Eli sen jälkeen kun ennakkoäänestys oli ohi hän ilmoitti käytänössä sellaisesta kynnyksestä joka pysyessään passittaa puolueen oppositioon ihan riippumatta siitä kuinka paljon ääniä tulee. Oliko tuo rehellistä ennakkoäänestäjiä vastaan. Onko hänen vastuupakolunsa ja muutoslupausten pettämiset rehellisyyttä?

MITÄ persut oikeasti edustavat? Oikeasti eikä ihmisten mielikuvissa joita Soini tyhjillä fraaseillaan ruokkii. Voiko joku kiltti kertoa selkokielellä ja konkreettisesti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yks tai kaks vaan kirjoitti:

Soinin rehtiys ja maltillisuus ovat sellaisia hyveitä joita ei tapaa muiden puolueiden johtajilla ja edustajilla, poikkeuksena tietenkin Katainen joka uskollisesti pitää kokoomuslaisten puolta ja vielä erittäin hyvällä menestyksellä. Kokoomus pyöritti kepulaisia kuin pässejä narussa viime hallituskaudella ollessaan hallituksessa. Pieni anteeksianto kepuleille toki suotakoon, olivathan heidän (ja kokoomuksen) ministerinsä valittu hyvinkin teollisuuden ja suuren pääoman vaalirahoituksen turvin samaan tapaan takaisinkytkennällä kuin Hitlerin natsi-puolueen päästessä valtaan. Grynderit saivat kuin saivatkin vastinetta vaalirahoitukselleen mm. isoja rakennusprojekteja juten pari ydinvoimalaa, 60 milj. euron Ideaparkki vähäpätöiselle Lapualle ym muita vähän pienempiä projekteja.

Mutta asiaan: Muistan kun ruotsalaista konserni-johtajaa Markus Wallenbergia haastateltiin televisiossa. Hän kertoi ja muisteli hyvällä entisiä polittisia vastustajiaan. Hän kehui vasemmistopuolueen johtajaa Lars Verneriä siitä että Lars oli aidosti kommunisti ja työläisten etuja ajava poliitikko ja ennen kaikkea Verner oli rehellinen. Wallenberg kertoi että hänen kanssaan oli mukava työskennellä ja että oli miellyttävää kuunnella hänen näkemyksiään asioiden hoidosta. Molemmat siis hyötyivät näistä keskusteluista ja saivat toisiltaan perusteita kerrottavaksi kollegoilleen.

Tulee mieleen tällaisia kun joutuu katselemaan ja kuuntelemaan demarien ja kepuloisien valehtelua ja kieroilua. Ehkä politiikka on Timo Soinin myötä tulossa jälleen tuolle Wallenbergin kehumalle rehellisyyden linjalle. Toivottavasti myös muissa puolueissa kuin kokoomuksessa ja perussuomalaisissa löytyy uusia rehellisiä puoluejohtajia ja kansanedustajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu