surullinen äidin puolesta..

Onko hänen masennuslääkityksensä kohdillaan? Millainen lääkitys hänellä on ja mihin sairauteen, siis tämä joka tekee hänet sekavaksi ja muistamattomaksi? Eihän minkään lääkkeen jossa sivuv. ovat noin voimakkaat, käyttö ole järkevää. Onko hän kokeillut tähän sairauteen muita lääkityksiä. Jos oireilu, sivuvaikutukset ovat noin rajuja niin lääke tulisi laittaa vaihtoon.

Vai voisiko olla niin, että lääkitykset voimistavat toinen toisiaan? Tms.?

Käykö äitisi psykoterapiassa? En oikein saanut käsitystä siitä käykö hän lääkärin vastanotolla vai psykologin luona terapiassa. Vai kummankin luona? Miten tiivistä terapiaa hänellä on? Itse kun aloitin psykoterapian niin kävin kolmasti viikossa ensimmäisen vuoden ajan. Sama dg., depressio.

Väsymys voi toki olla pelkästään psyykkistä, johtua depressiosta (itsekin makasin sängyn pohjalla liki puoli vuotta), mutta se voi myöskin johtua vääränlaisesta lääkityksestä. Tai jostain somaattisesta sairaudesta joka aiheuttaa väsymistä. Itselläni diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta, kun nuupahdin totaalisesti vaikka kaiken olisi pitänyt jo olla depression osalta paremmalla suunnalla. Sain lääkityksen ja ajan kanssa sitten väsymys ( liuta muita oireita) hellitti.

Rakastat selvästi äitiäsi paljon. Valitettavasti totuus on että ketään ei voi rakastaa ja huolehtia terveeksi, mainitset tuossa että onko mahd.parantaa omaa äitiään. Voit seistä rinnalla ja sen näytät tekevänkin, enempää et oikein voi tehdä.

Asuuko äitisi yksin? Minkä ikäinen hän on, onko hän nyt sairauslomalla? Onko hänelle tehty millainen kuntoutussuunnitelma?

Itse olin pois työelämästä reilut 1,5 vuotta depression takia, olen tällä hetkellä työelämässä, käyn edelleen psykoterapiassa, ilman sitä en varmastikaan olisi nyt tässä kunnossa. Parantunut en toki täysin ole vieläkään.

Voisitko mennä äitisi kanssa seuraavalle psykiatrikäynnille keskustelemaan asioista? Vai oletko ilmaissut huolesi sinne päin tilanteesta jo?

Voimia, teille molemmille. Älä sinä nyt uuvuta itseäsi enempää!! Sitten teitä on kaksi samassa tilanteessa...

Lapsi kulta sinä joudut nyt elämään kovin raskasta aikaa äitisi sairauden johdosta. Ja kysytkin tuossa lopussa "Onko enää mahdollista parantaa omaa äitiä?? Sinun voimasi alkavat pikkuhiljaa uupua... Voi lapsirakas, minä kerron nyt sinulle tässä ja paina tämä mieleesi: Sinun tehtäväsi ei ole parantaa omaa äitiäsi, se on ammatti-ihmisten tehtävä ja he tekevät sen, mutta siihen voi mennä vielä aikaa. Tiedätkö mistä minä tiedän sen hyvin? Koska olen itse äiti, joka olen sairastanut erittäin vaikean masennuksen muutama vuosi sitten. Nyt jälkeenpäin kun olen puhunut lapseni kanssa, hän on kertonut, miten raskas aika oli hänelle. Silloin kun olin sairas en ymmärtänyt ajatella hänen jaksamistaan. Asut ilmeisesti pienellä paikkakunnalla. Minä asun suuremmassa kaupungissa ja olin masennukseni takia sairaalahoidossakin, siellä järjestettiin kuten myös myöhemmin mielenterveystoimistossa, yhteisiä tapaamisia, jossa lapseni oli mukana. Masennuksesta toipuminen voi kestää joskus pitkään, mutta minäkin paranin ja olen nyt hyvässä kunnossa. Äitisi saa ammattitaitoista hyvää hoitoa, sinun ei tarvitse olla huolissasi. Ymmärrän, että tuntuu kovin vaikealta, kun ei osaa auttaa, mutta esimerkiksi jo kun pitää vaikka kädestä kiinni ja halaa ja kertoo että rakastaa, tuntuu masentuneesta hyvältä, vaikka hän ei sitä osoittaisikaan erityisemmin. Lääkkeet (jos hänellä on masennuslääkkeitä) saattavat tehdä sekavan olon, mutta ne auttavat masennukseen ja ahdistukseen ja niitä vähennetään sitten, kun olo alkaa helpottaa. Minäkin olin ollut tokkurainen ja lapseni oli ollut kovin huolissaan minun voinnistani.

Suosittelen sinulle, että rohkeasti ottaisit yhteyttä nyt pikaisesti ennen kesälomia äitiäsi hoitavaan psykologiin ja kertoisit, että sinä olet uupunut ja huolissasi äitisi voinnista. Ja kysy suoraan, olisiko sinun mahdollista saada keskusteluapua tai muuta tukea tähän tilanteeseen. On tärkeää pitää huolta myös sinun jaksamisestasi.

Äidillesi voisit tehdä vaikka enkelikortin tai jonkun muun ja kirjoittaa jotain siihen "rakkaudella" sinulta. Se varmaan ilahduttaisi häntä!

Toivon enkeleitä äitisi ja sinun elämään!

Äidilläni on masennuslääkitys mutta hänen omasta mielestä siitä ei ole apua ja hän käy oman kunnan psygolokin juttusilla noin kerran joka toinen viikko. Äitini asuu yksin ja hän on alta 50 vuoden. Ei minun tietääkseni ole minkäänlaista kuntoutus suunitelmaa..Sitä tässä olen miettinyt että pitäisikö kokeilla viedä äiti jonnekki psykoterapiaan.. kun psygolokin luona on kulkenut mut tuntuu et koko ajan vain huonompaan suuntaan ollaan menossa..Vuosi sitten oli vielä paljon pirteämpi.. Olen puhunut hänelle noista lääkkeistä ja ettei kaikkia saa välttämättä syödä yht aikaa et niistä voi olla sivuoireina esim. tuo valtava väsymys mut tuntuu ettei hän jaksa oikein välittää.. Elämä se vaan on joskus rankkaa..Tavoitteena päästä joskus normaaliin arkeen..

Et ole huomannut mitään apua?

Et kai peräti vaadi äidiltäsi parantumista? Se on pahinta, mitä masentuneelle voi tehdä.

Käytkö äitisi kanssa kaupassa, vietkö häntä asioille, oletko mukana hänen pienissä jutuissa, osallistutko? Vai käytkö vain kurkkaamassa, "vahtimassa" ja pettymässä häneen ja hoitoon?

Hyvä -NeuvojaKaipailen-, ensiksi sanoisin sinulle, että mielestäni nimimerkki "kysymyksiä sinulle" kirjoitti hieman ajattelemattomasti sinulle. Et todellakaan ole varmaan "vaatinut" äidiltäsi parantumista, etkä ole "vain käynyt kurkkaamassa, "vahtimassa" ja pettymässä häneen ja hoitoon?" Toivottavasti et pahoittanut mieltäsi noista sanoista. Jos joku arvostelee sinua täällä, niin unohda se. Tiedän sydämessäni, että olet tehnyt oman tietämyksesi mukaan parhaasi rakkaan äitisi hoitamisessa. Ja se on sinulta todella hienoa, että huomasit kysyä vielä neuvoja täältä.

Sitten mietin minkä ikäinen olet? Oletko alle kahdenkymmenen vai 20-30? Ei tarvitse kertoa, ellet halua. Oletko koulussa vai työssä ? Kerro jos haluat. Onko äidilläsi muita läheisiä kuin sinä? Onko sukulaisia tai ystäviä, jotka asuisivat samalla paikkakunnalla?

Mitenkä on äitisi ruokailun laita? Jaksaako hän valmistaa itselleen ruokaa ja syökö hän terveellisesti. Jos syö huonosti, niin sekin huonontaa kuntoa ja esim. raudanpuute aiheuttaa anemiaa, joka väsyttää. Terveyskeskuksessa kannattaisi tutkituttaa perusverenkuva ja kilpirauhasarvot.

mulla on vähän sama juttu. Äitini on tuottanut jo monen vuoden ajan huolta mulle.Hänellä on myös diagnosoitu vaikea masennus, lisäksi on ollut alkoholin väärinkäyttöä, lääkkeiden liika syöntiä jne ja aina on saanut pelätä sitä pahinta.
Äidin luo on aina ahdistavaa mennä kun hän ei ole enää se ihminen jonka olen tuntenut. Hän ei muista mitään, on sekava, väsynyt,lääke tokkurainen, makaa 24/7, ei siivoa jne.
Hän on kuin kuori jonka sisältö ja elämän halu on kuollut ajat sitten.
Olen huomannut sen etten oikein pysty äitiäni auttamaan, ainoa mitä voin tehdä on se etten tuota hänelle huolta, en kerro omista ongelmistani vaan esitän että kaikki on loistavasti. En halua ainakaan omilla teoilla pahentaa äidin tilaa. Käyn myös tapaamassa äitiäni viikottain sillä hän tykkää siitä että käyn.

Toisaaltaan olen jo niin monta vuotta pelännyt että äiti tekee jotain itselleen. Hän on humalapäissään jopa uhkaillut asialla jne. Kotona asuessa valvoin monet yöt kauhu sydämmessä että kohta se kuolee. Jouduin aina valvomaan niin kauan että äiti sammui. Kävin vielä kuuntelemassa ovella että hän hengittää ennen kuin uskalsin itse alkaa nukkumaan. Olen jo turtunut asiaan, ja olen jo omasta mielestäni pelännyt ja itkenyt asian takia tarpeeksi. Luultavasti jos saisin suruviestin ei se enää paljoa hetkauttaisi.

Olen alkanut keskittymään omaan elämääni. Olen myös itse sairastunut henkisesti ja aloitin juuri psykoterapian jne. Mun on pakko keskittyä nyt itseeni etten ajaudu samaan tilaan kuin äitini. Ja ei lasten kuulu huolehtia vanhemmista vaan päin vastoin. Suosittelen sinuakin keskittymään omaan elämään ja tulevaisuuteen äitisi siasta sillä siitä sairastut vain itse. Äitiäsi voit auttaa sillä että välität hänestä, käyt kylässä ja voit vaikka sanoa äidille että hän on sinulle tärkeä ja olet huolissasi. Mutta masennus on vain potilaan itsensä parannettavissa.

"Mutta masennus on vain potilaan itsensä parannettavissa"

Ei masentunutta saa jättää yksin paranemaan, se on heitteillejättöä. Olen sairastanut vaikeaa uniongelmaa, joka vastasi oireiltaan varmasti syvää masennusta. Jos minut olisi läheiset jättäneet itse itseni parantajaksi, niin olisin menehtynyt. Uskon, että niin täysin uneton kuin masentunutkin ihminen on voimaton hakemaan itselleen apua, edes pitämään huoli siitä, että yleensä syö.

Monella naisella voi masennus liittyä esim. vaihdevuosiin, tai sitten elämän kokemuksiin ja odotuksiinkin, jotka on käsittelemättöminä mielelle liian raskaita liuottaa pois mielen sopukoista. Eli tällaisesta masennuksesta voi toipua ja toipuukin.

Siksi olisi syytä yrittää selvittää, mistä masennus voi johtua. Asiaa voi masentunut yrittää käsitellä myös kirjoittaen, jos puhuminen on liian vaikeaa.

No siinä vaiheessa kun itse luin B lausuntoni, diagnoosit keskivaikea masennus, ahdistuneisuus häiriö, krooninen unettomuus kaikki muu teksti. Melkein kaikkeen olen sairastunut äitini myötävaikutuksesta.Tämä on käynyt ilmi terapiassa. Jos mä joutuisin vielä itseni lisäksi äitiäni auttamaan olisi seuraava osoite lähin mielisairaala tai itsemurha. Äitini ei ole koskaa pystynyt tukemaan mua missään, eikä oikeastaa kukaan muukaan. Ei ole luotettavia ystäviä ja siskoilla on niin paljon myös ongelmia etten heidänkään kanssaan voi mitään jakaa. Yksin näidenkin juttujen kanssa on jaksettava, ei kiitos lisää mulle. Siksi kirjoitan tämän että ketjun aloittaja ymmärtäisi ettei hänkään ehkä jaksa loputtomiin sairastumatta itse. Sairaan ihmisen seuraa sairastuttaa myös lähipiiriä.

Se pitää paikkansa, että sairas ihminen voi sairastuttaa lähipiirinsä. Eikä läheinen voi olla ainoa terapeutti tai parantava henkilö, ei ollenkaan, mutta jonkun on oltava tukemassa sitä, että tällainen sairas hakeutuisi hoitoon, tai saisi erilaista keskustelusauraa edes, jossa saattaisi aueta syy masennukseen.

Vaikeuksissa ystävyys punnitaan, eli vaikeuksien keskellä pitäisi ystävien tulla tueksi ja avuksi. Ei kukaan läheinen yksin jaksa hoitaa ja yrittää kohottaa masentunutta elpymään tervettä elämää kohden.

Olen itse ollut masentuneen ja psykosomaattisen nuoren äitinä vuosia, jolloin oma kestävyys joutui koettelemukselle, eikä se ole täysin vieläkään vapautunut. Läheisten on tärkeä yrittää pitää omasta jaksamisesta huoli, jotta samaan masennuksen vyyhteen ei enää itse sotkeutuisi.

Siihen pitäisi yrittää kuitenkin löytää vastaus, että mistä masennus johtuu. Keski-ikäisillä naisilla on hyvin usein vaihdevuodet, mutta myös liian korkea kynnys tunnustaa, että nuoruus on takana, ja tapahtuu käänne vanhuutta kohden. Siihen on hyvänä "lääkkeenä" yrittää havaita se, että kuinka tuon kynnyksen ylittäneet ihmiset elävät täydellistä elämää. Heitä löytyy niin kunkin lähipiiristä kuin julkisuudesta.

ei sulla ole mahdolisuksia