Onko kokemuksia E46 318Ci kolinasta/nokka-akselirempasta?

Seuraavanlaiseen moottorihaasteeseen toivon osaavammilta ja kokeneemmilta vinkkiä:
318Ci E46 vm. 2002, eli 4-pyttyinen 1995cm3 Valvetronic moottori josta kuuluu kolinaa käynnistyshetkellä n. 2-3sek ja sen jälkeen käyntiääni palautuu suht normaaliksi mutta jää hieman dieselmäiseen tapaan nakuttavaksi.

Homma tuli ensimmäistä kertaa esiin katsastuksen OBD mittauksen virheenä. Välillä on tullut vikakoodeja repullinen ja niitä on nollailtu, pääasiassa vikakoodi on nokka-askelin asentotunnistimen virheilmo (joka tarkoittaa että akselin liikkuma-alue on liian laaja). Nokka-akselin asentotunnistimet on vaihdettu kolmeen kertaan, ensin tuli tarvikeanturit, sitten takuuna uudet ja lopulta alkuperäiset. Satunnaisia käyntihäiriöitä alkoi ilmetä ja sitten vaihdettiin uudet Boschin puolat. Kun tämäkään ei auttanut, niin koneeseen tehtiin Forte-käsittely, kun oletus oli että nokka-akselia ohjaava hydrauliikka olisi mennyt tukkoon. Kojelaudan keltainen EML-valo syttyy satunnaisesti ja keltainen moottorin vikavalo myös, tällöin moottori on jonkunlaisessa vikasietotilassa eikä anna aivan täysiä tehoja. Keltaiset varoitusvalot sammuvat usein kun vaan sammutaa ja käynnistää moottorin uudelleen jonka jälkeen se toimii taas ok lukuun ottamatta sitä ”traktoriääntä” . Tapasin yhden asiantuntijana esiintyneen kaverin joka sanoi korvakuulolta että siihen täytyisi tehdä kansiremppa, muistaakseni sanoi että venttiilien ajoitusta ohjaava ”kelkka” on jotenkin kulunut päistään tms.. joka aiheuttaa äänen ja vikakoodit.

Ilmenevät vikakoodit edellä mainittujen toimenpiteiden jälkeen:

Pysyvät vikakoodit (Tila 03):
ECU 12 DTC P0366 Nokka-akselin asentotunnistin B, virtapiirin alue/teho (lohko 1)

Ajoittaiset vikakoodit (Tila 07):
ECU 12 DTC P0011 Imupuolen (A) nokka-akselin asennon ajoitusta aikaistettu liikaa

Autolla voi ajaa ok, ja ajossa asiaa ei edes muista. Tuntuu vaan siltä että jotain sille täytyy tehdä ettei pahene ajan myötä. Jos jollain on kokemusta vastaavasta niin arvostaisin kuulla että:

- Onko jotain helpompaa lääkettä kuin kannen avaaminen ja vanos-järjestelmän remppa?
- Onko jotain paikkaa joka pystyy Helsingin seudulla tekemään tällaisen korjauksen inhimillisillä kustannuksilla?

Kiitos!
98247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvin suurella todennäköisyydellä tuosta N42-koneesta on pettänyt alkuperäinen jakoketjun kiristin (tyyppivika) ja jakoketju on hypännyt ehkä yhden hampaan verran. Eli jako on mahdollisesti sekaisin ja tätä ainakin nuo vikakoodit tukevat. Myöskin se kolina käynnistyshetkellä viittaa siihen että kiristin ei pysty esijännittämään ketjua, jolloin löysällä oleva ketju hakkaa laahainta vasten kunnes öljynpaine nousee ja kiristin alkaa toimia.

Onneksi bmw:ltä on nykyään saatavana parannettu kiristin, joka ehkäisee koko ongleman. Maksaa pari kymppiä ja on kirjaimellisesti 10min homma vaihtaa. Olen itsekin tuon uudemman kiristimen omaan moottoriin vaihtanut ihan varotoimena.

Tältä pohjalta sanoisin että vie auto johonkin bmw:t tuntevaan korjaamoon (vaikka schmiedmann). Siellä sitten selvitellään vikakoodit ja onko jako sekaisin. Vaadi myös sinne se parannettu kiristin niin vältyt jatkossa ongelmilta.

Äänestä
  • ei kannata sekoittaa n ja e koneita

    Äänestä

  • tietävä kirjoitti:

    ei kannata sekoittaa n ja e koneita

    mikähän on e kone?

    Äänestä

  • E kone xD Tietävä "tietää"

    Äänestä

N42 ja n46 puhdista vanoksen venttiilit niin loppuu se taru taas vähäksi aikaa öljyn suodattimesta kannattaa pitää huolta koska siitä lähtee silppua joka on venttileiden sideissä ja tekee katti häiriöö ja virta valitusta servosta moottoreissa 42ja 46 on huohatin ongelmaa joka aiheuttaa suodattimelle paineita sekä koneeseen joskus voi savuttaa pirusti siihen on myynnissä korjaussarjaa jolla pääsee ongelmasta eroon maksaa 415€ ohv. mut on tehdas vika josta on huoltotiedoite annettu mutta eipä tule asiakaalle semmoinen ..Impalla selviää tutkinnut asiaa jo pari vuotta mut löytyhän se taas laulaa

Äänestä

Itsellä juuri sama vika ja pahenee vaan koko ajan. pari kolme viikkoa sitten kolina oli satunnaista mutta nyt nyt kolina lähes jatkuvaa ja tyhjäkäyntikin on muuttunut hyppiväksi viidenkuudensadan ja tuhannen välillä. Ittsellä kyseessä siis E46 328 2000vm. BMW. Ajettu n 206 tkm. Puolat ja jakopään asentoanturi vaihdettu mutta vika on edelleen tallessa. Auttoiko ketjun kiristys ongelmaan?

Äänestä
  • Automerkin vaihto auttaa. Nettiautossa 500 sarjan BMW,tä myynnissä, mittarilukemat tosi alhaisia, miksi niillä ajetaan niin vähän. Monia BMW kuskien haukkumilla merkeillä 2-3 kertaa enemmän ajettu?????

    Äänestä

Ostakaa ny hemmetti vie auto!!! Ei mitään pippelin jatkeita jotka hajoo het alkuunsa. Ei teillä kummiskaa oo varaa korjata niitä... Kerran täällä kyselette voisko vippaskonstilla "korjata".

Äänestä

Ettei vuon olisi motonetin öljyputsari koneessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannenkokolinaa? kirjoitti:

Seuraavanlaiseen moottorihaasteeseen toivon osaavammilta ja kokeneemmilta vinkkiä:
318Ci E46 vm. 2002, eli 4-pyttyinen 1995cm3 Valvetronic moottori josta kuuluu kolinaa käynnistyshetkellä n. 2-3sek ja sen jälkeen käyntiääni palautuu suht normaaliksi mutta jää hieman dieselmäiseen tapaan nakuttavaksi.

Homma tuli ensimmäistä kertaa esiin katsastuksen OBD mittauksen virheenä. Välillä on tullut vikakoodeja repullinen ja niitä on nollailtu, pääasiassa vikakoodi on nokka-askelin asentotunnistimen virheilmo (joka tarkoittaa että akselin liikkuma-alue on liian laaja). Nokka-akselin asentotunnistimet on vaihdettu kolmeen kertaan, ensin tuli tarvikeanturit, sitten takuuna uudet ja lopulta alkuperäiset. Satunnaisia käyntihäiriöitä alkoi ilmetä ja sitten vaihdettiin uudet Boschin puolat. Kun tämäkään ei auttanut, niin koneeseen tehtiin Forte-käsittely, kun oletus oli että nokka-akselia ohjaava hydrauliikka olisi mennyt tukkoon. Kojelaudan keltainen EML-valo syttyy satunnaisesti ja keltainen moottorin vikavalo myös, tällöin moottori on jonkunlaisessa vikasietotilassa eikä anna aivan täysiä tehoja. Keltaiset varoitusvalot sammuvat usein kun vaan sammutaa ja käynnistää moottorin uudelleen jonka jälkeen se toimii taas ok lukuun ottamatta sitä ”traktoriääntä” . Tapasin yhden asiantuntijana esiintyneen kaverin joka sanoi korvakuulolta että siihen täytyisi tehdä kansiremppa, muistaakseni sanoi että venttiilien ajoitusta ohjaava ”kelkka” on jotenkin kulunut päistään tms.. joka aiheuttaa äänen ja vikakoodit.

Ilmenevät vikakoodit edellä mainittujen toimenpiteiden jälkeen:

Pysyvät vikakoodit (Tila 03):
ECU 12 DTC P0366 Nokka-akselin asentotunnistin B, virtapiirin alue/teho (lohko 1)

Ajoittaiset vikakoodit (Tila 07):
ECU 12 DTC P0011 Imupuolen (A) nokka-akselin asennon ajoitusta aikaistettu liikaa

Autolla voi ajaa ok, ja ajossa asiaa ei edes muista. Tuntuu vaan siltä että jotain sille täytyy tehdä ettei pahene ajan myötä. Jos jollain on kokemusta vastaavasta niin arvostaisin kuulla että:

- Onko jotain helpompaa lääkettä kuin kannen avaaminen ja vanos-järjestelmän remppa?
- Onko jotain paikkaa joka pystyy Helsingin seudulla tekemään tällaisen korjauksen inhimillisillä kustannuksilla?

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu