Japanilaisten häpeäkulttuuri on jollain tavalla lähellä sitä häpeäkulttuuria, joka meillä suomalaislla on. Anteeksipyynnön ja anteeksiantamisen vaikeus yhdistää meitä, jolloin keinolla millä hyvänsä pyritään olemaan loukkaamatta toisia. Kaikki eivät tätä näkemystä jaa, vaan näkevät, että on parempi häpäistä toinen ja loukata toista - jos vain siihen tulee mahdollisuus.
http://www.youtube.com/watch?v=DZEbRd6vhLY
Minusta meidän pitää antaa Japanilaisille kaikki se tuki, mikä on mahdollista, mutta heidän omilla ehdoillaan.
http://www.youtube.com/watch?v=DZEbRd6vhLY
Minusta meidän pitää antaa Japanilaisille kaikki se tuki, mikä on mahdollista, mutta heidän omilla ehdoillaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mistä olet saanut sellaisen tiedon, että japanilaisten ja suomalaisten on vaikea pyytää ja saada anteeksi?
Missä maassa tämä on helpompaa?
Jos joissakin kulttuureissa on helpompi pyytää ja saada anteeksi niin onko niin että he tekevät sen sydämestään vai onko se vain "sanahelinää"?
Jos joku ei jaa tuota näkemystäsi niin tarkoittaako se että sillolin sellainen ihminen näkee, että on parempi häpäistä toinen ja loukata toista jos siihen tulee vain mahdollisuus?
Ei minusta suomalaiset ole sen enempää sellaisia että ajattelevat, että on parempi häpäistä ja loukata toisia kuin muutkaan.
Mutta palstan aiheeseen: narsistit mielestäni ovat käytökseltään sellaisia että heidän tuntuu olevan helpompi loukata ja häpäistä.
Miten perustelet aloituksessa olevat väitteesi?
Miten kirjoitukesi otsikko "narsistinen tasapaino" liittyy tekstisi aiheeseen, jos väittämäsi olisi totta niin tarkoittaako se sitä että Suomessa ja Japanissa ei vallise narsistinen tasapaino? Jos tarkoitit sitä niin miten se siihen liittyy? Mikä on narsistinen tasapaino?
"Minusta meidän pitää antaa Japanilaisille kaikki se tuki, mikä on mahdollista, mutta heidän omilla ehdoillaan. "
Mitä tarkoitat tuolla? Mikä tuki ja missä asiassa? Millä tavalla se tapahtuu että se tapahtuu heidän ehdoillaan?
Syyskuun voimalehdessä oli kolumni, jossa ohimennen mietiskeltiin liskoaivojen mielekkyyttä toiminnan tason säilyttämisen kannalta. Että kun ihminen on ainoa olento, joka traumatisoituu sillä tavalla kun traumatisoituu. Henkisesti henkisten loukkaantumisten ja tunnekokemusten seurauksena.
Mainittiin mahdollinen fyysisen traumanpurkukeinon toimimattomuus. Käsitin asian niin, että kun ihminen kaikessa aikuismaisuudessaan päätyy vain pyörittelemään niitä asioita mielessään silloinkin kun fyysinen puoli olisi sitä mieltä, että tarttis vaikka polkea tasajalkaa ja karjua keuhkojensa kaikella voimalla, niin se trauma jää ikäänkuin olemaan voimassa jos niin ei tee.
Eli jos vaikka loukkaantuu, siitä vaan juoksulenkille ja varjonyrkkeilemään itsensä uuvuksiin. Ei kasaannu sitä mahdollista viha-, katkeruus-, loukkaantumisenergiaa sinne soluihin :)
Seksi on tehokkainta ja toimii monipuolisesti sekä fyysisen että psyykkisen kunnon nostattajana. Kaikki lukota ukenee - kannattaa kokeilla.
Jonkun maahanmuuttaja seksityöläisen viesti kirjoituksesta päätellen.
Tarkemmin mietittynä kai japanilainen häpeäkulttuuri eli käsittääkseni kasvojen menetämisen pelko voisi kai liittyä myös anteeksipyytämiseen ja saamiseen mutta liittyykö se mielestäsi narsismiin, varsinkiin narsistiseen persoonalllisuushäiriöön?
Narsisteilla lienee ylivarovainen suhtautumistapa ennakkoon siihen, että miten, missä ja milloin ja varovat kaikin tavoin antamasta itsestään mitään, mikä heidän tulkintansa mukaan voitaisiin ehkä tulkita heidän mielestään heitä vastaan niin, että ovat häpäisseet itsensä. Ehkä tästä syystä kumpuaa myös se tietynlainen huumorinviljely, jossa enemmänkin ilkeästi nauretaan toiselle kuin iloisesti, hyväksyvästi tai sydämensä pohjasta.. Tosin sellainen kaakattaminenhan on muutenkin häpeällistä, niin eihän sitä, kovin julki voi iloita jos on iloinen...
Sellaisessa yhteisössä, jossa hyväksytään ihminen toisinaan myös virheitä tekevänä olentona ja keskeneräisyydestään ja epätäydellisyydestään huolimatta ihmiseksi, anteeksi pyytäminen ynnä saaminen lienee helpompaa. Tämän ajattelisin myös ehkäisevän tietynlaista "ylilyömistä", ikäänkuin pakonomaista tarvetta häpäistä toinen tai osoitella toisen vikoja.
Mielestäni myös häpeästä kärsivät ovat huonoja pyytämään anteeksi sikälikin, että jo se anteeksipyyntö tapahtumana ikään kuin kielii sille jolta anteeksi pyydetään, että toinen, se joka pyytää anteeksi on heikoilla, ja se jolta anteeksipyydetään, on vahvoilla. Ehkä tällaiseen häpeäntunteeseen liitettynä rituaalinen ja hyvien tapojen mukainen anteeksipyyntö ja anteeksianto voisi toimia rauhaa rakentavana eleenä, sopimuksena siitä, että sotaa ei jatketa kummankaan taholta kummankaan toimesta.