Mua ei kiinnosta ja en halua "pelkkää seksiä" jonkun tyhjänpäiväsen tyypin kanssa. Se tuntuisi musta vain pahalta, joten en sitä tee. Onko muita?
Taustalla ei oo mitään uskonnollista vauhkoamista tai sitä ettei mua kiiinnostaisi seksi ja läheisyys ollenkaan -päin vastoin. Oon nuori, vasta vähän päälle parikymppinen nainen, ja tuntuu että mun arvot, käsitykset ja moraali ovat ihan valtavirrasta poikkeavia.
Voin esim. tanssia baarissa hyvin provosoivasti ja läheisesti jonkun kanssa, mutta suutelu ja kopeloinnit menevät jo yli siitä. En halua sellaista ilman rakkautta tai hyvin voimakasta ihastumista, se tuntuu pahalta, ei millään tasolla nautinnolliselta.
Läheisyyttä ja jonkinlaista seksiäkin on joskus yritetty "tyhjänpäiväisten ihmisten" kanssa, mutta huomasin nopeasti etten voi nauttia siitä, ja koin paremmaksi lopettaa sellaiset yritelmät ja odottaa hyvältä tuntuvaa ihmistä.
Vastavuoroisuus on mulle äärimmäisen tärkeää, en halua sen toisen olevan minulle pelkkä tyydytyksen tuoja (en edes voi saada minkäänlaista tyydytystä yhdentekevältä ihmiseltä, en henkistä ja täten en fyysistä), en myöskään itse halua olla pelkkä pano.
Mulle seksi (jopa suuteleminen ja tietynlainen intiimi koskettelu) on tapa osoittaa vastavuoroista emotionaalista ja fyysistä tunnetta, ja parisuhteessa nimenomaan, niin tän kai voisi tiivistää. Voin periaatteessa kiihottua fyysisesti ja haluta seksiä joltain, mutta ilman emotionaalista kiihottumista se tuntuis vain pahalta. Enhän minä oikeastaan kiihotu siitä ihmisestä. En halua sitä ihmistä, vaan pelkkää seksiä, joten ihan hyvin voin tehdä sen runkkaamalla. En myöskään voi edes kuvitella panevani tai suutelevani toista ihmistä jos olen rakastunut johonkin toiseen, kuten nyt olen toipumassa erostani.
En tuomitse ihmisiä, jotka harrastavat yhden illan juttuja, se on heidän asiansa. Toisaalta kumppanissani arvostaisin myös sitä piirrettä että hän edes joksenkin jakaa ajattelutapani -joskin tähän mennessä ainoassa vakavassa suhteessani se ei ollut näin; kestän myös muita kantoja, kunhan hän kestää sitä että minä en hyppää sänkyyn ennen kuin olen varma.
Näänkin tässä ongelman; haluan ja tarvitsen läheisyyttä, mutta vain kun mulla on aitoja tunteita, vain sen tietyn kanssa. Toisaalta ihastun erittäin harvoin ja ihastuessani se on syvää ja mulla kestää kauan päästä yli. Elämäntilanteen ja homoseksuaalisuuden takia vastaan tulee harvoin ehdokkaita, lannistaa.
Tunnen itseni tosi yksinäiseksi välillä, kun kaipaan läheisyyttä, mutta haluan sitä vain suhteessa. Toisaalta tiedän, että tämä on se miten mun pitää toimia, yksinoloa ja selibaattia enemmän harmittaisi tehdä jotain joka musta tuntuu väärältä, mutta kärsimystä tämäkin.
Tietyllä tavalla oon hyvin ylpeä itsestäni; Mun ensimmäinen varsinainen pano oli ihmisen kanssa, jota todella rakastin/rakastan. Se oli keskitasoa myöhäisemmällä iällä, mutta se oli taivaallista! Ei tietoakaan siitä epävarmuudesta, vääryydestä, tyhjyydestä tai pahanolon tunteesta jota sain yrittäessäni muuta. Ei hetkenkään katumusta tai morkkiksia. Ei kiusallisia kohtaamisia ruokakaupan jonossa. Ei tauteja. Joskus jopa epäilin onko musta seksiin ja läheisyyteen, mutta todellakin on oikean ihmisen kanssa. Kumppanini oli myös äärimmäisen imarreltu siitä, että hän tunsi olevansa erityinen ja kunnioitettu, kun rakkaalla ei ollut juuri muita ollut. ;)
Toisaalta tuntuu, että mua katotaan joskus kieroon moraalistani. Ajatellaan, että pitäisi koko ajan saada seksiä ja kumppaneita pitäisi olla paljon -toisaalta ei liikaa. Kerskaillaan niillä panoilla, joita toisaalta hävetään korvat punaisina ja kadutaan myöhemmin. Sanotaan että se ei merkinnyt mitään tai tuntunut miltään. Miksi se pitää silloin tehdä?
Tuntuu myös välillä tosi hankalalta sanoa, etenkin suhteen alussa: olen suhteellisen kokematon tässä iässä ja tarvitsen aikaa. Moni odottaa hellyyttä ja koskettelua ennen tunteiden ilmaantumista, minä en siihen pysty. Pelkään karkottavani pois ihmisen kun kerrankin ihastun.
Tarvitaan vahvuutta ja jääräpäisyyttä jaksaa elää näin ja näin erilaisen käsityksen kanssa, luottaa siihen, että tapaan itselleni sopivan ja saan vielä nauttia elämästä täysillä. Mutta toisaalta mulla on todella heikko itsetunto ja en usko siihen.
Jaaritteluni jälkeen. Onko teitä muitakin (nuorehkoja) jotka jakavat edes osan käsityksistäni ja moraalistani? Kärsittekö siitä? Koetteko sosiaalista painetta? Onko teitä, jotka arvostavat tätä piirrettä kumppanissanne? Onko niitä, jotka haluavat/jaksavat edetä suhteessa hitaasti? Haittaako kumppanin moraalista johtuva suht niukka kokemus, nimenomaan vakavassa suhteessa?
Kokemuksia, mielipiteitä?
Taustalla ei oo mitään uskonnollista vauhkoamista tai sitä ettei mua kiiinnostaisi seksi ja läheisyys ollenkaan -päin vastoin. Oon nuori, vasta vähän päälle parikymppinen nainen, ja tuntuu että mun arvot, käsitykset ja moraali ovat ihan valtavirrasta poikkeavia.
Voin esim. tanssia baarissa hyvin provosoivasti ja läheisesti jonkun kanssa, mutta suutelu ja kopeloinnit menevät jo yli siitä. En halua sellaista ilman rakkautta tai hyvin voimakasta ihastumista, se tuntuu pahalta, ei millään tasolla nautinnolliselta.
Läheisyyttä ja jonkinlaista seksiäkin on joskus yritetty "tyhjänpäiväisten ihmisten" kanssa, mutta huomasin nopeasti etten voi nauttia siitä, ja koin paremmaksi lopettaa sellaiset yritelmät ja odottaa hyvältä tuntuvaa ihmistä.
Vastavuoroisuus on mulle äärimmäisen tärkeää, en halua sen toisen olevan minulle pelkkä tyydytyksen tuoja (en edes voi saada minkäänlaista tyydytystä yhdentekevältä ihmiseltä, en henkistä ja täten en fyysistä), en myöskään itse halua olla pelkkä pano.
Mulle seksi (jopa suuteleminen ja tietynlainen intiimi koskettelu) on tapa osoittaa vastavuoroista emotionaalista ja fyysistä tunnetta, ja parisuhteessa nimenomaan, niin tän kai voisi tiivistää. Voin periaatteessa kiihottua fyysisesti ja haluta seksiä joltain, mutta ilman emotionaalista kiihottumista se tuntuis vain pahalta. Enhän minä oikeastaan kiihotu siitä ihmisestä. En halua sitä ihmistä, vaan pelkkää seksiä, joten ihan hyvin voin tehdä sen runkkaamalla. En myöskään voi edes kuvitella panevani tai suutelevani toista ihmistä jos olen rakastunut johonkin toiseen, kuten nyt olen toipumassa erostani.
En tuomitse ihmisiä, jotka harrastavat yhden illan juttuja, se on heidän asiansa. Toisaalta kumppanissani arvostaisin myös sitä piirrettä että hän edes joksenkin jakaa ajattelutapani -joskin tähän mennessä ainoassa vakavassa suhteessani se ei ollut näin; kestän myös muita kantoja, kunhan hän kestää sitä että minä en hyppää sänkyyn ennen kuin olen varma.
Näänkin tässä ongelman; haluan ja tarvitsen läheisyyttä, mutta vain kun mulla on aitoja tunteita, vain sen tietyn kanssa. Toisaalta ihastun erittäin harvoin ja ihastuessani se on syvää ja mulla kestää kauan päästä yli. Elämäntilanteen ja homoseksuaalisuuden takia vastaan tulee harvoin ehdokkaita, lannistaa.
Tunnen itseni tosi yksinäiseksi välillä, kun kaipaan läheisyyttä, mutta haluan sitä vain suhteessa. Toisaalta tiedän, että tämä on se miten mun pitää toimia, yksinoloa ja selibaattia enemmän harmittaisi tehdä jotain joka musta tuntuu väärältä, mutta kärsimystä tämäkin.
Tietyllä tavalla oon hyvin ylpeä itsestäni; Mun ensimmäinen varsinainen pano oli ihmisen kanssa, jota todella rakastin/rakastan. Se oli keskitasoa myöhäisemmällä iällä, mutta se oli taivaallista! Ei tietoakaan siitä epävarmuudesta, vääryydestä, tyhjyydestä tai pahanolon tunteesta jota sain yrittäessäni muuta. Ei hetkenkään katumusta tai morkkiksia. Ei kiusallisia kohtaamisia ruokakaupan jonossa. Ei tauteja. Joskus jopa epäilin onko musta seksiin ja läheisyyteen, mutta todellakin on oikean ihmisen kanssa. Kumppanini oli myös äärimmäisen imarreltu siitä, että hän tunsi olevansa erityinen ja kunnioitettu, kun rakkaalla ei ollut juuri muita ollut. ;)
Toisaalta tuntuu, että mua katotaan joskus kieroon moraalistani. Ajatellaan, että pitäisi koko ajan saada seksiä ja kumppaneita pitäisi olla paljon -toisaalta ei liikaa. Kerskaillaan niillä panoilla, joita toisaalta hävetään korvat punaisina ja kadutaan myöhemmin. Sanotaan että se ei merkinnyt mitään tai tuntunut miltään. Miksi se pitää silloin tehdä?
Tuntuu myös välillä tosi hankalalta sanoa, etenkin suhteen alussa: olen suhteellisen kokematon tässä iässä ja tarvitsen aikaa. Moni odottaa hellyyttä ja koskettelua ennen tunteiden ilmaantumista, minä en siihen pysty. Pelkään karkottavani pois ihmisen kun kerrankin ihastun.
Tarvitaan vahvuutta ja jääräpäisyyttä jaksaa elää näin ja näin erilaisen käsityksen kanssa, luottaa siihen, että tapaan itselleni sopivan ja saan vielä nauttia elämästä täysillä. Mutta toisaalta mulla on todella heikko itsetunto ja en usko siihen.
Jaaritteluni jälkeen. Onko teitä muitakin (nuorehkoja) jotka jakavat edes osan käsityksistäni ja moraalistani? Kärsittekö siitä? Koetteko sosiaalista painetta? Onko teitä, jotka arvostavat tätä piirrettä kumppanissanne? Onko niitä, jotka haluavat/jaksavat edetä suhteessa hitaasti? Haittaako kumppanin moraalista johtuva suht niukka kokemus, nimenomaan vakavassa suhteessa?
Kokemuksia, mielipiteitä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kiva nähdä etten ole ainoa, vaikka nuori enää olekaan, yli 30v mies. Itse en kärsi sosiaalisista paineista ollenkaan. Kaverit ovat kyllä ihmetelleet mutta vuosien aikana kärsineet niin paljon pettämisistä yms. että jutut ovat pikkuhiljaa muuttuneet "kun sä olet päässyt niin helpolla". Minulle on aivan sama jos jollain on ollut 10 petikumppania tai 1000. En ota yhtään paineita vaikka itsellä voi laskea yhden käden sormilla. Parhaimmat kiksit olen seksistä saanut juuri pitkissä suhteissa kun oppii toisen tuntemaan läpikotaisin ja yhtään yhden illan suhdettakaan ei ole tullut koettua. Toki en ketään ole koskaan syyllistänytkään. En kuulu kirkkoon ja minulle on aivan sama harrastaako seksiä ennen avioliittoa.
En koe itseäni kyllä mitenkään erilaiseksi, ehkä hieman keskimääräistä vapaammaksi kun en jaksa ottaa paineita tämmöisistä asioista. Jotkut kun tuntuu ottavan hyvinkin paljo mm. kumppanien määrästä. Miehet varsinkin. Sitten samat miehet tuppaavat kauhistelemaan jos naisella onkin ollut enemmän kumppaneita kuin heillä. Joka taas tuntuu aika hassulta ajattelumallilta mutta jokainen tyylillään.
Sekaannun keskusteluun, vaikka en enää olekkaan nuori, mutta mullakin tytär, joka on pitkälti sun kanssa samoilla linjoilla. Juttelemme avoimesti myos sexistä. Olen hänelle kertonut just sen tosiasian, että sexi paranee, kun oppii tuntemaan partnerin.
Itse olen sen havainnut vuosikymmenien mittaan.
Ensi alkuun on aina pientä jännitystä, eikä oikein osaa olla kokonaan mukana. Kunhan menne muutama aika, niin asiat alkavat sujua, puhutaan tunteista ja toiveista.
Onhan tietty niitäkin ihmisiä, jotka eivät suhteessakaan puhu, vaan puskevat menemään mistään välittämättä.
Se on helppoa kun erottaa seksin ja tunteet niin pääsee paljon helpommalla ja kun nuorempana halusi vain seksiä eikä seurustelua niin kunnon paneminen sen naisen kanssa jonka iskit tai se iski sinut niin tekee hyvää ja voi käydä toisenkin kerran kunnolla naimassa. Tunteet pelliin vasta sitten kun rupeaa puolisoa kattelemaan niin hyvä tulee. Yhsen tai kahden illan naiset voi aina juoda kauniiksi ja sehän on vain hauskanpitoa.
Kiitos vastauksista, mukava että meitä on muitakin, mutta eipä näytä hirveästi niitä nuoria toistaiseksi olevan liikkeellä :'D
Mk: Mä nään ja koen, että se mitä saan seksistä on juurikin tunteita ja tuntemuksia. Orgasmikin on tunne, ei vain fyysinen vaan psykologinen, siks se paranee kun kumppania kohtaan on tunteita. Ihmisenä oon psykofyysissosiaalinen kokonaisuus, enkä voi erotella niitä toisistaan, itse en voi erottaa sitä niin että nauttisin pelkästä fyysisestä kosketuksesta jota joku random tuottaa. Joku muu voi nauttia.
Mulle ulkonäkö ei ole läheskään se suurin seksuaalinen sytyke ja kiihoke, vaan joku henkinen yhteys ja kiintymys. Sitä en saa viinalla ja yhdessä yössä kauniiltakaan taitavalta tytöltä. Rakastaessa jotain naista, nään hänet kauniina ilman viinaläträilyjä. En tiedä miten miehet ja naiset eroaa toisistaan, mutta naisena vain oon vahvasti tunneihminen.
Enkä oikeastaan halua olla muunlainen, siit huolimatta et ajoittain on rasittavaa :) Näen tässä melkeen enemmän positiivisia puolia, ku pelkässä säätämisessä, thats my point.
Mua niukka kokemus ei haittaa mutta tiukkapipoinen moraali haittaa. Kovimmat moralistit on sisältä tyhjiä jotka elää luonnollisia halujaan vastaan. Seksin pitäisi olla hauska ja rento asia.
"Jimppo24 kirjoittaa: "Seksin pitäisi olla hauska ja rento asia."
Pitaisi olla??? Saattaapi olla että tuollaisella "pitäisi olla" määrittelyfraasilla on aiheutettu enemmän vahinkoa ihmisten keskuudessa, kuin monella tiukalla määräyksellä tehdä niin tai näin, tahi olla tekemättä mitään.
Kyllä se vaan nii on noissa seksiasioissa että niiden yhteydessä tunnettu häveliäisyys ujous ja pelkokin on ihan yhtä luonnollisia olotiloja monille kuin joidenkin esiinhuutama "pitäisi olla-hauskuus ja pitäisi olla-rentous".
Ja mitä luonnollisuuteen tulee niin ihmiselle on annettu kyky käydä yli-luonnollisen
kautta, luonnon herruutta vastaan, luontonsa herraksi.
Ihmisen tulisi hakea keinot toteuttaa omat luonnolliset tarpeensa. Luonnollisen tarpeen kieltäminen kostautuu epävarmuutena, tunnekielteisyytenä ja purkautuu epäluonnollisina tekoina. Ajatelkaa vaikka näitä katolisia pedofiilipappeja - siveyslupaukset tehty, naisia ei uskalleta himoita - sitten mennään raiskaamaan pikkupoikia.
"Yliluonnollinen" ei ole ollut muuta kuin rasite ihmiskunnalle, sillä "yliluonnollinen" asettaa mahdottomia ja luonnonvastaisia malleja ja vaatimuksia.
Seksi on osa rakkautta ja rakastamisen tunnetta. Seksuaalisuus kuuluu rakkauteen. Pelko on rakkauden vastatunne. Ei viha, mutta vihakin syntyy pelosta.
Kiitos kommentista!
Missä menee se liian tiukan moraalin raja? Juuri tätä kysymystä tavallaan myös kuulutinkin kirjoituksellani. Onko liian löyhää?
Mun puolesta kukin tehköön mikä on itselle parhaaksi. Parisuhteessa ehkä toimivinta onkin silti tarpeeksi samankaltainen moraali, ymmärrettyä hakeutua sellaiseen. Tästä päästään siihen, onko nyky-yhteiskunnassa liian tiukkapipo jos joku haluaa seksiä vain ihmisten kanssa, joita kohtaan on erityinen tunneside (ja tämä tunneside on usein parisuhteessa), vaikka ks henkilö ei moralisoi eri lailla toimivia ja parisuhteeseenkin kelpaa eri lailla ajatteleva?
Nyt ei kuitenkaan puhuta mistään "seksiä vain lisääntymistarkoituksessa ja avioliitossa" -moraalista.
Ite oon todennut kokemustenkin kautta, että mulle pelkkä seksi tuntus juurikin luonteen vastaiselta siinä missä monille luonnon toteuttamiselta. Sopivan kumppanin kanssa voi nauttia, olla rento ja toteuttaa itseään. (Ja sen verran voin selventää aloituskirjoitustani, että kyllä suutelen ja kosketan ennen parisuhdetta, mutta yleensä se ei lähde siitä.)
Niin, kovin moralisti voi olla tyhjä sisältä, mutta eikös kovinkin jakis voi. Mikä toimii kenelläkin parhaiten :)
Ihmisen tulisi miettiä luonnollisia tarpeitaan ja niihin kuulumattomia halujaan.
Ajatellaan ruokaa. Ruokaa tarvitaan elääkseen. Ruoasta voi tehdä hyvää, jolloin se aktivoi lisäksi nautinnon tunnetta. Monilla on omia lempiruokia. Ruokaa on kiva tehdä toiselle ja katsoa kun hän nauttii siitä. Paras ruokavalio on monipuolinen ja terveellinen, ja se koostuu sellaisista aineksista joista pitää ja jotka ravitsevat.
Terve seksielämä on suurinpiirtein samanlainen.
On hyvä opetella nauttimaan ja antamaan ja olla kekseliäs ja monipuolinen, sillä kukaan ei syö pelkkää kaurapuuroa loppuelämän aikana.
Mutta ruoan suhteen voi mennä väärälle uralle. Koska ruoka lisää hyvänolon tunnetta, sitä voi syödä liikaa. Ruokaan voi tulla riippuvuus. Ylensyöjä kompensoi jonkin toisen elämänalueen ongelmia. Moni masentunut usein syö liikaa. Maha kasvaa ja kaikki näkevät, että elämäntavat ovat huonot.
Sama on seksin suhteen. Jos joka ilta pitää panna jonkun uuden naisen/miehen kanssa tai masturboida pari kertaa, silloin paikataan jonkin toisen elämän osa-alueen puuttumista. Se on ylensyömistä.
Joillakin on tosin hyvin vireä seksuaalivietti. Heidän luonnollinen tarpeensa voi olla suuri. On jokaisen oma ongelma ratkaista se, milloin oikeasta tarvii seksiä ja milloin on kysymys ylensyömisestä.
Hyvä seksi on rentoa ja hauskaa, ja molemmat pyrkivät tuottamaan nautintoa toiselle. Itsekin toki nautin seksistä enemmän, kun on sellainen luottamus toiseen - että toinen haluaa minun nauttivan eikä vain kyttää omaa nautintoaan.
Ketjun aloittaja taas täällä huutelee. Jimppo 24, mielestäni sulla on paljon hyviä ajatuksia tuossa, tuo ruokavertauskin.
Haen tosin yhä vastausta siihen, mitä pahaa tai tiukkapipoista siinä on jos haluaa jakaa seksielämänsä erityisten ihmisten kanssa ja olla siellä innokas ja kokeileva? Se, että harrastaa seksiä vain erityisten ihmisten kanssa (usein suhteissa) ei kuitenkaan mielestäni ole yhden puuron syömistä loppuelämää tai luonnollisen halun vastustamista. Ainakaan mulle siis.
Jos jatketaan ruokavertauksilla niin, en minä söisi sitäkään mille olen allerginen, vaikka ruokavalioni sitten olisi erilainen kuin enemmistöllä. Joskus on tosi rasittavaa olla pähkinäallergikko, kun ei kestä pieniäkään annoksia. Ja pähkinäähän on kaikkialla, ei voi syödä melkein mitään vaikka mieli tekisi! Mutta jos mä söisin pähkinää, mä tukehtuisin siihen mitä tein.
Parhaimmillaan seksin varmasti pitäisi olla jotain tuollaista. Mutta pitäisikö sen olla sitä kenen tahansa kanssa. Pitäisikö sitä väkisin harrastaa jos se ei tunnu sillä tavoin nautinnolliselta. Onko silloin luonnoton jos ei nauti pelkästä seksistä. Mä olen kuullut enemmän pahoja kuin hyviä juttuja "pelkästä seksistä", tosin siitä ei voi yleistää mtn.
Mitä seksi on pahimmillaan? Pakottamista, hyväksikäyttöä, yksipuolista, nöyryyttämistä, häpeää, pahaa oloa, kylmää. Itseään ei saa huijata; ei olemaan harrastamatta seksiä tai seksiin.
Ihminen on yksilö. Ei voida tehdä yleistä sääntöä siitä mikä on hyväksi.
Sanoit: "hyvä seksi on rentoa ja hauskaa, molemmat pyrkivät tuottamaan nautintoa toiselle", puhuit sen olevan osa rakkautta. Olen samaa mieltä. Siksi en itse harrasta yhden yön juttuja.
Ehkäpä mikä minua nyppi avauksessasi oli puhe "yhdentekevistä ihmisistä". Ihmiset ovat ainutlaatuisia kaikki ja joidenkin kanssa voi olla hauskempaa kuin toisten. Jokainen kohtaaminen on jollakin lailla merkittävä. Itsekin puhut yksilöistä.
Toinen oli moraali-sanan käyttö. Tulkitsin sinun puhuvan enemmän yhteisöllisestä moraalista kuin yksilöllisestä, olin tässä kai väärässä.
Oma moraalini on sellainen, että olen parisuhteissa ollut uskollinen, mutta sinkkuna en kanna suurta taakkaa siitä mitä teen ja mitä en. Kunhan olen rehellinen itselleni ja muille.
"Mä olen kuullut enemmän pahoja kuin hyviä juttuja "pelkästä seksistä", tosin siitä ei voi yleistää mtn."
- Ei kannata yleistää. Eritoten Suomessa ihmiset jakavat negatiivisia kokemuksiaan enemmän kuin positiivisia. 'Se jol onni on se onnen kätkeköön', on meidän luterilainen oppimme. Loppupeleissä ratkaisee oma kokemus ja näkemys, ei se mitä muilta kuulee ja mitä muut ovat mieltä.
"...puhuit sen olevan osa rakkautta. Olen samaa mieltä. Siksi en itse harrasta yhden yön juttuja."
- Seksi on tietysti osa rakkautta, ehkä se tärkein, ja osa rakkaussuhdetta. Jos ei ole seksiä, ei ole rakkaussuhdetta. Siinä on silloin jokin toinen juttu mikä pitää yhdessä.
Mutta:
Kuten sanoin seksi itsessään on myös luonnollinen tarve. Seksiä voi haluta myös läheisyydenkaipuun täyttämiseksi. Seksuaalisuus on kiinteä ja sisäänrakennettu osa ihmistä, siksi vastustan kaikkea mikä sitä rajoittaa. (Toisaalta median ja markkinavoimien tarjoama hyvin seksuaaliskorostunut malli ei ole sekään hyväksi)
Kuitenkin minusta sellaista kuin "pelkkä seksi" ei ole. Yhden yön juttuihin liittyvä häpeäntunne tulee yleensä muualta saaduista opeista. Pelätään kaikenlaisia sosiaalisia leimoja. Tai sitten puuttuvasta itseluottamuksesta tällä osa-alueella. Jos molemmilla on tarpeeksi itseluottamusta ja rento ote - sellainen mielekkääseen yhden yön juttuun kuuluva fiilis syntyy itsestään.
Nykyään on ihan ok viettää iloista sinkkuelämää. Onneksi minulle. Edellinen suhteeni päättyi tahtomattani. Se oli kova pettymys ja itsetuntokin siinä kärsi. En koe että jaksan todella kiinnostua syvemmästä seurustelusta vähään aikaan. Silti, nyt pitkälle toivuttuani nautin siitä että välillä löytää seuraa. Täytyy myöntää, että tällaiset satunnaiset kohtaamiset ovat avuksi ja opiksi ja toimivat jollain lailla laastarina ja pitävät mielen avoimena. Tärkeänä olen pitänyt sitä, etten kuitenkaan haksahda korvaamaan niillä mitään, vaan otan ne sellaisina juttuina kuin ne ovat. Uskoisin, että tällä reseptillä lyhyistä hetkistä nauttii enemmän. Ja myös pitkistä suhteista.
Oikeestaan sä ajattelet monista asioista suht samalla lailla kuin minä, suurin ero on vain se, että sä pystyt nauttimaan niistä satunnaisista kohtaamisista ja saada niistä niitä positiivisia tuntemuksia irti ja minä en. Ja ymmärrän kyllä miksi muut nauttivat yhden illan jutuista, nään ne positiiviset puolet, ehdottomasti. Mulle siitä puuttuu joku henkinen aspekti. Kuten toteat, tietyllä tapaa "pelkkää seksiä" ei ole, siksi käytinkin siinä heittomerkkejä kun en keksinyt parempaa ilmausta.
Kysymys on nimenomaan omasta, henkilökohtaisesta moraalista, siitä mikä tuntuu juuri mulle oikealta ja perustelen sitä. En patista mun tapaa toimia kenellekään, en väitä sen olevan ainut oikea. Kyselin onko heitä ja mitä ajatuksia ylipäätään ihmisillä.
Pahoittelen sanaa yhdentekevä, kuulostaa ehkä vähän halventavalta. Mun tarkoitus oli tuoda sillä esiin ettei sitä ihmistä kohtaan ole mitään kummempaa tunnesidettä, se ei synny yhdessä illassa sellaista. Silti juuri tuota sanaa kuulee usein käytettävän yhden yön jutuissa "se oli yhdentekevää, se ei merkinnyt mitään".
En pyrikään yleistämään kuten kirjoitin, ja yhdessä viestissäni mainitsin myös että olen itse kokemalla huomannut mikä mulle sopii parhaiten. Mun halut ei juurikaan herää tuntematonta/ihmistä kohtaan jota en tunne ihastusta. En saa siitä itselleni luonnollista vaikka se perusteltaisiin miten hyvin.
Seksi onkin luonnollista, eikä sitä munkaan mielestä sitä pidä mennä rajoittamalla rajoittamaan tai kieltämään itseltään/muilta. Mutta myös jos joku ei tunnu itselle luonnolliselta niin ei sitäkään pitäisi tehdä väkisin. Jos tapaa jonkun ja tilanne tuntuu luonnolliselta, miksi ei. Itselleni ei vain käy niin.
Tuossa yhdessä lainauksessasi joka käsitteli seksiä ja rakkautta jäi pois se alkuosa joka oli oleellinen siinä yhteydessä.
Tietty seksi on osa sen tyyppistä rakkautta. Enkä näekkään mitään syytä miksi rakkaussuhteessa täytyisi pidättäytyä seksistä! Toisaalta nään että rakkautta voi olla ilman seksiä. Tämä tosin menee jo ehkä ohi aiheen...
Ehdottoman oikeassa olet siitä, että tietynlaiset itsetunto-ongelmat, leimat yms varmasti vaikuttaa. Siltikin osa vain joskus tuntee myöhemmin, että se yhden yön juttu oli virhe.
Itse on olen mies ja minulla on samanlainen moraalikäsitys ... ja muutenkin seksi ei oikein ole mitään ilman tunteita. Melkein mielummin vaikka hoitaa homman ihan itse kuin että alkaisi johonkin sattumanvaraiseen säätämiseen.
Ei minullakaan mitään toisten tuomitsemista ole .. jokainen saa taplata tyylillään lain suomissa rajoissa ^^
Vähän alle kolmikymppinen mies olen.