http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2011/06/mtk_puolusti_kotimaista_ruokaa_traktorein_ja_moottorisahoin_2661953.html?origin=rss
Eikö noita tukieinareita saada millään tavalla noudattamaan Suomen lakeja?
Traktorimarsseja luvassa?
3
59
Vastaukset
- Poliisin kannalta
"
Poliisin mielestä kaikkien aikojen hankalimmin hallittava oli MTK:n mielenosoitus 1999, jolloin Mannerheimintie tukkeutui useiksi tunneiksi.
Mielenosoittajien käytös oli poikkeuksellisen rajua. He polttivat silloisen maatalousministerin Kalevi Hemilän kuvia ja rovioita Messukeskuksen edessä. Mukana oli muun muassa kuolleiden eläinten ruhoja. "- Täyttä anarkiaa
Kaukana tuosta on juhakossin kehuma kepulainen mielenmaltti.
- Lantasaappaat riehuu
MTK:n Helsingissä perjantaina järjestämä suurmielenosoitus suomalaisen ruuan puolesta ja Etelä-Suomen ns. 141-tuen alasajoa vastaan riistäytyi tapahtuman loppupuolella järjestäjien hallinnasta, kun osa joukosta ei pysynyt poliisin aitaaman alueen takana.
Poliisi joutui nostamaan vahvuuttaan ja käyttämään koiria tilanteen varmistamiseksi, mutta pidättäytyi mellakantorjuntavarusteiden käytöstä.
Noin viisituhatta mielenosoittajaa tukki vastoin sovittuja järjestelyjä myös liikenteen kulkureitin molemmilta kaistoilta ja toivat marssiin traktoreita.
Mielenosoittajat kokoontuivat marssin päätteeksi pyöräilystadionille huippukokouspaikkana toimivan Messukeskuksen välittömään läheisyyteen.
Mielenosoituspaikalla pidetyissä puheissa kävi selvästi ilmi se, etteivät hallitus ja etenkään maatalousministeri Kalevi Hemilä (sit.) nauti enää maataloustuottajien luottamusta.
Myöskään Suomen EU:n jäseneksi luotsannut entinen pääministeri ja nykyinen presidenttiehdokas Esko Aho (kesk.) ei liiemmin sympatiaa osakseen saanut. Puheissa kehotettiin maaseudun väestöä muun muassa avoimesti äänestämään perussuomalaisten Ilkka Hakalehtoa.
Lehmänkellojen, moottorisahojen ja sireenien säestämä mielenosoitus oli varsin kovaääninen. Tunnelma kiristyi hetkeksi hieman ennen puoli kolmea, kun eräs puhujista yllytti mielenosoittajia kaatamaan aitaa, tuolloin vielä tuloksetta.
Hemilä-nukke hirtettiin lipputankoon
Mielenosoitus alkoi puoliltapäivin eduskuntatalon edustalta, jossa suurimmat suosionosoitukset eduskuntatalon edustalla pidetyssä kokoontumisessa sai maatalousministeri Kalevi Hemilää esittävän nuken hirttäminen lipputankoon.
Kello puoli yhden jälkeen liikkeelle lähtenyt tuhansien mielenosoittajien kulkue tukki mm. Mannerheimintien, Helsinginkadun ja Sturenkadun täydellisesti.
Muun muassa hotelli Hesperian edustalla mielenosoittajat repivät salosta EU:n lippuja, mikä sai poliisin puuttumaan tilanteeseen. Kaikkiaan reitillä vietiin saloista 38 EU-lippua ja rikottiin lipputankoja, mistä tehtiin rikosilmoitus.
Osa joukosta sytytti mukana tuomiaan heiniä tuleen Mannerheimintiellä. Pyöräilystadionilla poltettiin matkan varrella kerättyä "sotasaalista".
Mielenosoituksessa oli mukana aluksi myös muutama traktori. Poliisi poisti traktorit kulkueesta Mäkelänkadun ja Kumpulankadun risteyksen kohdalla, koska niistä ei ollut sovittu etukäteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455040Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101149- 131103
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2872Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743