Löytyykö täältä ystäviä?

Itse olen jo tätä asiaa miettinyt ties kuinka pitkään, että mistä niitä ystäviä saa.
Täällä olen pyörinyt, lukenut ja kirjoitellut ties mihinkin keskusteluun, mutta uusia sosiaalisia suhteita en ole onnistunut luomaan.

Siinä sitten oonkin miettinyt, että vika onkin ehkä mussa. Siinä saattaa olla kyllä perää, sillä olin jotenkin epäsosiaalinen joskus taannoin, mutta nyt kyllä olen hyvinkin sosiaalinen (ehkä liiankin ?) toisinaan, jos vain joku suo sen mahdollisuuden.

Kavereita mulla ei ole kuin oikeastaan 4 joiden kanssa pidän yhteyttä. Tosin yhdellä on jo perhe ja 3 muuta tekee omia juttujaan. Itsellänikin omat jutut ja olen yrittänyt saada heitä mukaan, mutta tuloksetta. Aina on jokin este, että ei voi tulla mukaan joihinkin juttuihin. Aikataulut ei täsmää (mikä on ihan ymmärrettävää) tai sitten keksiä valitettavan läpinäkyvä tekosyy olla tulematta.
Rahakin on 2 osatla ongelma, koska he ovat työttömiä. Kolmannella on perhe ja yhdellä on tullut ongelma hengityselinten kanssa (kuullostaa kyllä kauheelta, mutta hän on kyllä hengissä :) ), joten hänkään ei kykene siihen.

Mitkä sitten on mun jutut?
No aloitin harrastamaan thainyrkkeilyä vuoden 2010 alusta ja siitä lähtien käynyt tiivistä tahtia treeneissä.
Tarkoituksena oli saada kuntoa paremmaksi ja kun se on uusi sosiaalinen ympäristö, niin siinä olisi ehkä mahdollisuus saada uusia ystäviä.

Noh, kaikki nyt ei oo menny niin kuin itse olin toivonut. Tuttuja ja eräänlaisia ystäviä on kyllä tullut (olisihan se kumma jos 1,5 ei olisi tullut yhtään), mutta sen mitä olen sivusta katsonut, toiset tuntuvat heti parin viikon jutustelun jälkeen hengailla jo vapaa-ajalla ja vaihtaneen puhelinnumeroita.
Itse en ole saanut sillä tavalla uusia kavereita tms. vaikka haluisin kovasti saada uusia ystäviä.

Rehellisesti sanottuna en osaa tehdä ystäviä, koska pelkään päästä ihmisiä lähelleni. On asioita, joita olen kokenut ja pelkään, että kun he saavat tietää niistä, he jättävät minut ja sehän nyt ei tuntuisi ollenkaan kivalta.

Olen nähnyt jotakuinkin pelkkää ikävää nuoruudessa, kokenut sen ja sitten sössinyt kaikki sosiaaliset kontaktit muitten asioiden johdosta.
Pari kaveria siitä siis jäi ja heistä mainitsinkin jo tekstin alkupäässä.
Muitakin kavereita kyllä on ja moikkaankin heitä kun niitä nään, mutta heidän aktiviteetit ovat semmoisissa asioissa, joissa en halua olla lainkaan enään tekemisissä.

No tämä olikin tämmöinen avautuminen oikeastaan, mutta kyllähän semmonen helpottaa aina vähän väliä.

Asiatkin ovat nyt jo tosi hyvin, mutta ainoa mikä tässä nyt harmittaa on se, että ei ole ystäviä kenen kanssa tehdä kaikenlaista. Kukaan noista kavereista ei halua/kykene tai jaksa tehdä mitään mitä itse ehdotan, joten se nyt on.. no semmosta.

Jos nyt kukaan jaksaa vaivautua lukemaan tämän pitkän tekstin, niin kiitän jo ihan vaivannäöstä. Pitkiä tekstejä ei tunnu kukaan jaksavan lukevan. =)

Mutta huomenna on taas uusi päivä ja pääsee treenaamaan. =)

Näin mulla, mites teillä?

T: M23 Hki

3

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rmhmmhpmpm

      Minulla lähti alamäki yläasteelle siirryttäessä, jouduin kiusatuksi ja sairastuin syömishäiriöön. Olin todella ujo ja hiljainen, kiusaaminen vain pahensi tota. Nyt sitten kun tahtoisin saada ystäviä, ei niitä ole ja on niin vaikea löytää. Vanhat kaverit ovat kääntäneet selkänsä. Mulla on vaan 3 sellaista, joita näen joskus. Onneksi sentään oon parisuhteessa, mutta ei poikaystäväni ymmärrä tätä tilannetta. Hänen mielestään kaikki masentuneisuuteni lakkaa, kun saan työpaikan.. OOn koittanut löytää kirjekavereita yms nettituttuja, mutta usein tommonen katkeaa ennen kuin on alkanut ja ei niistä mitään sen syvällisempää ystävyyttä synny. Jos on ollut kauan yksin, ei löydy mitään hauskoja juttuja kerrottavaksi ja muutenkin sosiaaliset taidot on nolla..

    • No sulla on kyllä asiat sen verran hyvin, että oot löytänyt kumppanin kenen kanssa viettää aikaa. Itse seurustelin viimeksi 15-vuotiaana ja silloin se mun alamäki juuri alkoikin. Nyt kun olen yrittänyt asioita saada taas järjestykseen, on kokemattomana todella vaikeaa luoda uusia ihmissuhteita. Saati edes löytää seurustelukumppania. En oikein osaa enään luottaa keneenkään ja pelkään juuri sitä, että mut leimataan heti sen jälkeen kun päästän jonkun lähemmäs.

      Itselläni ei tällä haavaa ole mitään muuta, kuin nuo treenit ja työ. Ilman kumpaakaan en varmasti jaksaisi edes nähdä vaivaa päästäkseni aamulla ylös sängystä.

      Itsekin olen yrittänyt etsiä edes jotain nettituttuja sun muita kenen kanssa vaihtaa ajatuksia, mutta se on todella vaikeaa ylläpitää uusia suhteita, ja rehellisesti sanottuna ei mulla ole mitään hajua siitä, miten niitä voidaan luoda. Saati edes ylläpitää niitä.

      Jos sua kiinnostaa vaikka ihan vain jutella vaikka säästä, niin kirjottele vaikka tähän sähköpostiin [email protected].

      Itselläni ei oikein ole töitten ja treenien ulkopuolella ketään kenen kanssa jutella niin olishan se ihan mukavaa, jos olis jotain pientä puuhasteltavaa illasta, kuin miettiä seuraavan päivän töitä.

    • 21v. minttu

      Sama ongelma täällä, en osaa olla ihmisten kanssa pilaan kaiken ja karkotan kaikki ympäriltä siltä se ainaki tuntuu. Pelkään ottaa kontaktia keneenkää.. Ajattelin että uskallanko tännekkää kirjottaa et mitä kaikki ajattelee.

      Kaikki alko koulusta, olin ala-astella tosi ujo, muutamia kavereita sieltä sain ja ne on pysyny tähä päivää asti eli tasan 2 hyvää kaveria on mutta en nää niitä melkein koskaa toisella on perhe ja toinen asuu kaukana.

      En käy missää ikinä, ja ei oo ketää kenen kanssa käyä yksin en halua lähtä mihinkää.

      Parisuhteita ei oo ollu, joskus jotain pieniä säätöjä mut siihen ne on sitte jääny..

      En muistakkaa koska oisin kirjottanu näinkää pitkää juttua, on vähän ruosteessa kirjottaminen ni saattaa olla vähän epäselvää..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe