LAPSILISÄT VEROLLE

Veroratkaisut talouden tasapainottamiseksi ovat yksi tänään jatkuvien hallitusneuvottelujen kuumimmista kysymyksistä. Ennen neuvottelujen katkeamista esillä on ollut arvonlisäveron nostaminen sekä veropaketti, jossa muun muassa esitettiin lapsilisien verottamista ja kotitalousvähennyksen poistamista asteittain.

Lapsilisien verottaminen on ollut mukana valtiovarainministeriön laatimalla ns. salaisella leikkauslistalla, josta Ylen Ajankohtainen Kakkonen kertoi pari viikkoa sitten.

Sen mukaan lapsilisien verottamisesta kertyisi noin 500 miljoonan euron verotulot, joista valtio saisi noin 100 miljoonaa ja kunnat runsaat 300 miljoonaa euroa.

Siitä, mikä puolue on kannattanut lapsilisien verottamista hallitusneuvotteluissa, on ristiriitaista tietoa. Sdp on kiistänyt julkisuudessa olleet tiedot, joiden mukaan he kannattaisivat lapsilisien verottamista. Myös vasemmistoliitto on sanoutunut irti ajatuksesta syyttäen siitä Sdp:tä ja Rkp:tä.

Kokoomus puolestaan on ajanut arvonlisäveron korottamista.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No pienituloiset lapsiperheet eivät saa edes lapsilisiä, vaan sossu syö ne suihinsa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TYÖLÄISKAPITALISTIT kirjoitti:

Veroratkaisut talouden tasapainottamiseksi ovat yksi tänään jatkuvien hallitusneuvottelujen kuumimmista kysymyksistä. Ennen neuvottelujen katkeamista esillä on ollut arvonlisäveron nostaminen sekä veropaketti, jossa muun muassa esitettiin lapsilisien verottamista ja kotitalousvähennyksen poistamista asteittain.

Lapsilisien verottaminen on ollut mukana valtiovarainministeriön laatimalla ns. salaisella leikkauslistalla, josta Ylen Ajankohtainen Kakkonen kertoi pari viikkoa sitten.

Sen mukaan lapsilisien verottamisesta kertyisi noin 500 miljoonan euron verotulot, joista valtio saisi noin 100 miljoonaa ja kunnat runsaat 300 miljoonaa euroa.

Siitä, mikä puolue on kannattanut lapsilisien verottamista hallitusneuvotteluissa, on ristiriitaista tietoa. Sdp on kiistänyt julkisuudessa olleet tiedot, joiden mukaan he kannattaisivat lapsilisien verottamista. Myös vasemmistoliitto on sanoutunut irti ajatuksesta syyttäen siitä Sdp:tä ja Rkp:tä.

Kokoomus puolestaan on ajanut arvonlisäveron korottamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu