Pahoinvointi ja krampit

eks tää ikinä lopu?

Moi kaikille!

Olen 21-vuotias tyttö,ja kärsin pahoinvoinnista sekä vatsakrampeista.

Olen kärsinyt pahoinvoinnista keväästä 2006 lähtien,eli jo 5 vuotta. Vatsakrampit alkoivat jossain vaiheessa,en muista tarkalleen.Kumpaankaan ei ole loppua näkyvissä.Kerron nyt ensiksi pahoinvoinnistani.

Pahoinvointini alkoi siis vuonna 2006.Ammattikoulussa oli jo pitkään ollut vaikeuksia mun jaksamisen suhteen,kun kukaan luokkakavereistani ei tehnyt minkään näköistä yhteistyötä mun kanssa.Opettajien kanssa asioista puhuminen oli ihan turhaa,koska kaikki saatiin aina jostain kumman syystä käännettyä pelkästään mun syyksi.

Viimeinen piste iin päälle mun jaksamisen suhteen oli,kun mun veljeni meinas kuolla mun syliin.Veljeni oli kumminkin ollu mun tukena jo ala-asteelta lähtien(oon jo sieltä asti ollu koulukiusattu ihan ammattikouluun asti,ja isäni teki vielä itsemurhan 12 vuotta sitten,eli on vastoinkäymisiä riittäny jo muutenkin ihan tarpeeks).Veljeni sai kuukauden sairaslomaa,joten en millään pystynyt enää keskittymään koulunkäyntiin.Olisin saanut murehtia koulussa veljeni vointia,ja veljeni oli ensimmäinen niistä kahdesta syystä,miksi jaksoin käydä koulussa,toinen oli ihastukseni.

Siitä sitten alkoi,että suorittelin sen kevään ammattikoulussa pelkästään teorioita.Joka aamu,kun herätyskello soi,heti herättyäni iski kauhean oksettava olo.En pystynyt syömään aamuisin yhtään mitään,jo mehu lasillinenkin tuli heti ylös.Silloin pahoinvointiini vielä auttoi lomailu.Silloin sain herätä ihan "normaaliin oloon".Sitten valmistumiseeni asti suoritin ammattikoulussa pelkkiä teorioita.Käytännöt suoritin työvaltaistettuna,eli tavallaan työharjoitteluna.

Sinä aikana kävin monesti lääkärissä,tehtiin tutkimuksia ja sain uusia lääkkeitä.Ne auttoivat tietyn ajan,sitten elimistöstäni tuli taas "immuuni",ja mikään ei enää tehonnut.Olen saanut pahoinvointiini ja vatsakramppeihini useita lääkityksiä,eikä mikään tehoa pidemmän aikaa.Joistain pahoinvointilääkkeistä tuli jopa vielä huonompi olo,kuin oli ennen lääkkeenottoa.

Olen ollut vaikka missä tutkimuksissa,viimeisimpänä on tehty vatsan tähystys,joka oli muuten TOSI epämukava.Meinasin tukehtua siihen paksuun limaan,mitä mahasta tulee,kun "valokaapelia" vedetään takaisinpäin,enkä voinut edes sanoa mitään,koska on se putki suussa.Koitin puhua,mutta ääntä lähti yhtä paljon kun,jos suun edessä olisi ollut teippi,ja sairaanhoitaja vain tokaisi,että "ota rauhallisesti".Pystyiskö hän itse olemaan rauhallisena,jos meinais tukehtua?Koitin siinä vaan parhaani mukaan nieleskellä sitä limaa,sitä mukaa kun sitä tuli.Se oli oikeastaan viimeisin asia,mitä mulle voitiin tehdä.

Vatsakramppeihin on viimeisimpänä lääkityksenä ollut Librax,se auttoi jonkin aikaa,mutta viime lokakuussa se ei enää tehonnut,(siitä huolimatta,että olen käyttänyt sitä vain tosi harvoin,jos on kauheat krampit,ettei se menettäisi tehoaan),vaan jouduin menemään puoleksitoistatunniksi tiputukseen.Kramppi meni kokonaan ohi vasta yön jälkeen,ja seuraavana päivänä,olikin vatsa tosi arka.Mutta oli kiva jonottaa maha kippurassa,kauheat krampit päällä.Veljeni oli tukenani mukana päivystyksessä,ja nähtyään tuskani pyysi sairaanhoitajaa antamaan JOTAIN lääkettä,johon hoitaja tokaisi,"ettei voi antaa mitään,ennen kuin lääkäri on tutkinut".Ja silloin oli vielä tietysti jonoa.Miksi ei muka voi?Kyllähän ambulanssissakin annetaan jonkinmoinen esilääkitys.No,kun nykyään Librax ei enää auta,mulla ei ole tällä hetkellä enää mitään apua.

Nykytilanteeni on siis tämmöinen.Jos mulla iskee lievemmät krampit päälle,ja menen terveyskeskukseen,sairaanhoitaja ei anna mulle enää apua tai sairaslomaa,tokaisee vain,"että sähän olet se vatsakramppityttö".Eks ihmiset oikeesti tajua?Ei oo kiva sairastella,en kai mä huvin vuoksi lääkäreillä pompi.On kai mulla parempaakin tekemistä ja rahaakin menee.Oon käyny jopa yksityisellä.Yks käynti makso noin 200 euroo,eikä ollu sen enempää apua,kun arvauskeskuslääkäreistäkään.Kaikkien lääkärikäyntien jälkeen,on todettu,että mun vaivat johtuvat stressistä.

Pahoinvointi yleensä pahenee,jos on todella stressaavaa ,esim.työaamu. Sitten se on taas sitä ammattikoulun aikaista oireilua,jos juon jotakin,se tulee ylös,eli töissäkäynnistäkään ei tule mitään.

On tosi avuton ja turhautunut olo.Pahoinvointi ja krampit jatkuvat edelleen.Just eilen olin viimeks lääkärissä.Sanoi,että mulle on tehty just lyhyen ajan sisällä aika kattavat tutkimukset,ja jos mul tulee pahaolo,kun mä herään herätyskelloon,niin ei se voi olla fyysinen vika,kun "ei maha ajattele soiko herätyskello,vai ei",eli se on psyykkinen vika,kun johtuu stressistä.Mistään ei saa apua!Sit vaan viisastellaan,et ooks mä raskaana?

Olisiko ketään vastaavia kokenut?Olisi kiva jakaa tuntemuksia jollekin jatkossakin!

1

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • chica latina

      Olen kokenut saman karsin vatsallani vielakin kaikki stressi ja kokemukset koulukiusaamisesta ahistaa,tuntuu ettei tia mita tekis jos haluut voiddaan vaihtaa mailit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5405
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2176
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1790
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      142
      1742
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1525
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1447
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1328
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1097
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1068
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      210
      926
    Aihe