Himoverottaja Kokoomus sekottaa metsäkaupan

yks palstanomistaja

Kokoomus ulosliputtaa viimeisetkin sahat ja paperitehtaat hyväksymällä hallitusohjelmaansa ns. metsäveron.
Vero on pölhöyden huippu, sillä vero siirtyy suoraan raakapuun hintaan ja heikentää näin Suomen hintakilpailukykyä.
Olisi kannattanut kysyä taas ammattilaisten ohjeita asiassa.
Kokoomus ja SDP ei näytä ymmärtävän metsäpolitiikasta yhtikäs mitään.

16

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yjddtjuigigu

      Suomen pinta-alasta on 77% metsää joten onhan siitä mistä nykäistä hieman lisäveroa.
      Alkuun hiukan vähemmän ettei ihan silmille hypi. Sitä voi sitten myöhemmin nostaa kun maajussit alkavat isottelemaan.

    • Väärin tulkittu

      Meillähän oli muistaakseni aikoinaan pinta-alaan pohjautuva verotus jota maksettiin vuosittain.Tästä luovuttiin ja otettiin siirtymäajan jälkeen käyttöön myyntituloihin pohjautuva verotus.Seurauksena kiinnostus myydä puuta väheni.Mikäli palataan entiseen malliin,niin puuta tulee sahoille paremmin kuin nyt.Ne tahot jotka ovat vättyneet veroilta tietenkin protestoivat voimakkaasti.Kilpailukyky ei huonone,mikäli tavoite saada puuta tasaisemmin tehtaille toteutuu.Puun tasainen saanti ja kilpailukykyinen raakapuu ovat kaikkien etu pidemmällä aikavälillä.

      • 6

        Silloin kun oli pinta-alaperustainen verotus oli puun myynti verovapata touhua.


    • --------------------

      Niin voisi outo luulla.
      Ne tahot jotka ovat nyt myyneet puunsa, maksaen myyntitulojen perusteella veronsa, joutuvat nyt maksamaan kaksinkertaisen metsäverotuksen.
      Arvaa mistä metsänomistajat repivät tämä tuplaantuneen veron, ei mistään muusta kuin puun hinnasta, mikäli myytävää vielä riittää!.
      Maatilojen ulkopuoliset metsänomistukset; valtion metsät , yhteismetsät, ja yhtiöiden metsät ovat jatkuvassa uudistushakkuussa joten sieltä ei lisähakkuuta ole tulossa.
      Kuka siis tuo lisää puuta markkinoille, ns. kaupunkilais metsänomistajatko?. Ei takuulla. Metsänostajat eivät edes ole kiinnostuneita näistä pienistä erillisistä palstoista ja kukapa se nollakatteella niitä myisikään.
      Raakapuun hinta siis nousee kun siihen kohdistuu uusia kustannuksia ja hakkuuhalukkuus seuraa edelleen vain maksettua hintaa

    • veli-antti

      Antakaa nyt tämän metsäveromallin olla. Demareillehan tämä myyntitulon verotus oli hyvin tärkeä koska pinta-alaverotus ei muka siirtänyt tarpeeksi nopeasti valuuttaa alkutuottajilta sijoittajien taskuun ja valtion pohjattomaan kassaan.
      Panee vähän ajattelemaan, että onko näillä poliitikoilla kaikki lepakot enää tapulissa tallella, kun seurailee näitä päätöksiä mitä he tekevät. Onko valtion kiskonta pienentynyt kun pitää kannokot laittaa verolle pinta-alan mukaan, sillä mistäs enää myyt moneen kymmeneen vuoteen kun näitten porvareiden verokorotusten ja orjatöiden takia on pitänyt metsätkin myydä kannokoiksi ohkaisen toimeentulon takia. Heti täytyy kysellä paljonko tuo itänaapuri haluaa maksaa kantoja sisältävästä maapohjasta, koska näitten oman maan ostattelijoiden hintatasot tietää. Tässähän vain toteutetaan isänmaan asiaa samalla tavalla kuin kokoomus myydessämme palan maata vaikka venäläisille ollaan yhtä isänmaallisia.

    • ent. palstalainen

      Myy koko roska jos mieltäsi painaa.
      Ajanmittaan nämä palstat kuitenkin siirtyy keinottelijoiden omistukseen tai pirstaloituvat joutorisukoiksi.
      Kannattavan metsätilan koko on nykyään 200-300 ha. Vasta siitä riittää hakattavaa koko perheen toimeentuloon ja sivutoimena tarvitaan yli 50 ha.
      Pienemmät palsta ovat sitten enemmän tai vähemmän turhanpäiväistä puuhastelua.

    • teollisuudeen

      Kokkoomus ulostaa

      • halus verott

        Tais olla niinistö kun


    • Kokkoomus ulostaa

      Kokomus ulostaa

      • anusulostus

        Noh


    • met sän o mis ta ja

      No,no

    • men mettään

      En jummarra

    • 12+17

      Katainen pääministerinä on häpeäksi 6 laskutaidoillaan ja kansa saa taas kärsiä tyhmästä Kako:laisesta.

      • jypötti

        Kataisella oli numero 6 siksi että sen tasajako on: 'sulle, mulle, mulle, mulle'

        Kertotaulu menee. ' Kerrotaan paljon satuja, se on täys kymppi.

        Kataisen jakolasku. Sulle 1 mulle 9n Nyt meillä on molemmilla 5

        Kataisen veromatematiika.
        Jos jollain on vain YKSi miljoona, siitä ei verottaa, koska se on vain yksi. Mutta jos jollain on 500 euroa, siitä voidaan verottaa 120%, ja siitä jää vielä 380 euroa.

        Pluslasku. ' Kun kansalainen saa 1% korotuksen palkkaan, hänellä on varaa maksaa 100 euroa lisää veroa.

        MIinuslasku.' Sinulla on 100 euroa. Maksat vuokran 100 euroa = sinulla on nyt 200 euuroa

        Kataisen biologiakaan ei liene parhaita, sillä hän ei tiedä että ihmisen on pakko syödä, eikä se ole mikään ylellisyys.

        Kataisen maantiede:
        KAtainen luulee, että Suom on niin etelässä, että ihmiset selviät ilman lämmittämistä.

        Kataisen uskonto:
        Alussa Jumala maan taivaan, köyhät ja verottajan. Kolmantena päivänä hän lepäsi ja syntyi salaa kokoomus.

        Kataisen filosofia:
        Jos jollain ei ole, se ei myöskään tarvi.

        Lahjomalla Katainen varmaan sai todistuksen. Tai uhkaamalla viedä opettajan palkan ja antavansa pankille.


      • Jypötti
        jypötti kirjoitti:

        Kataisella oli numero 6 siksi että sen tasajako on: 'sulle, mulle, mulle, mulle'

        Kertotaulu menee. ' Kerrotaan paljon satuja, se on täys kymppi.

        Kataisen jakolasku. Sulle 1 mulle 9n Nyt meillä on molemmilla 5

        Kataisen veromatematiika.
        Jos jollain on vain YKSi miljoona, siitä ei verottaa, koska se on vain yksi. Mutta jos jollain on 500 euroa, siitä voidaan verottaa 120%, ja siitä jää vielä 380 euroa.

        Pluslasku. ' Kun kansalainen saa 1% korotuksen palkkaan, hänellä on varaa maksaa 100 euroa lisää veroa.

        MIinuslasku.' Sinulla on 100 euroa. Maksat vuokran 100 euroa = sinulla on nyt 200 euuroa

        Kataisen biologiakaan ei liene parhaita, sillä hän ei tiedä että ihmisen on pakko syödä, eikä se ole mikään ylellisyys.

        Kataisen maantiede:
        KAtainen luulee, että Suom on niin etelässä, että ihmiset selviät ilman lämmittämistä.

        Kataisen uskonto:
        Alussa Jumala maan taivaan, köyhät ja verottajan. Kolmantena päivänä hän lepäsi ja syntyi salaa kokoomus.

        Kataisen filosofia:
        Jos jollain ei ole, se ei myöskään tarvi.

        Lahjomalla Katainen varmaan sai todistuksen. Tai uhkaamalla viedä opettajan palkan ja antavansa pankille.

        Metsänomistajat eivät yleensä kuulu varakkaimman 25% joukkoon.. Niin kauan kuin kansan äänet jakautuvat monelle puolueelle, kokoomukselle riittää että 25% suomalaisista voi hyvin ja he pysyvät vallassa. Ja jos olet taarpeeksi varakas metsänomistja, vältyt veroilta.


    • etymmarra

      Eihän tässä kukaan muu ymmärrä mitään kuin sina

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      122
      5115
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3658
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1504
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1391
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1292
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1198
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1117
    Aihe