Rkp:lle kaikki käy ja kaikki on myytävissä - paitsi hurrien etuudet.Puhumme siis loispuolueesta,jota ei kiinnosta muu kuin oman sisäsiittoisen poppoon etujen ajaminen - koko kansan hyvinvointi ei heitä kiinnosta lainkaan.
RKP - puolue ilman ideologiaa
7
<50
Vastaukset
- Mitä sitten tulee id
No jos me olemme realistisia, lienee sentään totta, että persujen äänestäjissä on paljon enemmän sossun varassa eläviä loisia tai työttömiä ja työtä vieroksuvia työrajoitteisia kuin RKP:n äänestäjissä.
Toisaalta sisäsiittoisuus on Suomessa kaikkein suurinta Kainuussa ja Pohjoisessa Savossa ja eiköhän siellä liene aika paljon persujen kannattajiakin. Suomenruotsalainen vähemmistö on kaikkea muuta kuin sisäsiittoinen, sillä siihenhän on sulautunut hyvin monenlaisia vähemmistöjä ja siksi perimän muutenlu lienee todella paljon suurempaa kuin jossain Kainuun korvessa.
Mitä sitten tulee ideologiaan, olen havainnut RKP:n yrittävän rakentaa tätä suomalaista yhteiskuntaa ja suomenruotsalaisethan olivat myös niitä, jotka jo 1800-luvulla näkivät suomenkielisen kansallisvaltion syntymisen ja myös taistelivat sen puolesta.
Mitä ideologiaa persut edustavat? Onko heillä mitään ideologiaa vastuun välttämisen lisäksi? Onko persujen oppositiosta huutelu oikeaa ideologiaa?- mitä hurrit on?
Maksaa muiden vaalikampanioita ja saa niistä näin otteen.? Tulevat Kataisen napinpainajaksi.
Kukaan ei kyseenalaista hurrisätiöiden verovapautta. Miksi?
Petyit, kun Soini ei tullut rähmälleen, kuten demut, kaiken myyden! - saunan taakse
Älä nyt Håkan viitsi,te olette pahasti sisäsiittoisia.Vuosisatoja naineet toisianne pienissä sisäänpäinlämpiävissä tuppukylissänne,uutta verta ei ole tullut - katsokaa nyt pientä määräänne ja mitä siitä seuraa.
Rkp:n oli muuten heti sodan jälkeen,yhdessä kommunistien kanssa vaatimassa ns. sotasyyllisiä oikeuteen - Rkp:n håkan on aina epäisänmaallinen petturi. - hunni
saunan taakse kirjoitti:
Älä nyt Håkan viitsi,te olette pahasti sisäsiittoisia.Vuosisatoja naineet toisianne pienissä sisäänpäinlämpiävissä tuppukylissänne,uutta verta ei ole tullut - katsokaa nyt pientä määräänne ja mitä siitä seuraa.
Rkp:n oli muuten heti sodan jälkeen,yhdessä kommunistien kanssa vaatimassa ns. sotasyyllisiä oikeuteen - Rkp:n håkan on aina epäisänmaallinen petturi.Minä väitän, että suomenruotsalaisilla oli kaikkein merkittävin panos Suomen itsenäistymiseen ja ylipäätään suomalaisen kansallistunteen kohotttamiseen sekä kulttuuriperimässä. Kurkista googlesta kansallisrunoilijamme kotikieli, mikä on Maamme laulun alkuperäiskieli, Porilaisten marssin...sivistymätöntä, tietämätöntä öykkäröintiä.
Suomenruotsalaiset eivät suinkaan ole sisäsiittoisia koska heillä aina on ollut kiinteä yhteys Ruotsiin ja miksei myös Norjaan. Myös kulttuurivaihto pelaa lahden ja uusimmat trendit napataan suoraan Ruotsista paljon ennen kuin ne yltävät edes Helsinkiin saati persujen torppiin.
Persulaisuuden yhtenä suurena vaarana (mikäli kirjaimellisesti noudatetttaisiin puolueohjelmaa) on kansan degeneroituminen. Hyvin paljon on vaikutteita natsisaksan "arjalaisuudesta"
- rautaako?
RKP on liberaali oikeistopuolue jolle keskeinen teema on maamme kaksikielisyys ja kieliryhmien tasa-arvo - eli käytännössä se ettei enemmistön etuudet karkaa liaan kausa kielivähemmistöjen oloista.
Koska RKP:lle keskeinen teema on poliittisesti täysin neutraali ja muidenkinpuolueiden kannattama niin puolueen on helppo tehdä hyvää yhteistyötä suurin piirtein kaikkien puolueiden kanssa. Kuitenkin siten että liberaalit ovat lähmpänä kuin konservatiivit, sekä porvarit lähempänä kuin vasemmisto.
RKP on kokenut hallituspuolue, joka ei pelkää vastuuta ja joka tietää miten koko maan etua ajetaan.
RKP on myöskin hyvin tunnettu sillanrakentaja muiden ryhmittymien välillä. Se ei uhkaa kertään ja voi siksi toimia sovittelijana kun suuremmat puolueet joutuvat törmäyskurssille.
RKP:lle osaa sekä maaseudun että urbaanin politiikan. Myös kunnallispoliitiikka on tuttua hyvinkin erilaisissa kunissa.
RKP on pienipuolue jolla on paljon valtaa. Joku toinen on iso puolue vailla valtaa.- vallattomuus taas pe
Kiitos paljon, tämä oli oikein hyvä ja tietämättömille opettavainen selostus RKP:stä. Isomman puolueen, jolla ei ole valtaa, kannattaisi suhtautua suurella kunnioituksella tähän pienempään puolueeseen, jolla on paljon valtaa. Ja se valta perustuu yhteistyökykyyn, pitkään poliittiseen kokemukseen, tietoon ja taitoon. Isomman puolueen vallattomuus taas perustuu yhteistyökyvyn puutteeseen, poliittiseen kokemattomuuteen sivistymättömyyteen, oppimattomuuteen ja taidottomuuteen.
- tärkein unohtu
Pelaa pelkästää rahan voimalla. Verottomat säätiöt. Miksi verottomat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078