Tähtimerkit baarissa ( huomio vitstit)

Möhkyrä

Oinas

Pyyhältää baariin niin, ettei ovimies tajua edes mikä hänen ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa kymmenen vodkasnapsia, jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin. Kyytipojaksi hän kaataa kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja sytyttää savukkeen; on saatava toimintaa aikaiseksi.

Härkä

Saapuu taksilla. Hän menee baaritiskille, tilaa Irish coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän, jossa nautiskelee pehmeästä nojatuolista, kahvista ja sikarista.

Kaksonen

Saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää oinaan kanssa tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu

Ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa sohvanurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan, jotta tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu tilaa oluen.

Leijona

Saapuu sisään suuri elkeisesti kimaltelevassa asussaan. Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille. Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan, jotta kaikki huomaavat hänet vilkuillen samalla jos pöydissä näkyisi muijia.

Väliaikatiedotus:

Oinas on haastanut riitaa jo kolmen henkilön kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85-vuotiaan sedän kanssa pula-ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkkapöydässä.

Neitsyt

Saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden kanssa ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt keräilykokoelmiaan. Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa tuoremehua; soittaisivat edes jotain klassista musiikkia.

Vaaka

Saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin, makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni

Saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin ja astelee sisään nahka-asussaan. Tänä iltana täytyy saada seksiä ja rokkia, hän ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun, jonka nimi on Terrible Death. Skorpioni iskee silmää vaa`alle, joka poistuu paikalta liukkaasti kun taas kaksonen tulee kihnuttamaan tilalle.

Väliaikatiedotus:

Oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan). Kaksonen katosi wc:hen skorpionin, toisen miehen ja naisen kanssa. Rapu ikävöi äitinsä helmoihin. Leijona kertoo ihailijajoukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt pähkäilee likaista mukiaan pitäisikö ilmoittaa baarin pitäjälle. Vaaka tanssii kuumaa tangoa ihanan adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa Irish coffeeta ihmetellen mitä hemmettiä paikalla tapahtuu koittaen keskittyä päivän lehteen.

Jousimies

Saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä Long island ice teen ja ryntää tanssimaan 80-luvun discohittiä. Tanssilattia ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle saaden vessasta tulleen kaksosen mukaansa kun taas oinas katsoo kilpailijan kaipaavan selkäänsä. Rapua alkaa pelottaa.

Kauris

Tulee yksin. Hänellä on masennuskausi menossa, ja töistäkään ei olisi huvittanut lähteä. Hän ottaa kossucolan ja menee yksin pöytään. Samallahan kun humaltuu voi suunnitella uusia työasioita. Neitsyt päättää lähteä matkoihinsa tarkistaen että kaikki on mukana ja ettei mitään ole viety. Paikka alkaa näyttää liian likaiselta ja sekavalta hänelle.

Vesimies

Saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta. Kaksonen ja oinas pysyvät tuskin jaloillaan. Rapu päättää livahtaa neitsyen perässä tiehensä.

Kalat

Saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat tilaa äkkiä juoman tiskiltä, kun vielä saa ja menee tanssilattialle huojumaan yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen, että olisi joku jonka kanssa tanssia. Kaksosta ja oinasta raahataan ulos. Härkä herää lehtensä äärestä ja laahustaa ulos.

0

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4108
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2911
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2320
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        34
        1321
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        909
      6. 131
        885
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        874
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        822
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        766
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      Aihe