mikä lintu pitää telexin ääntä muistuttavaa

ääntä? Pikkulintu, rantamaisemassa, kaislikossa katajikossa, katajan latvassa telex-viestittelee. Kiuruja siellä kyllä lentelee - mutta eihän tuo kiuru ole, vai onko, kun tuollaista ääntä pitää.

En tunnista lintuja äänistä enkä paljon ulkonäöltäkään, mutta yks hauska sävel samasta maisemasta, ihmisen sanoin tulee jotain, että "soitellaan, soitellaan, suosikki" ja suosikissa intonaatio nouseva.

Joopa joo.

Yöllä tuli ajeltua pyörällä valtatien laitaa kaupungin laidoilla. No, mikäs hirveä rääyntä siellä sitten kuului yhtäkkiä, aivan mahdottoman pelottava rääkäisy, ja toinen ja kolmaskin. Ajattelin, että joku iso lintu tai joku suurempi peto. Vaan mikäs, hetken päästä juoksi alikulkutunneliin, jonne oli jäänyt kuuntelemaan, pikkuinen ketunpoikanen, ei ollut kaveri varmaan paljon yli kakskyt senttiä korkeampi, ja niin hirveää ja kovaäänistä huutoa piti. Emo taisi olla hukassa. Kaiken lisäksi siinä kun seisoin ja katselin sitä, niin se onneton lähti tulemaan uteliaana mun luo, ei pelännyt yhtään, mutta mua pelotti, että se puraisee - hui - ja oli pakko polkaista jalkaa, että kaikkosi - sori vaan - siinä se sitten pelästyneenä vähän rääkyi - mutta minä häippäsin. Vaan ei se mitään, ei tainnut emo löytyä, sillä takaisin tullessa se sama polo oli vielä tien varrella huutamassa.
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rytikerttunen sopisi telexiin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


telex ja kettu kirjoitti:

ääntä? Pikkulintu, rantamaisemassa, kaislikossa katajikossa, katajan latvassa telex-viestittelee. Kiuruja siellä kyllä lentelee - mutta eihän tuo kiuru ole, vai onko, kun tuollaista ääntä pitää.

En tunnista lintuja äänistä enkä paljon ulkonäöltäkään, mutta yks hauska sävel samasta maisemasta, ihmisen sanoin tulee jotain, että "soitellaan, soitellaan, suosikki" ja suosikissa intonaatio nouseva.

Joopa joo.

Yöllä tuli ajeltua pyörällä valtatien laitaa kaupungin laidoilla. No, mikäs hirveä rääyntä siellä sitten kuului yhtäkkiä, aivan mahdottoman pelottava rääkäisy, ja toinen ja kolmaskin. Ajattelin, että joku iso lintu tai joku suurempi peto. Vaan mikäs, hetken päästä juoksi alikulkutunneliin, jonne oli jäänyt kuuntelemaan, pikkuinen ketunpoikanen, ei ollut kaveri varmaan paljon yli kakskyt senttiä korkeampi, ja niin hirveää ja kovaäänistä huutoa piti. Emo taisi olla hukassa. Kaiken lisäksi siinä kun seisoin ja katselin sitä, niin se onneton lähti tulemaan uteliaana mun luo, ei pelännyt yhtään, mutta mua pelotti, että se puraisee - hui - ja oli pakko polkaista jalkaa, että kaikkosi - sori vaan - siinä se sitten pelästyneenä vähän rääkyi - mutta minä häippäsin. Vaan ei se mitään, ei tainnut emo löytyä, sillä takaisin tullessa se sama polo oli vielä tien varrella huutamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu