Halutessa "positiivinen jännitystila"

Koitanpa nyt lähteä liikkeelle vaikka täältäpäin.

Olen jo pitemmän aikaa ihmetellyt seuraavanlaista seikkaa:

Olen jo jonkin aikaa kyennyt ns. saavuttamaan jonkinlaisen lievän jännitystilan kehossani hetkellisellä keskittymisellä. En tunne jännittäväni yhtään lihasta ja sellaisen tilan pystyy tavallaan aktivoimaan vaikka samaan aikaan kun kirjoitan tätä tekstiä. Olen kuitenkin huomannut, että mitä pidempään keskityn tilaan, sitä vahvemmaksi tunne käy. Tunne alkaa aina keskivartalosta säteillen kuitenkin muuallekin kroppaan.
Tunnetta voisi verrata esim. lievähköön "perhosia vatsassa" -tunteeseen, mutta miten ihmeessä sellaisen tilan voi saavuttaa jos ei yksinkertaisesti ole syytä jännittää tai että tietää, ettei odota sillä hetkellä mitään ihmeellistä tapahtuvan tulevaisuudessa? Tämä nimenomaan toimii tahdonalaisesti ja tunne loppuu kun lakkaan ajattelemasta/"jännittämästä"/keskittymästä siihen..tilan aikana koettu tunne on siis hyvänoloinen ja rentoutunut..

Muuten olen henkisesti ja fyysisesti terve mies. Voiko tämä liittyä esim. jossain määrin puhuttuihin energiavirtoihin tai muuhun sellaiseen? Onko tälle nimeä? Olen koittanut googletella lopputtomiin mitä kekseliäämmillä hakusanoilla ilman tulosta.. Voisiko tätä kysyä suoremmin joltain asiasta varmemmin tietävältä?

Kiitoksia etukäteen!
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Suke- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu