Suomi tarvitsee presidentin, joka lopettaa Suomen "länsittymisen" ja vie maan takaisin Paasikiven-Kekkosen linjalle. Suomi tarvitsee pääministerin, joka ohjaa Suomen pois EU:n ytimestä, kenties eroon koko EU:sta. USA:n ja eurotalouden romahtessa Suomella voi olla edessään lähes yhtä radikaali ulko- ja turvallisuuspoliittinen käännös kuin marraskuussa 1918, elokuussa 1940, syyskuussa 1944 tai v. 1992 Neuvostoliiton hajottua. Suomi tarvitsee siksi ulkopolitiikkansa johtajaksi valtiomiehen, joka tarvittaessa ymmärtää tehdä käännöksen tarpeeksi ajoissa maan edun kannalta. Väyrynen on riittävän kokenut ja kylmähermoinen.
Suomi tarvitsee pääministerin, jolla ei ole mitään illuusioita Euroopan unionista ja joka ei ole investoinut siihen rahtuskaan poliittista pääomaansa. Timo Soini on merkittävin euroskeptikko Suomen politiikassa. Suomen EU-politiikan ajatuessa haaksirikkoon on Soini itseoikeutettu pääministeri. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka hänen pitäisi jättää Väyryselle. Soini on osoittanut venäläisvastaisia asenteita sekä hoipertelua Nato-asiassa eikä hän siksi nauti Venäjän täyttä luottamusta. Soinin pitäisi luopua Venäjää koskevista ennakkoluuloistaan ja käsittää myös Venäjään liittyvät taloudelliset mahdollisuudet Suomelle.
Suomen tulevaisuuden suunta ei ole länsi vaan itä, ei laskevan auringon atlanttiset länsimaat vaan nouseva Eurasian Sydänmaa. Mutta niin kuin 1980-luvulla Suomessa ei kyllin ajoissa ennustaa Neuvostoliiton hajoamista, on nyky-Suomessa liian vähän niitä, jotka näkevät Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin tulevan luhistumisen. Kuitenkin tällaiset näkijät ovat Suomen elinehto. Toisen maailmansodan jälkeen Suomella oli J. K. Paasikivi, joka realistisesti ja tunteilematta pystyi sopeuttamaan Suomen sodanjälkeisen Euroopan muuttuneisiin oloihin niin että Suomi nopeasti saavutti vakaan aseman uudessa järjestyksessä. Keitä Suomella on nyt?
Maailma on mullistusten edessä. Yhdysvaltain syvenevä rappeutuminen, euromaiden kriisi ja Lähi-Idän vallankumoustapahtumat ovat vasta alkua. Suomi tarvitsee pian vahvaa johtajaa joka pystyy reagoimaan muuttuvaan maailmantilanteeseen nopeasti, realistisesti ja vailla ideologisia pakkomielteitä, jotta Suomi saisi muutoksesta maksimaalisen hyödyn osakseen tai ainakin selviäisi myllerryksestä mahdollisimman vähäisillä menetyksillä. On valitettavaa, että Suomen nykyinen perustuslaki on - suomalaisten enemmistön tahdon vastaisesti, uskaltanen sanoa - romuttanut perinteisen suomalaisen vahvan presidentinvallan, jota kohta Suomessa kipeästi tarvittaisiin ja joka varsinkin Paavo Väyrysen kaltaisen etevän miehen käsissä olisi hyvä apu Suomelle. Suomen tämänhetkeinen hallituspulakin johtuu siitä, ettei presidentti enää voi "runnata" hallitusta kokoon vaikka väkisin. Urho Kekkosen manailemat "saatanan tunarit" johtavat nyt Suomea. Mutta eivät enää kauan.
Kun Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet olivat Nikita Nikita Hruštšovin valtakauden loppuaikana luottamuksellisimmillaan, ei kaukana enää ollut se mahdollisuus, että kysymys Suomen itärajan pienistä tarkistuksista olisi otettu asialistalle. Kekkonen ei kuitenkaan pystynyt ylittämään Paasikiven saavutusta Porkkalan kohdalla ja hankkimaan Suomelle Viipuria, koska Hruštšovin kukistuttua v. 1964 Neuvostoliitossa nousi valtaan Brežnevin johtama kovempi linja, jolle pienikin rajanmuutos olisi ollut heikkouden merkki ja siten kategorisesti mahdoton ajatus. Neuvostoliiton intresseissä oli sementoida kaikki Euroopan rajat ja sitä Kekkonenkin oli mukana siunaamassa Etykissä v. 1975.
Etykin pysyväksi tarkoitettu status quo sortui vain 15 vuotta myöhemmin. Nykyinen järjestys ei ole vakaa tälläkään hetkellä. Mikä tahansa on mahdollista. Karjalankin kysymys on vain mitätön pikku yksityiskohta tässä kaikessa. Missään tapauksessa Karjala-asia ei ole juridinen kysymys nyt yli 60 vuotta Pariisin rauhansopimuksen jälkeen. Se on pragmaattinen kysymys, niin kuin Venäjän näkökulmasta kaikki muutkin asiat Suomen ja Venäjän välillä. Venäläiset ovat aina valmiita neuvottelemaan luottamuksellisesti konkreettisista poliittisista kysymyksistä. Tämän tiesi Kekkonen, tämän tietää Väyrynen.
Väyrynen presidentiksi, Soini pääministeriksi, Karjala Suomelle?
11
117
Vastaukset
- Amur-joki.
Näköjänsä tuo uusi "nousevan auringon maa" Kiina aiheuttaa tovereille kylmän ringin perseen ympärille.Siinä sitten epätoivoisena etsitään kumppaneita idän uhkaa vastaan. Jopa joka suhteessa rappeutunut ja mätä EU:kin kelpaa.Turhaan Venäjä rimpuilee vääjäämätöntä kehitystä vastaan.(Ainoa vielä avoinna oleva kysymys on ollut tuleva EU:n ja Kiinan raja.Ural-vuoristo on saanut hyvin laajaa kannatusta)
”Olen ollut jo kauan sitä mieltä, ettei Amurjoen raja voinut olla pysyvä raja kahden itsenäisen valtakunnan välillä, joista toinen oli heikko(Venäjä), toinen suuri ja mahtava (Kiina). Se oli suuriruhtinaskunnan ja varsinaisen keisarikunnan välinen hallinnollinen raja (Vapaa lainaus toveri Koroljovin viestistä 11.5.2010 19:35)” - YYA ja minä.
Herra Koroljov. Minä olen se presidentti joka palautan Venäjän ja Suomen suhteet
entiseen loistoon. En ole myöskään nato myönteinen. Karjalan palautuksen tiimoilta
pidettäisi monta saunailtaa ja viimein......
Ainoa ongelma, miten minusta saataisiin presidentti. - EK:n johtajat
Tuo pitkä kirjoitushan oli kuin suoraan EK:n esityslistalta. Mustat pilvet kasaantuvat ja EU kaatuu. EK osaa nämä asiat. Sielläkin ennustetaan Venäjän ja Kiinan valtavaa kasvua.
- Timon rintaperilline
Varsinki ulkopolitiikan saralla Väyrynen on kunnostautunut. Ehti jopa ulkoministerinä tunnustaa kolme vuorokautta toimineen Janajevin juntan. Kekkosesta tulikin mieleen ,että Juri Derjabinin koiran nimi oli "Timo". Tiedä sitten vaikka seuraavat olisivat olleet Väyrysen kunniaksi"Pikku-Timoja"
Hyvää luettavaa.
Salminen, Esko Suomettumisen uusin aalto : Suomen haastavat naapurisuhteet 1990-2010 / Minerva, 2011 Ei paha.
Aika hyvin perusteltu. Olen itsekin miettinyt Paavo "Paten" osuutta asioihin. Hän on oikeastaan viimeinen Keskustan vanha edustaja, kyllä hänessä olisi presidenttiainesta.
Kokoomus on aivan nollilla, SDP:llä ei ole hyvää edustajaa, mutta Keskusta on se joka jyrää.
Keskustalla on ehdokastarjontaa ja Paavo voisi tulla kyseeseen sisäisessä jäsenäänestyksessä.- Takinkääntäjä.
Kyllä siinä kaikki muut puolueet hykertelisivät mielissään kun kepu valitsisi Väyrysen presidenttiehdokkaakseen. Lisää lunta kepun tupaan ovista ja ikkunoista.
"Keskustalla on ehdokastarjontaa ja Paavo voisi tulla kyseeseen sisäisessä jäsenäänestyksessä. "
- Se avarakatseinen
Eikö Kekkonen olisi sopiva uudeksi presidentiksi ?
Kai Ystävyys-,Yhteistyö ja Avunantosopimuksen perusteella voisi entisen Neuvostoiliiton tiedemiehet saattaa Kekkosen uudelleen henkiin?
Olihan Leninin ruumiskin jo melkein herätetty? Kekkonen on paljon tuoreempi tapaus.
Miksipä ei, jos Hrutzevkin palaisi valtaan niin Karjala Palautuisi.
Ennen oli ennen.. Huonot henkilövalinnat!
Koroljov teki hyvin mielenkiintoisen avauksen, mutta meidän evakkojen mielestä esitetyt henkilövalinnat eivät menneet aivan nappiin. Eivät Väyrynen ja Soini pysty saamaan Karjalaa takaisin, sillä kumpikaan herroista ei pysty käymään venäläisten kanssa palautusneuvotteluja oikealla tavalla.
Väyrysen suurin ongelma on tosikkomaisuus ja huumorintajun täydellinen puuttuminen, ja siitä syystä hän ei ole oikea mies neuvottelemaan Karjalan palauttamisesta. Venäläiset ovat huumorintajuista ja sanavalmista porukkaa, joten ainoastaan karjalaiset neuvottelijat pääsisivät venäläisten kanssa samalle aaltopituudelle, jolloin neuvottelut voisivat olla tuloksellisiakin.
Soinilla puolestaan on rasitteena se, että hän on Länsi-Suomesta kotoisin, joten hän ei tunne Karjala-asiaa omakseen. Hän suhtautuu Karjalan palauttamiseen yhtä välinpitämättömästi kuin Mauno Koivisto aikoinaan, eikä sellainen asenne ole meidän evakkojen mieleen.- mediapelin vanki
Väyrynen ei hallitse mediapelia.
- Paavo Timonpoika.
Eikö se Väyrynen ole keoun ehdokkaana ensi vuoden presidentin vaaleissa.
Kuinka on. Onko kepulle jälleen tulossa "veret seisauttava" vaalitulos. - VIELÄ JA
äkkiä Kekkosen luuranko äkkiä LASIKAAPPIIN ia Tamminiemeen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847142Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845328Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003410