Väyrynen presidentiksi, Soini pääministeriksi, Karjala Suomelle?

Suomi tarvitsee presidentin, joka lopettaa Suomen "länsittymisen" ja vie maan takaisin Paasikiven-Kekkosen linjalle. Suomi tarvitsee pääministerin, joka ohjaa Suomen pois EU:n ytimestä, kenties eroon koko EU:sta. USA:n ja eurotalouden romahtessa Suomella voi olla edessään lähes yhtä radikaali ulko- ja turvallisuuspoliittinen käännös kuin marraskuussa 1918, elokuussa 1940, syyskuussa 1944 tai v. 1992 Neuvostoliiton hajottua. Suomi tarvitsee siksi ulkopolitiikkansa johtajaksi valtiomiehen, joka tarvittaessa ymmärtää tehdä käännöksen tarpeeksi ajoissa maan edun kannalta. Väyrynen on riittävän kokenut ja kylmähermoinen.

Suomi tarvitsee pääministerin, jolla ei ole mitään illuusioita Euroopan unionista ja joka ei ole investoinut siihen rahtuskaan poliittista pääomaansa. Timo Soini on merkittävin euroskeptikko Suomen politiikassa. Suomen EU-politiikan ajatuessa haaksirikkoon on Soini itseoikeutettu pääministeri. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka hänen pitäisi jättää Väyryselle. Soini on osoittanut venäläisvastaisia asenteita sekä hoipertelua Nato-asiassa eikä hän siksi nauti Venäjän täyttä luottamusta. Soinin pitäisi luopua Venäjää koskevista ennakkoluuloistaan ja käsittää myös Venäjään liittyvät taloudelliset mahdollisuudet Suomelle.

Suomen tulevaisuuden suunta ei ole länsi vaan itä, ei laskevan auringon atlanttiset länsimaat vaan nouseva Eurasian Sydänmaa. Mutta niin kuin 1980-luvulla Suomessa ei kyllin ajoissa ennustaa Neuvostoliiton hajoamista, on nyky-Suomessa liian vähän niitä, jotka näkevät Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin tulevan luhistumisen. Kuitenkin tällaiset näkijät ovat Suomen elinehto. Toisen maailmansodan jälkeen Suomella oli J. K. Paasikivi, joka realistisesti ja tunteilematta pystyi sopeuttamaan Suomen sodanjälkeisen Euroopan muuttuneisiin oloihin niin että Suomi nopeasti saavutti vakaan aseman uudessa järjestyksessä. Keitä Suomella on nyt?

Maailma on mullistusten edessä. Yhdysvaltain syvenevä rappeutuminen, euromaiden kriisi ja Lähi-Idän vallankumoustapahtumat ovat vasta alkua. Suomi tarvitsee pian vahvaa johtajaa joka pystyy reagoimaan muuttuvaan maailmantilanteeseen nopeasti, realistisesti ja vailla ideologisia pakkomielteitä, jotta Suomi saisi muutoksesta maksimaalisen hyödyn osakseen tai ainakin selviäisi myllerryksestä mahdollisimman vähäisillä menetyksillä. On valitettavaa, että Suomen nykyinen perustuslaki on - suomalaisten enemmistön tahdon vastaisesti, uskaltanen sanoa - romuttanut perinteisen suomalaisen vahvan presidentinvallan, jota kohta Suomessa kipeästi tarvittaisiin ja joka varsinkin Paavo Väyrysen kaltaisen etevän miehen käsissä olisi hyvä apu Suomelle. Suomen tämänhetkeinen hallituspulakin johtuu siitä, ettei presidentti enää voi "runnata" hallitusta kokoon vaikka väkisin. Urho Kekkosen manailemat "saatanan tunarit" johtavat nyt Suomea. Mutta eivät enää kauan.

Kun Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet olivat Nikita Nikita Hruštšovin valtakauden loppuaikana luottamuksellisimmillaan, ei kaukana enää ollut se mahdollisuus, että kysymys Suomen itärajan pienistä tarkistuksista olisi otettu asialistalle. Kekkonen ei kuitenkaan pystynyt ylittämään Paasikiven saavutusta Porkkalan kohdalla ja hankkimaan Suomelle Viipuria, koska Hruštšovin kukistuttua v. 1964 Neuvostoliitossa nousi valtaan Brežnevin johtama kovempi linja, jolle pienikin rajanmuutos olisi ollut heikkouden merkki ja siten kategorisesti mahdoton ajatus. Neuvostoliiton intresseissä oli sementoida kaikki Euroopan rajat ja sitä Kekkonenkin oli mukana siunaamassa Etykissä v. 1975.

Etykin pysyväksi tarkoitettu status quo sortui vain 15 vuotta myöhemmin. Nykyinen järjestys ei ole vakaa tälläkään hetkellä. Mikä tahansa on mahdollista. Karjalankin kysymys on vain mitätön pikku yksityiskohta tässä kaikessa. Missään tapauksessa Karjala-asia ei ole juridinen kysymys nyt yli 60 vuotta Pariisin rauhansopimuksen jälkeen. Se on pragmaattinen kysymys, niin kuin Venäjän näkökulmasta kaikki muutkin asiat Suomen ja Venäjän välillä. Venäläiset ovat aina valmiita neuvottelemaan luottamuksellisesti konkreettisista poliittisista kysymyksistä. Tämän tiesi Kekkonen, tämän tietää Väyrynen.