SDP KYYKYTTÄÄ ?

VAIKEAA ON

Mikäli eilen illalla julkisuuteen vuotaneet tiedot kokoomuksen ja SDP:n verosovusta pitävät paikkansa, seuraava hallitus käy suhteessa yli kaksi kertaa rankemmin pienituloisen kuin rikkaan kukkarolla.

Sixpack-hallituksen kaavailemat valmisteverot käyvät nimittäin yhtälailla pienituloisen kukkarolla kuin SDP:n tyrmäämä arvonlisäveron peruskannan korottaminen.

SDP:n julki lausuttu tavoite on ollut torjua verotuksen muutosta, jota puolue kutsuu "tasaverokehitykseksi". Tämän nimissä SDP onnistui torjumaan yleisen arvonlisäverokannan korottamisen 23 prosentista.

Kalevi Sorsa säätiölle puolueiden vero-ohjelmien vaikutuksia selvittänyt tutkija Tuomas Matikka näkee valmisteverot alv:n kaltaisena tasaverona.

- Siinä mielessä se on tasavero, että maksetun veron määrä ei kasva tulojen kasvaessa, Matikka sanoo Uudelle Suomelle.

Hän arvioi tutkimuksessaan valmisteveron korotusten tuottavan jopa regressiivistä verotusta SDP:n kaipaaman progressiivisen verotuksen sijaan. Regressiivisessä verotuksessa ihminen maksaa sitä vähemmän veroa mitä enemmän hän tienaa.

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäen verotyöryhmän laskelmien mukaisesti tehty valmisteverojen korotus vähentäisi Suomen köyhimmän kymmenyksen käytettävissä olevia tuloja noin prosentilla. Keskituloisia valmisteverojen korotus rankaisisi noin 0,65 prosentin verran. Samaan aikaan rikkaimman kymmenyksen käytettävissä olevat tulot pienenisivät noin 0,37 prosenttia.

Tiedot löytyvät Matikan selvityksestä taulukosta 2, raportin sivulta 15.

Valmistevero siis suosisi ennen kaikkea hyvätuloisia, pienituloisten kustannuksella.

- Valmisteveroilla on myös ohjaavaa vaikutusta, mitä ei ole otettu huomioon, Matikka selittää laskelmiaan.

Käytännössä ihminen voisi siis vaikuttaa verorasitukseensa esimerkiksi lopettamalla tupakoinnin ja vähentämällä alkoholin kulutusta.

Valmisteveron piirissä on kuitenkin paljon sellaisia tuotteita, joita on pakko kuluttaa: esimerkiksi lämmitys, sähkö ja polttoaine sekä ajoneuvoverot.

- Niillä on kerrannaisvaikutuksia, joita on vaikea ennustaa. Lämmityksen ja sähkön verotuksen nousu menee vastikkeisiin ja siitä vuokriin. Ne osuvat eniten pienituloisiin, Matikka arvioi.

Voiko kulutusta verottamalla ylipäätään suosia pienituloisia ihmisiä suurituloisten kustannuksella?

- Onhan se vaikeaa. Tosi vaikeaa, Matikka toteaa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        5060
      2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        113
        1594
      3. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        48
        1229
      4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        10
        1169
      5. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        13
        1113
      6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        17
        1007
      7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        76
        969
      8. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        3
        875
      9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

        Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
        Ähtäri
        57
        779
      10. Junan alle

        Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
        Kajaani
        27
        753
      Aihe