umpikujassa

jäin yhtäkkiä työttömäksi,aivan yllättäen oikeastaan. siintä alkoi alamäki,laskut alkoivat kerääntyä ja umpikujalla tunnen olevani. ensimmäinen kirje käräjäoikeusta tippui tänään postiluukusta eikä toiveita luottotietojen säilymisestä enää juurikaan ole. apua olen koittanut pyytää, sitä kuitenkaan saamatta, olen sopinut velkojien kanssa uusia maksuaikatauluja ja koittanut saada asiat pysymään käsissä, mutta tuntuu samalta kuin hiekka valuisi läpi sormien;laskuja tippuu postiluukusta ja tulot eivät tällä hetkellä millään riitä kaiken maksamiseen samaan aikaan. tämän lisäksi äitini kuoli ja parisuhteeni loppui samoihin aikoihin. alkaa olla todellinen juoksuhiekan kanssa kilpaileminen edessä ja kädet pystyyn-luovutan meininki päällä. mitä tässä enää muuta voi tehdä kun ihmisen lapsi on vedetty näin maanrakoon?
7360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Helppoa. Maksat kaikki laskut sillä säästöllä mikä on tarkoitettu pahapäivän varalla eli esimerkiksi äkillisen työttömyyden sattuessa kohdalle.

Ai niin...eihän sinulla ole säästöjä koska työttömyyden ei pitänyt koskea juuri sinua!!

Äänestä

Jos olet nainen niin ratkaisu on helppo: muutat maalle. Jos osaat valita sopivan paikkakunnan sulle löytyy halukkaita elättäjiä jonoksi asti. Tosin mitään Ooperataloja ja Gukkenheim-museoita ei sitten ole kävelymatkan etäisyydellä.

Äänestä

Niin, ei millään pahalla ap:lle, toivon että joku vaihtoehto löytyy, mutta tässä kiteytyy se klassinen tilanne että mitä sitä säästämään kun ei niitä rahojaan saa hautaan. Kun se elämä vaan yllättää, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Sitä ei vaan toiset tajua ennenkuin on liian myöhäistä.
Surullista.

Siis mitä laskuja on kertynyt? Lainoja vai muuten vaan laskuja?
En osaa neuvoa mistä hakea apua kun en ole moisessa tilanteessa koskaan ollut, mutta oletko varmasti kysynyt apua joka paikasta mistä sitä voisi saada?
Asumistuki, sosiaalitoimisto?

Äänestä

Täällä on useita viestejä, joissa kysellään samantyyppisistä asioista. Niihin tulee myös paljon vastauksia ja neuvoja. Luepa niistä ajan kanssa läpi, mitä kaikkea voi tehdä. Auttavia tahoja on.
Maksa ainakin vuokra, niin et joudu häädetyksi. Muut asiat järjestyvät kyllä. Jos menee ulosottoon, niin kaikkea ei tililtä viedä, koska tietty määrä pitää ihmiselle jäädä elämiseen.

Äänestä

Mikä hätä? Jokaisella on tietenkin säästettynä jemmaan muutaman kuukauden tarvetta vastaava hätärahasto jotta on aikaa sovittaa menot uusiin tuloihin ja tehdä tarvittavat hakemukset esim. sossuun.

Jaa ei ole vai? No miksei?

Äänestä

On ollut aloittajalla vastoinkäymisiä turhankin paljon. Jos käy liian raskaaksi, käy joko omalääkärillä puhumassa tai jos lähistöllä on mielenterveysasema, sinne sitten. Raha-asiat hoituu ajallaan. Yhteys velkaneuvojaan heti. Netistä löytyy puhelinnumero. Mitä pikemmin varaat ajan, sitä pikemmin pääset jonoon. Anna mennä ulosottoon, saat aikalisää. Selvitä itsellesi, paljonko olet velkaa ja kenelle. Pidä kiinni työpaikastasi, sitä tarvitset, jotta saat elämäsi taksisin raiteille.

Äänestä

maaseudulla on paljon poikamies isäntiä..mene emännäksi jollekin...loppuu taloushuolet...saat katon päällesi...ja töitä rahaa vastaan.Otat sellaisen ukon joka rakastaa sua ja pitää hyvänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itkukurkussa kirjoitti:

jäin yhtäkkiä työttömäksi,aivan yllättäen oikeastaan. siintä alkoi alamäki,laskut alkoivat kerääntyä ja umpikujalla tunnen olevani. ensimmäinen kirje käräjäoikeusta tippui tänään postiluukusta eikä toiveita luottotietojen säilymisestä enää juurikaan ole. apua olen koittanut pyytää, sitä kuitenkaan saamatta, olen sopinut velkojien kanssa uusia maksuaikatauluja ja koittanut saada asiat pysymään käsissä, mutta tuntuu samalta kuin hiekka valuisi läpi sormien;laskuja tippuu postiluukusta ja tulot eivät tällä hetkellä millään riitä kaiken maksamiseen samaan aikaan. tämän lisäksi äitini kuoli ja parisuhteeni loppui samoihin aikoihin. alkaa olla todellinen juoksuhiekan kanssa kilpaileminen edessä ja kädet pystyyn-luovutan meininki päällä. mitä tässä enää muuta voi tehdä kun ihmisen lapsi on vedetty näin maanrakoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu