Odotan ensimmäistä lastamme, on vasta alkuraskaus menossa ja olen sen vuoksi ollut aika pahoinvoiva ja väsynyt. Lapsi on erittäin toivottu. Raskautta yritettiin n. 2 vuotta ja yksi keskenmenokin on takana. Ongelmaksi on nyt vaan koitunut se, ettei mieheni tunne ymmärtävän minua yhtään. Hän ei auta minua oikein missään, vaikka olen todella huonona.Asunto on kuin hävityksen jäljiltä, kun mies ei laita tikkuakaan ristiin ja minä en yksinkertaisesti jaksa, vaikka haluaisin.
Hän on alkanut väittää, että vain itse halusin lasta, eikä hän. Miten niin voi olla? En ymmärrä. Kuitenkin kaksi vuotta yritystä takana ja asiasta on kyllä todellakin puhuttu. Haluaisi vain lähteä mahdollisimman kauaksi minusta. Olen onneton. Tämä hetki ahdistaa ja tulevaisuus pelottaa...
Hän on alkanut väittää, että vain itse halusin lasta, eikä hän. Miten niin voi olla? En ymmärrä. Kuitenkin kaksi vuotta yritystä takana ja asiasta on kyllä todellakin puhuttu. Haluaisi vain lähteä mahdollisimman kauaksi minusta. Olen onneton. Tämä hetki ahdistaa ja tulevaisuus pelottaa...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuulostaa erikoiselta...miten hän nyt yhtäkkiä noin on mielensä muuttanut? Ei kai hänellä vain ole toista naista, virityksiä johonkin muualle? Toinen vaihtoehto on tietysti se, että on vaan niin itsekäs, että ei nyt oikeen tajua sun kannalta ajatella asiaa ja isäksi kasvaminen on aiheuttanut hänelle kriisin. Ehkä hänen on helpompi kääntää asiat sinun viaksesi kuin käsitellä niitä itse ja mennä itseensä. Yrittäkää puhua asioista mahdollisimman paljon ja kuuntele miestäsi hermostumatta jos hän avautuu. Ehkä hän uskaltaisi kertoa mikä häntä todella vaivaa. Jos hän kääntää asiat koko ajan vain sinusta johtuvaksi niin silloin näksin, että hän pullikoi omaa kehitystään ja lapsen tuomaa muutosta vastaan.
Pakko vastata sulle, eli itsekin kärsin alkupahoinvoinnista niin rajuna että vietin 2 viikonloppua paikallisessa terveysasemassa tipututksessa, mikään ei pysynyt sisällä ei aamulla tai illalla. Rupesi itselläni helpottaan 14 viikon kohdalla ja 17-18 viikolla sain vasta tehtyä kotitöitä. Mutta asiaan voi olla että miehesi on nyt oikeasti herännyt että teille tulee pieni ja tuttu turvallinen elämä muuttuu... Myös mies stressaa raskaudestasi vaikka hänen keho ei muutu eikä hän tunne kaikki sellaisena kuin sinä, voi olla että hän miettii miten pärjää uuden tulokkaan kanssa! Mutta suosittelen ottamaan miehesi mukaan ekaan ultraan tai viemään hänet jollekin tutulle kenellä on lapsi, siinä vaiheessa ainakin oma mieheni sanoi minulle kun katsoi vuoden vanhaa kummipoikaa omanaan.
Mutta neuvon sinua unohtamaan kotityöt! Oikeesti älä stressaa, kyllä ne siitä tulee tehtyä, nyt huolehdit vain itsestäsi, minäkin olin imuroimatta 2,5kk kuulostaa hurjalta mutta ajattelin vain itseäni ja tulevaa vauvaani. Jos pystyt niin pyydä vaikka kaveriltasi tai sukulaiselta apua!
Tällähetkellä sinun täytyy levätä vaikka pahalta tuntuu, ottakaa vaikka pienet päiväunet miehesi kanssa ja nauttikaa toisistanne.
Miksi pitäisi pyytää ystäviä tai sukulaisia imuroimaan jos on kerran puoliso? Minun neuvoni on että älä hyväksy mitä tahansa kohtelua. Mielummin sitten eroat miehestäsi ja olet kaksin vauvan kanssa jos tilanne on nytkin se että joudut yksin olemaan ja huolehtimaan kaikesta.
Oma elämänlaatuni (ja lapseni) parani huomattavasti kun jätin mieheni. Ennen sitä ei ollut tukiverkkoa mutta sen jälkeen löytyi ihmisiä jotka oikeasti välittivät minun jaksamisestani ja hyvästä olostani johon ex-mieheni ei pystynyt.
Ja kannattaa varmaan muistuttaa häntä siitä että vauva yhtälailla hänen että kantaisi vastuunsa eikä käyttäytyisi niinkuin jokin pahainen teini. Myös syntymättömästä lapsesta on kannettava vastuu myös miehen.
Samaa mieltä nimim. miestekeeosansa kanssa. Sanot vain rehellisesti, että nyt olet niin väsynyt ja huonovointinen, että miehen pitää siivota. Mites teillä muuten hommat jaettiin ennen raskautta? Jos olet jo silloin joutunut tekemään kaiken kotona niin NYT on aika erota. Työmäärä lisääntyy kun vauva syntyy ja et todella tarvi toista lasta hyysättäväksi.
Mikä ihmeen neuvo "jätä se" on olevinaan :o kyllhään mieskin on suuren mullistuksen keskellä ja tuo "kapinointi" ja outo käytös saattaa johtua ihan vain siitä että häntä pelottaa ? Todellisuus iski? NYT se lapsi todellakin on tulossa! Ei raskaus koske vain naista.... Myös tulevasta isästä tulee vanhempi.
JUTELKAA AVOIMESTI
Miehen pitäisi saada purettua huolensa - sitten helpottaa.
alkuper.
Kiitoksia kaikenlaisista neuvoista. Nyt näyttää taas valoisammalta. Miehelläni on näköjään huonoja päiviä välillä, ilmeisesti väsymystä ja asiat mietityttävät häntäkin niin että välillä laukoo suustaan asioita joita ei sitten ihan tosissaan tarkoitakaan.
Nyt on taas ollut minusta ja vauvasta aidosta kiinnostunut, ja välillä hieman huolissaankin kun minulla on ollut kipuja alavatsalla. Hän nykyään on alkanut soitella jopa kesken työpäivän vaan kysyäkseen miten voin ja odottaa kovasti pääsyä viikon 12 ultraan.
Olen samaa mieltä että ei raskaus vaan kosketa naista vaan myös miestä.
Itse kun odotin niin mies laukoi suusta sellaisia sammakoita että niiden anteeksi antaminen on ollut vaikeaa. Sekä odotuksen aikana hän vetäytyi todella voimakkaasti taka vasemmalle.
Lapsi syntyi ja mikään ei ole hänelle niin tärkeä kuin oma lapsi. Kertoi että odotus ajan hänen sisällään kävi kauhea myllerrys...onko hänestä isäksi,pystyykö hän elättämään perheen yms. Joka ikinen päivä vaan mietti lasta.
Miehet vaan vetäytyy useimmiten sinne kuoreensa vaikeiden asioiden tullessa eteen. Ja mies katselee lapsen tuloa ensin taloudellisesti. Kuinka hän pystyy perheensä elättämään?
Itse annoin nämä kaikki anteeksi,sillä en voi parempaa isää kuvitellakaan lapsellemm.
Meillä oli täysin samanlaista, siinä odotuksen puolenvälin jälkeen oli vielä talon ostokin. Stressi oli varmaan kova ja asiaa ei helpottanut minun masennukseni, joka paheni raskauden aikana, kun jouduin lopettamaan lääkityksen. Aloin saada myös paniikkikohtauksia, osin miehenkin käytöksen vuoksi.
Meillä vain ei käynyt yhtä hyvin, tilannetta ei saatu aukaistua ja päätin muuttaa pois, kun silloin odotettu kuopus oli kolmevuotias. Sen yli kolme vuotta yritin, mutta mies ei alkanut puhua mistään, tiedän kyllä sen olevan hänelle todella vaikeaa. Lopulta välissä oli liikaa asioita, enkä enää jaksanut.
No, nyt reilu vuosi eron jälkeen välimme ovat hyvät ja hän on todella hyvä isä, yritän muistaa siitä aina kiittää.