olenko masentunut?

Kannattaa hakea apua terveydenhuollosta. Tai suoraan mennä terapiaan. Auttaa ehdottoman paljon. Miksi yrittää yksinään jaksaa kun voi saada apua. Suosittelen lämpimästä. Itse saanut todella paljon apua.

Olen miettinyt terapiaakin, mutta häpeän tunne on niin suuri, etten kehtaa hakea apua... En kehtaa puhua lapsuuden asioista yms.. ilman häpeää. Tiedän, että huono itsetuntoni on peräisin sieltä. Tähän tilanteeseen kylläkin vaikuttaa monet muutkin asiat, kuten em. parisuhde ja työpaikan olot, huoli tulevaisuudesta ja siitä, että on pakko saavuttaa jotain parempaa.

Minullakin oli sama ongelma alkuun että häpesin ongelmiani ja ajattelin etten koskaan mene niistä puhumaan ammattiauttajalle. Lopulta kun aikani taistelin niitä vastaan ja tilani vain paheni ajattelin että ihan sama mitä ne musta ajattelee mä tarvin apua ja terapiaa. Oli elämäni paras päätös!! Harmittaa kun en jo aiemmin uskaltanut hakeutua hoidon piiriin.
Kyllä ne sielä kuulee kaikenlaisia asioita joten ihan turha häpeillä. He on sielä sua varten!

Ja yhtä peloista käsittelevää kirjaa lainatakseni:

"Mieti onko sinun todellakin tarpeen määrittää itseäsi sen perusteella millaisia tunteita sinussa on. Se ei merkitse että olisit heikko!"
Et ole mitenkään heikko tai puuttellinen jos haet apua. Melkein jokaisen ihmisen olisi hyvä käydä joskus juttelemassa jollekin ammattilaiselle.
Tsemppiä!

Jos miesystävä on oikeasti potentiaalinen kumppani, niin ehkä hänelle avautuminen ja hänestä tuen hakeminen ei sittenkään ole huono ajatus - ei niillä itsemurha skenaarioilla ole paskaakaan väliä - kerrot kuinka toivottomalta oma olosi tuntuu ja MIKSI?
Tai no, jos nyt nippelinappeleita etsii ja uskoo niiden tekevän ihmeitä - niin lekurille vaan. Jää ainakin asiat ihan oikeasti selvittämättä ja pienistäkin jutuista tehdään VUORIA. Toki sitten nappia haetaan uudestaan ja terapeutilla käydään vielä muutaman vuodenkin päästä, jossei nyt jatkuvasti, niin ainakin aika-ajoin.

Jos ei tärkeälle ihmiselle, niin sitten seuraavaksi tärkeimmälle ihmiselle.
Vittumaisinta epätoivon tunteessa ja masentuneisuudessa on, että se pirulainen katoaa kun alkaa vain mm. tekemään juttuja. Vanhoja kiinnostuksen kohteita intensiivisemmin tai etsiä ja kokeilla uusia. Ja siis se vittumaisuus piilee juuri siinä, että se todellakin on tehtävissä vaikka mieli sanoo mitä muuta tahansa... uskottelee kaikkea paskaa.

Henkeä nyt aika viimeiseksi kannattaa otta itseltään, jos on niin surkea ja surkeassa jamassa, niin voi ottaa vaikka hatkat ja säätää juuri mitä haluaa, missä haluiaa (siis ja jos itseä vituttaa, niin tuskin se on muiden syy, ja silloin on turha agressiota tms. kohdistaa). Kuolema korjaa kyllä ennemmin tai myöhemmin ihan luonnostaankin.