Demareita näyttää vituttavan aivan perkeleesti

Jutta vai ei?

Demareita vituttaa ennen kaikkea se että Urpilainen ei saa mitään demareille tärkeitä asioita kirjattua hallitusohjelmaan.

Tuolla "perussuomalaiset" palstalla nämä katkeroituneet purkavat sydäntään sättimällä Soinia, Halla-ahoa, ja muita persuja. Olisivat nyt tyytyväisiä kun Jutta niin auliisti köyristyi Kataisen Portugali-pakettiin. Peli oli reilua ja Urpilaisella oli kantansa Portugali-pakettiin ainakin mitä vaalilupauksista voitiin päätellä. Mutta ei, Jutta käänsi takkinsa ja pelasi Soinin pois.

Olkaa siis demut iloisia että saatte nyt tehdä yhteistyötä Jutan valitsemalla tiellä kokoomuksen kanssa, sovitaanko niin.
Ehkä teille ei ole valjennut sellainen seikka että myös oppositiossa olevilla on eduskunnassa äänioikeus ja sieltä voidaan äänestää perussuomalaisille tärkeitä asioita läpi.

Holtiton rahan lapioiminen kriisimaille on sitä vastuuta josta EU-alueen isot pankit tykkäävät xD

12

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pöö persulle

      Oppositiosta ei saada mitään. Pidä sinä persu pääs kiinni. Soini olisi ollut valmis leikkaamaan mitä vain. Onneksi ei halunnut päätöksiä tekemään. Tiesi ja tunsi joukkonsa ja sen, että sellaista päätöntä sakkia ei voi hallitukseen viedä.

      • 9+12

        "Soini olisi ollut valmis leikkaamaan mitä vain. "

        Miksei siis mennyt? Ai niin.... Soinilla on periaatteet ja selkäranka.


    • Näin mennään

      Juopporsaalla ei ole selkärankaa ollenkaan ja periaatteet ovat tuopissa.

    • 5

      Demareita vaivaa Lipposen EU:ta nuoleskeleva perintö.

      Ennen vaaleja osoitettu EU:kriittisyys oli pelkkää silmänlumetta ja ääntenkalastelua.

      Kunhan Jutta nimitetään ministeriksi niin kiireen vilkkaa Brysseliin sovittamaan siellä odotttavaa EU panta kaulaan.

      Nykyinen nukkehallitus toimii Persujen pelon alla ja on kyvytön tekemään muunlaista kuin Persupolitiikkaa.

      Näin Persut saavat tavoitteensa parhaiten läpi oppositiossa ja kannatus sen kuin vain kasvaa.

    • Luokkayhteiskunta

      Tietoja äänestäjille hallitusohjelmasta ja -neuvotteluista on tihkunut heikosti tai ei lainkaan. Jatkuuko tuloerojen kasvu, keneltä leikataan, kuka maksaa enemmän veroja....ja kenen vaatimuksesta. Kokoomus (Katainen) pimittää tietoja, jotta myös pieni- ja keskituloiset kannattaisivat kokoomuslaista tuloeroja kasvattavaa politiikkaa.

      Ennen vaaleja kokoomuslaiset ehdokkaat kannattivat vaalikoneen mukaan tuloerojen kasvattamista, vaikka ne ovat kasvaneet voimakkaasti kun verotus ei enää tasaa tuloeroja.

      Omaisuustulojen kasvu on keskittynyt selvästi ylimpään kymmenykseen, jossa niiden osuus kasvoi lähes 11 prosenttiyksikköä. Lähes yhtä selvästi on palkkojen osuus keskituloisten tuloista noussut ja etuustulojen osuus pienentynyt Tilastokeskuksen tutkijan mukaan.

      Suomessa lainsäädäntövaltaa ja budjettivaltaa käyttää eduskunta hallituksen esityksestä. Tällä vaalikaudella eduskunnassa on porvaripuolueiden kansanedustajia 143 ja vasemmiston 56 (yksi Ahvenanmaan edustaja).
      Hallitukseen tulee porvaripuolueiden ministerien enemmistö.
      Veronmaksukyky ei ole ollut kokoomuksen veronkannon peruste milloinkaan eikä tule olemaankaan, kun rikkaita on kokoomuksen mukaan liian vähän verotettavaksi.

      Valtion tämän vuoden budjetti on noin 50 miljardia euroa.
      Verot, veroluontoiset tulot, erilaiset muut tulot ja osakkeiden myyntitulot ja korkotuotot ovat yhteensä noin 42 miljardia euroa - joten ulkomaan velkaa otetaan tänä vuonna 8 miljardia euroa lisää.

      Viime vuonna ulkomaan velkaa otettiin viisi miljardia enemmän kuin tänä vuonna. Yhteensä Suomella on ulkomaan velkaa yli 75 miljardia, ulkomaan velan korot ovat yli 2 miljardia. Asukasta kohden Suomella on ulkomaan velkaa lähes yhtä paljon kuin Portugalilla, eli yli 14.000 euroa.

      Yritykset saavat kokoomuksen lupausten mukaan 1 %:n alennuksen yritysveroon joten valmisteveroja korotetaan 700 miljoonalla.
      Katainen poisti työnantajien kela-maksun ja aiheutti 1,1 miljardin euron loven sosiaaliturvaan. Tuo 1,1 miljardia euroa kerättiin välillisinä veroina.

      Elinkeinoelämän keskusliitto vaati eri yhteyksissä ennen vaaleja:
      - pääomatulojen veroprosenttia ei saa nostaa
      - osinkoveroja uudistettaessa ei saa vaarantaa yrittämisen kannusteita
      (eli osinkotuloja pitää verotaa vain 70 % ja pääomatuloina 28 %:n tasaverolla tai osinkotulot pitää jättää kokonaan verottamatta)
      - verohuojennuksia yritysten tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan
      (yritykset saavat yritystukia 3 miljardia euroa sekä veroetuja lähes 3 miljardia euroa, mutta lisää pitäisi saada...)

      Edellä mainittuja EK:n tavoitteita kokoomus ajaa. Joten rikkaita ei tulla verottamaan entistä enemmän - eikä verotus tasaa suuria tuloeroja.

      Sekä valmisteverojen ja arvonlisäverojen korottamista vaatii kokoomus, joka haluaa tasaveron. Valmisteveroja ovat tupakkavero, alkoholijuomavero, energiavero, makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien vero. Valmisteveroja kerätään tänä vuonna 6 miljardia.

      Arvonlisäveroja ovat liikevaihdon perusteella kerättävät verot, ja niitä kerätään jo nyt 14,57 miljardia eli noin kolme miljardia enemmän kuin koko sosiaali- ja terveysministeriön budjetti, joka on 11,55 miljardia.

      Suomessa annetaan veroetuja, se on poikkeama normiverotuksesta, joka vuosi noin 18 miljardia euroa. Monet veroedut kohdistuvat varallisuuteen, esim. varainsiirtoveron verovapaus on 2 miljardia euroa (julkisen kaupankäynnin kohteena olevan arvopaperin luovutuksen verovapaus).

      Tukiaispolitiikka on myös uskomaton "viidakko". Maataloustukia on yli 200 erilaista tukea ja niitä maksetaan noin 3 miljardia euroa. Kansallinen osuus on yli 60 %. Kun maatalousyrittäjiä on noin 60.000, saa jokainen keskimäärin tukea 50.000 euroa verottomana vuosittain. Tuki on satakertainen verrattuna työttömyyspäivärahaan tai toimeentulotukeen.

      Yritysten saamat tuet noin 3 miljardia euroa verotuet (lähes 3 miljardia) vääristävät kilpailua ja ovat suunnatut - ei uusille aloittaville yrityksille - ei pienyrityksille, jotka tukea tarvitsisivat, vaan isoille yrityksille, jotka jakavat voitoistaan isot osingot lähes verottomina.

      Verojen korotukset eivät riitä ulkomaan velan lyhentämiseen (kun rikkaita on liian vähän verotettavaksi eikä veronmaksukyky ole verokriteerinä), PIIGS-maiden tukemiseen ja kestävyysvajeen kattamiseen. Joten leikkauksia tullaan tekemään. Kun porvarienemmistöinen hallitus leikkaa porvarienemmistöisen eduskunnan tuella pieni- ja keskituloisilta, siitä tullaan syyttämään jälleen kerran syyttämään vasemmistoa, jotka ovat vähemmistönä sekä hallituksessa ja eduskunnassa.

      Loistavaa demarit, että ette antaneet periksi, joten arvonlisäveroa ei koroteta.
      Loistavaa demarit, että vaaditte perusturvan parantamista, joka onkin jäänyt jälkeen 40 %.

    • Valheen jälki lyhyt

      Lostavaa demarit, arvolisäveroa ei koroteta vaan kaksi kertaa enemmän köyhiä rankaiseva valmistusvero nousee. Näin totesi Kalevi Sorsasäätiölle selvityksen tehnyt tutkija Matikka.

      SDP valehtelvan Uprilaisen johdolla niitti jälleen kerran pienituloiset lakoon.

      Muuten maataloustuista kannattaisi käytää muuta kuin keskiarvoa, muutama Nalle vie suuren osan ja muilla tuet ovat paljon pienempi. Valhe, emävalhe tilasto ja huippunan demari propakanda.

      • iso sika

        Muuten maataloustuista kannattaisi käytää muuta kuin keskiarvoa, muutama Nalle vie suuren osan ja muilla tuet ovat paljon pienempi. Valhe, emävalhe tilasto ja huippunan demari propakanda.

        Tuotanoin jos ajatellaan aktiivitilat jotka tukea saa niin se kyllä enimmäkseen kompensoi nuot tukimäärät eli keskiverto maatila saa huomattavasti enemmän kuin 50 000€ vuodessa luku on lähes kaksinkertainen. on tiloja jotka on vain rekisteröity mutta ei kuulu tukiviidakkoon.


    • 12

      Ei tainnut Jutta parka oikein tajuta koko asiaa, Käteinen kusetetti menne tullen.

    • erkki?

      Tätä ei sössi enää erkkikään /don Heinäluoma.

      Olikohan kyseessä se puolue-erkki, ei tämä don huumorimies ole.

      No tuskin sentään.

      • Rividemari

        SDP nosti kolme kynnyskysymystä elokuussa, jotka liittyivät pääomatuloverotuksen kiristämiseen, työllisyysmäärärahojen nostoon ja nuorisotyöttömyyden nollatoleranssiin sekä eläkeiän nostamattomuuteen ja eläkeleikkausten torjumiseen. Ohjelma vastaa kaikkiin näihin vaatimuksiin, kirjoittaa Kontio.

        – Nyt on hyvä fiilis, suorastaan voittajaolo.
        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113244-demarijuhlat-”voittajaolo”

        Tiesin, että demareihin voi luottaa! Ääneni ei mennyt hukkaan kuten persuja äänestäneillä. Vaalimenestystä tarvitaan siksi, että päästään vaikuttamaan siihen kuinka Suomea johdetaan. Persut ei tätä käsitä, he vain haluavat muhkeat puoluetuet.


    • josse4

      Jutta varmaan nyt aloittaa lainaneuvottelut kreikan kanssa vakuuksista ?

      Suomihan on ainut euromaa joka haluaa vakuudet uudesta kreikka lainasta.

      • Jutas o munaa!

        Juttaan voi luottaa ja sekös oppositiossa marmattajapersuja tuttaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      122
      1635
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1459
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1386
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1195
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1100
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      28
      799
    Aihe