Onko joku tutkinut olisiko päästökaupassa mitään businessmahdollisuutta Suomessa? Tunnen erittäin hyvin muutaman ison yrityksen(sellaisia jotka ovat velvoitettuja hoitamaan hiilijalanjälkensä) hallituksen puheenjohtajan joiden kanssa saisi asiaa vietyä eteenpäin jos yrityksellekin siitä olisi hyötyä. Olen itse yrittänyt perehtyä asiaan mutta en oikein saa asiasta kiinni. Esim. mistä Finnair ostaa päästöhelpotuksia kun he tarjoavat asiakkaillekin "vihreää" lentolippua? Syy miksi tällaista mietin on, kun olen myyntialalla ja yrittänyt etsiä viime aikoina tuotetta jossa olisi isot volyymit(pienikin siivu välistä olisi kelvollinen korvaus). Minulla todettiin nimittäin muutama kuukausi sitten suusyöpä ja se on laittanut asioita uuteen "järjestykseen". Eli perus myyminen saattaa tulevaisuudessa olla hieman hankalempaa ja näin ollen aloin miettimään uusia ideoita jossa voisi käyttää suhteita hyödyksi. Enkä myöskään halua mennä itse yrityksistä asiaa kysymään vaan toimittaa mahdollisesti heille ns. valmiin paketin.
Päästökauppa
Kuupo6
257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
siihen ei kaivata ketään välistävetäjiä nostamaan sähkönhintoja entisestäänkin!!
On tietoa paljonkin joten osoitteeni [email protected]