tästäkin Soini varoitti.

M.H.

17

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ken ministeriksi

      Hyvä kysymys?
      Mistä viisaan erottaa tyhmien joukosta, jo aiemmin kuultuna, mutta näin se kuuluu, tyhmä yrittää olla aina viisas, kuitenkaan onnistumatta yrityksessään, taasen viisas on aina tarvittaessa tyhmä ja tässä hän onnistuu aina. Politiikassa on viisautta se, että ei aliarvioi kentällä olevia tavankansalaisia, sillä se tuo epäonnea viimeistään seuraavan vaalin yhteydessä. Miksi työministeriksi aina laitetaan vasemmiston edustaja? koska hänen kätensä on jo sidottu hallituskokoonpanon yhteydessä niin tiukalle, ettei mitään ole enää tehtävissä, vain salkku joka antaa itsetuntoa edustajalleen.

      • en tee mittää??

        Missäs ne perussuomalaiset olivat kun piti ottaa vastuu asioista? kaapin takana piilossa? Vain onko se niin että toiset tekee työt ja perussuomalaiset pauhaavat????????

    • M.H.

      Viisaasti päätelty! Yksi mutta siinä kuitenkin on. Hyvä esimerkki: Perus Suomalaisia äänesti 1/5 osa kansasta. Nämä äänestäjät tajusivat sen. että 4/5 kansaa on vieteltävissä. He valitsivat nyk. päättäjät johtoon. Mitä tästä päättelemme? Senkö, että 4/5 osaa ai ajattele omilla aivoilla? Jos tarkkana ollaan, niin on olemassa vielä yksi osa jäljellä jäävistä neljästä, jotka olivat PS:näänestäjien kanssa samalla linjalla, eli äänestää niitä, jotka heitä edustaa aidosti eli Kokoomuksen edustajat, heillä on se mistä köyhällä on puute.

      Päättelit oikein kun mainitsit työministerin salkun "osuvan" vasemmistolle. Ministeri voisi ihan hyvin kulkea omia teitään ja jättää mammonan palvonnan valtioinvaraiun ministerille.

    • tänään salkut

      Tuleva hallitus on "eunukkia" matkiva, eli ei voi saada mitään aikaiseksi, koska puolueet on jo valmiiksi kuohittu yhteisillä päätöksillä, eli kädet on sidottu seläntaakse!? Sitoutuminen koskee etupäässä pieniä puolueita, mutta suuret senkun porskuttaa.

      • Taidat olla

        ulkona asioista.
        Hallitukset on kautta aikain valittu tällä samalla kaavalla.
        Ymmärrättekö lainkaan mikä merkitys on hallituksella ja hallitusohjelmalla jos hallitukseen tulevat puolueet ei siihen sitoudu?
        Ei sillä ole mitään virkaa.
        Tähän ei persut suostuneet vaan homma olisi pitänyt hoitaa heidän vaatimustensa mukaisesti.
        Persuilla on kuitenkin vain n. 1/5 eduskuntapaikoista, joten se ei suo mahdollisuutta määrätä. Soini kyllä osasi laskea miten siinä käy jos mennään mukaan.
        Hallitustyöskentely edellyttää aina kompromisseja. Tämähän ei sopinut Soinille.
        Ei tietenkään, koska hallituksessa olo vaatii vastuunottoa. Oppositiossa voi tehdä melkein mitä vaan. Se taas sopii Soinille, tuolle verbaalisen maalailun mestarille oikein hyvin.
        Vouhkaamisessakin pitäisi olla joku roti, ettei aja itseään nurkkaan.
        Karavaani kulkee, koirat haukkuu ja pyrkivät kuseskelemaan kintuille.

        Miettikääpä oikein tarkasti mitä toteutuskelpoisia ehdotuksia Soini on tehnyt.
        Mitä muuta kuin vääntänyt, sarkastisia ja ironisia kielikuvia kaikesta mahdollisesta.
        Nyt ei kelpaa se soinilainen huulenheitto, sillä minä kaipaan selkeitä Soinin tekemiä muutosehdotuksia ja niihin liittyviä säästöjä, leikkauksia, parannuksia. Selkeitä euromääriä - faktoja.

        Kataisen hallituksen ohjelmassa on mm. huomattava parannus perusturvaan. Sosiaalipummit laulaa entistäkin iloisemmin, mutta auttaahan se toki niitäkin jotka ovat ihan oikeasti avun tarpeessa.
        Humpuukiveikoille olisi voinut panna vähän enemmän maksettavaa. M.pyörät, huviveneet, vesijetit ja monet muut huvitteluun, vapaa-ajan viettoon ja joutavaan rällästämiseen liittyvät artikkelit olisi voinut pistää huomattavasti rankemmalle verolle. Niille sopiva alv olisi ollut 32-35%.
        Tämä sama koskee myös ylisuurten asuntojen rakentamista. Kyseessä olisi ns. kerskavero.
        Mihin esim. nelihenkinen perhe tarvitsee 200m2 ok-taloa?

        Ylivelkaantuneiden maiden tukeminen on tässä vaiheessa kutakuinkin yhdentekevää. EU on kusessa ja sillä siisti. Jos Kreikka, Portugali, Espanja ym. ajautuu todelliseen, ylitsepääsemättömään tilanteeseen niin se on ihan sama tuettiinko niitä vai ei. Kaikki EU maat ovat kusessa ilman muuta, oltiinpa rahaliitossa tai ei.

      • riittää
        Taidat olla kirjoitti:

        Pelko vanhan vallan parissa korruptoituine virkoineen kasvaa, seuraavana kunnallisvaalit ja kun käytäntö ei enää kelpaakaan selitykseksi miljoonien hukkaINVESTOINNEILLE, virkavastuu alkaa realisoitumaan! Tämä nulikka hallitus ravistelee nukkuvat hereille, joka vasta pahaa jälkeä tekeekin! Kun meille viimein kerrotaan pohjavesien myynnistä pikku rahalla, kaiken muun mukavan lisäksi, velan kasvettua hallitsemattomiin, alkaakin vastuullisten haku! Hyvät veljet pääsevät rikosoikeudellisesti henkilökohtaisella omaisuudellaan rikoksistaan, kuinka ollaankaan toimintakykyinen valtio saatu näin surkeaan tilanteeseen eliitin lihoessa ja leipäjonojen pidetessä! Nyt kovin toivotaan että eläkepäivät pelastaa, ennen kuin maton alta alkaa liikaa sen alle lakaistuja ikäviä tosiasioita esiin tulemaan! Hyvä-veli verkosto taustoineen kun on uskonlahkot, poliittiset säätiöt ja muut erityisoikeuksia nauttivat, mutta kun se virka tuo myös vastuun, ei kansalaisia voi loputtomiin potkia ja syyllistää ja odottaa sitä vaan kiltisti jaksavan!

    • ps pakoilee vastuuta

      Nyt kaivataan toimintaa eikä turhaa huulien heiluttelua. Sivusta on helppo laukoa. Toivottavasti suomalaiset eivät mene ns. halpaan. Uskon, että helppoheikkitoiminta ei pitkälle kanna.

    • teki niin tai näin

      Jos persut olisi mennyt hallitukseen, olisi ollut kauhee huuto takinkäännöstä....

    • Paluu -50 luvulle

      Koko vaalit olisi voinut jättää tekemättä? Mikään ei muutu, kokoomus jatkaa vaikka väkisin höystettynä muilla köyhien kyykytys puolueilla!
      Eli ihmisten muutosta haluavalla mielipiteellä ei ollut mitään merkitystä!
      Se on varma ja vissi että pienituloiset saa lisää maksettavaa, eli ei koske hyvätuloisia!

    • vastuun ottaminen

      Eihän muita puolueita voi syyttää jos perussuomalaisista ei ole hallitukseen???

    • uj097jby83e7bho0700u

      Olishan ne ottanut vastuuta jos Katainen ei olisi väkisin ajanut politiikkaansa läpi, siitähän tässä on kyse!
      Eikä muut puolueet voi syyttä persuja vastuun pakoilusta, mutta kun oli jo etukäteen päätetty ettei Eu linjaa muuteta!
      Täyttä farssia koko vaalit!

    • ei paluuta

      mistä tunnistaa persun,no siitä että kaipailee mennyttä ja on jämähtänyt paikalleen,pelkää tulevaisuutta,näin se vain on että menneeseen nostalgiaan ei ole enää paluuta vaikka kuinka haikailevat,joten voitte ne soinin sanomat hohtimet pudottaa kaivoon

      • 88dy8bbhyunnu8i0åinj

        Nythän tässä mennään menneen nostalgiaan kun köyhät joutuu kohta viljelemään itse ruokansa torppansa nurkilla? Kunhan on syydetty rahat Kreikkaan alkaa meillä se vyönkiristys, hinnankorotuksia on jo tulossa!
        Mitä perusturvan korotukseen tulee, se ei tule täysimääräisenä kuin harvoille, joten se on toiveajattelua jos luulette sillä rikastuvanne!

    • Se oli intergaatioo.

      Oikeet persut oli natsi saksassa siellä pantiin lihat purkkiin tai saippuaksi
      30-luvulla .Ei ollut pakolais propleemaa.

    • Argelog,

      Historia on tarua ihmeellisempi ihmis apinan oikuissa
      Laji toveriensa tappamisessa ?
      Jollain syyllä aina

    • M.H.

      Kukas se taas sanoikaan: "Kapitalismi kuolee omaan mahdottomuuteensa"!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe