Perkeleen luoma lahko

e9u0kj9e

Totuus vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä on se,että siihen kuuluu monenlaista ja monen tyyppistä ihmistä. Nämä julki tulleet insesti ja pedofiili jutut on pilannu liikkeen maineen. Vl-liike saa toki syyttää itseään siitä,ettei myönnä tai halua myöntää näitä tapauksia. Nämä lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ei toki ole ainoa "synti" mitä liikkeen sisällä on. Kaikkia asioita ei vain tuoda päivänvaloon. Ainakin minun perheessäni (olen ex lesta) käytettiin melko ahkerasti fyysistä väkivaltaa ja usein myös henkistä. Henkinen väkivalta oli helvetillä pelottelua. Vihan lietsominen "uskottomia" kohtaan. Eristäytyminen.

Kukaan terve ihminen ei pakota ketään uskomaan sillä tavalla. Täytyy olla jotain vikaa päässä,että raiskataan,hakataan,pelotellaan ja tehdään ties mitä..ja kaikki "uskonnon" tähden. Onneksi pääsin eroon siitä PERKELEEN lahkosta.

Kerron tässä yhden kyläreissun. Olin vielä silloin melko kakara, jotain alle 10v. Mentiin sitten kyläilemään toisen vl-perheen luokse. Kaikki meni hyvin, kunnes ykskaks muutamat niistä toisen perheen lapsista alkoi heitteleen kiviä minua ja mun siskoa kohti ja huusi "te ootte syntisiä!!". Koko juttu alkoi siitä kun siskoni sanoi "paska". Että noin aivopestyjä jotkut perheet ovat vl-liikkeessä. Mun mielestä se on erittäin SAIRASTA touhua.

3

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä on totta

      Vl-herätysliike = saatanan valtakunnan Suomen osasto.

      • Espoon Ossi

        Kiitos tiedosta.


    • tyhmempikin tajuaa

      On siinä perkeleellä osuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      124
      5211
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1594
    5. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1588
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1481
    8. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      31
      1411
    9. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1293
    Aihe