...(huomatkaa, että "ollenkaan" on muuttunut sanaan "lainkaan") totta, väittäessään Sanomat24-sivuilla näin (suorat lainaukset ovat sitaateissa):
"""""Rahankeräysrikoksesta voidaan rangaista vain se, joka järjestää sen luvattomassa muodossa. Keräykseen osallistuneita ei voida Suomen lain mukaan rangaista tästä rikoksesta. Silti lähes kaikki vakuustakavarikot ovat perustuneet myös jäsenen tekemäksi väitettyyn rahankeräysrikokseeen. Rahankeräysrikoksen vuoksi tutkinnanjohdon on ollut mahdollisuus pitää yllä pyramidiväitteitä. Pyramidi ei liity petosrikokseen.""""
Olen kirjoittanut paljon ns. WGI-tapauksesta. Tuossa tapauksessa tuomittiin suomalaisia sponsoreita (Kouvolan hovin päätös 2007). He eivät olleet toimeenpanijoita, he olivat sponosreita. Väittääkö kukertavan keltainen ruututakki, että päätös on ollut lainvastainen?
Lue tästä lisää ns. WGI-tuomioista (laita laajaan hakuun WGI ja lue enemmän, niin luulet vähemmän):
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5535996
Huomatkaa, että nuo kaikki WGI-sponsorit olivat värvänneet sakkia alleen, eli edistäneet rikollista toimintaa. Tuossa käytettiin vanhaa rahankeräyslakia. Enpä paljon hurraahuutoja huutais clubin sponsoreina, koska uusi laki on paljon ankarampi.
""""""""Oikeuspaikka
Klubin varat olivat sen toimiessa englantilaisessa pankissa. Klubin käyttämä serveri oli Luxemburgissa. Englantilaisen pankin tili oli panamalaisen yhtiön nimissä. Hannu Kailajärvi, jolla oli tilin käyttöoikeus, on kylläkin suomalainen, mutta asui virallisesti pysyvästi Espanjan Marbellassa. """"""
Eikö Ilkka Pitkänen tiedä, että rikoksen tekopaikka on se paikka/maa, missä rikosta selvitellään? Ei mikään välipurnukka ole pankki. Mihin se Panama nyt taas unohtui? Rikokset tapahtuivat Suomen maaperällä, Suomen ilma-/vesitilassa, joten tekopaikka on Suomi.
"""""Tämän lisäksi sponsori sai 20 % osuuden jäsenen saamista tuotoista, mutta vain tuotoista. Tuotot muodostuivat valuuttakaupan ohjelman Forex-poolissa muodostamien kertoimien mukaan. Jos ohjelma olisi kuitenkin antanut huonon tuloksen, sponsori ei olisi saanut mitään tuottoa tästä tulolähteestä."""""
Oletteko lukeneet kirjoitukseni aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9523548
Tämäkin kirjoitukseni häviää kohta bittiavaruuteen joten ottakaa talteen. Ottakaa myös noiden linkkien kirjoitukset, koska vanhasta kokemuksesta tiedän, että kirjoitukseni sisältämiin linkkeihin tulee myös poistopyyntöjä.
WinClub/-Capita oli puhdas Ponzi. Suomen laista ei Ponzipykälää löydy, mutta pyramidipykälä/rahankeräysrikos -pykälät sieltä löytyy. Ponzi Suomessa on rahankeräysrikos.
Tämä tällä kertaa ja lisää Pitkäsen höpö-höpö-paniikkikirjoituksesta kommentteja myöhemmin.
Ja mitaan ette voi...
Puhuuko kukertavan keltainen ruututakki -lainkaan ...
74
454
Vastaukset
- 123456789987654321
lähetib tekstisi pitkäselle pelottaako?!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- LOL!!!!!!!!!!!!
Kaketsu kurkkii pitkäsen esiliinanhelmoista. LOL
Aijai kaketsua. Rahaa varikossa muutama tonni ja syyte p*rstaskussa.
Olisko pitänyt miettiä ensin ;)
Eipä pelota. Pitkänen joutuu pyörtämään sanojaan takaisin.
Kouvolan hovin ns. WGI päätös on lainvoimainen tuomio. Siinä tuomittiin sellaisia sponsoreita, ketkä eivät olleet ns. toimeenpanijan asemassa. He olivat ihan tavallisia sponsoreita, ketkä olivat harjoittaneet värväystä.
Ja mitaan ette voi...- Tappio tulee
Ainut asia mistä minä olen varma, Pitkänen häviää 600 ketkun kanssa juttunsa Ponzista !
Kuulemma Pätkällä on kiire saada rahaa asiaskastililleen, viestejä on tullut niillekkin jotka on tehneet rikosilmoituksen.- Vai kuulemma
Kuulemma Pätkällä on kiire saada rahaa asiaskastililleen, viestejä on tullut niillekkin jotka on tehneet rikosilmoituksen.
Miten niin kuulemma? Itsehän lähetit kopioidun viestin tänne.
- Reboot suomeksi ??
Sanoppas RailiSuominen mitä tarkottaa
please reboot our server ??
Olin itse aina siinä uskossa että reboot tarkottaa
uudelleen käynnistystä mutta se tarkottaakin
formatointia.
Onko tässä päätös vääristymä ??
http://www.sanakirja.org/search.php?id=137517&l2=17
http://www.ehow.com/how_4474504_reboot-computer-hard-drive.html
Sitten olisin kysynyt railiSuomiselta että kun ei
ollut Handen etu sulkea pankkiliikennettä kun sinne jäi
rahatkin 5 miljoonaa niin kenen etu oli sulkea
liikenne ja jättää sitten asia tutkimatta ??
Miksi sulkiaa ei tiedetä kolmen vuoden oikeuden
käynnin jälkeen vai eikö sitä kerrota vai eikö
vaan haluta kertoa koska se jo tiedetään ??
Tiedoksi eräälle 35 miljoonan kyseliälle että
pankeillakaan ei tarvitse olla rahaa maksaa
kaikille asiakkaille jos
kaikki haluavat rahansa pois samaan aikaan.
Siihen annetaan aikaa. Ellet usko niin lue
pankkien säännöt.- Format our servu
Tähän ei tarvita harakan vastausta, minä voin vastata.
Alustaminen eli formatointi (engl. format). Levyke tai kiintolevy voidaan formatoida eli alustaa käytettäväksi tietokoneessa. Toimenpide tuhoaa kaiken levyllä olevan vanhan informaation, kaikki osion tiedot poistetaan pysyvästi.
Reboot tarkoittaa koneen sammuttamista ja käynnistämistä uudelleen. Synonyymi: restart. - 15+10
Format our servu kirjoitti:
Tähän ei tarvita harakan vastausta, minä voin vastata.
Alustaminen eli formatointi (engl. format). Levyke tai kiintolevy voidaan formatoida eli alustaa käytettäväksi tietokoneessa. Toimenpide tuhoaa kaiken levyllä olevan vanhan informaation, kaikki osion tiedot poistetaan pysyvästi.
Reboot tarkoittaa koneen sammuttamista ja käynnistämistä uudelleen. Synonyymi: restart.reboot = restart without any buffers which you might have
- Vastaile vaan
"Olin itse aina siinä uskossa että reboot tarkottaa
uudelleen käynnistystä"
Niinhän se tarkoittaakin. Mutta mitä tapahtuu rebootilla, jos olet itse ensin tyhjentänyt levyltä kaikki tiedostot? Mitä tapahtuu muistissa olevalle tiedolle?
" ei ollut Handen etu sulkea pankkiliikennettä "
Ei varmaan ollutkaan, kyllä nekin rahat olisi varmaan ollut mukava kynsäistä farkkujen taskuihin. Hannu ja Tiinahan innolla kiersivät Saksan ja Sveitsin pankkiautomaatteja nostamassa rahaa.
"kenen etu oli sulkea liikenne"
Ainakin rikosilmoituksen tehneiden etu. Jäi ainakin hiukan enemmän rikoshyötyjä palautettavaksi uhreille.
"jättää sitten asia tutkimatta ??"
Ei sitä ole jätetty tutkimatta, sillä tiedämme mitä tapahtui. Jäseniltä tuli kyselyjä Moneybookersille, miksi rahat eivät kotiudu. MB otti yhteyttä Hannuun, mutta Hannu ei välittänyt vastata pankin selvityspyyntöihin. MB:n turvayksikkö löi hanat kiinni huomatessaan Wincapitan toiminnalliset ongelmat.
"Miksi sulkiaa ei tiedetä"
Kyllä se tiedetään, katso yllä.
"koska se jo tiedetään ??"
Nimenomaan, johan sinullekin valkeni.
"Tiedoksi eräälle 35 miljoonan kyseliälle"
Aha, tarkoitat siis minua. No katsotaan mitä haluat tiedokseni kertoa.
"pankeillakaan ei tarvitse olla rahaa maksaa kaikille asiakkaille"
Vai niin. Jos tarkoitit kyselijällä minua, niin etpä ole ymmärtänyt mitä kysymykseni tarkoitti. Tai epäilenpä, että ymmärsit ja haluat tahallaan antaa vaikutelman siitä että annat pätevän vastauksen, vaikka vastaat täysin kysymyksen ohitse mitä sattuu. Toistetaan nyt sitten se pointtini tässä.
Vuodenvaihteessa 2008 oli Wincapitan tilillä alle kaksi miljoonaa. Kun tili suljettiin huhtikuussa oli sillä vajaat viisi miljoonaa. Siinä välillä Wincapitaan kuitenkin sijoitettiin 35 miljoonaa. Mitä erotukselle tapahtui? (= pointti). Katsos, ei minua kiinnosta pitääkö pankkien maksaa talletukset niitä kysyville, ei se ole edes keskutelun aiheena. Minua kiinnostaa se, mihin ne puuttuvat 32 miljoonaa ovat joutuneet, joita ei löytynyt Wincapitan tililtä huhtikuussa 2008.
Niitä ei käytetty valuuttakauppaan, kuten sponssinpökäleet väittivät (katso vaikka esakaksikon kynsäisyvideo, jos et asiaa muista). Jos ne eivät päätyneet valuuttakauppaan, mihin kummaan ne päätyivät? Tiedämme, että ne oli valuuttakauppaan tarkoitettu. Miksi ne eivät sinne päätyneet? Mihin ne rahat käytettiin? Kuka ne sai ja miksi? - viidestä 20 miten ?
Viisimiljoonaa pankissa ja 20 miljoonan kotiutukset odottamassa.
Hätäsimmät otti yhteyttä suoraan MB:hen ja silloin siellä alkoi hälytyskellot soida ja yrittivät ottaa yhteyttä Hannuun. Hannu ei kehdannut vastata kun rahaa oli niin vähän..
Mikä tässä on vaikeeta ymmärtää ? - free dictionary
15+10 kirjoitti:
reboot = restart without any buffers which you might have
Keksit itse tuon väännöksen omasta päästäsi.
re·boot = To turn (a computer or operating system) off and then on again; restart. "please reboot our server ??"
Mitä tarkoittaa kun serverin omistaja peräänkuuluttaa maksamatonta laskua.
Se tarkoittaa sitä että haetaan uusi serveri maailman tuhansista ja rehellinen toiminta jatkuu.
Rehellinen ja osaava toiminta ei näin pienestä lannistu,
- Lautapäämies
Varatuomari Pitkänen hämmentää ansiokkaasti asioita: "Keräykseen osallistuneita ei voida Suomen lain mukaan rangaista tästä rikoksesta."
Pelkästä rahankeräysrikokseen osallistumista ei rangaista. Laki määrittelee rangaistavaksi rahankeräyksen "toimeenpanon". Sponsoreiden toiminta Wincapitan puuhamiehinä saattaa hyvin yltää tähän toimeenpanoon saakka.
Vakuustakavarikoita kritisoidessaan Pitkänen ohittaa sen, että rikoshyöty joka tapauksessa tullaan konfiskoimaan valtiolle vaikka rikoshyödyn haltija ei itse olisi syyllistynyt rikokseen.Turvaamistoimi saattaa olla perusteltu pelkän rikoshyödyn hukkaamisriskin vuoksi.
Oikeuspaikasta en edes viitsi antaa lakiviitettä. Suomen kansalaisen Tampereen lähistöllä suorittama teko, jonka seuraukset kohdistuvat Suomen kansalaisiin käsitellään kyllä Suomessa.
Olen käsitellyt Pitkäsen kirjoituksia tällä palstalla ja aina samalla tuloksella: kaikki aihetta käsittelevät kirjoitukset poistatetaan niin pian kuin mahdollista.
Ymmärrän kyllä motivaationkin. EOK sivuilla julkaistut kirjoitukset ovat tarkoitettu ainoastaan ja vain Wincapitan jäsenistön uskon vahvistukseen. Asiantunteva kritiikki kaataisi tällaisen heiluvan heinäkuorman.- --------24----------
Mitä pahaa siinä on jos asiattomat kirjoitukset poistetaan?
Asiantunteva ja asiallinen kritiikki saisi kyllä pysyä täällä.
Leimaava ja yksipuolinen nimetön kirjoittelu viittaa pääsääntöisesti kahteen asiaan: mielenhäiriöön ja mielenhäiriöön.
Näistä voi sitten valita. - Lautapäämies
--------24---------- kirjoitti:
Mitä pahaa siinä on jos asiattomat kirjoitukset poistetaan?
Asiantunteva ja asiallinen kritiikki saisi kyllä pysyä täällä.
Leimaava ja yksipuolinen nimetön kirjoittelu viittaa pääsääntöisesti kahteen asiaan: mielenhäiriöön ja mielenhäiriöön.
Näistä voi sitten valita." Asiantunteva ja asiallinen kritiikki saisi kyllä pysyä täällä."
Ja päätösoikeus siihen, mikä on asiantuntevaa ja asiallista, on tietysti yksin Wincapitan puolutusrintamalla. ;))))
Näinhän se menee kaikissa kansandemokratioissa. - Oikeus tai kohtuus
Periaatteessa kyllä hyvä on että varoja ei saa hukata mutta sanoppas tuntuisiko kohtuulliselta kun runnottaisiin samoilla alkuperäisillä perusteilla eli syytä epäillä läpi aluksi kymmenen neljän kuukauden jaksoa ja sitten vielä joutuisi odottamaan kolmen jatkon verran oikeuden päätöstä eikä pääsisi millään tavalla osallistumaan itseään koskeviin päätöksiin ja kertomaan kantaansa pääjuttuoikeudessa. Tämäkään ei vielä ratkaise tietenkään tilannetta koska valituskierrokset ylempiin oikeuksiin vievät vielä seuraavat 10-12 jatkojaksoa.
Jos se ei ole kohtuus niin miten se sitten voi olla oikeus????
Naru käsien vastauksia ei tarvita koska ne jo tiedetään jo eli sen minkä nuorena varastaa sen vanhana omistaa tai tummelilla asiat selviää tai ei pidä varastaa. - Lautapäämies
Oikeus tai kohtuus kirjoitti:
Periaatteessa kyllä hyvä on että varoja ei saa hukata mutta sanoppas tuntuisiko kohtuulliselta kun runnottaisiin samoilla alkuperäisillä perusteilla eli syytä epäillä läpi aluksi kymmenen neljän kuukauden jaksoa ja sitten vielä joutuisi odottamaan kolmen jatkon verran oikeuden päätöstä eikä pääsisi millään tavalla osallistumaan itseään koskeviin päätöksiin ja kertomaan kantaansa pääjuttuoikeudessa. Tämäkään ei vielä ratkaise tietenkään tilannetta koska valituskierrokset ylempiin oikeuksiin vievät vielä seuraavat 10-12 jatkojaksoa.
Jos se ei ole kohtuus niin miten se sitten voi olla oikeus????
Naru käsien vastauksia ei tarvita koska ne jo tiedetään jo eli sen minkä nuorena varastaa sen vanhana omistaa tai tummelilla asiat selviää tai ei pidä varastaa.Uskon kyllä, että vakuustakavarikossa kärvistely ei ole mitään herkkua. Oikeudenkäynti nyt sattuu olemaan pitkävetistä puuhaa, eikä se parkumalla muuksi muutu. Laki on tämä ja lain mukaisesti näitä leikkejä on leikittävä.
Winkkarin jäsenistön kannalta hyvä asia oli, että oikeudenkäynti jaettiin kahteen osaan: ensin varsinainen rikosasia ja vasta sitten korvaukset. Osaan kuvitella, millainen sirkus oikeudenkäynti olisi ollut, jos siellä olisi käsitelty yksittäisen jäsenen rahoja ja takavarikoita samassa istunnossa. Eihän se prosessi olisi loppunut koskaan.
Odottakaamme tyynin mielin miten Hanskin ja Tiinulin käy. Kyllä se mylly pyörii täysillä nyt.
Vakuustakavarikko ei mitenkään estä omaisuuden järkevää hoitoa, kuten hyvin tiedät. Vahinkoa ei ole tapahtunut. Vaikka monesti sanotaankin, että pelkästään rikolliseen touhun osallistuminen (tässä tapauksessa rahoittaminen) on laitonta, niin en missään tapauksessa usko, että niitä "sijoittajia", jotka osallistuivat winkkareiden toimintaan ja eivät ehtineet netota siitä mitään, tullaan koskaan tuomitsemaan. Eiköhän sitä katsota vähän silleesti "sormien läpi" ja oikeus tyytyy siihen, että oppirahathan on maksettava kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla ja nyt se maksun paikka sitten tuli (eli menettää rahansa). Ainakin tuollaista tulisi soveltaa niiden liittyjien kanssa, jotka lähtivät mukaan viranomaisten varoitusten jälkeen. Samoin niille sponsoreille tulisi antaa kovennettua, ketkä vielä kehtasivat varoittelujen jälkeen harrastaa värväystoimintaa.
Se, että edistää (mm. clubin tapauksessa sponsoroimalla) rikollista toimintaa ja on saanut siitä taloudellista hyötyä onkin sitten jo eri juttu.
Ja mitaan ette voi...
- s..a v..u!
"Vakuustakavarikko ei mitenkään estä omaisuuden järkevää hoitoa, kuten hyvin tiedät. Vahinkoa ei ole tapahtunut. "
Vai ei ole vahinkoa tapahtunut???
Kaikenlaisia lautapäämiehiä sitä maakin päällään kantaa. PRK!- Lautapäämies
http://www.oikeus.fi/uploads/4k0j3blbjh0mv0.pdf
Lue siitä ja huutele vasta sitten, jooko.
Vakuustakavarikko voidaan nykyisen lain mukaan perustellä pelkällä hukkaamisvaaralla. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 1 §:n mukaisen turvaamistoimen osalta on katsottu riittävän, että pelkkä väite hukkaamisvaarasta on riittävä.
Turvaamistoimi voidaan siis kohdistaa henkilöön, jota on syytä epäillä rikoksesta tai sellaiseen muuhun henkilöön, joka saatetaan lain mukaan rikoksen johdosta tuomita korvaamaan vahinko tai menettämään valtiolle rahamäärä.
- tt-tt
ai että pelottaako ulosotto no ei, koska olen siirtänyt jo aijoissa käteisvarani
ulkomaille, siellä ne on ja kohta minäkin- Reh_suomalainen
Ai että rehellinen suomalainen, no tervemenoa, älä tule tänne ovia kolkuttemaan kun kaikki on mennyt ja apua tarttis.
- vai pipsejä
heh heh,tehän ette näe pipsejä kuin märissä unissanne,hah ahah haa
- tt-t
meitä ei mitkään vitun ulosotot pelota eikä muuten vaikuta elämäämme mitenkään, katos kun on osannut aikoinaan järjestellä asiat niin, että ei joudu
myöhemminkään vaikeuksiin, varat verokeidaissa missä treidataan jatkuvasti Hannu Kailajärven automatisoitua kaupankäyntiä hyödyntäen, LOL LOL
Täytelkää te ansiotukihakemuksia täällä paska maassa, me muutamme ulkomaille, eikä muuten tulla koskaan takasin.- vai ulkomaille
heh,heh
tehän ette ulkomaita näe kuin märissä unissanne
hah , ahah, haa - Vero Parasiitti
Sinä olisit muuttanut jo pari vuotta sitten ulkomaille jos olisit pystynyt. Turha enää uhota perseaukinen luuseri. Vai on sulla varat "verokeidaissa". Mikähän sekin on?.
Täys törppö sä olet.
- tt-t
"Sinä olisit muuttanut jo pari vuotta sitten ulkomaille jos olisit pystynyt. Turha enää uhota perseaukinen luuseri. Vai on sulla varat "verokeidaissa". Mikähän sekin on?.
Täys törppö sä olet.
ei voi kun nauraa Tetä suolimuroja,heh,heh kateusko iski katos kun kaikki ei ole niin tyhmisiä kun te, elämää ulkomailla ei kuule räkänokka noin, vaan aloiteta kämppää tässä olen ostamassa ja tietty offshore-yhtiön piikkiin lällä lää ei pysty ulosotot sun muut perkleet.Hyvää kesää kumminki:)))- Illan komiikka
Oletko jo kertonut äidillesi haavesuunnitelmistasi, peräkammarin treidaaja ??
Onko kylän lehmät jo salaa nu...tu ?
Jätä nyt edes ne repaleiset kumisaappaat kotiin, kun lähdet tuntsalla kylille rehvasteleen sun "kansainvälisistä vallluuttakaupoista".
Ootte te aika sankareita, ei voi kuin nauraa.
- Wish Capitalainen
Kannattaa vilkaista mitä Hesekiel kertoo Egyptin ihnuuksista ja miksi rouva tahtoon sinne, itse en niinkään välittäisi...
Kallistakin on sinne matkustaa, pitäisiköhän pistää pystyyn Bensaraha kerjäys ?
jakeet 19-20
tässä linkki:
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1992/Hes.23.html No eipähn tullut itse aiheeseen paljonkaan asiapitoista keskustelun tynkää.
Miksi se kukertavan keltainen...... haluaa antaa päämiehilleen mielikuvan, että heitä ei voida tuomita rahankeräysrikoksesta? Miksi hän menettelee noin?
Seuraavan kerran, kun te kukertavan keltaisen .... päämiehet tapaatte kukertavan keltaisen....., niin kysykää häneltä, jotta onko hän tutustunut ns. WGI-tuomioihin ja miksi hän suorastaan valehtelee teille.
Ja mitaan ette voi...- homokyttä
miksi rallukka ei voi vastata mun kyssäriin? vai polkeeko nukkumatti tuhkaluukkuun, hahahahaaaaaaaaa heittää rojut tuhkalukkuun
- kymohotta
Mitenkäs se on, arvoisa nimimerkki "homokyttä", oletkos muuten itse saanut KOSKAAN tutustua toisen IHMISEN suvunjatkamiselimiin? Jotenkin ulosanti, viitekehys ja asuinpaikka (peräkammari) viittaisi siihen, että ainoat "alaan" liittyvät harrasteet lienevät nimimerkillä masturbaatio, zoofilia (mikä ei toisaalta ole Suomessa rikos, toisin kuin valuuttapyramidihuijaukset) ja satunnainen insesti - ja tietysti pederastia Thaikkulassa, jos rahat ovat siellä käynnin mahdollistaneet.
Voisi muuten olla freudilaisittain perin mielenkiintoista analysoida, mistä nimimerkin "homokyttä" sairaalloinen kiinnostus vanhemman naisväen sukuelimen käyttöasteeseen kumpuaa - varsinkin talousrikoksien yhteydessä...
Vai olisiko vain nimimerkin "homokyttä" asia yksinkertaisesti niin, että siitä puhe, mistä puute? Eikös siitä ole nyt jo reilut puoli vuotta, kun sulle aloitettiin se uusi hoito? Sen kokeilunhan piti jatkua tollaset 6 kk. Eikö sekään hoito tehonnut, vai mikä siinä mättää, kun näytät sekoilevan entiseen tapaan?
Ja mitaan ette voi...
- vr.lääkäri
Kyllä täytyy olla korvien välissä vikaa, kun rallukka ei käy töissä, vaan hinkkaa itseään täällä suoli24 forumilla lähes 24h, Cluso viestit hän on tallettat muistitikuille ja muutkin kirjoitukset luulet, että hän saa niistä kiksejä, mutta selvää mielenterveydellisiä ongelmia rallukka kipaseppas nyt vko:n alusta pää lääkärille niin saadaan sulle lääkkeet
- Muistatko vielä
"Cluso viestit hän on tallettat muistitikuille ja muutkin kirjoitukset"
Muistatko vielä tällä palstalla vaikuttanutta innokasta Wincapitan puolustajaa Akhmedia? Hänellä oli tapana printata Cluson viestit mappeihin ja nuuhkuttaa niitä. Outoa sakkia nuo winkkarilaiset.
- homokyttä
akka on lopullisesti seonnut, luulee mua Clusoksi, ei en ole valitettavasti Cluso, mutta ollaan häneen Columbon kanssa viikottain yhteydessä. Cluso on kertonut meille sun juttuja niin ja Cluso ei asu muuten näillä main, niin ja mitä sinä voit tietää kenenkään hoidoista, niin ja sinä olit oikein anellut Clusoa, että jättäis susta rikosilmon tekemisen väliin.
- Cluso_fani
no selvishän se Cluson hiljaisuus, nyt yrität uudella nimimerkillä sisään, muista homo-Cluso ottaa nyt ne lääkkeesi, alkaa touhusi vaikuttaa samalta kuin viime talvena.
- häääää
ada rukoilee polvillaan Clusoa, no sitä se pelko teettää
pelottaako, pelottaako, pelottaako, soitatko homokytille????- Kuva tallessa
Avasin tossa Cluson yhden viestin ruudulle ja otin pyyhekumin.
hankasin viestiä ja alta paljastus Adan kasvot !
Siis kyseessä sama henkilö ? - Tyhmä olet
Kuva tallessa kirjoitti:
Avasin tossa Cluson yhden viestin ruudulle ja otin pyyhekumin.
hankasin viestiä ja alta paljastus Adan kasvot !
Siis kyseessä sama henkilö ?Hohhoijaa noita kansainvälisiä valuuttakauppiaita. Hinkata nyt pyyhkärillä monitoria. Kuka daiju tuollaiseen ryhtyy?
- vrt.lääkäri
Tiesittekö tätä kun raili suominen oli tehnyt kytille rikosilmoituksen Clusosta, niin
kytät ei löytäneet Clusoa ollenkaan, koska hällä on turvakielto. Ristollahan on kanssa turvakielto, eli sellainen pitää meidänkin hankkia, siis tämä kaikki varalta.Ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin taas ja ties monennenko kerran sanon, että en ole clusosta rikosilmoitusta tehnyt. Tein tutkintapyynnön ihan siksi, että se "meno" alkoi haittaamaan ulkopuolisia, ei niinkään minua. Enkä tehnyt sitä tällä forumilla olleiden asiattomuuksien vuoksi, vaan ihan muista syistä. Toki mainitsin näistä, joten meni samaan syssyyn, mutta tämän forumin kirjoittelut eivät olleet se pääsyy.
Kyllähän cluso löytyi, vai miten kuvittelet poliisin olleen yhteydessä häneen. Clusoltahan paloi käpy ihan totaalisesti, kun poliisi otti yhteyttä. Sen voin sanoa, että poliisilla oli mm. cluson puhelinnumero tiedossa.
Eli ei kannata puhua paskaa, ettäkö turvakielto estäisi poliisia saamasta tietoja epäillystä.
Ja mitaan ette voi...- tottuus
RailiSuominen kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin taas ja ties monennenko kerran sanon, että en ole clusosta rikosilmoitusta tehnyt. Tein tutkintapyynnön ihan siksi, että se "meno" alkoi haittaamaan ulkopuolisia, ei niinkään minua. Enkä tehnyt sitä tällä forumilla olleiden asiattomuuksien vuoksi, vaan ihan muista syistä. Toki mainitsin näistä, joten meni samaan syssyyn, mutta tämän forumin kirjoittelut eivät olleet se pääsyy.
Kyllähän cluso löytyi, vai miten kuvittelet poliisin olleen yhteydessä häneen. Clusoltahan paloi käpy ihan totaalisesti, kun poliisi otti yhteyttä. Sen voin sanoa, että poliisilla oli mm. cluson puhelinnumero tiedossa.
Eli ei kannata puhua paskaa, ettäkö turvakielto estäisi poliisia saamasta tietoja epäillystä.
Ja mitaan ette voi...Ihan kun joku sua uskoisi. Ei usko eikä kukaan välitä edes sinä itse. Eikä muuten ole kuin pieni hetki aikaa kun suolimurot suominen etu nenässä väitti että rikosilmotus ja tutkintapyyntö ovat sama asia.
Sä olet ihan pikku mammri vaikka muille sallit ties ja mitä. - homokyttä
RailiSuominen kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin taas ja ties monennenko kerran sanon, että en ole clusosta rikosilmoitusta tehnyt. Tein tutkintapyynnön ihan siksi, että se "meno" alkoi haittaamaan ulkopuolisia, ei niinkään minua. Enkä tehnyt sitä tällä forumilla olleiden asiattomuuksien vuoksi, vaan ihan muista syistä. Toki mainitsin näistä, joten meni samaan syssyyn, mutta tämän forumin kirjoittelut eivät olleet se pääsyy.
Kyllähän cluso löytyi, vai miten kuvittelet poliisin olleen yhteydessä häneen. Clusoltahan paloi käpy ihan totaalisesti, kun poliisi otti yhteyttä. Sen voin sanoa, että poliisilla oli mm. cluson puhelinnumero tiedossa.
Eli ei kannata puhua paskaa, ettäkö turvakielto estäisi poliisia saamasta tietoja epäillystä.
Ja mitaan ette voi...Akkahan suorastaan käy kuumana, Cluson puhelinnumeron kuules tietää kuka, vaan, koska se ei ole salainen tässäpä se Suhon%n A&tti
Calle L##is Mo##les
296## Espanja,29, Marbella
Katotaanpa joko akka hoksaa, sen, että piru vie Clusohan asuu ulkomailla:)
Voi kuule on asunut jo pitkän aikaa, noin puolisen vuotta. - 15+15
homokyttä kirjoitti:
Akkahan suorastaan käy kuumana, Cluson puhelinnumeron kuules tietää kuka, vaan, koska se ei ole salainen tässäpä se Suhon%n A&tti
Calle L##is Mo##les
296## Espanja,29, Marbella
Katotaanpa joko akka hoksaa, sen, että piru vie Clusohan asuu ulkomailla:)
Voi kuule on asunut jo pitkän aikaa, noin puolisen vuotta.Menehän nyt homokyttä töihin sinne DAX-indexin pariin, pörssi aukeaa kohta.
- Jäi kiinni
homokyttä kirjoitti:
Akkahan suorastaan käy kuumana, Cluson puhelinnumeron kuules tietää kuka, vaan, koska se ei ole salainen tässäpä se Suhon%n A&tti
Calle L##is Mo##les
296## Espanja,29, Marbella
Katotaanpa joko akka hoksaa, sen, että piru vie Clusohan asuu ulkomailla:)
Voi kuule on asunut jo pitkän aikaa, noin puolisen vuotta.Cluso jäi huvittavasti kiinni MuroBBS:llä, kun hän väitti olevansa Espanjassa. Palstan ylläpitäjä kuitenkin näki IP-tiedoista, että ihan Suomesta käsin Cluso oli Espanja-viestinsä lähettänyt. Oli hiljaista poikaa se Cluso Espanjan osalta sen jälkeen :-P
Jäi kiinni kirjoitti:
Cluso jäi huvittavasti kiinni MuroBBS:llä, kun hän väitti olevansa Espanjassa. Palstan ylläpitäjä kuitenkin näki IP-tiedoista, että ihan Suomesta käsin Cluso oli Espanja-viestinsä lähettänyt. Oli hiljaista poikaa se Cluso Espanjan osalta sen jälkeen :-P
Vähän sama aikoinaan. Cluso oli mielikuvitusmatkallaan milloin missäkin päin maapalloa ja lähetti mulle niiltä "matkoiltaan" sähkäreitä. Hän kertoi, että käyttää nettikahviloita, mutta voihan perskules, kun se IP pysyi kuitenkin aina samana. Varmaankin se mielikuvitusmatkailu avartaa.
No tottahan muhun iski pieni piru, kun hokasin asian.
Ja mitaan ette voi...tottuus kirjoitti:
Ihan kun joku sua uskoisi. Ei usko eikä kukaan välitä edes sinä itse. Eikä muuten ole kuin pieni hetki aikaa kun suolimurot suominen etu nenässä väitti että rikosilmotus ja tutkintapyyntö ovat sama asia.
Sä olet ihan pikku mammri vaikka muille sallit ties ja mitä.No tässähän cluso kertoo poliisin olleen häneen yhteydessä tammikuun lopussa 2011:
"""""
Vastauksia: 3
Lukukertoja: 100
TEKSTIKOKO: font-sizefont-sizefont-size
Viestien esitystapa:
Aaamulla olin vielä nukkumässä joten juttu meni vastaajalle.No poliisi ei muka tiedä missä asun.
ja mun pitäs matkustaa Lahteen kuultavaksi millä köyhä mies matkustaa?Tai menishän siinä kaksi kärpästa samalla ISKULLA!Hei JUHO LAHDEN POLIISISTA TEIHIN ON YRITTÄNYT OTTAA PSYKOLOGI YHTEYTTÄ MALMILTA
* VASTAA
* Kerro kaverille:
* Ilmoita asiattomasta viestistä
""""""""""
Eli ei se turvakielto estä poliisia, mikäli poliisi haluaa kuulla epäiltyä.
Ja mitaan ette voi...- Homokyttä
RailiSuominen kirjoitti:
No tässähän cluso kertoo poliisin olleen häneen yhteydessä tammikuun lopussa 2011:
"""""
Vastauksia: 3
Lukukertoja: 100
TEKSTIKOKO: font-sizefont-sizefont-size
Viestien esitystapa:
Aaamulla olin vielä nukkumässä joten juttu meni vastaajalle.No poliisi ei muka tiedä missä asun.
ja mun pitäs matkustaa Lahteen kuultavaksi millä köyhä mies matkustaa?Tai menishän siinä kaksi kärpästa samalla ISKULLA!Hei JUHO LAHDEN POLIISISTA TEIHIN ON YRITTÄNYT OTTAA PSYKOLOGI YHTEYTTÄ MALMILTA
* VASTAA
* Kerro kaverille:
* Ilmoita asiattomasta viestistä
""""""""""
Eli ei se turvakielto estä poliisia, mikäli poliisi haluaa kuulla epäiltyä.
Ja mitaan ette voi..."Eli ei se turvakielto estä poliisia, mikäli poliisi haluaa kuulla epäiltyä."
Ainakin mun tapauksessa kytät ei pääse nuuskimaan missä olen, koska mullakin on turvakielto ja sitten väestörekisterikeskuksessa on vain poste restante osoite. Eli, vaikka jos kytät pääsiski jollain sutkikonstilla turvakiellosta läpi niin siellä ei lue kun poste restante. - DAX_asiantuntija?
Homokyttä kirjoitti:
"Eli ei se turvakielto estä poliisia, mikäli poliisi haluaa kuulla epäiltyä."
Ainakin mun tapauksessa kytät ei pääse nuuskimaan missä olen, koska mullakin on turvakielto ja sitten väestörekisterikeskuksessa on vain poste restante osoite. Eli, vaikka jos kytät pääsiski jollain sutkikonstilla turvakiellosta läpi niin siellä ei lue kun poste restante.taitaapa homokyttä luulla liikaa omasta suojastaan. Suthan löytää työnantajalta, kun teet kauppaa DAX-indeksin perusteella!!!
- vrt.lääkäri
On kyseessä raili suominen siinä kuvassa siis pitäskö laittaa ihan nettiin toi kuva? Cluso oli saanut ton kuvan kuulemma krp:ltä KP:ltä vink,vink
- Aika taas
Ada, alkaakohan olla aika mennä uudestaan poliisin puheille? Clusolta alkaa nup Lahden opetukset unohtua.
- tt-t
juu eikä vaan märiseen kytille, jotka muuten nauraa raili suomiselle muista raili jutun varmaan=))
- Al Capinaut
Ei voi olla totta, ei. Rva. Suominen löi minun ennätykseni, ja millä varmuudella: 18 westernakkia lautaan. Minun aiempi, lähes lyömättömänä pidetty ennätys 8 westernakkia murtui kuin hassepähkinä Tuksun hampaissa.
Mutta tästä noustaan, tästäkin kuopasta kammetaan huipulle vaikka se vaatisi epäinhimillisiä ponnistuksia ja maksaisi viimeiset pipsit.Pitäisköhän meidän kohta alkaa etsimään jotain muita keskustelukanavia, kun tuo Suomi24:n ylläpito ei kykene hallitsemaan keskusteluja?
Ja mitaan ette voi...- Al Capinaut
RailiSuominen kirjoitti:
Pitäisköhän meidän kohta alkaa etsimään jotain muita keskustelukanavia, kun tuo Suomi24:n ylläpito ei kykene hallitsemaan keskusteluja?
Ja mitaan ette voi...Sanoisin Ada-kulta, että rakas vaimoni ei pitäisi siitä, jos aktiivisesti alkaisin etsiskelemään muita keskustelukanavia rouvaihmisten kanssa. Ne ovat nämä vaimoihmiset epäilevää sorttia, vaikka minä en tietystikään koskaan ole antanut pienintäkään aihetta moiseen epäluuloon.
Nämä mielenterveysongelmaiset eivät sinänsä minua häiritse. Potkaisen kikkareen syrjään, jos selainen alkaa jaloissa pörräämään.
Uralin muuten on löytänyt kauan kadoksissa olleen työtarmonsa jälleen. Olen ilolla pannut merkille, että ketjuja on kirjopesty pahimmista roiskeista. Taitaa vaan olla liian iso arbeeti paimentaa kaikkia tämän palstan hulluja. - wester nylenning
RailiSuominen kirjoitti:
Pitäisköhän meidän kohta alkaa etsimään jotain muita keskustelukanavia, kun tuo Suomi24:n ylläpito ei kykene hallitsemaan keskusteluja?
Ja mitaan ette voi...ylläpito ei kykene hallitsemaan keskusteluja?
ethän sinäkään hallitse itseäsi saatika keskustelujasi
- homokyttä
Aha rva Suominen on jo hyvissä ajoin heti aamusta jo päivähoidossa. Tämä kyllä viittaa mielenterveydellisiin ongelmiin mm nettiriippuvuus se on kaiketi rinnastettavissa alkoholismiin
Cluso oli muuten näyttänyt sun kirjoituksia psyk. lääkärille se oli sanonut ne nähtyään, että on hyvin häriintyneen henkilön kirjoituksiaAi tälle vai:
""""""""""Google-mainokset
Asutko Lahdessa?
Etsimme paneelijäseniä Lahdesta Mielipiteesi kuullaan ja palkitaan!
finland.yougov.com
1
JUHO SOITA TÄNNE Cluso627.26.1.2011 13:21
0931058338 MALMIN PSYKIATRINEN AVOHOITO LÄÄKÄRINI NIMI FRANSSILA KYSYIN JO HÄNELTÄ
ETTÄ OON AINA TYKÄNNYT JOELASTA
* VASTAA
* Kerro kaverille:
* Ilmoita asiattomasta viestistä
"""""""
Ja mitaan ette voi...- homokyttä
RailiSuominen kirjoitti:
Ai tälle vai:
""""""""""Google-mainokset
Asutko Lahdessa?
Etsimme paneelijäseniä Lahdesta Mielipiteesi kuullaan ja palkitaan!
finland.yougov.com
1
JUHO SOITA TÄNNE Cluso627.26.1.2011 13:21
0931058338 MALMIN PSYKIATRINEN AVOHOITO LÄÄKÄRINI NIMI FRANSSILA KYSYIN JO HÄNELTÄ
ETTÄ OON AINA TYKÄNNYT JOELASTA
* VASTAA
* Kerro kaverille:
* Ilmoita asiattomasta viestistä
"""""""
Ja mitaan ette voi...jep just toi lääkäri se oli niin sanonut niin juuri susta
homokyttä kirjoitti:
jep just toi lääkäri se oli niin sanonut niin juuri susta
Aiotko tuosta lääkäristä tehdä valituksen tulevaisuudessa? Ainakin entisistä sun hoitoon osallistuneista olet valittanut milloin minnekin.
Ja mitaan ette voi...- homokyttä
RailiSuominen kirjoitti:
Aiotko tuosta lääkäristä tehdä valituksen tulevaisuudessa? Ainakin entisistä sun hoitoon osallistuneista olet valittanut milloin minnekin.
Ja mitaan ette voi...Että mitä? et sä kyllä käy täysillä, hakeuduppa nyt hoitoon, ihminen jolla ei ole virtuaali kavereita
homokyttä kirjoitti:
Että mitä? et sä kyllä käy täysillä, hakeuduppa nyt hoitoon, ihminen jolla ei ole virtuaali kavereita
Ei mulla olekaan virtuaalikavereita, vaan ihan oikeita luuta, nahkaa ja lihaa olevia kavereita.
Et voi olla tosissasi, että koppaat mun kirjoituksia netistä ja viet niitä näytille erikoispsykiatrillesi ja hän antaa musta lausunnon sun antaman materiaalin perusteella. Varmaankin mielenkiintoisia keskusteluja olette käyneet. Psykiatri kuuntelee ja sä esität sille kaikkea Adasta, viranomaisrikollisuudesta, FBI:stä, CIA:sta, SUPO:sta ja Obamasta. No toivottavasti hän ymmärtää ja lähdet vastaanotolta vapautuneena ja mieli kirkkaana.
Esittäisin kuitenkin viehkeän pyynnön sulle. Jos käytätte hoidossasi mun kirjoituksia, niin jätä se "leikkaa ja liimaa" -toiminto pois. Mä vaan sillä, että se rehellisyys ja avoimuus on sun hoidon onnistumisen kannalta tärkeää.
Ihan oikeesti en uskonut, että olen noin tärkeä ihminen sinulle, että ihan psykiatrin kanssa keskustelette musta.
Ja mitaan ette voi...- homokyttä
RailiSuominen kirjoitti:
Ei mulla olekaan virtuaalikavereita, vaan ihan oikeita luuta, nahkaa ja lihaa olevia kavereita.
Et voi olla tosissasi, että koppaat mun kirjoituksia netistä ja viet niitä näytille erikoispsykiatrillesi ja hän antaa musta lausunnon sun antaman materiaalin perusteella. Varmaankin mielenkiintoisia keskusteluja olette käyneet. Psykiatri kuuntelee ja sä esität sille kaikkea Adasta, viranomaisrikollisuudesta, FBI:stä, CIA:sta, SUPO:sta ja Obamasta. No toivottavasti hän ymmärtää ja lähdet vastaanotolta vapautuneena ja mieli kirkkaana.
Esittäisin kuitenkin viehkeän pyynnön sulle. Jos käytätte hoidossasi mun kirjoituksia, niin jätä se "leikkaa ja liimaa" -toiminto pois. Mä vaan sillä, että se rehellisyys ja avoimuus on sun hoidon onnistumisen kannalta tärkeää.
Ihan oikeesti en uskonut, että olen noin tärkeä ihminen sinulle, että ihan psykiatrin kanssa keskustelette musta.
Ja mitaan ette voi...Sähän se Closoa pidät tärkiänä kun oot hänen kaikista viesteistään sairraanoloisesti talettanut moniin eri paikkoihin, CD-levyille, muistitikuille voie
hele,vetti on sairasta, no niin pitää tästä forumista siirtyä treidaamaan homokyttä kirjoitti:
Sähän se Closoa pidät tärkiänä kun oot hänen kaikista viesteistään sairraanoloisesti talettanut moniin eri paikkoihin, CD-levyille, muistitikuille voie
hele,vetti on sairasta, no niin pitää tästä forumista siirtyä treidaamaanÄläpä nyt kuvittele liikoja itsestäsi. Et ainakaan vahingossakaan edes kuvittele, että olet ainoa kenen viestejä tallennan. Olen säilyttänyt sellaisia viestejä, joilla saattaa olla joskus jotain merkitystä. Sun viestejä otan talteen siksi, että voin niillä aina välillä oikoa sun valehtelujasi.
Ja ihan oikeesti jätä ne haaveet Adasta. Sulle on varmaankin tehty selväksi, että sulla ei ole lupaa lähetää mulle sähkäreitä ilman tohtorisedän lupaa. Noudattaisit niitä sulle saneltuja sääntöjä, ettei tartte alkaa taas koko rumbaa alusta. Mua ei tippaakaan kiinnosta sun sairauden kuvat. Saat olla niin sairas, kun vaan haluat, mutta älä kuvittele, että olen sun lääkäris. Joopa joo, varmaankin tuli mulle vahingossa lääkärillesi lähettämä viesti.
Edes sääliä en jaksa tollasta paskakasaa kohtaan tuntea. Joten ihan oikeesti mieti nyt.
Ja mitaan ette voi...homokyttä kirjoitti:
Sähän se Closoa pidät tärkiänä kun oot hänen kaikista viesteistään sairraanoloisesti talettanut moniin eri paikkoihin, CD-levyille, muistitikuille voie
hele,vetti on sairasta, no niin pitää tästä forumista siirtyä treidaamaanTaisit kuitenkin pysyä forumilla ja alkaa treidaamisen asemesta spämmäämään. Tota se Antti teettää, kun hermo ei pidä.
Ja mitaan ette voi...
- homokyttä
raili vähä mulla hymyilyttää"Pitäisköhän meidän kohta alkaa etsimään jotain muita keskustelukanavia, kun tuo Suomi24:n ylläpito ei kykene hallitsemaan keskusteluja?" Siis luletko, että täällä olis sun ystäviä, Ha, ha
Lainattu Pitkäsen kyhäelmästä:
""""""""""Rahankeräysrikoksesta voidaan rangaista vain se, joka järjestää sen luvattomassa muodossa. Keräykseen osallistuneita ei voida Suomen lain mukaan rangaista tästä rikoksesta. Silti lähes kaikki vakuustakavarikot ovat perustuneet myös jäsenen tekemäksi väitettyyn rahankeräysrikokseeen. Rahankeräysrikoksen vuoksi tutkinnanjohdon on ollut mahdollisuus pitää yllä pyramidiväitteitä. Pyramidi ei liity petosrikokseen.""""
No jokona Pitkäsen päämiehet olette pyytäneet Pitkäsen setältä kommenttia, jotta miksi hän noin hurlum-hei-kirjoituksessaan väittää? Siis suorastaan puhuu taas kerran höpöjä.
Ja mitaan ette voi...- Väittäisin että
kanttura joka on sammaltunut, ja elää kotona sossun ja miehensä tuella (satunnaisesti lehtiä jakaen), ei ehkä ymmärrä oikeustieteellisistä asioista ihan yhtä paljoa kuin oikeusoppineet.
Mutta hyvähän se on täällä leukojaan louskuttaa.- MaksaVelkas
Kuinka paljon siitä ymmärtää capinautti joka elää sossun ja kelan varoilla, sekä pakoilee ulosottomiestä?
- 95e
--ei ehkä ymmärrä oikeustieteellisistä asioista ihan yhtä paljoa kuin oikeusoppineet.--
pätkä vaikuttaa kyllä ihan huru-ukolta, laukoo suustaan ihan mitä sattuu.
vieläkö keräätte pätkälle bensarahaa ? - Vaikea sanoa,
MaksaVelkas kirjoitti:
Kuinka paljon siitä ymmärtää capinautti joka elää sossun ja kelan varoilla, sekä pakoilee ulosottomiestä?
kun en elä sossun enka kelan rahoilla, eikä ulosottomiestäkään tarvitse pakoilla. En silti väitä itsekään ymmärtäväni asiasta yhtä paljon kuin oikeusoppineet, mutta en tosin olekaan täällä todistamassa asioista suureen ääneen päinvastaista.
Jonkun verran tässä on kuitenkin ollut asioista pakko ymmärtää, ottaen huomioon elinolosuhteeni, jotka ovat kovinkin kaukana tuosta kuvailemastasi skenaariosta. Isossa asunnossa on edelleen mukava oleskella, kaikkien muiden hyödykkeiden kuuluessa asiaan. Se vaimokekin löytyy edelleen kotoa, mistä monet suolinkaiset ovat kyselleet huolestuneella äänellä. Mitään ei ole ulosotossa eikä takavarikossa, eikä koskaan ole poliisi perään kysellyt.
Eli, uskoisin ymmärtäväni kuitenkin lopulta tuostakin asiasta enemmän kuin tuo kyseinen sossun ja miehensä varoilla elävä satunnaisesti lehtien jakelukeikkoja heittelevä kanttura.
Ketjusta on poistettu 69 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222401- 612327
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062270- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381522- 321480
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371422- 281190
- 951171
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201156