Viime aikojen monien teollisuuspiirien edustajien vakavat puheenvuorot Suomen taloudesta, ja mihin seikkoihin hallituksen pitäisi tilanteen korjaamiseksi kiinnittää huomiota, antavat keskustalaisministereille tukevaa selkänojaa heidän kamppailussaan SDP:n sosialisointi ja veronkorotuspyrkimyksiä vastaan.
Keskustan asema hallituksessa ei ole helppo. Se varmaankin ymmärtää oikein ja pitää vaatimuksia porvarillisemman talouspolitiikan noudattamisesta, ei arvosteluna, vaan nimenomaan tukena itselleen.
Keskusta hoitaa miehuullisesti omaa vahtivuoroaan etulinjassa Kokoomuksen vetäydyttyä pahoja miestappioita kärsineenä kotirintamalle lepäämään. Yhteistyö väkivahvan sossurintaman kanssa aiheutti Kokoomukselle vakavan sisäisen häiriötilan ja söi puoluetta pahasti. Toivottavasti se saa pian joukkonsa iskuun ja voi toden teolla liittyä Keskustan rinnalle taisteluun kotimaamme pelastamiseksi tuholta. -Aikaa ei ole enää hukattavissa oikeistopuolueiden keskinäiseen nahisteluun.
Keskustan asema hallituksessa ei ole helppo. Se varmaankin ymmärtää oikein ja pitää vaatimuksia porvarillisemman talouspolitiikan noudattamisesta, ei arvosteluna, vaan nimenomaan tukena itselleen.
Keskusta hoitaa miehuullisesti omaa vahtivuoroaan etulinjassa Kokoomuksen vetäydyttyä pahoja miestappioita kärsineenä kotirintamalle lepäämään. Yhteistyö väkivahvan sossurintaman kanssa aiheutti Kokoomukselle vakavan sisäisen häiriötilan ja söi puoluetta pahasti. Toivottavasti se saa pian joukkonsa iskuun ja voi toden teolla liittyä Keskustan rinnalle taisteluun kotimaamme pelastamiseksi tuholta. -Aikaa ei ole enää hukattavissa oikeistopuolueiden keskinäiseen nahisteluun.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Keskustan oikeistolaisuus on kuin Ahon presidenttiehdokkuus vaalikampanjan kahden viime viikon ajalla.
Kyllä se sieltä tulee ajallaan
Kokoomus-Vihreät-Keskusta
porvarihallitus
Mielestäni niin Kokoomuksessa kuin Keskustassakin nykyään ajatellaan Vihreiden olevan Vasemmistoliiton väärällä puolella.
...
Keskusta vastustaa veronalennuksia. Keskusta kannattaa suomalaisista puolueista vahvimmin tulonsiirtoja ja lisäsatsauksia palveluihin. Kannattaa vertailla Vasemmistoliiton ja Keskustan poliittisia tavoitteita. Yhtäläisyyksiä löytyy enemmän kuin eroavaisuuksia. Keskustan retoriikkakin on kuin parhaimpaan taistolaisaikaan: "Keskustan tuella valoisaan tulevaisuuteen".
Keskusta ei koskaan ole ollut mikään oikeistolainen tai porvarillinen vaihtoehto. Luontevin keskustajohtoinen hallitus syntyisi yhdessä Vasemmistoliiton (ent. SKDL) kanssa. Näillä kahdella on pitkät perinteet politiikan teosta yhdessä. Vuosien 1956 - 1981 välillä tämä yhteistyö oikein kukoisti.
Keskusta on tänäpäivänä Suomen edistyksellisin puolue. Perästä kuuluu sanoi torventekijä.
Keskusta on turvallinen ja paras puolue.
Keskusta ei tosiaan ole koskaan ollut oikeistopuolue. Keskusta jättää sen kunnian Kokoomukselle. Mutta yrittäjien puolue Keskusta on aina ollut. Sen juuret juontavat suomalaiseen talonpoikaan, joka on yrittäjyyden perikuva. Sama asenne on levinnyt talonpoikien jälkeläisten mukana pienyrittäjien keskuuteen muillakin aloilla.
Keskustajohtoinen hallitus tekee veronalennukia, äskettäin juuri yritysverotuksessa. Kommunistien kanssa kepulla ei ole mitään yhteistä. Jos joskus takavuosikymmeninä, jolloin Suomi kuului N-liiton etupiiriin Lännen ja Idän sopimuksen mukaan, pidimme kommunistien mukana oloa hallituksessa viisaana. Sen tarkoituksena oli antaa kommunisteille vastuuta, jolloin he kummasti rauhottuivat. Toinen tarkoitus oli osoittaa valvojallemme, venäläiselle, että me annamme myös kommunisteille demokraattiset oikeudet.
Suosittelen Paasikiven muistelmien lukemista.
Teollisuusjohtajien ja muiden keskeisten talousmiesten äänekkäät protestit ovat hillinneet SDP:tä ja vahvistaneet Keskustan asemaa hallituksessa. On onnistuttu jopa muuttamaan SDP:n väkisin nuijimia veropäätöksiä vähemmän sosialistiseen ja enemmän taloutta tukevaan-elvyttävään suuntaan.
Myös Kokoomus on tukenut Keskustaa äänekkäällä oppositiopolitiikallaan. Vaikka hallituksen talouspolitiikan arvostelijat samalla leimaavat myös Keskustaa, kyllä se sen kestää - lopputulos on tärkein.
Keskustan pyrkimyksille on sitä parempi, mitä äänekkäämmin hallituksen talouspolitiikkaa arvostellaan. -Sitä voimakkaampi on Keskustan asema hallituksessa.
Ennen maataloissa oli sanonta.
Meillä tehdään kaikki itte, paitsi hevoset.
...
...
Työttömyyden vähentämiseen auttaa vain työn reformi. Keskustassa tämä nähtiin ensimmäisenä. Keskustan, tämän päivän perspektiivistä katsottuna suorastaan profeetallinen Työreformi tyrmättiin täysin SAK/SDP:n taholta. Se on lähihistorian ylivoimaisesti suurin poliittinen moka.
Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tukea Keskustaa lisäämällä painetta kovalla huudolla ja suurilla OTSIKOILLA työn reformin toteuttamiseksi. Se tarkoittaa mm. tuloveron alentamista yleiseurooppalaiselle tasolle ja monenlaista yrittämisen esteenä olevan byrokratian purkamista. Esimerkkiä voimme ottaa soveltuvin osin maasta, jossa sitä ei ole tullut koskaan rakennetuksikaan - Virosta.
Koska vielä ei ole voitu ryhtyä tositoimiin demarien jarruttaessa viimeisen asti, työttömyys ei voi vähetä.