On se hirveetä

kolmannessa polvessa

Porvarit jakoivat kahdeksan edellistä vuotta valtion rahoja rikkaille Nyt, kun valtion kassa on tyhjä he antavat muutamia roposia vähempiosaisille, niin puheenjohtaja Arhinmäki julkisesti kehuu kuinka sosiaalinen kokoomus ja katainen ovat!!!! Onko Vasemmistoliiton nykyiselläkin puheenjohtajalla kokoomustausta. Minä suosittelisin, että Vasemmisatoliiton puheenjohtajaksi valitaan sellaisia henkilöitä joiden esi-isät ovat puolustaneet heikompiosaisia ase kädessä v. 1918.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katse vasempaan äin!

      Neljällätoista kansanedustajalla ei tämän suurempia ihmeitä aikaan voi saada. Vasemmistoliitto sai hallitusohjelmaan paljon hyviä asioita yhdessä SDP:n ja vihreiden kanssa. Kataisella ei ollut varaa olla jästi, vaan hän joutui taipumaan aikalailla vasemmistolaisempaan eli oikeudenmukaisempaan hallitusohjelmaan kuin mitä viime hallituskaudella oli.

    • Missäs niitä rahoja on jaettu? Olisit kertonut aikanaan niin olisinhan minäkin käynyt hakemassa.

      Onhan Katainen ollut varsin sosiaalinen koko ajan, muuta on ihan turhaa edes väittää.

      Eiköhän 1918 ole jo aika haudata, useimmat tekivät sen jo 1939 ryssän alkaessa meitä painostaa pyssyt kädessä. Toisaalta te änkyrävasemmistolaisethan senkin kapinan aloitte eli ei kannata siitä paljoa heitellä kun on oma moka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      170
      12945
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4810
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1969
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      112
      1715
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe