niin eli mä ja mun 14v poikakamu ollaan ikäisiksimme aika kypsän näkösii sukulaisekki aina sanoo et kävisin 16vuotiaasta:)mut kuitenni olen ny 4kk raskaana elim minusta tulee äiti ja päätin senm ihan itse:) perhe on vähän shokis mut kyll ne auttaa ku tarvetta on:) mun pitäis alottaa syksyl yläaste mut pitää kattoo miten tän mahan kans sinne kehtaa mennä:/ niin eli onko täällä muita alle 15v äityleitä tai tulevia semmosia joilta sais vinkkejä tähän teiniäitiysjuttuun:)
olen 13-vuotias ja raskaana..vertaistukea kaipaisin:)
163
13381
Vastaukset
- EiIhanNiinNuori
En tahdo olla ilkeä, mutta itsekin kuvittelin 13-vuotiaana olevani järkevä nuori, ja lähes aikuisen tasoa. Kuvittelin jopa, että minua luullaan yli 18 vuotiaaksi. Jälkeenpäin ajatellen en niin vanha sitten ollutkaan. Tällä hetkellä olen 18-vuotias ja minulla on 4kk poika.
Toivoisin, että ottaisitte kuitenkin nyt poikaystävänne kanssa itseänne niskasta kiinni ja opiskelisitte kaiken mahdollisen vauvoista ja kasvatuksesta yms. Ja että ITSE HOIDATTE LAPSENNE loppuun asti, vaikka olette todella nuoria.. Apu kannattaa ottaa vastaan, mutta loppujenlopuksi TE olette vastuussa pienen ihmisen elämästä, eikä kukaan halua, että pilaatte sen. Miettikää asiat rauhassa, älkääkä tehkö hätilöityjä päätöksiä. Ja toivoisin, että hoitaisitte koulunne kunnialla loppuun, ja menisitte jatko-opiskelemaan ja hoitaisitte itsenne kunnon töihin, jotta teillä olisi varaa tarjota pienellenne mahdollisimman hyvä elämä, eikä vain elää vanhempienne siivellä. Lisäksi kannattaa varautua siihen, että ette enää näe kavereitanne niin usein kuin ennen, ettekä pääse paljoa ulkoilemaan.
jaksamista!
ps. Vauvat itkee. - ........
Vastuutonta touhua hankkia lapsia alle 20v. Kyllä säälin sua ellei aloitus ole provo!
- EkaLapsiAlle20w
Ja mitä vastuutonta siinä on jos hankkii lapsen alle 20v ?
Sen kyllä ymmärrän,että jos peruskoulukin vielä kesken niin ei välttämättä ole kyllä järkeä silloin alkaa vauvaa hommaamaan.. Ensinnäkin peruskoulu olisi ihan järkevä käydä ajallaan ja loppuun saakka, ja onhan silloin iältäänkin melko nuori.. Varsinkin aloittajan tapauksessa.
Mutta muuten lapsen voi mielestäni hankkia ihan hyvin alle kakskymppisenä, jos vaan on valmis ja elämäntilanne sen mukainen. Ei siinä ole mitään vastuutonta kun vaan tietää mihin on ryhtymässä.. - mikä vittu sull on?
herrantestas.13.v on niiin vitun nuori.säälittää.
- Niin tai näin
Jos ei ole zoukki niin onnea ja voimia lapsen kanssa.Olet vielä kovin nuori ja tarvitset paljon apua ja tukea vanhemmilta.Muista,että jos tuntuu liian vaikealta kasvattaa lasta niin voi (ehkä kannattaakin) antaa lapsi ihmisille jotka eivät esim. ikinä voi saada lasta.Ja monia muitakin mahdollisuuksia:) Ja tuo ulkonäkö juttu on ehkä yleinen kohteliaisuus eikä välttämättä oikeasti tarkoita sitä. Ja vaikka näyttäisittekin "vanhemmilta" se ei liity lapsen kasvatukseen mitenkään.Joka tapauksessa jokainen lapsi on arvokas ja niistä täytyy pitää huolta ja rakastaa.Onnea:)
- Saralie
Kiitti neuvoista ja teille jokka mua haukuitte nii en tiiä oletteko olleet kui lapsellisia 13vuotiaina mut mä oon aina ollu ikäistäni kypsempi mut on kasvatettu hyvin ja mul on hyvät tavat:) ja yhä kaipaisin niitä neuvoja myös oikeesti nuorilta odottajilta:)?
- ...
Vanhemmuuteen osaa antaa vinkkejä minkä ikäiset tahansa, joten kysy vain rohkeasti. Vanhemmuus on mitä on, varmasti muut vanhemmat osaavat antaa siihen vinkkejä.
Jos asetat kysymyksesi, että olet 13-vuotias ja haluat vinkkejä teinivanhemmuusjuttuun, niin varmasti ainut mitä voit odottaa vastaukseksi on, että hanki abortti.
Mikä asia sinua siis vaivaa vanhemmuudessa?
Tuohon edelliseen täytyy sen verran sanoa, että juuri se että toimit kuten sinut on kasvatettu, kertoo siitä, että et ole vielä aikuinen. Aikuiset ajattelvat ihan omina aivoinsa asioita, eikä toimi niin kuin heidät on kasvatettu toimimaan...
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja saat varmasti vastuksia kysymyksiisi mitkä askarruttavat sinua vanhemmuudessa, jos esität kysymyksiä.
Jos kysymyksesi ovat esimerkiksi:
Miten alle 15-vuotiaana pärjää lapsen kanssa? -Varmaan ihan hyvin, ehkä ei ollenkaan ja lapsi siirtyy toisten huolletavaksi...
Miten koulunkäynti järjestyy? -Pidät välivuoden jos aiot itse kasvattaa lapsesi. Jos lapsi menee toisten huoltoon, niin sinulle ei tule kuin kolmen kuukauden loma koulusta, jossa on kyllä melkoinen kiinniottaminen.
Miten asumisesi järjestyy jos et jostain syystä haluakaan asua lapsen kanssa vanhempiesi luona? - Muutat ensikotiin, jossa elät tuettua perhe-elämää lapsesi kanssa. Poikaystäväsi kanssa yhteisasumisesta sinun on turha haaveilla, ellei poikaystäväsi vanhemmat ole erittäin suvaitsevaisia, hänhän on omalta kohdaltaan myös 18-vuotiaaksi asti vanhempiensa huollettava.
Voidaanko lapsi viedä sinulta vastoin tahtoasi, vain ikäsi takia? -Lasta ei sinulta viedä pois, ellei vanhemmuutesi vaaranna lapsesi kehitystä ja turvallisuutta, ikäsi ei siihen vaikuta. - että silleen
... kirjoitti:
Vanhemmuuteen osaa antaa vinkkejä minkä ikäiset tahansa, joten kysy vain rohkeasti. Vanhemmuus on mitä on, varmasti muut vanhemmat osaavat antaa siihen vinkkejä.
Jos asetat kysymyksesi, että olet 13-vuotias ja haluat vinkkejä teinivanhemmuusjuttuun, niin varmasti ainut mitä voit odottaa vastaukseksi on, että hanki abortti.
Mikä asia sinua siis vaivaa vanhemmuudessa?
Tuohon edelliseen täytyy sen verran sanoa, että juuri se että toimit kuten sinut on kasvatettu, kertoo siitä, että et ole vielä aikuinen. Aikuiset ajattelvat ihan omina aivoinsa asioita, eikä toimi niin kuin heidät on kasvatettu toimimaan...
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja saat varmasti vastuksia kysymyksiisi mitkä askarruttavat sinua vanhemmuudessa, jos esität kysymyksiä.
Jos kysymyksesi ovat esimerkiksi:
Miten alle 15-vuotiaana pärjää lapsen kanssa? -Varmaan ihan hyvin, ehkä ei ollenkaan ja lapsi siirtyy toisten huolletavaksi...
Miten koulunkäynti järjestyy? -Pidät välivuoden jos aiot itse kasvattaa lapsesi. Jos lapsi menee toisten huoltoon, niin sinulle ei tule kuin kolmen kuukauden loma koulusta, jossa on kyllä melkoinen kiinniottaminen.
Miten asumisesi järjestyy jos et jostain syystä haluakaan asua lapsen kanssa vanhempiesi luona? - Muutat ensikotiin, jossa elät tuettua perhe-elämää lapsesi kanssa. Poikaystäväsi kanssa yhteisasumisesta sinun on turha haaveilla, ellei poikaystäväsi vanhemmat ole erittäin suvaitsevaisia, hänhän on omalta kohdaltaan myös 18-vuotiaaksi asti vanhempiensa huollettava.
Voidaanko lapsi viedä sinulta vastoin tahtoasi, vain ikäsi takia? -Lasta ei sinulta viedä pois, ellei vanhemmuutesi vaaranna lapsesi kehitystä ja turvallisuutta, ikäsi ei siihen vaikuta."Miten koulunkäynti järjestyy? -Pidät välivuoden jos aiot itse kasvattaa lapsesi. Jos lapsi menee toisten huoltoon, niin sinulle ei tule kuin kolmen kuukauden loma koulusta, jossa on kyllä melkoinen kiinniottaminen."
Kolmen kuukauden loma, eli toisin sanoen luokalle jääminen. Täälläpäin ainakin jää luokalleen, mikäli poissaoloja tulee lukuvuoden aikana 100 tuntia tai enemmän, olipa poissaolojen syy mikä tahansa. Kun yhdessä kouluviikossa yläasteella on ainakin täälläpäin 30 tuntia, niin tuo 100 tuntia tarkoittaa hieman yli kolmea kouluviikkoa. - ...
että silleen kirjoitti:
"Miten koulunkäynti järjestyy? -Pidät välivuoden jos aiot itse kasvattaa lapsesi. Jos lapsi menee toisten huoltoon, niin sinulle ei tule kuin kolmen kuukauden loma koulusta, jossa on kyllä melkoinen kiinniottaminen."
Kolmen kuukauden loma, eli toisin sanoen luokalle jääminen. Täälläpäin ainakin jää luokalleen, mikäli poissaoloja tulee lukuvuoden aikana 100 tuntia tai enemmän, olipa poissaolojen syy mikä tahansa. Kun yhdessä kouluviikossa yläasteella on ainakin täälläpäin 30 tuntia, niin tuo 100 tuntia tarkoittaa hieman yli kolmea kouluviikkoa.Monessa muussa koulussa ei, kuten toivottavasti oikeasti ei teilläkään.
Se hyvä puoli on nykyisessä konstruktiivisen oppimisen mallissa, jota nyky suomessakin peruskouluissakin suositaan, että oppiminen ei ole enää sidottu tiukkoihin opetussuunnitelmiin, vaan oppilaita pidetään omina erillisinä yksilöinä... - että silleen
... kirjoitti:
Monessa muussa koulussa ei, kuten toivottavasti oikeasti ei teilläkään.
Se hyvä puoli on nykyisessä konstruktiivisen oppimisen mallissa, jota nyky suomessakin peruskouluissakin suositaan, että oppiminen ei ole enää sidottu tiukkoihin opetussuunnitelmiin, vaan oppilaita pidetään omina erillisinä yksilöinä..."Monessa muussa koulussa ei, kuten toivottavasti oikeasti ei teilläkään."
Kyllä on täälläpäin aivan oikeasti tuollainen sääntö. Yleensä jokaiselta yläasteen luokalta (eli luokilta 7,8,9) jäi jokaiselta luokalta ainakin yksi oppilas joka vuosi luokalleen, koska oli liikaa poissaoloja. Tiedän, kun rehtori aina meillä luetteli koulun kevätjuhlassa tyyliin: "Valitettavasti tänäkin vuonna jokaiselta vuosiluokalta jää oppilaita luokalleen. 7. luokalla oli tänä vuonna x oppilasta, joista y oppilasta etenee seuraavalle luokalle. 8. luokalla oli tänä vuonna x oppilasta, joista y oppilasta etenee seuraavalle luokalle. 9. luokalla oli tänä vuonna x oppilasta joista y oppilasta saa peruskoulun päättötodistuksen." - yksi äiti,.,.,
Kokisin kyllä äitinäsi jotenkin epäonnistuneeni!
Itse olen 16v. ensimmäistä ootan 4kk mielestäni ei ole mitään estettä että noin nuorena lasta hankitaan mutta on siinäkin huonot puolensa. kaikki neuvot kannattaa ottaa vastaan ja pitää mielessä. muista että lapsen hoito vaatii todella paljon ja lapsi tarvitsee myös teitä molempia äitiä ja isää. ja tarvitset myös paljon tukea, hyvä jos vanhempasi ottavat asian myönteisesti (poikaystävälläni toisin), minunkin äitini on valmis auttamaan nii paljon kuin tarvitsen vaikka hänellä vakava sairaus. onnea tulevalle äidille ja kaikkea hyvää ja tsemppiä lapsen hoidossa! :D
- syrjitää tuntenut
syrjitty kirjoitti:
Itse olen 16v. ensimmäistä ootan 4kk mielestäni ei ole mitään estettä että noin nuorena lasta hankitaan mutta on siinäkin huonot puolensa. kaikki neuvot kannattaa ottaa vastaan ja pitää mielessä. muista että lapsen hoito vaatii todella paljon ja lapsi tarvitsee myös teitä molempia äitiä ja isää. ja tarvitset myös paljon tukea, hyvä jos vanhempasi ottavat asian myönteisesti (poikaystävälläni toisin), minunkin äitini on valmis auttamaan nii paljon kuin tarvitsen vaikka hänellä vakava sairaus. onnea tulevalle äidille ja kaikkea hyvää ja tsemppiä lapsen hoidossa! :D
moikks. ite oon 16 v ja oon 3 kk ja mielestäni ei mtn estettä että pitäisin tän pikkusen ja tosiaankin muakin syrjitään siks.. kaikki puhuu vaa p musta mut oikeesti oon raskaana ja toodella onnellinen siittä
- järkevä
Joo tosi hyvin kasvatettu kun saat jotai lapsii 13 v voi perkele
- Uusiäiti
Mä oon 14v ja ootan vauvaa 2kk täytin ite 14 1kk sitte oon ollu mun poikaystän kaa 1v ja tullaan olemaan yhes luultavasti koko loppu elämäkin mun poikaystäväon uvannu hoitaa sitä ni pljo kun voi meillä on se etu et sen vanhemmilla on niin iso koti et yläkerta on vhä niinku yks koti niin saahaan asuu siella ja tehä siitäiha semmonen ku halutaan mutta suosittelen juttelemaan paljon tästä asiasta poikaystävän kaa ja kannattaa ennen ku vaavi syntyy nii hankkii kaikki tarvittava mut onnea yhteiseen elämään💕
- ei hyvää päivää
Ostakaa Baby Born-nukke,hyvät teinit.
- huoh...
Taas uusi trolli.....
- laitinenpinja
Keitä te ihmiset olette arvostelemaan nuoria äitejä?! Jos tyttö on päättänyt pitää lapsen, hänen tulee myös sitten kantaa vastuu, ja olen varma että hän ymmärtää sen viimeistään kun lapsi on syntynyt.
Olen itse 16 vuotias ja raskaana viikolla 20 1 ja en kadu pätkääkään aikeitani! Tietenkin ymmärrän että jotkut haluavat antaa kritiikkiä, muttei tarvitse toivoa toiselle kärsimystä ja varsinkaan huoritella! Onpa todella aikuismaista käytöstä, hävetkää! Toivon todellakin että saat kannettua vastuun, tietenkin tarvitset apua, mutta lasta ei voi antaa joka päivä hoitoon... Se jos mikä sinun täytyy ymmärtää, itse sain onneksi käytyä peruskoulun loppuun, ennenkun tämä tapahtui. Minun tulevan lapseni isä lähti vastuuta karkuun heti kun sai kuulla että olen raskaana, mutten ajatellut hetkeäkään aborttia, minulla, ja toivottavasti sinullakin on perhettä ja ystäviä tukena, ja toivon että samoin poikaystäväsi! Toivotan onnea sinulle ja tulevalle pikku-ihmeelle!..- no huh huh sentään
Miten kuvittelet 13-vuotiaan ottavan vastuun toisen ihmisen elämästä, sellaisen pienen ihmisen elämästä, joka tarvitsee toista ihmistä ihan koko ajan, kun 13-vuotias ei pysty ottamaan vastuuta vielä omastakaan elämästä? 13-vuotias on itsekin vasta hetki sitten päässyt eroon vaipoista ja tuttipulloista ja sitten pitäisi olla jo ottamassa vastuuta toisen ihmisen elämästä.
- Ikävä ihminen
Sinunkin kannattaa ennen enintä vaahtoamista synnyttää lapsesi ja kasvattaa hänet. Ennen sitä ET tiedä mitään siitä todellisuudesta, jonka valintasi ovat saaneet aikaan.
Palaa palstalle noin 10 vuoden päästä. - laitinenpinja
Ikävä ihminen kirjoitti:
Sinunkin kannattaa ennen enintä vaahtoamista synnyttää lapsesi ja kasvattaa hänet. Ennen sitä ET tiedä mitään siitä todellisuudesta, jonka valintasi ovat saaneet aikaan.
Palaa palstalle noin 10 vuoden päästä.Sinullahan on niin paljon kokemusta varmasti tästä asiasta, teillä ei taida olla muuta tekemistä kun puuttua muiden elämään pelkästään negatiivisella asenteella!
- (Surusilmä)
...en kadu pätkääkään aikeitani
oletkin vasta äitiyteen valmistautumassa eli olet vasta raskaana. Raskaus päättyy synnytykseen ja vasta sen jälkeen, kun sinulla on vauva kainalossa voit miettiä sitä asiaa kannattiko. Taatusti jokaiselle äidille tulee eteen aikoja jolloin katuu koko hommaan ryhtymistä viimeistään silloin, kun lapsi on esim. 16-vuotias. Monet kerrat olen oman murkkuni kanssa toivonut ettei joutuisi tilanteeseen missä sinä olet. Et ole valinnut tosiaankaan sitä helpointa tietä elämän alullesi.
Toivon sinulle ja pikku- ihmeelle paljon onnea elämäsi tielle sitä sinä tarvitset ja paljon rakastavia ihmisiä ympärillesi. Omalle tyttärelleni en iki maailmassa toivoisi sinunlaistasi tietä kuljettavaksi.
Harkitse vielä adoption mahdollisuutta.
- Äitiminäkin..
Eikös 13-vuotiaana vielä leikitä nukeilla eikä harrasteta seksiä? Anteeks vaan mutta musta on kauhee lukea näitä. Niinkun joku aikasemmin sanoi että ajatteli 13-vuotiaana olevansa vanhemman oloinen, niin ajattelin minäkin ja nyt kun olen vanhempi niin tiedän että olin aika naurettava silloin.
Sinusta voi tulla hyvä äiti, säälittää vaan että heität LAPSUUTESI ja nuoruutesi täysin hukkaan. Kun voisit tehdä vielä jotain aivan muuta kuin heräillä yöllä syöttämään vauvaa ja vaihtaa vaippoja.
Minulla itselläni on todella helppo lapsi mutta silti minulla on ollut rankkaa. Minulle oli järkytys kuinka kiinni vauvassa todellisuudessa on ja sitä ei voi antaa pois kun ei enää huvitakkaan hoitaa sitä ja tahtoisi tehdä jotain muuta. Sanotaan että nuorenahan sitä jaksaa mutta ei 13-vuotiaan kuulu jaksaa hoitaa vauvaa ympäri vuorokauden.
Toivon sydämestäni kaikkea hyvää sinulle ja poikaystävällesi. Toivottavasti jaksatte.- (Surusilmä)
Minä ajattelen samoin kuin sinäkin, mutta kummastuttaa millaiset vanhemmat on 13-vuotiaalla nuorella tytöllä jolle pääsee käymään näin. Minusta 13-vuotias ei ylipäätään ole valmis edes seurustelemaan saatikka harrastamaan seksiä. Eikö tämä tyttö kuuluisi lastensuojelun huostaan ellei kirjoitus ole provo?
Siis jumalauta kakarat!
Siis mikä saatanan aivopieru saa teidät kuvittelemaan, että te olisitte MILLÄÄN TAVALLA valmiita seksiin tuossa iässä? Saanen kysyä?
Teidän pitäisi leikkiä hiekkalaatikolla barbeilla ihan niin kuin kaikki muut normaalit 12 - 13v kakarat. Mutta eeeeeei, te olette jo niin aikuisia, että voitte harrastaa sitä aikuisten kivaa. Siis vittu! Vaikka te ulkonäöllisesti kävisitte vaikka 80-vuotiaasta, vaikka olette vasta 13v, niin sillä ei ole mitään vitun väliä, koska henkisesti te olette vielä samalla tasolla kuin silloin, kun olitte vielä äitinne kohdussa kellumassa.
Jos vanhemmillasi on minkäänlaista aivotoimintaa havaittavissa, niin he raahavat sinut hiuksista sairaalaan tekemään aborttia ja käyvät sen jälkeen hakkaamassa sen sinun "poikaystävän" ja hänen vanhempansa siinä samalla.
Saatana teidän kanssa kakarat!- ankea nuoruus sulla?
Ja sinullahan onkin sitten "kypsät" jutut.. Kakarahan sinä olet itsekin.
- haha:P
ankea nuoruus sulla? kirjoitti:
Ja sinullahan onkin sitten "kypsät" jutut.. Kakarahan sinä olet itsekin.
Ouuu tomegle servattiin :D
- 13vkakkipää
Nykyää nuoret ei välitä ku ulkonäöstä ja leikkiminen loppuu 9vnä. Ja tällässeet ku mä, joka leikkii yms syrjitään.
- ?????
aattelin vaa et mistä aijoitte rahat hankkia laskin että minä jos vauvan nyt hankkisin nii tarviisin 2200 euroo että saisin perus hyvät vauvan tarvikkeet ( niinku vaunut, sängyn ja silleen)tarvikkeet ja sithän sitä pitää elättää koko ajan ja lelut ja sit kaikki harrastukset myöhemmin ja ruoka ja päiväkotimaksut ja silleen mut kai ootte tätäkin puolta ajatellu onnea vauvasta
- Saralie
No anteeks vaan mut mun porukat on hyvä tulosia ja ne lupas auttaa ja tukee mua kaikin tavoin:) ja kiitos teille jotka kirjoitatte ihan mukavia asioita eikä vaan nuita haukkumisia:/ ja jos nuorella äidillä olis hyviä vinkkejä niin edelleen vastaan otetaan!:) ja te haukkujat katsokaa peiliin!!
- voi voi sentään
Saralie kirjoitti:
No anteeks vaan mut mun porukat on hyvä tulosia ja ne lupas auttaa ja tukee mua kaikin tavoin:) ja kiitos teille jotka kirjoitatte ihan mukavia asioita eikä vaan nuita haukkumisia:/ ja jos nuorella äidillä olis hyviä vinkkejä niin edelleen vastaan otetaan!:) ja te haukkujat katsokaa peiliin!!
Katso itse peiliin! 13-vuotias ei ole millään tavalla valmis äidiksi.
Ainoa, jonka on syytä katsoa peiliin, olet sinä.
Ja miltäköhän tulevasta lapsesta tuntuu kuulla aikanaan, että oma äiti ei ollut edes kykenevä elättämään omaa lastaan itse, vaan elätti lapsensa muiden rahoilla. Voi lapsi parkaa. - laitinenpinja
kierrätys...
- heipäheivaan
Eikö sulla Tomegle ole parempaakaan tekemistä ku tulla tänne valittamaan teineille? Voi jessus... Taidat itse olla 13v.
- ;((((((((
Trollia, trollia....huomaa että teineillä on koulusta kesäloma
- Hmmmmmm.....
Siis en halua sinua nyt suoranaisesti haukkua, mutta minun mielestä tuo on vastuutonta että noin nuorena olet jo tarkoituksella hankkiutunut raskaaksi. Toivotan onnea lapsen kasvatukseen, mutta oletko ottanut huomioon mitä teette, jos sinun "hyvätuloisille" vanhemmillesi tapahtuu jotain ja he eivät enää pysty avustamaan teitä? Itsekin olen vasta 21-vuotias, vaikka lapsia melko pian haluankin, en halua niitä ennen kuin olen saanut AMK:n suoritettua loppuun ja vakituisen työn hankittua, niin takaan että pystyn huolehtimaan lapsestani parhaani mukaan ja kasvattamaan hänet ITSE mieheni kanssa.
Toivottavasti tajuat suuren vastuusi viimeistään kun lapsi syntyy.- ei ymmärrä..
"Toivottavasti tajuat suuren vastuusi viimeistään kun lapsi syntyy."
No, tällaista tajuamista tuskin tulee tapahtumaan, nimittäin 13-vuotiaan aivot ei ole kehittyneet siihen pisteeseen, että hän kykenisi tajuamaan tekojensa seuraukset. Vasta 25-vuotiaan aivot on ns. kypsät. 13-vuotias on tänään yhtä mieltä, huomenna toista jne... Todella masentavia nämä jutut.
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2008_8/6543 - :)))))
ei ymmärrä.. kirjoitti:
"Toivottavasti tajuat suuren vastuusi viimeistään kun lapsi syntyy."
No, tällaista tajuamista tuskin tulee tapahtumaan, nimittäin 13-vuotiaan aivot ei ole kehittyneet siihen pisteeseen, että hän kykenisi tajuamaan tekojensa seuraukset. Vasta 25-vuotiaan aivot on ns. kypsät. 13-vuotias on tänään yhtä mieltä, huomenna toista jne... Todella masentavia nämä jutut.
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2008_8/6543Fakta on, että voimakkaimmillaan henkinen murrosikä on 14 - 16 vuoden iässä. Ja jos tulevan lapsen uhmaikä alkaa 1,5 - 2 vuotiaana, niin siinä on murrosikäinen ja uhmaikäinen samassa huushollissa. Varsin kätevää.
- tuutikki22
Pitäisiköhän sun harkita asiaa uudelleen. Vieläkään ei ole liian myöhäistä. Lapsen saaminen on yksi elämän suurimmista asioista, eikä välttämättä aikuinenkaan ole aina valmis siihen vastuuseen minkä lapsi tuo. Varsinkin noin nuorena lapsen kasvatus voi olla todella rankkaa. Olethan itsekin vielä kasvava nuori. Myös koulut voi jäädä käymättä ja vaikeuttaa myöhemmin työn saantia. Eihän sun vanhemmat voi iäti sun menoja maksaa. Ehkä voisit harkita lapsen adoptointia. Ehkä joku sun sukulaisista voisi adoptoida hänet, jos lapsen antaminen vieraille pelottaa. Nyt tulevana äitinä sinun olisi pohdittava lapsen parasta. Se on kypsin ja järkevin asia mitä voit tehdä.
- Saralie
Kiitos vinkeistä rakkaat ystävät:)tohon adoptioasiaan et oon sitäki yhdessä välis miettiny mut ainakaan ei sukulaisille varsinkaan lapsen isän puolelle siellä ku on niin paljon juoppoja:/ ja muutaki epämäärästä porukkaa mutta älkää käsittäkö väärin mun kulta ei oo mikään juoppo:)) Mut oon kyl päättäny tosiaan et pidän lapsen ja kasvatan sen mun perheen ja mussukan kans:) ja sit ku näkee mitä elämä on vauvan kanssa ni voi päättää haluaako kenties lisääki lapsia:))
- Saralie
Tomegle kirjoitti:
Sun "mussukka" katoaa kuvioista hyvin pian lapsen syntymän jälkeen.
No sittenhän sä voit alkaa mun babydädiksi;) *Muiskiks*:))
- adoptio?
kerrankin Tomeglelta järkevä kommentti:) ei kukaan 14vuotias nuori poika halua vielä oikeasti perhettä,kun ei vielä moni täysi-ikäinenkään kykene siihen vastuun määrään. Ja noi Saralien eräät kommentit ei anna kuvaa siitä "vastuun tuntoisesta ja kypsästä" äidistä... Ulkonäkö ei vaikuta mitään lapsen kasvatukseen.Mutta vahinko on jo tapahtunut mitä sitä enää vaahtoamaan.Toivottavsti edes yrität ymmärtää että pieni tarvii hoivaa,rakkautta,ruokaa,tavaroita ja mielellään molemmat vanhemmat.Ja ikuisesti et voi elättää lastasi vanhempiesi rahoilla.Mieti vielä sitä adoptiota.Älä ajattele vain itseäsi vaan ajattele sitä pientä lasta joka haluaisi kunnon elin ympäristön ja turvalliset vanhemmat.Ehkä sellaiset jotka eivät milloinkaan voisi saada omia.mieti minkä palveluksen heille tekisit.Mieti hyvä tyttönen.
- Saralie
No kuules mä oon hoitanu mun tädin lapsia kerran kuussa ja tiiän kyl et rankkaa se on mut oon henkisesti valmistautunu:) mä rakastan bebejä ja mun kamut lupas auttaa mua vaihtaan vaipan ja sosejuttuja:)) mä vaan en pysty adoptioon ku oon ny jo ihan lovena mun bebeen:))
- eeeeiii
Saralie kirjoitti:
No kuules mä oon hoitanu mun tädin lapsia kerran kuussa ja tiiän kyl et rankkaa se on mut oon henkisesti valmistautunu:) mä rakastan bebejä ja mun kamut lupas auttaa mua vaihtaan vaipan ja sosejuttuja:)) mä vaan en pysty adoptioon ku oon ny jo ihan lovena mun bebeen:))
joo no hienoo et oot hoitanu lapsia KERRAN kuus,mutta tiedokses vaan kohta saat hoitaa 24/7 ja sä oot HUOM. 13v ja todellakaan eii kahta ennen kun AINAKIN peruskoulu käyty.
- Anaaa93
Moikka!
Minä sain mun tyttöni kun olin vielä 13vuotta, täytin sitten 2kk siitä niin 14v. Lapsi sai lapsen niihä se oli aivan.
Mutta olin nuori, rakastunu ja typerä. Meillä ku kulttuuuris ei saa puhua näistä asioista nii salasin raskauden ihan viimesee asti melkee, sitte jäi koulut keske ja hirveet sodat tietty ku meijän sakki ja miehen sakit sai kuulla mite oli käyny.
Koska olin valehdellu ikäni mun ukolle ett 16v oisin muka ollu, eihä se ois koskenukkaa muuten jos ikäni tienny ois...
Helppoa ei ollu alussa, kotona asuin vanhempien talossa jotka sit luojan kiitos osti tytölle kaiken (eikä kauheesti tarvinnu ku muu suku autto ja omilt sisaruksilt sai kans,..)
ja mies huiteli ties missä, linnaa lähti ku tyttö oli 1½ vuotias ja nytte vasta pääsi kokonaa poijes.
Nyt meillä on 3 pientä lasta ja jouluna olen täysi-ikäinen.
Koulu pitäisi käydä loppuun tenttimällä tuo ysiluokka nyt syksyllä ja siitä jatkaa opiskeluu ku lapset on hoidossa.
En tiijä millane ihmine olet mutta riennot voit unohtaa jos tykkäät mennä ja olla ulkona, tuon ikäsenä vielä painellaa puistoissa ja kaupungilla!
Mää en itte menettäny sitä osuutta nuoruudessani ku ei oo nuo juomingit ym kiinnostanu...
Ja onneks on ystäviä silti vaikka lapset teinki nuorena! - Saralie
Sä kuulostat fiksulta naiselta ja joo tiiän et omaa aikaa ei enää ole pahemmin ja kyl mä uskon et mun kamut pysyy mun frendeinä forever:) vai 3 lasta miten ihmeessä jaksat ku kaikkien ihmisten puheitten perusteella yhessäki on hirveest duunii:)?
- Saralie
hei mä halusin vaan kiittää kaikkii tukijoita mut en teitä heitereitä;) elikkäs olen tehny ny vakaan päätöksen ja lopullisen et pidän nyytin ja mä ja mun poikakamu ollaan menty kihloihin:)) mä oon niin in looov!!!:) mä tiiän et omasta kämpästä on turha haaveilla viel pariin vuoteen mut kyl se tästä! mä uskon et me ollaan yhes loppuunj asti ja et parin vuoen sissään olis ehkä toinenki nyytti aluillaan:9 jos luoja suo siis lapsiahan ei tehä vaan saahaan!
- trolli vauhdissa
Ei kannata uskoa tota kirjoittajaa "3 lasta ja 17-vuotias". Se on mitä todennäköisimmin trolli, koska tilastojen mukaan tuollainen tapaus on lähes mahdottomuus. Lue kaikki muut sen kirjoittamat viestit, niin se saa tuntumaan tuon tarinan hyvin epäuskottavalta.
Hei..
Sain lapsen 16 vuotiaana, hän on siis nyt 3 vuotta. Jos luulet että ystäväsi jaksavat murrosiän riennoissa pysyä tukenasi, olet väärässä.
Itsellä hävisi moni ystävä, muutama jäi jäljelle. Ei sinulla ole aikaa ystävillesi lapsen tulon jälkeen muutoin kun päiväkahvin merkeissä..
Mietippäs uudestaan tyttö hyvä, kirjoittamistasi asioista paistaa sinisilmäisyys ja tietämättömyys. Luultavasti poikaystäväsi häipyy kuvioista viimeistään kun lapsi syntyy ja ystäväsi, suurin osa ainakin, häviää. Lapsen hoitaminen ei aina ole ruusuista ja ihanaa! Lapsi tarvitsee paljon sinulta.
Täytyy sanoa, että tässä kohtaa olen todella pahoillani, en ikäsi puolesta, vaan siitä ettet osaa ajatella asioita nyt kypsästi.
- mietippäs..
Joo, no toista lasta ei kannata kyllä ihan heti panna alulle.. Ensiksi kannattaa käydä ainakin se peruskoulu,ja mielellään opiskella ammattikin että tulee pärjäämään.. Ette voi ikuisesti elää vanhempiesi rahoilla.. Kannattaa miettiä järkevästi, eikä vain ajatella että "lapset on niin söpöjä,tehään heti toinen".. En halua olla ilkeä,mutta näin se vain on..
Itsekin olen nuori odottaja, 16-vuotias ja laskettuun aikaan ei ole enää kauaa. Ammattikouluni jäi kesken, mutta heti kun lapsi on sen ikäinen että sen voi laittaa hoitoon, aion opiskella ammattini loppuun. Toisesta lapsesta en haaveile ennenkuin minulla on ammatti ja pystyn tulemaan toimeen omillani. - 24:n lapsen täti
Vanhemmiksi ei tulla vaan siihen kasvataan. Äidin odottaessa lasta, äiti oli hän sitten nuori tai vanha kokee muutoksen aikaa ja toisille se on rankka ja kova kokemus, toisille se on helppo. Nuori äiti ei ehkä osaa ajatella mitä se vanhemmuus tuo, varsinkin jos on itse saanut kaiken aina periksi, eikä ole itse joutunu näkemään vaivaa minkään asioiden eteen. Itse olen kohta 30-vuotias ja minulla ei ole edelleenkään yhtään lasta, vaikka niin olen toivonut sitä jo yli 10-vuotta. Itsekin koin hyvin varhaisessa vaiheessa olevani ikäisekseen kypsä, barbie leikit jäi pois paljon aiemmin kuin muilla ikätovereillani silloin nuorena; mutta en itse olisi ihan vielä 13-vuotiaana lähteny lasta tekemään, vaikka tiedän, että olisin pärjännyt varmasti silloinkin jo loistavasti huolehtimaan omasta lapsesta. Olen suurperheestä itse lähtöisin ja sain hoitaa nuorempia sisaruksia joka päivä, sillä tyydytin oman vauvakuumeeni ja nyttemmin kun ei ole niitä omia lapsia vielä siunaantunut, niin hoidan säännöllisen väliajoin sisarusten lapsia joita on jo useampi kymmen.
Itselläni ei ole siis kokemusta teiniäitiydestä, mutta mitä olen sivusta katsonut kun nuoremmat sisarukseni ovat saaneet ensimmäisiä lapsia 18-19 vuotiaina, niin kyllä koulun käynti on tuonnut omia haasteita, osalla on jäänyt kesken ammattikoulu, mutta ovat hyvin pystyneet suorittamaan opinnot synnytyksen jälkeen. Se vaatii vain järjestelyä ja isovanhemmilta/muilta sisaruksilta apua/tukea, jotta voi lapsi olla hoidossa sillä välin kun itse opiskelee.
Oikein paljon tsemppiä teille kaikille nuorille äideille ja tuleville äideille, elämä opettaa ja kaiken oppii kantapään kautta. Älkää välittäkö noista huutelijoista, he eivät tiedä mistä puhuvat, toiset ovat vain kypsempiä aiemmin ja jos kokee ettei kykene pitämään huolta lapsestaan, niin yleensä he valitsevat sen toisen tien ja päättävät antaa lapsen pois tai tekevät abortin. Kunhan vain muistatte nuoret äidit ja isät ettei se lapsi ole nukke jolle voi vaihtaa vaatteita kuin sukkia. Lapsi vaatii rakkautta ja huolenpitoa, antakaa sitä lapselle. - Saralie
moi taas tänään selvis et sieltä on tulossa tyttö:))!! ja ollaan tässä mietitty nimivaihtoehtoja.. yks mistä tykkään henk.kohtasesti on semmonen vähän erikoisempi nimi ku Renesmee.. se on siitä vampyyrisarjasta otettu siis niistä kirjoista twilight ym..:)) mitä pidätte mä ku en haluis et mun tytöllä olis joku tavis nimi niin ku Mari tai Maria niiiin tylsiä ja loppuun käytettyjä!!:/ no mä pistän updatea miten loppuraskaus etenee nyt siis alkaa 6 kuukausi:)))
- Hhmm..
Miten sä vasta eilen sait tietää et on tyttö? Kyllähän sen pitäis jo selvitä aikaisemmin.. Liekö totta koko juttu taas..
- Saralie
Hhmm.. kirjoitti:
Miten sä vasta eilen sait tietää et on tyttö? Kyllähän sen pitäis jo selvitä aikaisemmin.. Liekö totta koko juttu taas..
no anteeks vaan siksi koska mä en ollu aiemmin varma haluuno tietää kumpi on tulossa ja pähkäilin pitkään ja päätin sit ottaa selvää et osaa vähän ees valmistautua:))
- Help!
Onnea! Toivon että teillä menee hyvin.. Mutta vauvahan tarvitsee rintemaitoa..Mistä ajattelit sen hankkia?:/ Itse sain tietää vasta viikko sitten että odotan lasta. Olen 13 ja heinäkuus täytän 14 . Minua pelottaa kamalasti synnytys.. En tiedä yhtään että saako sen päättää että ottaa alapää synnytyksen vai keisarileikkauksen. Lisäksi minua mietityttää että mistä saan rintamaitoa?:( En oo kerton viel porukoillekaa.. Voiko joku auttaa?
- ...
" ja mä ja mun poikakamu ollaan menty kihloihin:)) mä oon niin in looov!!!:) "
- HäpenäTeiniÄitejä.
Sanot että sinut on kasvatettu hyvin. Näin ainaki yhden ja pahan virheen kasvatuksessasi. Sinun äitisi olisi pitänyt opettaa sinulle että seksi on aikuisten juttu,eikä pikkulasten. Se että näytät vanhemmalta mitä olet ei todista sitä että kuin hyvin tulisit toimeen 24/7 lapsen kans niin henkisesti,fyysisesti ja taloudellisesti eikä lusmuilla toisten siivellä. Vastuullinen äiti kantaa vastuun ITSE.. Vastuullisen äidin olisi pitänyt antaa sulle ympäri korvien. Kerkiit vielä tekemää tusinoittain lapsia myöhemmin!
Jos itse saan joskus lapsen ja lapseni saa lapsen sinun ikäisenä en auttaisi koska vastuu pitää itse kantaa. Sanoisin vaa lapselleni että "Tervetuloa AIKUISTEN maailmaan" Jos on tarpeeksi kypsä harrastaa seksiä ni on myöskin kypsä kantaa vastuu ITSE eikä olettaa että äiti ja isi maksaa aina.
Tommonen PUMMI ÄITI ei ole vastuun kantamista !
Tässä maailmassa on monta aikuista pariskuntaa jotka haluavat/toivovat lasta mutta ei saa - ja tommonen lellitty penikka saa lapsen. Jos olisin sinä - minä antaisin lapsen pois enkä olisi noin itsekäs. Sulla on vielä 30-vuotta aikaa tehdä lapsia ! Lapsesi tulee vielä kärsimään teini-iässä. Usko pois.
Ja itse olen 23-vuotias ja paljon järkevämpi/fiksumpi kuin sinä. En ole töissä,mutta ammatti on. Ja en tee lasta vaikka olen avoliitossa mutta kun tiiän etten tule pärjäämää lapsen kanssa taloudellisesti ni en tee silloin lasta. Vaikka onki sukulaisia jotka auttaisivat mutta haluan olla ITSENÄINEN - kuten sä et halua(itsenäinen ei tarkoita että saat lapsen vaan sen että hoidat KAIKEN ihan itte yms..)
Mun mielestä pitäis olla semmonen laki että abortti pakollinen alle 18-vuotiaille.
Äläkä väitä että tiiät mitä sana "vastuu" tarkoittaa ku et tähänkää asti ole tajunnut.- Saralie
Tulee paha mieli aina ku joku kuvittelee mut tuntevansa parin lauseen jälkeen:( emmää tätä näin suunnitellu et alottasin näin aikasten lasten teon mut elämä vaan ei mee niinku haluaa:O n o senhän pitäis jokasen "Kypsän" ihmisen tietää?? eikä vaan syytellä ja puhua alentuvasti.. mä ymmärrän et ihmisillä on omat mielipiteet näist jutuista ja koetan ymmäärtää vihankin tunteita mut sinuna menisin itsees ja miettisin olisikko valmis antaan lapses jollekki vieraalle tai tappaa sen?? enpä usko... :/ ja edelleen jos joku oikeasti teini-äiti haluais jakaa kokemaansa niin otan HYVIÄ neuvoja vastaan:)
- Gootti13
Saralie minusta olet rohkea kun haluat pitää lapsen myönnän etten itse pystyisi siihen ja olen saman ikäinen ja vaikka monet jauhaa siitä vastuuttomuudesta niin älä välitä tärkeintä on että itse pystyt siihen tsemppiä siihen💕👍🏻
- Joopajoo!!!!!!!!!!!!
Noi kaikki nimi jutut ja muut todellakin kertoo että tämä juttu ei oo tosi. Joku vaan nyt yrittää täällä ärsyttää ihmisiä.
- Saralie
hei!:) joo teksti saattaa olla teille aikusille vähän pentumaista mut HALOOmähän oon kuiteski vasta 13!! enpä usko et aikusekkaan niin sitä kirjakieltä aina sepustaa:)
- laila--
Saralie kirjoitti:
hei!:) joo teksti saattaa olla teille aikusille vähän pentumaista mut HALOOmähän oon kuiteski vasta 13!! enpä usko et aikusekkaan niin sitä kirjakieltä aina sepustaa:)
Ai vähän pentumaista? "Mä oon niin in löööv :)" Alan pikkuhiljaa kääntyä sille kannalle, että tuollaiset hurupäät pitäisi pakkosteriloida. Käy syvästi sääliksi pinetä lasta joka ei saa vanhempiaan valita.
- Sammaleet korvissa
Saralie kirjoitti:
hei!:) joo teksti saattaa olla teille aikusille vähän pentumaista mut HALOOmähän oon kuiteski vasta 13!! enpä usko et aikusekkaan niin sitä kirjakieltä aina sepustaa:)
Tämä kirjoittaja on joku 5-kymppinen nainen joka huvittaa itseään näillä sepustuksilla. Nauraa hohottaa tenat haaruksissa.
- Kypsää porukkaa
"Siis ********* kakarat!
Siis mikä saatanan aivopieru saa teidät kuvittelemaan, että te olisitte MILLÄÄN TAVALLA valmiita seksiin tuossa iässä? Saanen kysyä?
Teidän pitäisi leikkiä hiekkalaatikolla barbeilla ihan niin kuin kaikki muut normaalit 12 - 13v kakarat. Mutta eeeeeei, te olette jo niin aikuisia, että voitte harrastaa sitä aikuisten kivaa. Siis *****! Vaikka te ulkonäöllisesti kävisitte vaikka 80-vuotiaasta, vaikka olette vasta 13v, niin sillä ei ole mitään ***** väliä, koska henkisesti te olette vielä samalla tasolla kuin silloin, kun olitte vielä äitinne kohdussa kellumassa.
Jos vanhemmillasi on minkäänlaista aivotoimintaa havaittavissa, niin he raahavat sinut hiuksista sairaalaan tekemään aborttia ja käyvät sen jälkeen hakkaamassa sen sinun "poikaystävän" ja hänen vanhempansa siinä samalla.
******* teidän kanssa kakarat!"- TodellaKypsääTodella
Oikeaa Puhetta! Aikuiset Osaavat olla epäinhimillisiä!
- Saralie
Pitäiskö sun hakee jotain apua tohon sun vihanhallintaan:) Kysyy vaan yks tyhmä pentu:))?
- Saralie
tämä siis tolle äsköselle "Kypsää porukkaa" jutulle:))
- Tajuatteko te
alaikäiset penikat että lapsenne siittäjä joutuu oikeuteen kun olette alle 16v???
Ootte te nykyään tosi munien etsijöitä!
Mikä teitä kyrpää kun pitää munaa saada jo noin alaikäisenä?
Sakkolihaa siis olette!
Ulkomailla tuo on tosiasia, mutta ei Suomessa yleensä, hörhelöitä piisaa, kun mää tykkään tuosta pojasta ja se on niin ihanaa, ja vaikka se jäbä jättää mut haluan siltä vauvan ja kyllä äiti sen hoitaa...
mikä onkaan vanhempien vastuu tuollaisista alaikäisistään lapsistaan?
No kun heki hilluu missä hilluu kuten lapsensakin!
Että pitää olla vastuutönta sakkia, se on nähty sijaislapsissa ja tukiperheissä nykyään..........v....t noita vanhempia.... - cindix_
Itse olen 17-vuotias, raskaaksi tulin kun olin 16. Pieni poikani on nyt puolen vuoden ikäinen.
Ja hyvin pärjätään, kyllä nuoretkin osaavat lapsistaan pitää huolta.
Asutaan kihlattuni kanssa yhdessä, hän on töissä ja mie jatkan marraskuussa opintoni loppuun.
Aloittaja, jos haluat niin laita s-postia: [email protected] :) - aazipanara
Mua niin ottaa päähän tällänen turha vittuilu. Ootte turhii apinoita jotka tuutte tänne syyttelemään teinejä ratkaisuistaan. Itse olen halunnut muksua jo jonkun aikaa, mutta olen pidättäytynyt sen takia että olen suljetulla osastolla nuorisokodissa. Eiköhän nää jotka raskaana on, saa varmasti vanhemmiltaan tukea tai sit sen kusipään tmv. pitää olla ko. Nuoren vanhempi. Pitäkää nyt saarnaajat turpanne kiinni älkääkä ajako nuoria masennukseen! T. Poika 93
- minävain^^
Itse olen 17-vuotias ja raskaana. Olenhan minäkin teiniäiti, mutta mun järki ei vaan voi käsittää että 13 vuotias on ryhtymässä äidiksi? Jos mietin itseäni nyt kun olin 13 vuotias, en iki maailmassa olisi pystynyt tekemään samaa päätöstä minkä nyt tein. Eli aion pitää lapsen. Mutta kaikkea hyvää sulle, ja toivottavasti selviät!
- jrfyilf
oletko homo?
- sallaaaaaaaaa95
Mun tarina... Lyhyesti!
Huomasin pari kuukautta sitten olevani raskaana, no olin justiinsa hyväksynyt asian, että musta tulee vanhempi.. (Olen siis 16-vuotias, täytin elokuussa. Vielä silloin olin 15.)
No, olimme poikaystäväni kanssa seurustelleet siinä vaiheessa n. vuoden, ja seurustelemme yhä. Tein päätösen että pidän lapsen, hänkin oli hyväksynyt asian, ja sanoi että tukee minua, on päätös mikä tahansa. Kävimme ensimmäisessä neuvolassa, aika varattiin verikokeisiin yms, jonka jälkeen kuukauden päästä olisi ultra. En malttanut odottaa ultraa, ja pikkuhiljaa aloin tottua ajatukseen, että minusta tulee äiti. Ihanaa! Oma lapsi! Pieni oma vauva! No, vähän ajan päästä ihmiset saivat kuulla asiasta, isovanhemmat, kaverit, tutut, puolitutut, ja ihan randomit. Mielipiteitä oli monenlaisia, mutta kuuntelin vain itseäni, koska se oli MINUN oma, ja kukaan ei päätä minun puolestani.
Oli menossa yhdestoista viikko, hormoonit hyrräsivät, mielialat vaihtuivat, finnejä tuli. Muita raskausoireita mulla ei ollut. Mua alkoi pelottaa, että jos se ei olekaan siellä, kun ei oo mitään oireita.. Mutta kaikki sanoi että kyllä kaikki on hyvin! Yritin uskoa siihen..
Nyt oli 13. viikko, ultraan pitäisi mennä huomenna, mua jännitti.
Yö meni nopeasti, ja olikin aamulla jo ultran aika, menin äitiyspolille, ja odotin aikaani. Näytin niin kamalan nuorelta varmaan kaikkii muihin äiteihin verrattuna.. Kello tikitti, ja vihdoin oli mun aikani. Mut kutsuttiin huoneeseen ensin juttelemaan, ja vähän ajan päästä oli lääkärin vastaanotto.
Ultrassa todettiin, että sikiö oli kuollut 9. viikolla ja nyt olisi pitänyt olla menossa 13. viikolla.
Pidättelin itkua, se oli kamalin kokemus ikinä! Jouduin lääkkeelliseen "keskeytykseen", niin että kaikki raskaustarpeet tulivat ulos..
En halua että kukaan saa kokea keskenmenoa, edes sellainen ihminen ketä vihaisin ylikaiken.
Mieti vielä! - Juuli*
Onnea paljon ja te ketkä tänne tulee aukomaan päätänsä voi saman tien lähteä! Jokainen päättää ITSE koska lapsen haluaa ja mä en ymmärrä teitä jotka tulee haukkumaan .Kateellisiako kun ei itse saanut vai muuten vaan päässä pahoja ongelmia
- Ikävä ihminen
Toki jokainen voi päättää sen lapsen saamisen jollakin tasolla. Lapsi tulee, jos on tullakseen.
Alaikäinen kuitenkaan ei ole täysin päätösvaltainen. Lisäksi se lapsi olisi kyettävä itse elättämäänkin.
Voi näitä trollailevia teinejä. - ;)))))))))))
Aloitushan on selkeä trolli
- viljeminBRo
hahah ei vittu :DDD
- TodellaKypsääTodella
"Siis ********* kakarat!
Siis mikä saatanan aivopieru saa teidät kuvittelemaan, että te olisitte MILLÄÄN TAVALLA valmiita seksiin tuossa iässä? Saanen kysyä?
Teidän pitäisi leikkiä hiekkalaatikolla barbeilla ihan niin kuin kaikki muut normaalit 12 - 13v kakarat. Mutta eeeeeei, te olette jo niin aikuisia, että voitte harrastaa sitä aikuisten kivaa. Siis *****! Vaikka te ulkonäöllisesti kävisitte vaikka 80-vuotiaasta, vaikka olette vasta 13v, niin sillä ei ole mitään ***** väliä, koska henkisesti te olette vielä samalla tasolla kuin silloin, kun olitte vielä äitinne kohdussa kellumassa.
Jos vanhemmillasi on minkäänlaista aivotoimintaa havaittavissa, niin he raahavat sinut hiuksista sairaalaan tekemään aborttia ja käyvät sen jälkeen hakkaamassa sen sinun "poikaystävän" ja hänen vanhempansa siinä samalla.
******* teidän kanssa kakarat!" - 4ddfj,f.kfc86
olen 13 vuotias ja tykkan yhestä pojasta se on 1 rakkaus
- tulevamamma:)
"Minä ajattelen samoin kuin sinäkin, mutta kummastuttaa millaiset vanhemmat on 13-vuotiaalla nuorella tytöllä jolle pääsee käymään näin. Minusta 13-vuotias ei ylipäätään ole valmis edes seurustelemaan saatikka harrastamaan seksiä. Eikö tämä tyttö kuuluisi lastensuojelun huostaan ellei kirjoitus ole provo?"
hahhhahhah, en oo kertaakaan kuullut viellä tapauksesta, jossa oltaisiin huostaanotettu seksin harrastamisen tai seurustelun takia!! hyvät naurut sain tuosta, kiitos kirjoittajalle vaan :)
Ja ketjun aloitus vaikuttaa ihan trollilta, mutta sen voin sanoa että olen itse 17vee, saan lapseni helmikuussa ja 18 täytän elokuussa, joten minutkin kai nää ihmiset täällä luokittelee teiniäidiksi, vaikka teini en kyllä enää pitkään aikaan ole kokenut olevani. En kuitenkaan 13 vuotiaana, edes kuvitellut, että minusta voisi tulla äiti, silloin on itse kuitenki tositosi nuori vielä. Mutta jos aloitus ei ole trolli, niin tämä tyttönenhän on lapsensa jo saanut tai juuri saamassa, joten paljon tsemppiä hänelle ! - so_ffe
Sain itse tietää 16-vuotiaana, etten voi välttämättä koskaan saada lapsia. Meni pari kk aloin seurustelemaan ja seurustelun alkuvaiheella tulin raskaaksi. Se oli shokki, koska mulle oli just kerrottu että en voi koskaan välttämättä saada lapsia, mikä oli kamala uutinen kun olen pienestä saakka ollut lapsirakas ja kun seurustelusuhde oli juuri alkanut (loppujenlopuksi tuo mies 2,5 vuoden seurustelun jälkeen muuttui alkoholistiksi, pahointilejä narsistiksi!) joten olen iloinen etten pitänyt lapsia, KYLLÄ, siellä oli kaksoset.. ne oli mun elämäni kamalimmat päivät!
Saralie, jotenkin nään itteni sussa ton ikäsenä.. luulin olevani niin vitun aikuinen ja et päätän ite asioista.. sun poikakaveris ei tuu olemaan siin vieressä ikuisesti, ei todellakaan. Teil molemmil tulee viel hetki ku haluatte alkaa elämään omaa elämää ja kokeilemaan juttuja ja tapailemaan muitakin ihmisiä jnejne.. se on satavarma et se vaihe sielt tulee vielä! vaik nyt poikakaveris lupailee pysyy sun vierelläs nyt ja aina ja ikuisesti, niin empä usko..karu totuus! En sano et sun pitäis tehdä abortti, mut katokki et pidät huolen lapsest, koska sä olet sen ite päättäny myös pitämää, ei oo lapsen vika sitten ku oot 16-18 ku muu elämä alkaa kiinnostaa enemmän et se on siinä ja lapsi pitää sut kotona, ei sun vanhemmat varmaan ala mikskään vkloppuvanhemmiks.
Ja toi et hoidat sukulaislapsia joka kk. Se on TÄYSIN eriasia, kosk sä pääset niist aina eroon ainaki siks kuukaudeks, älä vertaile siis siihen. (tien ite vaan senki kokemuksesta ku on kolme pienempää sisarusta.) ja edelleen hoidan nuorempaa pikkusiskoa ku on 5v. ja on se raskasta vaik se sen vaik 8h täs meillä on..mut voin sanoo et kyl nyt jaksan ja pärjään sen kans paljon paremmin miten oisin vaik edes 16 vuotiaana pärjänny, se on varma!
Älä siis syytä ja pistä lasta kärsimään parin vuoden päästä ku sua alkaa kiinnostaa elämään ! - mammatsuu19
jooh voin sanoa varotuksen että se on yhtä helvettiä sitte ku se alkaa, joo kyllä se siitä helpottuu ajan myöte ku saa parin vuoden päästä (ehkä) nukkua kokonaiset yö unet. itselläni on kohta 1v neiti ja ihan tuskasta ollu eka vuosi, koliikit ja hampaat ymsyms.... mutta jos aijot lapsen itselläsi pitää niin varaudu siihen että hoitajaa et saa silloin kun haluat mennä kaverien kanssa hengailemaan toki voit ottaa vauvan mukaan mutta lastensuojelu tarkkailee silmät soikeana toimintaa ja pahimpia asioita on muiden ihmisten ajatukset ja halveksumiset ja se sinun täytyy hyväksyä ainakin seuraavat 15 vuotta. en millään pahalla mutta kokemusta on kun sain muksun 18v, mutta olen ylpeä ja onnellinen äiti ja en vaihtaisi tätä lapsiperheen elämää mihinkään :) tsemppiä!
- saw_a
Ihan järkyttävää kuinka ihmiset täällä nimittelee (ei siis ainoastaan tämä keskustelu, tästä tulee trolli mieleen) teini-äitejä, nuoria raskaana olevia ihmisiä huoriksi? Hei miettikääs hetkonen oikeesti mitä tuo sana meinaa.. EI NUORI 15 VUOTIAS TYTTÖ OLE HETI HUORA JOS HÄN ON OLLUT YHDYNNÄSSÄ.. mistä te helvetti tiedätte kuinka monta partneria hällä on ollu ja kuinka vakavassa suhteessa tää tyttö voi ollakkin...
- +
30setkin voi tulla vahingossa raskaiksi, eikä heitä huoritella.
- heihaloo!!
Selvästi trolli mut mitä ihmettä jotkut kolmekymppiset käy täällä haukkumassa teiniäitejä tää on TEINIÄITIEN PALSTA. Itse koen tänne osittain kuuluvani koska olen entinen teiniäiti, nyt jo vanha kurppa. Painukaa takasin puutarha- ja pitsinnypläyspalstoillenne ja hankkikaa elämä!
- yksinuoriäiti
Hmm.. Tämän aloittajan vauvelin pitäisi olla jo laskujeni mukaan syntynyt. Olisi mielenkiintoista kuulla miten synnyttys ja raskaus meni ja millainen hän on nykyisin ! Aloittaja toki ei ole toviin näköjään kirjoitellut....
- anod
Itse olen 20-vuotias pienen lapsen äiti, vaikka lapsi on maailman ihanin, on elämä silti rankkaa.
Oletko oikeasti valmis ottamaan 18-vuoden vastuun ihmisestä. Nuoret tietäen iltaisin on kiva rymytä ja mennä, aamuisin se ei sitä sitten olekkaan.
Vauva kitkuttaa sinua hereillä iltaisin, herää öisin syömään muutamia kertoja ja aamuisin herätään aikasin. Ensinmäinen vuosi on raskas niin aikuisellekkin niin miten ihmeessä 13-vuotias sitten jaksaisi.
Jo asenteesi "vanhemmat maksaa meidän elämisen ja hoitaa mun vauvaa" kertoo ettet todellakaan ole valmis äidiksi. Lapsi on sinun joten sinun pitää itse poikaystäväsi kanssa pärjätä lapsen kanssa. Ei vauva ole kuin nukke jonka voi tyrkätä muille kun haluaa itse ulos kavereita näkemään/dokailemaan/ei vaan jaksa.
Nuori äiti voi olla hyvä äiti samoin kuin vanhempi mutta 13-vuotias on vielä aivan lapsi.
Vaikka kuinka olisi vanhemman näköinen, ei se tee aikuisuutta. - im back t:saralie
No hei kaikki onpas täällä olli vilskettä juu tosiaan oon nyt äiti kauniille pikku tytölle ja kiirettä pitää mut ei hätää mun vanhemmat ja poikakkamu auttaa minkä kerkeevät ja mä saan välissä vähän omaaki aikaa ja ei tää pennun hoitaminen ollukkaan niin kauheaa vaik niin moni yritti mulle sitä hokee myös täällä:P niin ja sen verran lisää uutisia et sain tos kuukausi sit tietää et olen taas raskaana! jep kortsu petti:/ mut aion tämänkin lapsen kantaa ja pitää ylpeydellä:)) niin ja jos muilla teiniäideillä tai siitä haaveilevilla on kyssäreitä ni kysykä ihmeessä!
- 18+7=?
voi vittu et sä oot muija tyhmä-.- etkö oikeest saa huomioo muute ku kusettamlla tääl et ooy 13vee ja sul o yks pentu ja toine tulos.. Iha alkaa jo itteesäkki hävetää sun puolest..
- Sepe
EI NUORI 15 VUOTIAS TYTTÖ OLE HETI ***** JOS HÄN ON OLLUT YHDYNNÄSSÄ
Tämä on selvästi virheellinen tulkinta asiasta. 15 v. yhdynnässä on aivan liian nuori. Sen lisäksi että rangaistaan näitä sakkolihoja paksuksi pistäneitä ukkoja pitäisi myös teiniäitiä rangaista mikäli ehkäisy unohtunut. Ei kai kukaan sitä munaa sinne ***** pakota työntämään.- nbvfty
Niin minkäs rikoksen se tuleva teini äiti sitten sun mielestäs on tehny ?? Kysympä vään aikana, kun lapsikaupallekaan ei oo rikosnimikettä. Vanhempien vastuu on alaikäisistä. Ei ulkopuolisten.
- tytteli-
jos oikeesti totta niin paljon onnea ja jaksamisia teille kaikille! Toivottavasti pikkunenkin saa hyvän elämän
- tytteli-
jos oikeesti totta niin paljon onnea ja jaksamisia teille kaikille! Toivottavasti pikkunenkin saa hyvän elämän
- rv22
nyt meni yli. Mä oon itekkin teiniäidiksi tulossa rv22, ja mä oon sitä mieltä että melkein kaikki ketkä tänne on kirjottanut ni on päästänsä vialla. 13-vuotias on tosi nuori, itekki olin vauvakuumeessa sen ikäsenä mutta en sentään oikeesti ois hankkinut sitä vauvaa ihan siinä iässä kuitenkaa, sen verran järkeä edes.
Ja te ketkä oikeesti puhutte tosi asiattomasti täällä ni se ei hyödytä ketään se ei auta tän tyttöraukan tilannetta millään lailla et haukutte pystyyn ties millä hirveillä sanoilla. Ja se varmaan on kuullu melkee kaiken itekki omilta vanhemmilta että kuinka se on liian nuori. Aivan varmasti on kuullut.
Mutta TÄÄ EI VOI OLLA TOTTA!! Että 13v saa lapsen ja sanoo ettei sen hoitaminen ookkaa vaikeeta?! Ja sen jälkeen on taas raskaana ja saamassa lapsen? eieiei ei tää ei kyl voi enää olla millää totta :D - onnea ja menestystä
jjoo .. 13-vuotisas on mielestäni nuori aloittamaan oman perheelämän. Ja väkisinki miettii , että miten lapsi tulee pärjäämään kun ei lapsen äiti ole tarpeeksikkaan kehittynyt. mutta uskon että adoptio olisi tuossa iässä vielä paras vaihtoehto, vaikkei se tuntuisikaan mukavalta. mutta jos tyttö on ja pysyy päätöksessään, ei muukaan auta kuin toivottaa onnea ja vauvalle ja äidilleen hyvää elämää !
- Joo ei...
Jos on saamassa jo toisen lapsen niin sit on jo tytön vanhemmissa vikaa jos tollasen sallii. Enkä usko että millään paikkakunnalla sossut kattelee tollasta toimintaa.
- nvvg
miksi te niitä sossuja nyt sotkette ihan jokapaikkaan. Huostaanotto ton äidin kohdalla nyt ei tosiaan auttais tippaakaan. Päin vastoin tulis vaan lisää äidittömiä lapsia. Ette sitten oo huomannu, että on pikkaaseen ruuhkaa tua huostattujen lasten puolella.
- Järkipäinen
HALOO ihmiset se lapsi ois jo syntynyt jos on, ja miksi ihmeessä te nimittelette ei hä voi enää mitään!
Tuli minullekkin mieleeni et johan tuohon lastensuojelukin puuttus!!!! Voi lapsi raukka!!!! sekä äiti että lapsi raukka!!!
- Sanetttt
Aluksi uskoin tähän alottajan tarinaan, mutta kun luin että hän on uudestaan raskaana heti edellisen synnyttyä niin ei tätä kukaan voi uskoa:D IHAN PÄIVÄN SELVÄ TROLLI!
- voiurpo
"kypsän näkösii"
Miten se ulkonäkö nyt tähän liittyy?
& selvä trolli. - ninopå¨pi
se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäkööt.
Eli jos menee paneksimaa ni sillo pitäs sen verra tiedostaa et siit voi tulla raskaaks.- m vcftum
Alottajan kannattais varmaan alottajan blokin kirjotus. Täällä kun saa niin paljon tätä vihapostia. niin ne muutkin teiniäitit nykyään tekee. Kuvien laittamisen yleiselle sivustolle kyllä kannattaa miettiä erikseen.
Harkitse nyt viä vakavissas myös adoptiota. Ja ennenkaikkea jätä alkoholi ja tupakka kokonaan lasten vuoksi, kun olet raskaana !!!
- Saralie täs taas
hei aattelin laittaa lisää infoa mun jatkosta ku sitä kaikki on halunneet tietää:) elikkäs oon tosiaan nyt sitte jo 4 kuulla raskaana toista lasta odottaen ja esikoinen kasvaa hienosti:) poiakamun kans ollaan yhdessä ja kaikki hyvin:) toivoisin niin saavani toisen tytön..poikalapsille ei oikeen oo niin kivaa shoppailla..tytöille on kaikkee pin´nkkii ja söpöö:) juu mut siin vähän updeitiiä.....katellaan myöhemmin rakkaat kamut:))
- Ja jengi uskoo ihq daa
Renesmee :D Hyvin kyllä matkit teinipimpsan ajatusmaailmaa ja kirjoitustyyliä. Pointsit siitä :)
- Saraliiie
Ja jengi uskoo ihq daa kirjoitti:
Renesmee :D Hyvin kyllä matkit teinipimpsan ajatusmaailmaa ja kirjoitustyyliä. Pointsit siitä :)
kiitos:) olen itsekin ylittänyt itseni!
- sdfgnhj
Hirveästi tsemppiä sinne!
Olen samoilla linjoillam,että otatte poikaystäväsi kanssa toisianne niskasta kiinni ja alatte opiskelemaan aiheesta. Tottakai sitten kun lapsi syntyy,kaikki asiat ovat uusia ja varmasti tulee olemaan kovia aikoja, mutta onpahan jo enneestään tietoa,miten asiat suurin piirtein pitäisi hoitaa. Ja kysy ihmessä neuvoja ja tarvittaessa apua,omalta äidiltäsi ja tuttavilta. Itse olen sitä mieltä että vaikka oletkin vielä 'noin nuori' niin älä vain anna periksi. Itse aikoinaan tulin raskaaksi juuri ja juuri kun olin täyttänyt 13. Tuolloin vanhemmat painosti ja minä jouduin tekemään abortin. Nyt olen 17-vuotias ( pentu vieläkin) ja kadun sitä joka päivä,että tein niin kuin vanhempani halusivat. monta kertaa vieläkin ajattelen ett' "minähänn voisin olla nyt 4 vuotiaan lapsen äiti" ja vieläkin, se ottaa todella koville.
Hirveästi voimia sinulle,älä vain anna periksi! - onnellisesti
Mulla on hyvä ystävä, jonka äiti on saanut hänet 14 vuotiaana ja vielä kasvattanut hänet yksin. Ja ystävästäni tuli silti onnellinen ja ihana ihminen.
Stemppia. Ps. kannattaa ottaa kaikki apu vanhemmilta, sitä sä tarviit. - oi voi
hei olen 13 v ja kans raskaana viimeisellä viikolla toivottavasti tämä on ollut aika moista vääntöä ja neuvoksi elä päivä kerrallaan
- oi voi
hei olen 13 v ja kans raskaana viimeisellä viikolla toivottavasti tämä on ollut aika moista vääntöä ja neuvoksi elä päivä kerrallaan
- kolmiolääke
mikä saa teidät ihmiset valehtelemaan vakavista asioista?
ottakaa itseänne niskasta kiinni ja jarruttakaa. - 13 ja raskaana !
dsoiflkdjv joo no en tiiä onks tää sitä vertaistukea mutta 13 oon ja raskaana... poikaystäväni kanssa harrastimme seksiä ehkäisyn kanssa useita kertoja kunnes huomasin outoja oireita .. en oo vielä varma raskaudestani mutta musta tuuntuu et nyt on menos ne " valekuukautiset " ku ne on ollu pikkasen pienemmät.. saman verra kestäny ja sattunu mutta vähemmä verta ja välillä ruskeetakin D: onks se normaalii et joskus on tällasta? et voisko tää olla sattumaa ... ;;_; jos nyt oikeesti oon raskaana nii herranjumala en aijo pitää lasta. abortti heti ku mahollista. aijomme poikaystäväni kanssa viivyttää seksiä niin ettö jos tulen taas raskaaksi pystymme kantamaan vastuun uudesta perheenjäsenestäkin :) lukioon ja korkeakouluun olen menossa ja poikaystäväni amikseen
- pilvilinnatpuhki
heippa 13 ja raskaana !
Jos te ootte käyttäny kortsua ja se kortsu ei oo puhjennu nii sä et ole raskaana.
Ja jos et sitä millään meinaa uskoa nii mee ja tee testi, ja kyllä se ensimmäinen testi sen kertoo ei tarvii montaa tehä.
Ja siitä sun poikaystävästä, ei se jää odottelemaa siihen asti et olist kypsä äidiksi, pojat on poikia ja ne ajattelee sitä yhtä asiaa siitä lähtien ku on sitä ekan kerran saanu.
Sun pilvilinnat on rikottava ajoissa ennenku oot niin korkeel et oikeesti sattuu ku totuus tulee vastaan.
En haluu olla ilkee tai törkee mut on itelläniki teininä ollu tollasia ajatuksia. - teinimamma95
itse olen nyt 17-vuotias nuori nainen ja 4-vuotiaan pojan ONNELLINEN äiti.
Seurustelin ( jos sen ikäisenä voi vielä seurustelusta puhua) itseäni 4 vuotta vanhemman pojan kanssa. Yritimme aina olla ns varovaisia ettei vain sattuisi vahinkoa,mutta sitten vain kumi oli pettänyt. Nyt olemme edelleen yhdessä, minä käyn ammattikoulun ensimmäistä vuotta ja mies toimii kirvesmiehenä.
Kun sain aikanani tietää raskaudesta,abortti ei missään vaiheessa käynyt mielessä. Vanhemmat yrittivät painostaa samoin, poikaystävän vanhemmat.
Poikaystävän kanssa puhuttiin monesti,että ehkä olisi parempi abortti tehdä, kun olin kuitenkin niin nuori,koulut kesken ja elämää vielä paljon edessä.
Itse en kuitenkaan voinut ajatusta abortista sulattaa,vaikka tiesinkin että varmasti tulisi vaikeita aikoja ja lapsen hoitaminen tulisi olemaan raskasta niin nuorelle.
Mutta kuitenkin selvisin siitä. Raskauden aikana, ainoastaan poikaystävä oli tukena. Vanhemmat olivat kuin eivät tunnistaisikaan,eikä miehenkään vanhemmat olleet yhteydessä. Lapsen synnyttyä kuitenkin kaikki kantoivat kortensa kekoon, enkä ilman heitä varmaan olisi selvinnytkään.
Vaikka oletkin vielä niin nuori,niin harkitsisin siltikin.
Itsellä kävi aikoinaan mielessä ainakin se asia, että jos teen abortin, niin mitä jos en saakkaan lapsia sitten kun niitä tahtoisi?
Se ei aina ole se ikä mikä ratkaisee, vaan fyysinen sekä henkinen kypsyys.
Jos 13-vuotiaana saa lapsen,niin sen jälkeen pitää vain asettua siihen äidin rooliin. ja antaa pienestä asti lapselle hyvä elämä!
Tsemppiä kovasti sinne! Toivottavasti tulos on oikea,kummin vain teetkin. - HAJAA 12v
Mun mielest ei pitäs hankkii lapsia ennen ku on koulut käyty. Mieti sitte ku oot sen 18 ja et oo voinu käydä kunnol kouluu, ei oo työtä eikä massii, ootteko viel sen poikaystäväs kaa sillo yhessä. Kelaa sitä et sult menee iha sikan rahaa lapsen kasvatukseen, eikä sun vanhemmat vissii aio maksaa kokonaan kaikkee. Sitä paitsi mitä hyötyy lapsist on ees xd Älä pilaa sun elämääs hankkimal lasta noin nuorena. Toivottavasti teit abortin tai olet trolli :D Tälläsen asian kaa pelleily on iha sika pateettist, muut tulee antaa neuvoi mut jos trollaat. Mut siis jos et oo trolli, valmistaudu elää selibaatissa seuraava vuos.
- läppääkokoraskaus
naurattaa noi saraelin jutut :DD:D:D:D kyllä varmasti on raskaana joo.... renesmee......öööm empä usko ;D toinen lapsi...oivoi. kyllä itsekin katson twilight leffoja, ja renesmee on kaunis nimi, mutta on jotenkin tyhmää antaa lapselle nimi jostakin elokuvasta. :DDD taidat vain haaveilla raskaudesta ja pienestä renesmee vauvasta ;) :D
- läppääkokoraskaus
korjaan saralie*
- Rakastan vauvoja
Mä oon ite 13 v Ja en ajattelisikaan että pystyisin hoitamaan omaa vauvaa tässä iässä ja varsinkin kun koulunkäynti kiinnostaa. Mun mielestä paras ikä on sitten kun saa opiskelut ja ammatin kuntoon. Mutta se on ihan mielipide asia ja jos pystyt hoitamaan sen niin se on ihan ok. Mä ite rakastan vauvoja ja hoitelenkin aina serkkutyttöä joka on nyt noin 4kk. Toivotan sulle vaan paljon onnea vauvan kasvatuksen suhteen :) Ja uskon että susta tulee ihan kelvollinen äiti :) Onnea
- pepsimäään
mun mielestä kyllä 13 v on liian nuori äidiksi, kyllä äidin pitää olla ainakin 16-17v. mut ei tää helvetin jatkuva haukkuminen tilannetta muuta, jos hän on päättäny pitää lapsen niin se on hänen oma päätös. mikäli tää ei oo fake, nii onnee :)
- Hehehhe
Sori huomasin ylempänä kommentin että valmistaudu elämään selibaatissa seuraava vuos :D Minkähän takia niin täytyis tehdä jos on raskaana?:D:D
- (;
Kyl tuntuu aika epä todelliseslta. Iteki oon 13 v. no tänävuonna täytän 14. Oon aina rakastan lapsii ja niiden hoitamist ymsyms...Ja välil aatellu et miks en ois tarpeeks kypsä äidiks. mut ei siinä olis mitään järkee pilata teininä olemista.Itse todellakin haluun lapsia ehkä 2-3 mut en ennenku on koulut käyty ja rahaa on. Eli haluun vast sit lapsii ku oon tarpeeks kypsä ottaa vastuuta toisen elämästä. (: mut jos tää juttu nyt on oikee nii paljo jaksamisii ja onnee!!!
- penttuli
voiko itsetyydytyksestä tulla raskaaksi? tyydytän säännöllisesti ja mulla oli viikon tauko siinä ja nyt mun maha on isompi ku ennen ja se on välillä kipee.. mulla ei oo vielä kuukautiset alkanut..? voinko olla raskaana..
- trollipelle
aika hyvi jos lapsi synty joulukuus ja alko odottaa toist lasta sitä edeltävässä kuussa eli marraskuus,, läppää tää kaikki!
- penttulii
voiko itsetyydytyksestä tulla raskaaksi? tyydytän säännöllisesti ja mulla oli viikon tauko siinä ja nyt mun maha on isompi ku ennen ja se on välillä kipee.. mulla ei oo vielä kuukautiset alkanut..? voinko olla raskaana..
- (;
penttulii: et voi koska ainoa tapa tulla raskaaksi on jos kuukautisesi olisivat alkaneet jaolisit ollut sängyssä miehen kanssa.... Toinen mahdollisuus olisi keino hedelmöitys, mutta itsetyydyttämällä ei voi tulla raskaaksi..
trollipelle: aivan nyt tajusin se ei ois mitenkään mahdollista (: - Samaaikäluokkaa
Onko siinä jotain väärää saada 13 vuotiaana lapsi?? nykyyän on vähän eri jutut kun joskus vuonna 2000..Siinä ei ole mitään väärää jos tulee raskaaksi ?Niin vain tapahtui ei voi mitään...ja vaikka käyttäisi ehkäisyä voihan se kondomikin hajota!Myönnän,että kyllä 13 on nuori,mutta se on oma päätös ei kenenkään muun.Yrittäkää ihmiset tajuta se,että vaikka nuoret tulee raskaaksi se ei tarkoita,että olemme huoria,tai myymme itteämme !
- olotiainen
Uskon ja toivon syvästi, etät tää on nykyaikaisten teinien ilkeä pilaleikki.
Mutta kuitenkin: Jos uskot, että sinusta on äidiksi, ota vaikka badydoorni ja kokeile kantaa sitä 5 tuntia hyvin käsilläsi, niinkuin vauvaa kanniskellaan. Aloita vaikka vaan sillä, että kannat sitä nukea jokapaikassa paitsi koulussa.
Tai jos teillä on koira, ota aamuisin aina aamuisin koira ja lenkitä sitä 30min ennen kouluusi lähtöä. Kun tulet koulusta teet saman ja vielä illalla kolmannenkin kerran. harjaat koiran turkin kerran viikossa ja peset sen joka toinenviikko. Se antaa jo kuvaa vastuunottamisesta jos tuohon kykenet.
Sitten mietit, että vaikka se poikaystävä on nyt niin ihana, on raaka tosiasia, että jossainvaiheessa lapsestana huolimatta näkee nuoruuden. Tässäkohtaan hän haluaa olla ulkona kavereiden kanssa, ajaa mopokortia, kevarikortia, ajokorttia yms.. Lähteä abariin ja olla ja tehdä tavallisten nuorten asioita. Ja niin ikävää kuin onkin, nykpäivän eka seurustelusuhde tuskin tulee kestämään koko loppuelämää. Ja voit itse myös miettiä sitä tosiasiaa, että ystävät tuossaiässä eivät kaikki ole todellakaan ikuisia vaikka ovatkin nyt tärkeitä ja rakkaita, mutta jos itse haluat olla osa lapsesi elämää etkä anna vanhempiesi kasvattaa lastasi, niin et voi enää lähteä kavereiden luo yökylään tai kaverit tulla sun luo yökylään. Et osta itsellesi sitä hienoo puhelinta tai kallista paitaa, vaan ostat paaaljon halvemman tai jätät omat tarpeesi kokonaan pois ja ostat vauvalle asioita.
Täytyy kyllä sanoa näin 22 vuotiaana kohta äidiksi tulevana ihmisenä, että äitinä olisin hyvin pettynyt jos 13 vuotias tyttäreni tulisi kertomaan, että on raskaana. En tietenkään näyttäisi sitä tyttärelleni vaan keskustelisin hänen kanssaan asioista. Ja tottakai tukisin, mutta vaatisin häneltä aikuisuutta ja lopettaisin hänen käsitelynsä lapsena, varsinkin pitäisi lapsen.
Täytyy kyllä sanoa, että jos koet olevasi aikuismainen, miten voit olla raskaana? Loppuenlopuksi kypsä ihminen ei tuossaiässä hankiutuisi raskaaksi vaan tietäisi vastuunsa ja huolehtisi ehkäisystä. En yhtään ihmettele enää, että 13 vuotias harrastaa seksiä kun valmentaa lapsia jotka on alle 10 vuotiaita ja he miettivät poikaystäviä yms asioita. Nyky-yhteiskunta on sen verran sekaisin ja asettaa paineita jo 5 vuotiaille.
Toivottavatsi osaat myöhemmin ajatella elämääsi ja miettiä, että mitä elämä olisi, jos olisit oikeasti ollut kypsä ja vastuuntuntoinen ja tiennyt mitä tulet tekemään.
Toivottavatsi ymmärrät rahan arvon ja opiskelet jotta lapsesi ja sinä saatte hyvän elämän kävisi sitten mitä vaan. - huolestunut93
Tainut jääädä se eka valistus väliin mikä 5lk.lla annetaan... 13 vuotias on vielä LAPSI, eikä murkku ikäkään pahemmin varmaaa oo alkanu....! Minun järkeen ei nyt käy että lapset tekee lapsia, itse olen 19- enkä edes ole seurustellut koskaan. Enpä enne oo kuullu et ala-asteelaiset harrastaa seksiä ja saa lapsia.. Mut katotaa vaa nii 5 vuode päästä saa jo 10-v tytöt lapsia...
KYSYNKI VAAN ETTÄ MISSÄ OVAT VANHEMMAT?- syntyny v. 1800 jälkeen
"eikä murkku ikäkään pahemmin varmaaa oo alkanut" luuleeko joku edelleen että tytöillä kuukautiset alkaa vähintään 16 v ja että barbeilla leikitään 3-4 lk. jälkeen tosissaan muualla ku jossain eristetyssä metässä ? Ja toisin ku täälläki useimmat luulee nii ei 13 v tyttö ole suoraan huora jos on käyny sängyssä . Ja samasta syystä ne teinitki sängyssä on ku te kaikki vanhemmatki ! (vaikkei se aina ole hyvä asia)
- ....
Miksi. Miksi.? i don't wan't to live in this planet anymore. Ja kun luulin että ihmiset on järk.... HAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHA en luullut :D
- ......
on* on this planet xD
- minä
Ihan fiksua mun mielestä, toivotan tsemppiä vauvasi kanssa!
- raskaana00
oon 11 ja raskaana mitä teen
- Niina8v
Olen 8v tyttö ja mun maha on ollut noi 2kk ihku raskaana oleva maha ja koulut on keske mua haukutaan nii et oo ainoo oon 8v ja varmaanki musta tulee äiti viel 8kk et saan sen lapsen :/
- äitii
tää tulee nyt vähä myöhäs:DD..mutta itse olen 14 ja äiti sain vauvani tammikuussa ja ihan hyvin olen pärjänyt koulussa käyn kokeissa ja mutsi sitten opettaa mua kotona matikassa ja englannissa joissa olen huono.ensin meinasin ittekki että teen abortin mutta päätettiin poikakaverin kaa että me pidetään se.nyt poikakaveri hoitaa vauvaa uisein viikonloppuisin kun pänttään kouluun,ei se sen vaikeampaa oo.:)
- raskaana23
jos tää olis totta ni kaikki ehdet kirjottais jo susuta koska oot ihan helevetin nuori !!
- 17vee
Ei herranjumala. Itse olen 17 vuotias, ja raskaana, enkä ole miettinyt sekunttiakaan pidänkö lapsen vai en. Teen abortin, ja se oli minusta selvin, luonnollisin ja ainoa ratkaisu koska vaikka kuinka "aikuismainen" tunnen olevanikin, tiedän etten ole todellakaan valmis vanhemmuuteen. Oma mielipiteeni on, että jos 13 vuotias tekee lapsen ( ihmetyttää että mitä helvettiä tuon ikäiset edes tekee sängyssä?!) niin silloin on kyllä lapsella lapsi. Joo, on totta että maailmassa on helvetisti teini vanhempia ja monet lapset on kasvanu hyviksi vaikka porukat oiski ollu nuoria, mutta EI! Ei 13 vuotiaan pitäisi tosiaankaan saada lapsia. Eihän sen ikäiset vielä ole edes kokeneet murrosikää, löytänyt identiteettiään tms. Vastuuta ei osata kantaa vielä, ja epäilen vahvasti että omissa vanhemmissa ollaan vielä niin vahvasti sidoksissa että edes yksin eläminen olisi rankkaa, saati sitten pienen vauvan hoitaminen. ei hyvä luoja....
- Leena Kenoveeva
Minä olin 9-vuotias kun sain esikoiseni, täytin 9 juuri sinä päivänä kun vauvani syntyi. Lapsi syntyi raskauviikolla 36, mutta se oli tosi pieni, painoi alle 2 kiloa ja joutui heti keskolaan. Se oli tyttölapsi ja minä rakastin sitä vauvaa kovasti. Harmi että en voinut hoitaa tai edes imettää sitä, koska olin liian kipeä pitkän synnytyksen jälkeen eikä minun rinnat olleet kehittyneet kunnolla niin että minun tisseistä ei tullut maitoa. Sitten se minun vauva kuoli ja kuolinsyyksi paljastui se että vauva oli vaikeavammainen koksa sen isä oli minun 11v veli. Sillä vauvalla ei ollut esimerkiksi juuri lainkaan sisäelimiä niin se kuoli. Se oli kamalaa ja minä itkin pitkään mutta nyt olen jo iso tyttö (20v) enkä minä enää valitä siitä vauvasta joka kuoli sillä minulla on nyt aivan ihana ja terve poikavauva.
- Herrajumala!!!
Kait sen lapsen isä on joku muu kun oma veljes?!?
- voi teitä lapsia
voi sinua miksi sinä nyt aloitit mikä kiirus sinulla oli tähän? eikö barbit enää kiinnostanut kun pitää leikkiä jo pojan kanssa ja vieläpä pippelin kanssakin sanoisin että 17 ja 18v on hyvä ikä aloittaa raskaus ei alle
- hoh,hoijaaa
Miksi ihmeessä ruokitte trollia??
- unelma...
mä oon nyt 12 parin päivän pääst 13 nii haluisin lapsen.. mä ja mun poikakaveri ollaa keskusteltu asiasta mut ei olla tultu oikee mihinkää tuloksee.. mä haluisin tietää et mltä tuntuu olla näin nuori äiti?
- JärkeäPäähänTakomaan
EI VOI OLLA TOTTA! Olet siis 13- vuotias tyttö... Kuudenteen luokkaan asti on jo VARMASTI käyty biologiassa sellaisia asioita läpi, joissa kerrotaan naisista ja miehistä ja miten tehdään lapsia, jne. Mutta teidän koulun biologian kirja ei varmaan kerro sitten ihan kaikkea mitä pitäisi! (tai et ole vain välittänyt tälläisestä asiasta ) -> *n.12-16v. TYTTÖ VOI JO TULLA RASKAAKSI JA TEHDÄ LAPSEN, MUTTA EI VIELÄ OLE HENKISESTI TARPEEKSI VANHA HUOLEHTIMAAN LAPSESTA. En ole varma, onko tämä pelkkää ***** pilaa vai totta, mutta jos tämä on totta, otan osaa lapsesta joka joskus saa tietää, kuinka hullu hänen äitinsä oli, kun meni hankkimaan 13- vuotiaana lapsen. *Olen säästänyt ala-asteen biologian kirjan.
- 18v äiti
TOSI HULLUA HANKKIA LAPSI KERSA IKÄISENÄ :(HALOO ONKO PÄÄSVIKAA VAI OOTKO TYHMÄ !MUN MIELESTÄ OOT ITEKKIN VIELÄ NUORI JA AIKUISENA EN JAKSANUT ENÄÄ MASENNUIN OLO TULEE VARMASTI :)TULISIPA SUOMEEN SELLANEN LAKI JOKA OTTAA HUOSTAA ALLE 16VUOTIAITTEN LAPSET SILLÄ NIITTEN PITÄÄ ELÄÄ NUORUUS JA ELÄMÄ ENNENKUN HANKKIIS LAPSIA!KERRO SITTEN LAPSELLE OLIN 13V KUN SYNNYTIN SINUT JA VARMASTI ET JAKSA HOITAAA
- wawawawa
onko nää 13v tosissaa et tekee lapsen? vai onko tää pelkkää trollia:D
- äläviitikusettaa
No sitten kuhan vauva syntyy niin on medialle jättipamaus! Että onnea vaan tuleva teinijulkku ;) ja todellakin lukee sit lehdis jos ei oo trolli! :)
- jaujaiaa
Hehheh. Kai ihmiset nyt tajus et tää oli trolli... tuskin kukaan 13-vuotias ajattelisi noin naiivisti. Luulenpa että joku hieman vanhempi siellä kirjotteli. :--D
Mut aika hyvä!
- dddfdfd
Hyvä että 13 vuotiaalla on ees pillukarvat alkanu kasvamaan niin sitä tullaan jo raskaaksi :DDDDD
- vauvakuume1
Huhhuh, itse olen 16, täytän parin kuukauden päästä 17.. ja olen nyt miettinyt lapsen hankkimista, vaikka olen ehkä vielä joidenkin mielestä liian nuori. Mutta itse olen sitä mieltä että jos lapsi on tullakseen, ja haluaa pitää sen, niin siitä silloin on myös pidettävä huoli, ja hoitaa sitä. Eikä voi vaan lähteä ulos, lapsi menee aina kaiken edelle. Olin ekan kerran 14 kun tulin raskaaksi, mulla oli vuoden suhde takana, mutta päätin tehdä abortin, koska silloin olin vielä liian nuori, ja peruskoulukin käymättä. Ja olen hoitanu pieniä lapsia 12 vuotiaasta asti, ja tiedän miten hoidetaan, ja tiedän sen että sitten ku lapsi on sulla sylissä, niin sä et voi enään tehdä mitä huvittaa. lapsi menee kaiken edelle.
- forever äksdee
Mä olen itse 13.Okei mulla on poikaystävä mutta EI en todellakaan halua lasta tämän ikäisenä!Mielestäni on parempi ensin olla kavereitten kaa, käydä koulu saada hyvä ammatti....ja Sitte myöhemmin ne lapset.Ja jos lasta haluu hoitaa nii jokaisella on varmaan pikkusisarus tai sukulainen jolla on vauva niin sen kanssa Sitte!
Mutta kiva että saat lapsen!
Onnee! äksdee - ei hyvää-päivää
"Vanhemmat kasvattaneet hyvin". Minusta epäonnistuneet kunnolla.
- kulmikasvittusaatana
Vitun kusimutteri.
- onnea sinulle
hei,mikä on haukkujat painukaa vitsiin haukkujat antakaa oikeesti olla vaan jos on okan päätöksensä tehnyt niin ei se mitään ja vauvaa ei tulla hakemaan huostaan pelkän iän takia että niin ja jos hänellä on tuke tarpeeksi ja hänen elämäntila sopii vauvaan niin ei oo mitään broobleemaa ja hei mitäs tähän sanotte tähän OON 9-VUOTIAS JA OLEN RASKAANA JA EN LEIKI ihan oikesti ite oon raskaana ja aijon pitää lapsen koska elämäni sopii siihen hetkeen VAIKKA OLEN HYVIN NUORI ja nyt niitä vinkkejä eli siis ihanaa että olet uskaltanut tehdä oman päätöksen ja olen todellla iloinen etää vanhempasi suhtautuivat tähän suureen asiaan kivasti ja ei sinun tarvitse häpeä sinun mahaa koulussa jos joku sanoo jotakin ei kivaa niin sano näin ai et ole nähnyt tälläistä mahaa ennen. se on normaali asia tytöille ja sitten kävelet vain pois ja voit saada paljon tukea terveydenhoitajalta se on hyvin kiva asia sillä he kuuntelevat asioitasi hyvin ja haluavat auttaa EI HAUKKUA joten rohkeesti vaan ja toivotan todella lämpimästi onnea sinulle hyvin suuren asian kanssa hyviä hetkiä lapsen kanssa
- Hohhoijaa.. -.-
Täällä tosiaan taitaa suurin osa olla jotain kukkahattutätejä tai niitä jotka ei saa omia lapsia ja arvostelevat sen takia ihmisiä jotka voi saada lapsia. Itse käyn peruskouliut loppuun ja hankin ammatin ja sen jälkeen voin edes harkita lapsen tekoa. Jos nyt kävisi niin että tulisin 16-17.v raskaaksi niin kyllä todennäköisesti pitäisin sen mutta en ikimaailmassa pitäisi lasta 13.v. Kyllähän järki sanoo että ei sulla paikat kestä synnyttämistä jos ei välttämättä aikuisellakaan ihmisellä kestä.
- pöö
vittu mää olen nytten järkyttynyt! ite olen 15v ja ei kukaan 13v ole valmis äidiksi ei KUKAAN! monet luulee muo äidiksi kun pidän tuttavien lapsia sylissä ja on mulle see vauvakuume iskennyt mut en tiiä mitä tekisin jos lasta odottaisin! voi voi toivottavast tää oli joku vitun läppä
- PLÄÄÄÄH
Hei Saralie!
Oon itekkin kolmetoista, tai täytin vähän aikaa sitten. Mä en vois ikinä pärjätä lapsen kanssa! Mullekin sanotaa et oon kypsä ja menisin 17 vuotiaast jne mut siis, en todellakaan koe olevani valmis ottamaan niin suurta vaastuuta.. Mut sulle voimia, ja ihanaa et sun porukat on tukena ja niin ees päin! Mun porukat ei ikinä hyväksyis sitä et oisin raskaana tän ikäsenä.. Sust tulee ihan varmasti hyvä äiti ja onnee onnee onnee!!
Ps. Kaikkille vaa et huora tarkoittaa naista jolle MAKSETAAN SEKSISTÄ. Mä en tajuu miten te sekoititte Saralien mitenkään huoraan! Sil on poikaystävä joka näköjää oikeesti rakastaa sitä ja pysyy sen rinnalla, joten en usko et se mitää huoraamista on! - VITTUCMAA
hyi senki sairas pikkupaska et tosissaa voi haluta lasta tuossa iässä. cmaa oot niin nuori ja elämä edessä niin et todellakaa halua et saat märisen vittupään syliis. pls oikeestim ikä vittu sua vaivaa että haluut lapsen tuos iässä? jos oisin isäs löisin sua :)
- Anonyymi
13 vuotias on ihan liian nuori hankkii lapsen käytä päätäs ja onks tos mitää järkee hankkii lasta ku sul on viel peruskouluki käymättä sut on kyl huonosti kasvatettu ei kenenkää vanhemmat voi antaa noin nuorena hankkii lasta iha hulluu oon itekki 13v mut en tulis miettineekskää et hankkisin lasta ennen ku täytän 20 huhhuh
- Anonyymi
Mmm
- Anonyymi
Tämä yksi maailman tunnetuimmista suomalaisista on sitä mieltä että jos ,😀
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768