Sattuisiko olemaan ketään sellaista henkilöä, joka olisi säästänyt vuosien 2003-2004 canal kanavan tv-lehtiä, siis niitä, joita tuli kuukausittain ja joissa näkyi mitä elokuvia milloinkin tulee.
Kysyn tätä siksi, että olen jo kauan yrittänyt keksiä erästä elokuvaa, joka mielestäni kyseiseltä kanavalta tuli näihin aikoihin, mutten muista elokuvan nimeä, enkä keitä siinä näytteli. Se oli muistaakseni amerikkalainen teinielokuva, missä oli teini-ikäinen tyttö, joka ei tullut toimeen äitinsä kanssa ja otti elokuvan alussa feeniks tatuoinnin, jonka värittäminen jäi kesken, koska hänen äitinsä ilmestyi paikalle. Tyttö lähetetään isänsä luo maalle, missä hän ei viihdy ollenkaan, hän haluaisi vain lähteä takaisin kotiin. Muistelisin myös isällä olevan uusi nainen, josta tyttö ei ainakaan aluksi pidä.
Tyttö tapaa maalaispojan, johon sitten ihastuukin. Eräässä kohtauksessa he viettävät aikaa lammen luona, joka on kuulemma täynnä autoja. Tyttö päättää mennä lampeen uimaan, jolloin poika näkee tatuoinnin ja kehuu sitä.
Elokuvan loppupuolella on rankkasade, jonka aikana lehmät taitavat päästä vapaiksi ja tyttö auttaa lehmien kokoon keräämisessä ämpärin avulla.
Tämä elokuva siis pitäisi mielestäni löytyä niistä canal :n lehdistä, joten jos jollakin niitä olisi toivoisin hänen hiukan vilkaisevan niitä ja kertovan jos löytää niistä tämän elokuvan nimen. Ja jos joku sattuu kertomani perusteella tietävän tai edes harkitsevansa tietää elokuvan nimen, toivoisin hänen kertovan asiasta minulle. Kiitos jo etukäteen.
Vanhat tv-lehdet
heini-
0
149
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1473664Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki953594Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423143Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest172490- 1812152
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu251357- 941194
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241051Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt69978Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt114957