Te jotka menitte nuoruuden rakkauden kanssa naimisiin, elittekö

Naimisiinmeno nuuruudenrakkauden kanssa on sama kuin " ostaisi sijan säkissä ", elämä on pitkä, hyvin yllättäviä käänteitä täynnä, harva on jaksanu katella yhtä läpi elämän, mutta moni myös ollu yksisilmäinen putkiaivo, eikä ole nähny muuta elämää ympäröivässä maailmassa.
En tiedä nauraakko vai itkeä tälle loppuelämälle.

Olisko aika tehdä Elämänkertaselvitys.
No en ole vielä valmis siihen ,mutta yhden kanssa olin naimisissa ja kaksi lasta saatiin .
Mitä sitä hyvää vapauttaan olisi tuhlannut yksinjäätyäni 38vuotiaana. Lapsetkin melkein aikuisia . Nyoruuden huumassa sitä aloitettiin ja ei siinä mitään katumista ole ollut menneessä elämässä --hyvä vaan kun on tullut koettua.

Jalat raskaat, sydän pumppaa viiveistään, aurinko paistaa, on pieni ilonaihe, askeleet suuntaan hautuumaalle, kastelen kukkaset, saan hiukan raitista ilmaa. poistun, taakse en katso, mennyttä ei tahtois muitella, silti se kulkee taakkana mukana loppuelämän, ihminen ei ole koskaan vapaa, on menneisyyden vanki.
Elämä on kuin ruusunkukka kaunis hyvin piikikäs.

niin --sinne hautuumaalle minunkin mieli palaa--ja vaikeeta on koska olen eri maassakin, harvoin käyn ensi rakkani haudalla --onneksi poika pitää huolen sukuhaudasta --maksaa aina 10v laskun .

Nuoruuden rakkaudet vaihtuivat. Ei ehtinyt muodostumaan kiinteää suhdetta.

Juoksuvuosien jälkeen suhde muodostui keskinäisen viihtyvyyden perusteella.
Saman tyyppinen arvomaailma ja kiinnostuksen kohteet.

Mainittavimpina yhteisinä ominaisuuksina vastuuntunto, ehdoton rehellisyys ja täsmällisyys.
Hyvin pian osoittautuivat myös periaatteemme lasten kasvatuksessa ja raha-asioissa samanlaisiksi niin arkinen puoli oli jo pitkälle kunnossa.

Olemme uskollisia.

Vaimolla ilmeni parantumaton tauti kymmenisen vuotta sitten.
Alku oli hankalaa mutta se ei kuitenkaan invalidisoinut.
Itselläni on nyt prosessi menossa.

Kommunikointi jja yhteydet älkikasvujen kanssa pelaavat.
Omaisuutta olemme siirtäneet asunnon lahjoyuksen, säästövakuutusten ja laillisissa puitteissa tapahtuneiden tilisiirtojen muodossa.
Lisänä jotain pientä.
Matkoja, viihde-elektroniikkaa yms.

Ensimmäisen rakkauteni kanssa olen elellyt yli 50 vuotta. Tasaista tahtia on elämämme yhdessä sujunut. Lapset on saatu 50 vuotiaiksi nuorinta lukuunottamatta.

Alussa oli hieman vaikeampaa. Oli asunnon hankinta ja ainainen rahanpuute, mutta siitäkin selvittiin.

Nykyään kahdestaan elelemme ja samanlaiset asiat meitä naurattaa yhä edelleenkin, jos sitten joskus itkettääkin.

Kremppojahan ei voi tässä iässä tyystin välttää, mutta toistaiseksi olemme niidenkin kanssa oppineet elämään.

Lapset asuvat perheineen aivan lähellä ja huomenna on taas koko suku koolla yhden lapsenlapsen synttäreiden puitteissa.

Elämä jatkuu,... toistaiseksi.

Kaikilla auvoista elämä ei ole ollu, meikä sai puolisokeen hurmurin, naiset oli polvillaan joja sorkka, yksi poikeus oli, nähdessään puolisostani armeijassa otetun muotokuvan siis valokuvan, kuva oli komee kuin jumala, mutta työkaveri naisen katsoi pitkään ja hartaasti, lausi sitten, ompa pirullisen näkömen mies, tulee vaikeuksia, jäin siinä ihmettelemään, olin silloin nuori noin kaksikymmentä vuotias, itseki kaunotar, myöhemmin sain kokea mitä hän tarkotti, oli hurmuri, mutta oli mylös väkivaltanen. Lapsia synyi vuoden välein, julmuutta riiti, ( olin raskaan, hän pokasi vatsaan, tarkotuksena keskenmeno ) mutta vieraat naiset oli ihastuneita, kaikki luulivat olevansa ainoa oikea hänelle, avioliitto kesti kaikesta kärsimyksestä huolimatta läpi elämän, vuosien kuluessa otin harkinta ajan, mutta hän ei kaikesta erosta huolimatta löytäny ketään tai ei huolinu ketään kuitenkaan muuta kuin minut vihityn vaimonsa, joten kahden vuoden kuluttua palasin takasi, olimme aivan kahdestaan, lapset oli jo vuosia sitten muuttanu omiin perheisiinsä, olimme isovanhempia, mutta hurmurin vietti jatkui paluun jälkeenkin, kärsin suunnatomasti hänen käytöksestään, kaikki on myöhemmin selvinny, yli seksuaalinen käytös johtui hänen sairaudestaan, hän sairastui vakavaan dementiaan, aivoperäiset sairaudet aiheuttaa yli korostunutta seksiviettiä se selitti hänen hurmuri elämänsä, mutta paljon kärsimystä on aiheuttanu elämääni. Suruni on suunaton, moni särmäinen, kärsimys moni tahoinen, yksin vietän nyt vanhuuttani, elämän ilo kanodunnu tyystin elämätä.
Elämän on ihmeelistä, tarinoita on miljoonia tääsä yksi, kuka osaa elää elämänsä oikein ?

Ei ole ollut pettymys. 54´s vuosi on menossa. Molemminpuolinen kunnioitus on tae yhteisen elämän onnistumiselle. Itse en koskaan voisi tehdä mitään halpamaista puolisolleni. Elämän arki koettelee joskus, mutta kuitenkin.

On mukava lukea yhteiselon menestystarinoita. Senkin ymmärtää, että kirjoittajissa on katkeroituneita, sellaisia, joilla ei onnistanut yhtä hyvin.
Elämä taitaa olla tältäkin osin arpapeliä.
Omalta kohdalta tuo valinta tapahtui vasta myöhemmällä iällä. Kymmeniä vuosia se on kestänyt ja yhteiselo palaa edelleen täydellä liekillä.

Kohtaloni ensimmäisen avioliiton,katkaisi sairaus. 3 lasta ehdittiin saada 12v aikana. Kaikki meni hyvin .Kohtalo ammattitauti,sen aikaiset maali "aivosurkastuma" tekivät ,joten elämän kohtalo toi toisen ihmisen ,jonka kanssa ei toiminut,kuin muutaman vuoden.Nyt 53v löytyi todellinen ,saman henkinen kavaljeeri,olemme 18v samankaton alla pesämme perustaneet..Kaikki ok
lapseni ovat aikuisia ,ovat hyväksyneet tämän tilanteen. Usein käyvät ,tulevat Juhannuksenakin. Heidän isänsä on pilvissä ,ohi elämä häneltä meni. Meillä jatkuu "nallekarhuni" sopuisana. Älä turhaa murheita kelaa,vaan nauti elämästä ja relaa.terveisin heta.

Täällä on yksi leskivaimo joka on elänyt ensirakkautensa kanssa yhden ja ainoan 25 vuotisen avioliiton, kunnes kuolema meidät erotti. Toteutui siis se vihkikaavan osa, joka ainakin 1957 oli voimassa.
Muistona minulla kolme lasta, lapsenlapsia ja yksi lapsenlapsenlapsi.
Kummallista että rinnassa vieläkin sykähtää joka päivä kun häntä ajattelen.

Suhde toimi molempien tyydytykseksi, lisäpotkua ei kumpikaan muualta kaivannut. Minä kokemuksesta luulen, en tietenkään tiedä, että kunnollisen hyvä seksi joka toimii molempien tyydytykseksi on vahva ja tärkeä side liitossa alusta loppuun. Muutkin asiat lutviutuvat ohessa.
Kai samantapaisilla juurillakin joku merkitys ja ihan nuoresta asti naapureina eläminen ja perheiden tuttavuus. Taustat oli jo tutut.
Rakastumisen jalkeen se yhteen pääseminen oli kuitenkin silloin vielä mutkikasta ja raastavan jännää, ajatellen että ikäero oli neljä vuotta, ei olisi jaksanut odottaa.

Mieheni oli kai samaa mieltä liitostamme, päätelleen siitä mitä hän kuolinvuoteellaan sanoi, "olisinhan minä vielä halunnut sinun kanssasi elää".

Kummallista kuinka ihminen voi jatkaa ilman uutta suhdetta. Aikamoista sopeutumista se vaatii, mutta oli sen verran taakkaa yksillä hartioilla lasten ollessa isän kuoltua itsenäistymisvaiheessa omine vaikeuksineen, että en nähnyt hyväksi sälyttää niitä kenenkään muun taakaksi. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Parisuhteen puutteen voi täyttää niin monella tavoin. Se on sellaista kompensaatiota ihan muilla asioilla ja toiminnoilla.
Sen me jokainen teemme yksilöllisesti omalla tavallamme eikä siinä kannata omaa mallia muille tyrkyttää.

Ei ole sekään hullumpaa elää itsenäistä elämää. Päättää kaikesta ja tulla sekä mennä mihin haluttaa.

Nuorena avioiduimme,kaikki oli uutta ja ihanaa.
Alussa kaikilla on vaikeuksia,niin oli myös meillä,
mutta sitkeästi yritettiin ja yli 50v.on yhdessä jaettu
niin ilot kuin surutkin.

Jälkipolvesta kiitollisina juhannusta juhlimme !

Kaikille leppoisaa juhannusta!

Kestihän sitä vuosikymmeniä, ja melkoisessa sovussa. Toisen osapuolen kiinnostus ns. yhteys-puoleen alkoi kuitenkin hiipua ja niinpä muutama vuosi sitten päädyttiin pakostakin eroon.
Jälkikäteen asiaa katsoen voi vain todeta, että viisainta olisi ollut tehdä oikea johtopäätös jo aikaisemmin.

Menin nuoruuden rakkauteni kanssa kihloihin tyhmyyttäni seitsemäntoista kesäisenä ja
naimisiin 18 vuotta vanhana koska olin raskaana.
Rakkaus oli silloin jo kuollut. Liitoa kesti 9 vuotta, koska minulla oli ihana anoppi ja käly, he ja yksi mieheni sedistä perheineen olivat minulle se perhe mitä minulla itse ei ollut.
Mieheni oli alkoholisti, olin niin nuori ja kokematon, että en edes ymmärtänyt sitä tilannetta. Lopulta en sain tilaisuuden eroon kun toinen nainen alkoi odottaa hänen lastaan.

Toinen liitto kesti 33 vuotta, kunnes kuolema erotti. Olin päättänyt, että enää en eroaa.
Mieheni ei osannut käsitellä rahaa, siitä ystävät varottivat jo kun menimme yhteen. Minä olin maksumies, tein välillä kahta työtä, että rahat riittäisivät, hän osallistui talouteen pienellä summalla kuukaudessa joka ei kattanut edes hänen osuutta menoista.
Hän oli myös naisten mieleen, petti, tartutti jopa kerran sukupuolitaudin. Itse hän oli äärettömän mustasukkainen, eristi minut ja vahti. Minulla ei saanut olla omia ystäviä, en saanut edes katsella telkkarista muuta kuin sitä mitä hän katsoi, eli urheilua. Tilanne kärjistyi aina kun hänellä oli uusi naisystävä.
Silloin hän vaani minua työväenopiston portilla, sinne menemistä hän ei pystynyt kieltämään, kulki perässä kun olin koiran kanssa lenkillä. Kielsi jopa menemästä kirkkoon kuuntelemaan urkukonserttia, koska se oli tyhmien musiikkia, näin hänen naisystävänsä oli sanonut. En myöskään saanut tehdä käsitöitä enkä lukea kun hän oli kotona.
Jos elimme hänen kaavojen mukaan, elämä sujui. Meillä oli jopa hyviä aikoja ja perheen kanssa ja hauskaa. Vuosien myötä elämä helpottui, meidän välille syntyi ystävyys joka kesti. Mies sairastui neurologiseen tautiin joka toi mukaansa dementian ja psykooseja. Jäin varhaiseläkkeelle hoitamaan häntä ja parin vuoden päästä hän nukkui pois.

Meitä samantapaisessa tilanteessa eläneitä naisia on paljon, taakka on kannettava kun se on annettu. Kierrän miehet kaukaa, uutta miestä ei elämääni tule.

Moninaiset ovat elämänkohtalomme. Ei nuorena, kokemattomana ja rakastuneena pysty aavistamaan tulevaisuudelta muuta kuin ruusunpunaista auvoa.
Liikuttuneena luin viestäsi. Sinnikäs ja vahva olet ollut,,,kun kerran päätit. Tuossa lopussa kerroit että välillenne syntyi kestävä ystävyys. Toivottavasti mies antoi sinulle ansatsemasi kiitoksen, että olit mukana kulkenut. Kyllä hänellä oli mm. tuosta mustasukkaisuudestakin päätellen luonnevikaisuus psypopatia. Raskas on osasi ollut.
Yksinelämisessäkin on hyvät puolensa, sen olen kokenut. Näin me täällä polkujamme kuljemme kukin. Hyvää kesää sinulle ja terveyttä.

"Jokainen yksin maan kämmenellä, ja kohtahan on ilta."

ja yö saapuu

Voi noita jotka aina tallovat kaiken jalkoihinsa, eikö se jo riitä että ihminen elää yhteiskunta kelpoisesti ja vastuullisesti.
Kaikissa perheissä on jotain 'salattavaa', mutta toisia kyllä arvostetaan jos tuo muutakin kirjoituksiinsa kun onnea ja rakkauden paloa, kun kaikille sitä ei kuitenkaan riitä.
Sinulle 2x... voisin sanoa että sitkeää laatua olet pidä arvoistasi kiinni ja eletään tämä loppuelämä itsellemme.
Tarinaa olisi minullakin jääköön kertomatta se täällä, selvillä vesillä kun nyt seilailen ja tuulta on sopivasti purjeissani.
...

Hullu on se joka vapaaehtoisesti kärsii.